Huhu: Ilvekseen uusi pelaaja viikolla 3 / 2019?

Minä jopa kävin lukemassa Ilveksen tiedotteen ja kyseessä on loppukauden laina - ei siis pitkä pesti tämäkään.

Juu, ihan hyvä puolustaja Ilvekseen ja organisaatiolle tuttu kaveri. Hyvä hankinta. Kertoo myös siitä, että Ilves on mennyt eteenpäin, kun yleensä se ei oo lähtenyt näihin vahvistusjuttuihin mukaan. Nyt on ns. ekana jonossa.

Itse en ole itkenyt Bloodista eikä kiinnosta mitä muut on rutissu. Nyt kuitenkin nauran Peltolalle jonka otteet on mitä on, mutta hyvä se muille on kun Ilves hassaa rahojaan ja vastustajatkin kiittää kaukalossa.

1 tykkäys

Mielenkiintoista muuten:

Kun pääsimme Ässien kanssa sopimukseen maajoukkueessakin esiintyneen Peltolan vuokraamisesta loppukaudeksi, olimme valmiina toteuttamaan siirron välittömästi sekä erittäin tyytyväisiä siitä, että pelaaja on äärettömän motivoitunut auttamaan Ilvestä ja heti valmis tositoimiin, kommentoi Ilveksen toimitusjohtaja Risto Jalo.

Näin sanoo Risto Jalo tiedotteessa Ilveksen sivuilla. Loppukauden lainapesti eli Peltola ei jatka Ipassa ensi kaudella, mutta eipäs jatka myöskään Ässissä:

Suuret kiitokset Nikolle Ässissä vietetyistä vuosista ja menestystä jatkoon. Koska meidän tilanteemme on, mikä on ja tiemme olisivat joka tapauksessa eronneet keväällä, niin tämä oli kaikille osapuolille paras ratkaisu, Ässien kehitysjohtaja Tommi Kerttula kommentoi.

Kerttula kertoo tämän Ässien sivuilla.

2 tykkäystä

Onhan Niko Peltola ipan budjetilla ihan laadukas Pakki liigaan… Ei sinne vaan tuon kovempia ole mahdollista saada, ne kovemmat menee ihan muihin seuroihin…

Virallinen tiedote:
https://www.ilves.com/ilves-vahvistaa-puolustustaan-niko-peltolalla/

28-vuotias puolustaja Niko Peltola siirtyy Ilvekseen Ässistä. Seurojen välinen sopimus puolustajan vuokraamisesta on loppukauden mittainen.

Viime matsissa Ilveksen puolustus oli muodossa:
Parikka - Laaksonen
Vainio - Flood
Leimu - Matinpalo
Valtonen

Leimu on ilmeisesti taas ollut vähän väliä rikki. Pelejä 29 tällä kaudella. Kyllä Peltola tuohon puolustukseen varmasti vahvistus on. Liigamatseja hänelle on kertynyt jo 430 ja ilvestausta löytyy, joten tuttu ja kokenut mies.

Viime matsissa HPK:ta vastaan puolustus oli:

Parikka-Laaksonen
Vainio-Flood
Leimi-Matinpalo

Valtonen oli ylim hyökkääjä. Leimu putosi rosterista ekan erän jälkeen. Kaksi erää Ilves pelasi 5 pakilla. Edelliset 3 peliä Ilves pelasi 6 pakilla. Kohta tulee 3 peliä 4 päivään tyylistä otteluruuhkaa => pakki oli pakko hankkia…

4 tykkäystä

Onneksi olkoon Ilves, onhan Peltola ihan kohtuu hyvä pakki!

5 tykkäystä

Kerrankin spekulaationi oli oikea. Hyvä leveyshankinta Ilvekselle nykyisessä tilanteessa.

1 tykkäys

Ketju suljettiin ajastetusti 7 tunnin kuluttua. Uusia vastauksia ei voi enää kirjoittaa.