Helsingin IFK kaudella 2018-19

Kyllä tämä todella roolijuttu on. Ihmisen odotukset ja valinnat orientoituvat väkisinkin lähitulevaisuuteen. Aitiossa on ikäänkuin kaksi pää-ja kaksi apuvalmentajaa ja roolit ovat epävarmat tai ainakaan ne eivät ole varmat ja vakaat. Tämä vaikuttaa alaisiin (pelaajat) ja suoritukseen alentavasti vaikka kuinka ovat ammattilaisia ja julkisuus tarjoaa traumaterapiaa päälle.

1 tykkäys

Lisätään vielä, että Selin on itse lyönyt lisää vettä myllyyn ja kertonut julkisuudessa, että olisi ollut halukas jatkamaan. Toisinsanoen ei ihan täysin tyytyväinen ollut ratkaisuun, sillä muuten ei lehdille olisi kertonut näin tilanteestaan.

Toisessa vaihtoehdossa olisi ollut hiljaa ja veikkaan, että mediapelikin olisi ollut näin huomattavasti pienempää.

1 tykkäys

Me ei tiedetä, onko Pikkarainen neuvotellut päävalmentajapestin Selinin selän takana. Miten vaikuttaa valmennustiimin henkeen ja luottamukseen, että kakkosvalmentaja syrjäyttää päävalmentajan. Alkaako Pikkaraisen keskittyminen olemaan ensi kauden pelikirjassa ja nykyhetki kärsii. Haluaako Pikkarainen antaa edes kaikkeansa Atun projektille, kun esim. mestaruus vaikeuttaisi hänen debyyttikauteensa. Miten pelaajat ajattelevat kopissa, kun on kaksi päävalmentajaa. Paljon on kysymyksiä, mutta ei vastauksia. Fakta on kumminkin, että HIFK aloitti kauden hyvin Liigassa, mutta ajautui pelilliseen kriisiin lokakuussa.

Pestaamalla esim. Kiven tämmöistä ongelmaa ei olisi ollut, vaan kummankin avainvalmentajan projekti olisi päättynyt tähän kauteen ja silloin ei olisi ainakaan ollut säröjä henkilökemiassa.

2 tykkäystä

Tuo on olennaista. Ymmärrän kyllä Seliniä, koska näin kävi hänelle tavallaan toisen kerran peräkkäin. Erittäin turhauttavaa hänen kannaltaan. Hyvä pohjatyö annetaan toiselle viimeisteltäväksi. Tavallaan HIFK:in heikentyneen tuloksen voi myös nähdä pelaajien ’mielipiteeksi ’ratkaisuista vaikka aivan varmaa on, että kukaan ei tieten ja tahallaan pelaa huonosti. Ja tämä on Pikkaraiselle suuri haaste jatkossa, kävi miten kävi nyt.

Yksi vaihtoehto olisi ollut antaa Selinille kolmas kausi ja vasta sitten Pikkarainen ykköseksi. Tuohon Selin olisi ollut varmasti tyytyväinen ja uskon että Pikkarainenkin olisi jaksanut vielä kauden odottaa. HIFK on kuitenkin suurseura johon paljon halutaan valmentamaan.

1 tykkäys

Hifkiin päästään (?!?) ja Jukureihin joudutaan. Eikä vähiten palkan vuoksi.

Niin tai palkata organisaation ulkopuolelta joku. Me voidaan spekuloida vaihtoehdoilla, mutta kun emme tiedä mitä kulisseissa on tapahtunut, että miksi päätyivät Pikkairaiseen.

Sekin on kyllä totta, että ei tiedetä. Ulospäin vaan näyttää vähän puuhastelulta työharjoittelija Salmelaisen toiminta.

2 tykkäystä

Pitää kyllä huomata tuo, että asiasta on lausuttu julkisesti paljon enemmän kuin hyviin tapoihin kuuluu ja on järkevää. Suoraa ja epäsuorasti. Tämä kertoo jo jotain. Rivien välissä. Onko se tietoa, on toinen juttu.

1 tykkäys

Nyt mitataan Salmelaisen jännettä. Kausi on täysin auki vielä, mutta kurssi pitäisi pikaisesti kääntää. Potkuja ei Salmelainen varmasti halua Selinille antaa, koska samalla myöntäisi virheensä. Toisaalta vaihtoehdot ovat käymässä vähiin. Löysäilijät eivät viitsi edes taistella enää.

Jotain uutisia veikkaan ensiksi viikolle.

Erilaisia mielipiteitä tästä aiheesta riittää. Minusta IFK pelaa ihan samanlaista kiekkoa kuin viime kaudella. Nousukunto alkoi keväällä - uskon, että niin tapahtuu tälläkin kaudella. Panikointia, koska IFK ei kuitenkaan ole mikään oikea kriisiorganisaatio. Tiukassa sarjassa ovat ihan hyvin kiinni vielä kaikissa mahdollisissa sijoissa. IFK ei muutenkaan anna potkuja kovinkaan herkästi - Törmänenkään ei niitä kesken kauden saanut.

Törmäsellä meni muuten toisin päin: eka kausi oli huono, mutta tokalla kaudella tuli hopeaa. Vastaavasti Selin nappasi ekalla kaudella pronssia ja toinen kausi muistuttaa paljon Törmäsen kolmatta.

