Huhu: Jonatan Tanus Ilvekseen tai Pelicansiin 2019-20?

Tää nyt taitaa olla osin väärän ketjun kamaa, mutta en löytänyt parempaakaan äkkiseltään.

Mutta jatkoajassa ja Ilvesfoorumilla on huhuiltu ensi kaudeksi vanhempaa Tanusta Ilvekseen. Sen vahvempaa tietoa asiasta ei ole, eikä lähdettä huhulle. Ei täällä kenelläkään ole korviin kantautunut mitään?

Itselle ainakin ihan positiivinen juttu mikäli Ilvekseen eksyy. Sen mitä nähnyt miestä, niin ainakin varsin painava rannelaukaus kaverilla on. Ja olihan Jonatan varsin hyvä tutkapari toissakaudella Sapkossa Lepauksen kanssa.

Ja siis nämä heiveröiset lähteet huhulle:

Minun mielestäni on negatiivinen juttu, jos Tanus päätyy Ilvekseen. Kyseessä on kuitenkin läpimurron liigassa tehnyt kaveri (tai ainakin potentiaalinsa näyttänyt), jonka juuret ovat syvällä Tapparassa. Paljon puhutaan pelaajapolusta ja näissä tapauksissa kyllä polulta eksytään väärään suuntaan. Lahjakkaat omat junnut pitäisi mielestäni jalostaa ja hyödyntää itse. Muutamien pelaajien osalta olisin toivonut Tapparalta samaa kärsivällisyyttä, mitä on ollaan tehty Levtchin kanssa. Vanhempi Tanus on yksi heistä.

3 tykkäystä

Niin ymmärrän. Mutta minähän olinkin sieltä naapurin leiristä. Siksi itselleni positiivinen asia. Jo ihan siksikin, että kaveri on kyllä jonkinasteinen talentti ja olis kiva jos Ilves onnistuisi tekemään tälläiseen pienen ryöstön naapurin nenänedestä.

Jonatanhan oli muistaakseni aikanaan aika kova pari junnusarjoissa muuan Barkovin kanssa. Ketjun kolmantena lenkkinä taisi hääriä, nykyään suomisarjaa Nokialla pelaava Alex Olkinuora.

2 tykkäystä

Kyllä ainakin tämän kauden perusteella Tanuksella tekee todella tiukkaa mahtua Tapparan kärkikenttiin. Kärkikenttiin Tanus varmasti haluaa. Ja joissain huhuissa Tappara rakentaa kovaa joukkuetta ensi kaudeksi. Tosin aika kova se on ollut jo monta kautta putkeen.

Kärkijoukkueet ei aina ihan kaikkia omia kasvatteja saa mahtumaan rosteriin.

4 tykkäystä

Ei saa, se on selvä. Potentiaalia siellä kuitenkin on. Tähän mennessä liigamaaleja on 20, kun niitä vaikkapa Levtchillä on 3. Kova työ on niillä omilla junnuillakin, ketä Tapparassa mukana nyt on. Tosin 24-vuotiaita ei oikein voi pitää enää kiekkoilijoina junnuina, vaikka ihmisinä ovatkin. Mutta näissä myöhäisherännäisissä on varmasti yhä enemmän kääntämättömiä kortteja, kun kasvattajaliigaa pelataan.

Pisteitä Anton on tällä kaudella tehnyt enemmän tähän saakka. Ja tehotilasto 8 plussalla. Tanuksella 10 miinuksella.

No, vertailu sinänsä turhaa, mutta mielummin ottaisin Antonin omaan joukkueeseen.

Toki Tanuskin tervetullut on, jos rooli löytyy ja kelpaa.

1 tykkäys

Minä olen kuullut vankkaa huhua siitä, että Jonatan ei Tapparassa pelaa…ilmeisesti kyse on jostain henkilökemioista. Tästä olen saattanut mainita ennenkin.

Muistan lukeneeni tästä ennenkin ja muistanko väärin että silloin mainittiin valmentajakin oikein nimeltä?

1 tykkäys

Kyllä tässä taisi olla jotain tekemistä sen aikaisen valmennustiimin kanssa…:wink:

Liigaa Ilveksessäkin pelanneen kiekkoilijan kertomana niin kyllä huhu paikkansa pitää.

2 tykkäystä

Tämä kausi on ollut iso pettymys Tanukselle ja esim. Levtchi on tällä kaudella mennyt kehityksessä jo ohi. Näillä näytöillä ei mahtuisi ensi kauden Tapparaan, joten ymmärrettävästi ei ole tänne tulossa.

3 tykkäystä

Jep. Tää kausi on ollut selkeästi vaikea Tanukselle. Tosin koko SaiPan peli on vähän tökkinyt. Mut maaleja on tullut viime kauden tahtiin. Syöttöjä ei vaan ole ropissut samaan malliin. Ite en osaa vertailua esim. Levtchin suorittaa, kun miehen pelejä en pahemmin ole nähnyt. Kuitenkin ihan positiivinen viba miehen Ilvekseen saapumisesta olisi. Josko peli löytyisi taas vanhan tutkaparin Lepauksen kanssa.

Voisit @Anapoli vaikka huviksesi kaivaa nuo kaksi mainitsemaasi lähdettä ja lisätä ne avauspostaukseen esim. parin lainauksen kera.

1 tykkäys

Pistin linkit niihin keskusteluihin jatkoaikaan ja Ilvesfoorumille. Eihän tuon huhun ympärillä nyt paljon vielä lihaa luiden ympärillä ole. Tosin jäsen Nettomaksajalla oli täällä samansuuntaista kuulopuhetta joltain entiseltä pelaajalta?

1 tykkäys

Lappeenrannassa läpimurto Liigaan ja sitten kotiseudulle, kuulostaa ihan uskottavalta. Tanukselle parempana paikkana tällä hetkellä näkisinkin Ilveksen. Ilvesfoorumille huhu oli ilmeisesti suoraan Jatkoajan keskustelupalstalta.

1 tykkäys

Ei myt varmaan puhuta ryöstöstä; Tappara on päästänyt oman pojan maailmalle kehittymään koska ei mahdu omaan neljään kentälliseen. Ja jos Tappara haluaisi miehen takaisin mahtumaan kokoonpanoon, Tanus tänne varmasti otettaisiin.

Luulen että tässä tapauksessa Tanuksella ei riittänyt kärsivällisyyttä. Halusi heti liigapelejä ja isommassa roolissa mitä Tappara olisi tarjonnut. En tunne kaveria, mutta uskon ettei ole helpoin mahdollinen henkilö ja hyvä että menee muualle kuin Tapparaan. Pelitaidoiltaan kyllä hyvä.

Onhan siihen joku syy olemassa, jos Tanus Ilvekseen siirtyy. Jos nähtäisiin valtava potentiaali, niin olisi siellä esim. Kärpätkin apajilla.

Tavallaan siirtyisi Ilvekseen siirtyessään nykyisestä seurastaan jonkun verran heikompaan organisaatioon. Ei se ihan looginen ja varmaan alunperin suunniteltu siirto olisi uralla tässä vaiheessa.

Voihan hän silti hyvän kauden pelata missä pelaakin.

Sen aikaisen ja nykyisen, sen mitä olen kuullut.

Aika jännän päätelmän oot tehny tietämättä mistään mitään.
Mut ite en näe syytä miks Tapparan pitäs “taistella” kyseisestä pelaajasta. Näitä tän tasosia pelaajia riittää kyllä yllin kyllin.

3 tykkäystä