Helsingin IFK kaudella 2018-19

1 tykkäys

Ei jumalauta voi olla totta, mutta ikävä kyllä on.
Aika huvittavaa sinänsä että ensin heivataan tämä Koivisto ulos kokoonpanosta ja nyt sitten kun parempaa ( lue laadukkaampaa) sentteriä ei saatu niin tuodaan jo kertaalleen ulostettu jätkä takaisin.

1 tykkäys

Uuden Suomen jutusta yksi mielenkiintoinen kohta Salmelaisen kertomana:

  • Olemme olleet aktiviisia läpi kauden. Siitä ei ole ollut kyse. On ollut pelaajia, joista me olemme olleet kiinnostuneita, mutta he eivät ole sitten katsoneet Suomeen, vaan ovat valinneet Sveitsin, KHL:n tai Ruotsin. Tällaisia pelaajia ei ole montaa ollut. Niitä on ollut pari tai kolme sellaista, joista olemme nähneet, että he voisivat auttaa meitä. Mutta edelleen olemme aktiivisia ja yritämme koko ajan vahvistaa meidän joukkuetta, Salmelainen sanoi Sport Contentille.

Toisinsanoen vahvistusten löytäminen ei olekaan niin helppoa -varsinkin kun on kilpailua…

1 tykkäys

Varsinkaan kädellisen sentterin löytäminen. Salmelainen maksaa oppirahoja, kun päästi Malisen Tapparaan ennenkun Suomelan NHL-siirto oli varma. Olisi kannattanut ylimiehittää keskusta ja peluuttaa Nykoppia, Kerästä ja Jääskää laidassa. Lundell pääsi rosteriin loukkaantumissumassa ja vei Nordgrenin paikan laiturina.

3 tykkäystä

On kyllä kieltämättä ollut aika ihmeellistä tuo Nordgrenin pompottelu kokoonpanon ja katsomon välillä. Jos kerran ei mahdu kokoonpanoon niin miksi Nordgrenia ei lähetetä jokipoikiin parempi pelata Joensuussa isoilla minuuteilla kausi loppuun kuin istua liigassa katsomossa.

Saapa nähdä kelpuuttaako Ahokas Nordgrenia U20 MM kisoihin kun pelituntuma on vähän niin ja näin. PS joku vääräleuka oli jokunen viikko sitten kirjoitellut IFK:n virallisella facebook sivulla että HPK ja TPS olisivat Nordgrenin perässä. Jos nyt IFK Nordgrenin sössii muualle niin Selin sekä Salmelainen saavat häipyä IFK:n palkkalistoilta.

Parhaassa kehitysiässä oleva junnu tarvitsee runsaasti peliaikaa ei mitään katsomista istumista ja poppareiden syöntiä ja jos tätä seikkaa eivät herrat Selin ja Salmelainen tajua niin sitten on parempi etsiä töitä jostain muualta kuin jääkiekon parista.

3 tykkäystä

Tulee vain mieleen, että onko Nordgren sittenkään täysin toipunut vammoistaan? Ilmeisesti lonkkavaivaa ollut viimeksi:

Valmennus ei ole halunnut hätäillä nuorukaisen kanssa, vaan ”Nikke” on saanut ensin kuntoutua rauhassa.

Ps. Tapparasta Haapalalle tuli tykkikausi, kun lonkat huollettiin, mutta NHL:ssä tapahtui taas jotain…

Ainakin Lukko ja Tappara peleistä Nordgren oli poissa sairastumisen takia.
Sitä en sitten tiedä mitä kolhua / vammaa on ollut ennen back to back pelejä Kärppiä vastaan.

Selinillä on aikamoinen työtehtävä nykyisellään. Ei käy häntä kateeksi, yhtään.

1 tykkäys

Tapparan kautta ymmärrän, että pudotuspeleihin pääsy on tärkein asia runkosarjassa. Selittäkää joku silti, mitä tapahtuu Helsingissä herran vuonna 2018? HIFK kyykkää, media vaikenee ja Selinillä on selityksiä.

Sitäkin voidaan kysyä, että mikä vaikutus on kesken kauden tulleella tiedolla, että Selin ei jatka tämän kauden jälkeen ja Pikkaraisesta leivotaan uusi päävalmentaja tulevalle kaudelle.

