Hauskoja juttuja ja tarinoita


#679

Se Kekkonen on muuten Sibelius :joy:


#680

Käytiin tuolla viimekesänä ja huvittavinta oli, ettei meidän pikku tytöt meinannu uskaltaa kävellä tota kabinettia läpi. Niin pimeä ja painostava se on. Nuket näyttää ihan kuolleilta ihmisiltä, joten ei voi lapsia syyttää. Meitä aikuisia taas nauratti.


#681

Ok. Kertoo nuken tasosta.


#682

Visulahdesta tulikin mieleeni ”hauska” tarina.

Viimekesänä oltiin siellä vaunulla. Väkeä oli vähän, koska oli vasta kesäkuun alku.
Loppuillasta alkoi joku mies ajeleen puistoa ympäri mönkijällä kuin mielipuoli. Naapurin matkailija sai asiasta tarpeekseen ja tuli sanomaan minulle, että laittaa asialle stopin. Hän oli vahvasti humalassa. Hetken kuluttua alkaa raju sananvaihto suomeksi ja englanniksi. Sen loputtua naapurimme tulee kertomaan, että homma on hoidettu.

Noh. Mönkijämies näkee naapurimme minun seurassani ja tulee paikalle. Käy ilmi , että hän on amerikkalainen ja puiston varsinainen puutarhuri, joka heinäkuun sesongin ulkopuolella vastaa vartioinnista. Hän huutaa englanniksi, että puistossa oli varkaita joita hän ajoi takaa ja nyt koska MINÄ ja naapurini tulimme häiritsemään, nuo varkaat pääsivät pakoon. Samaan raivoon hän ilmoitti, että me voimme kerätä kamamme ja häipyä, lukuunottamatta humalaista naapuriamme ja minua, jotka poliisi tullessaan vie sitten yöksi putkaan.

Tätä selviteltiin englanniksi, minä tulkkina naapurillemme, joka ei sitä sanaakaan puhunut, koko myöhäis-ilta. Mönkijämies oli niin raivona, että omat mukulat alkoivat itkemään, vaikkeivat englantia ymmärrä.

Aamun valjettua, minäkin leirintäalueella, mönkijämies hurauttaa meidän vaunulle kertomaan, että varkaita oli käynyt ja rahaa ja kaljaa hävinnyt. Ilmoitti minun ISÄNI kanssa olevan vastuussa asiasta. Vasta kolmannen keskustelun jälkeen hänen agretasonsa olivat laskeneet siten, että hän ymmärsi, että minä ja naapurin mies emme ole sukua, minä en osallistunut koko toimintaan muuten kuin sotkettuna tulkiksi ja minä en koko aikana poistunut vaunumme läheisyydestä.

Tunnin kuluttua viimeisestä keskustelusta, hän toi anteeksipyynnön eleenä lapsille vapaaliput vesipuistoon.
Myöhemmin paikan johtajan kanssa puhelimitse käytiin asia läpi ja hän lupasi ilmaisen vuorokauden, mikäli tulemme vielä uudestaan.

Olipahan unohtumaton reissu ja torstimagneettini toimi ilmeisesti täydellä teholla. Jälkikäteen naurattaa.


#683

On taas aika Dagssonin


#684

Vihteisiin voi aina luottaa.

Kansanedustaja Heli Järvisen kysymys ministerille ”millaisiin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, jotta kuluttajan tietoinen harhaanjohtaminen kinkkupizzan markkinoinnissa estetään”.

Heli heitti niin hyvän syötön ministerin lapaan että harmittaa ministerin puolesta ettei hygieniasyistä voinut antaa palaa.
Tai edes
" Rakas edustaja Järvinen, ei sitten minkäänlaisiin "


#685

Ei kai kaikki naiset näe lajeja ihan samalla tavalla…


#686

Pojat lähti sitten välillä tsekkaan limusiinia.
Kim sai kuukemma istua kuskin paikalla ja painaa tööttiä.


#687

Ihan joka kerta tulee Kimmo Kinnusesta sama asia mieleen.
Mitä Kimmo Kinnunen näki saunassa?


#688

Ja mikä pahinta…hän on isänsä J(j?)orman näköinen…


#689

Pallihikinen päivä


#690

Tämä juttu piristi aamua: hevonen on viisas eläin.

Ainakin amppareista uutiseen pääsee:


#691

Maksullinen artikkeli… :-1:


#692

Nyt on ajankohtaista hauskaa ala Ronaldo

Oikeasti nauratti


#693

Nurmela kommentaattorina Saksa-Meksiko pelissä. Tuli Nurmelasta tämä klassikko mieleen.

“No itse asiassa ei oo” :smiley:


#694

Mihin tän linkin pitäis viedä? Mää kattelin tosta linkistä kuinka farkkuihin raavitaan kulumia.


#695

Ronaldon tuuletuksia eri tilanteissa.
Toimisikohan nyt.


#696

Tuonne testailemaan.:stuck_out_tongue_winking_eye:


#697

Linkki toimi.
Jotenkin osasit hypätä videon yli.
Farkkujen hinkkaajat tuli tuon jälkeen.


#698

Kun pistetään överiksi, pistetään sitten kunnolĺa :rofl: