Huhu: Jarno Kärki ja Niko Ojamäki Tapparaan 2017-18?

Ojamäellä on se neljä viikkoa lakisääteistä lomaa, siinä syy. Näin uskon vahvasti.

1 tykkäys

Pointtihan tuokin on. Halusin vain tuoda esille sen että huhut ovat vain huhuja kunnes toisin vahvistetaan. Jos kaikki Tapparaan huhutut pelaajat todellakin pelaavat teillä ensi kaudella, niin on kyllä kova ryhmä kasassa

1 tykkäys

Ojamäkeä ja kumppaneita ei julkaistu koska Mikki haluaa maksimaalisen medianäkyvyyden. Turha miettiä muuta. Tuskin seuraavassa erässäkään kaikkia loppuja julkaistaan, Lehtonenkin voi kolme viikkoa vielä MM-kisoissa.

Kuuselakin lomailee mutta sopimus julkastiin silti.

Joo, ymmärsin. Enkä sano, ettei joku olisi lopulta voinut mennä vi**iks. Ihmettelen vaan, miksi Ässistä, tai mistä tahansa, tulevat pitäisi julkaista samana päivänä? Etenkin kun toinen käynyt MM-leireillä, toinen ei.

Ei se Ojamäen leiri mihinkään vaikuta? Julkasi Kärpätkin Kalpan pelaajien sopimuksia jo vaikka vasta alkoi loma.

3 tykkäystä

Ei kai se muuhun, kuin siihen ettei välttämättä ole ehtinyt käydä hoitamassa kaikkia asioita Tampereella Kärjen tapaan? Malttia vaan.

Työkaveri on viimeiset kolme vuotta sanonut että seuraappa Ässien Kärkeä ja Ojamäkeä, heistä voi tulla vielä pelimiehiä. Oli aiemmin pelanneet hänen poikansa kanssa junnuissa… Hyvältä näyttää kehitys…

4 tykkäystä

Ojamäki ja muut saatetaan julkaista erikseen siksikin, että Kuuselalla ja Kärjellä on jo muiden kanssa sovittuun julkistukseen muuta menoa. Eli syy saattaa olla ihan arkinen ja looginenkin. Mikki kuitenkin vetelee samalla sponsseja haaviinsa + kaikenlaista medianäkyvyyttä sopivin väliajoin. Eihän mestarijoukkueen sovi jäädä mediapimentoon :wink:

20 tykkäystä

Joko se Ojamäki on bongattu Tampereella ja vai onko lomailemassa oikeasti? Jos lomailee jossain päin maailmaa niin varmaan odotellaan, että palaa maisemiin. Saadaan edes kuva someen. :smile:

Leinonen säästelee paukkuja Ideaparkin (?) massiiviseen. Kuusela ja Kärki laitettiin nyt mestaruussaunojen polttopuiksi ja iso jytky tulee sitten myöhemmin.

15 tykkäystä

Mää taas luulen, että Mikkiä alko jo hävettään näin kovat hankinnat. Yrittää syöttää tietoja pikkuhiljaa, jos vaikka pääsis joku lipsahtaan lähes huomaamattomasti joukkueeseen.

Oli kyllä yllätys, jotenkin automaattisesti oletin että Ojamäki ja Kärki julkistetaan samaan aikaan. Mutta ei ne varmaan mitään siamilaisia kuitenkaan ole. :smiley:

Mikille tullut viestiä, että Tampere on jo nyt sekaisin niin pakko julkistaa jotain. Menis muuten ihan päättääks on NHL tason rosteri julistettais kerralla.

Kyllähän tämän kaksikon hankinnasta (jos se Ojamäkikin sieltä vielä vahvistetaan) tulee väkisin mieleen Tarvaisen ja Vertalan tulo. Miksei Koskiranta ja Kaksonen myös, mutta Elmeri ei niin ihmeellisesti onnistunut, joten mieluummin tuo ensimmäinen.

2 tykkäystä

Erittäin hyvin sanottu :+1:

Mikki vetää julkistukset perusaakkosjärkässä: Kuusela, Kärki, Lehtonen, Mikkola, Vittasmäki… ja yllärit väliin. :joy:

4 tykkäystä

Santtu tai Solmu hei, mulla olisi teille lööppi-idea:

Tapparassa ilmiriitoja - samassa joukkueessa viime kaudella pelanneita kohuhyökkääjiä ei julkaistu yhtä aikaa!

7 tykkäystä

Eivät mahtuneet samaan autoon!

2 tykkäystä

Ojamäki ei tulekkaan Tapparaan, erimielisyyksiä roolista loppuhetkillä, kun Kuusela julkastiin. Vapaa kuulemma ettii uutta seuraa ja Jyp olis hänen perässä?

Mistä kuultua?