Joku HIFKiä enemmän seuraava voisi kertoa, että mikä rooli valmentajilla (Pikkarainen&Selin) on tällä hetkellä valmentaja -uutisten jälkeen? Pitääkö Selin ohjia käsissä vai kurotteleeko Pikkarainenkin otetta niistä?

2 tykkäystä

Heitit sen avainkysymyksen mutta en tiedä, mahtavatko itsekään sitä tietää. Ehkä siitä koko usvaivainen tilanne. Taitaa olla henkilöitä korkeammalla tasolla tämä: he tekivät sen taas. Kulttuurijuttu?

1 tykkäys

Valmantajakaksikko on erikseenkin melkoisia luonteita, eikä joukkue nimeltä HIFK välttämättä ole helpoimpia johdettavia.
Tarviiko Pikkaraisen ruveta jo nyt loistamaan jottei ens kaudella käy Selinit?

Olin katsomassa pari viikkoa sitten HIFK-Kärpät ja omiin silmiin pisti ko. ottelussa, että mielestäni Pikkarainen oli koko ottelun ruumiinkieleltään päävalmentaja eli keskellä penkkiä toinen jalka penkillä selkeästi aktiivisena pelaajien suuntaan koko ottelun ajan. Selin taas pysytteli lähes koko ajan takaoikealla.

Mutta en ole ihmeemmin (käytännössä ollenkaan) analysoinut HIFK:n vaihtopenkin menoa, mutta lievä muistikuva olisi ehkä päässä että aiemmin Pikkrainen on ollut takaoikealla.

Ja oliko toi HIFK-Kärpät ehkä joku Pikkaraisen hetkellinen päävalmentajuuteen valmentautuminen?

Surullistahan tämä HIFK:n alavire on jos ajattelee jääkiekkoa koko maassa lajina. Kyllä yksi hyvätasoinen joukkue pääkaupungista kotimaan pääsarjassa pitäisi olla, vaikka se kuinka ärsyttävä profiililtaan on.

2 tykkäystä

Ei ketään kiinnosta tunnetun raikulipojan touhut kylällä, mutta annas olla, kun se luokan priimus nähdään kyykkyviinipullo kädessä kylän raitilla, niin jo riittää kyläläisillä ihmeteltävää.

1 tykkäys

Mielestäni on melkoista hätäilyä. Samanlaisella otteella IFK on vetänyt monta kautta. Viime kaudella vastaavaan aikaan IFK oli ehkä vielä vähän surkeampi kuin tällä kaudella. On hyvin vaikeaa muutenkin ottaa kantaa, kun en ole oikeasti seurannut IFK:n pelaamista kunnolla toisin kuin sinä.

Mutta siis palatakseni tätä kautta suurempaan viitekehykseen niin näinhän IFK on Selinin alaisuudessa pelannut ihan koko ajan. Tämä on jatkumolla viime kaudesta. IFK:n peli viime kaudella parani merkittävästi keväällä ja uskon, että sama trendi nähdään nytkin.

Selin ei ole sellainen koutsityyppi mielestäni, joka hirveästi panikoisi noissa tilanteissa. Hänellä on myös TPS:n kanssa ihan vastaava kokemus taustalla, mutta silloin joukkue puhalsi ulos vasta playoffseissa juurikin IFK:ta vastaan. Nuo on epäoptimaalisia tilanteita ylipäätään, mutta onhan Selin tehnyt suoraselkäistä ja hyvää työtä kaikissa organisaatioissa, joissa on ollut.

Selin vaan menee mielestäni koutsina vähän siihen kategoriaan, ettei oikein missään ole saanut aivan sitä, mitä ansaitsee. IFK sekoili, Selin tuli ja suoristi sekoilun pronssiksi (ja ainoana koko kaudella oikeasti haastoi Kärpät playoffseissa), kun Törmäsen jälkeen joutui sekavan seurakunnan johtoon. Samalla tavalla hän palautti TPS:n urheilullisen uskottavuuden kahdessa kaudessa (2015-2017), josta Kaskisen on ollut hyvin helppo jatkaa.