Törmänen sai potkut vaikka kausi meni hyvin. Potkut olivat tiedossa ennen kauden loppua ja siinä yksi suuri syy HIFK:n konttaamiselle play offseissa. Ja HIFK on ollut kyllä yksi herkimmin potkuja antanut joukkue 2000- luvulla. Salmelaisen pitäisi tuo kulttuuri muuttaa, mutta antaako iskä sen tapahtua?

1 tykkäys

Siellä on sellainen isomman puoleinen henkinen takalukko päällä että huh huh. Mikään ei tällä hetkellä onnistu, rosteri on kuitenkin sellainen että sijoista 2-4 pitäisi realistisesti pelata

Jos itse saisin päättää niin vaihtaisin kapteenia. Joonas Raskille C rintaan, on joukkueen lähestulkoon ainoita pelaajia jolla asenne näyttää olevan kunnossa illasta toiseen. Lennu Petrell ei jostain syystä ole kovinkaan kummoinen kapteeni, ja pelillisesti ei ko. kaiffari tuo tämänhetkiseen IFK:hon yhtään mitään. Muut vapaamatkustajat a la Thomas Nykopp poppareille, ja yksi täsmähankinta hyökkääjistöön. Tossa omat teesini näin alkuun

4 tykkäystä

Nyt menee kyllä vähän popularismin puolelle, mutta minusta tällainen kommentti vaatisi vähän perusteluja. IFK ei ole jakanut juuri yhtään potkuja ja he ovat jopa odottaneet poikkeuksellisen kauan ennen niitä. 2000-luvun alkupuolella (2000-2003) muutoksia tapahtui koko ajan, mutta sen jälkeen lähes kaikki valmentajat IFK:ssa ovat olleet virkakautensa loppuun.

2010-luvulla IFK:sta on saanut potkut kesken kauden kaksi valmentajaa: Raimo Summanen & Pasi Sormunen. Ei olla kaukana vuodesta 2019, joten jokainen voi siitä laskeskella, kuinka aktiivisesti potkuja on ihan oikeasti jaettu. Samalla jaksolla Ilves ja Ässät on kenkinyt paljon isomman valmentajakunnan.

No vastaan tähän listaamalla 2010- luvulla Sopimuksensa loppun asti valmentaneet IFK:ssa.

Kari Jalonen.

Tosin Matikainen ei saanut potkuja vaan laski 1 + 1 ihan itse ja lähti meneen. Rindell ei varsinaisesti saanut potkuja mutta siirrettiin muihin hommiin.

Useampi siis saanut potkut kuin toiminut kautensa loppuun. Näin ollen lasken että todennäköisyys Selinin potkuille on yli 50 %.

Ja minä olen koko ajan puhunut 2000-luvusta. 2010- luku on liian lyhyt ajanjakso että voitaisiin puhua pitkäjänteisyydestä.

2 tykkäystä

Matikainen ei todellakaan ollut lähelläkään potkuja, vaan luikki itse Omskiin jättäen joukkueen kuseen. Rindell nyt oli care taker, joten niitäkään ei voi mihinkään potkusumaan laittaa

Kyllä Tatesulon lauseessa on sinänsä perää, että Pentti Matikainen kun oli TJ:nä, niin IFK meni lähes konkurssiin ja koutseja tuli ja meni. Ennen Penaa IFK:sta oli saanut kenkää vain Ika Lehkonen, ja tämäkin tapahtui Frank Mobergin viimeisellä kaudella

IFK hankkii varmasti vielä sen 1-2 pelaajaa, rahasta ei ole kiini sieläkään. Uskon kyllä IFKin nousevan varmasti tonne top 4 vielä.

Henkinen lukko joo on, eilen peli oli ohi jo toisessa erässä. Ei IFK enää sen jälkee edes pelannut. No tuo lukko varmasti puhkeaa jossain vaiheessa. IFK oli hyvä viime vuoden keväällä ja on sitä myös tänä vuonna.

2 tykkäystä

Kuulin tuossa hiljattain huhua jonka mukaan HIFK todellakin olisi ollut aktiivinen läpi syksyn ja ison pinkan kanssa liikkeellä. Väitetysti Gilbert Brule kävi jo tutustumassa Helsinkiin, mutta valitsi lopulta toisin. Tämä tukee näkemyksiä erittäin tyhjästä pelaajamarkkinasta. Toisaalta onhan se niinkin että jos merilohta hakee, niin siinä tuppaa jäämään hauetkin saamatta.

3 tykkäystä

Toisaallekin tästä kirjoitin eli KHL -siirtoraja on joulukuun lopussa ja todennäköisesti tässä vaiheessa kilohinta on korkea, kun viimeisiä vahvistuksia haetaan vielä rajan taakse.

Tammikuun puolella alkaa ilman pelipaikkaa jääneiden KHL-tason pelaajien työpaikan etsintä muualta Euroopasta. Toki haukia on voitu pilkkiä rapakon takaa tai muista euroliigoista jo ennen jouluakin (esim. Tappara Blood… ja aikoinaan Bonsaksen ja Green).

Lessio (16 6+5=11) pistettiin pihalle ja vihjattiinko tässä 3.11 IS -uutisessa Brulen hankkimisesta Tobias Salmelasen toimesta?

SM-liigassa kuudentena oleva HIFK etsii uusia vahvistuksia.
– Parhaillaan jumppaamme yhden sentterin kanssa ja toivottavasti voitamme tämän taistelun, Salmelainen kertoo käynnissä olevista neuvotteluista.

Yrittiköhän HIFK Brulea isolla riskillä, mutta katiskasta löytyi lopulta vain Miles Koules (6 ottelua 1+0=0)…?

1 tykkäys