Yhdistävänä tekijänä sekä TPS:n että IFK:n osalta on se, että kumpikaan organisaatio ei ole antanut hyvälle tekijälle kolmatta kautta vaan Selin on saanut tehdä likaisen työn ja molempien tapauksessa jatkajaksi valitaan nuorempi, joka sitten pääsee “kiillottamaan” Selinin työtä.

Ulkokehältä on toki helppo arvostella, mutta tosielämän tosiasiat on mun mielestä ihan toisen kuin se, mitä esim. media kertoo. Mediahan tykkää pyöritellä näitä psykologia vaikutuksia sillä, että suoritustasoon on x ja z:n lähdöillä merkittävä vaikutus. Totta kai sillä on vaikutusta, mutta ei mikään organisaatio vuosia eteenpäin soppareita tee ja jokaisen on jossain vaiheessa jäätävä sivuun. IFK:ta on arvosteltu rankasti siitä, että se julkaisi ja teki päävalmentajapäätöksen jo nyt, mutta samaan aikaan voidaan kysyä, miten muuten sen olisi pitänyt menetellä?

6 tykkäystä

Minä olen nähnyt vain Tapparaa vastaan pelatut pelit ja yhden Ilves pelin IFK:lta. Missään näissä peleissä eivät ole vakuuttaneet ja ainakin Ilves peli oli ennen Pikkaraisen ensi kauden pestin ilmoitusta. Ihmettelin tuon Ilves pelin jälkeen, että miten ovat noin korkealla sarjassa.

Ihan täysin Selin ei voi mennä sen taakse, että hän ei jatka IFK:ssa ensi kaudella ja Pikkarainen hyppää ykköseksi. Tilanne toki on varmasti haastava. Siihen en usko, että pelaajat vetää tahallaan vihkoon, koska he pelaavat kuitenkin myös tulevaisuudestaan ja nykyään on niin paljon mahdollisuuksia päästä ulkomaille hyville palkoille. Tai sitten IFK on rekrytoinut pelaajia harvinaisen heikosti.

Kausi on kesken, kyllä IFK tuolta voi vielä nousta.

3 tykkäystä

Jatkannut Selinillä ja päästänyt Pikkaraisen työharjoittelemaan päävalmentamista Liigassa johonkin toiseen organisaatioon. Toinen vaihtoehto olisi ollut tarjota Kiven Karrille mottipäistä ja lähteä uuteen projektiin.

3 tykkäystä

Kyllähän HIFK:n ongelmat ovat aivan muualla kuin siinä, että kerrotaan kesken kauden kakkosen olevan ensi kauden ykkönen. Se on vain osa jääkiekkoa. Kokoonpano on niin kova, että tulosten pitäisi olla paljon parempia, vaikka ensi kauden valmentaja olisi Ässien tapaan mysteeri.

1 tykkäys

En usko, että kukaan tahallaan vetää vihkoon. Tilanne on toki selvä kaikille nyt, kun on ajoissa ilmoitettu.

Mutta millainen tilanne on nyt HIFKin valmennusjohdossa:

  • Selin olisi halunnut jatkaa, mutta sopimusta ei jatkettu. Tekee kuitenkin ammattilaisena kauden loppuun varmasti niin hyvin kuin pystyy (tuleva työpaikka kyseessä myös)

  • Pikkarainen tietää, että ensi kaudella on päävastuu. Ajetaanko jo nyt sisään ja saa enemmän vastuuta vai onko kiltisti apulaisena (kumpi on päävalmentaja loppukaudesta?).

  • Kuinka tämä heijastuu pelaajiin?

Ylläoleva on toki spekulointia ja ammattiorganisaatiossa ei pitäisi em. olla mitään vaikutusta.

6 tykkäystä

@S.T niin tuohan se vaihtoehto olisi. Mietin vaan, että miten se on eri tilanne ensi kaudella? Minä en usko ihmisten ajattelevan sitoutumista siten, että minä sitoudun tähän vain jos henkilö x on valmentaja myös ensi kaudella. Päätökset täytyy tehdä ajoissa ja jos IFK olisi tehnyt toisin niin sama olisi ollut ensi kaudella edessä. Henkilöt poistuvat organisaatiosta jossakin vaiheessa ja se on luonnollista. Projektit on väärällä jalalla, jos ne on kiinni yhdestä henkilöstä.