Huhu: Michael Keränen Ilvekseen 2016-17?

Jos tuosta kaverista on oikeasti ollut useampi suomalainen ja ulkolainen seura kiinnostunut, miksi ihmeessä hän menisi Ilvekseen?

Ei kai siinä muuta syytä olisi, kuin K.Kivi.

Olisko kuitenkin ollut ensimmäinen asia?

Jos osoittautuu uutinen todeksi ja Bulmer pistetään pihalle, niin
ei tämäkään vielä sitä sentteriongelmaa ratkaise ipan kohdalla.
Vaikka onhan hän ilmeisesti joskus keskelläkin pelannut.
Tiedä häntä, olisiko kauhean kallis enää, jos reilun 30 peliä enää ehtii pelaamaan,
mutta varmasti pelaajabudjetti naapurissa ylittyy, jos ei hattua olla kierrätetty.

Niin no, kiinnostumisesta on matkaa sopimukseen. Sopimukseen pääsee kun pelaajan tuotto peliin on linjassa palkkioon ja tämä ei sitten kaiikkien kanssa enää osukkaan. Ilves on saattanut saada “hattua kierrättämällä” sen verran oikeata rahaa että Ulkojäiden mainostamiseksi riskeeraavat Keräsellä (taloutta).
Bulmerin hankinnan Ilves uutisoi loppukauden sopimuksena joten vaikea nähdä että herra luopuisi palkastaan. Eikä se Keränenkään tule aivan ilmaiseksi vaikka olisi jonkun summan Jokereilta yhteisymmärryksessä saanut. Vastikkeena pelaamisesta tuskin kelpaa Säätiön kautta “Uuden Ilveksen” osakkeet. Siellä kun se setelitön vaihdantatalous on vissiin herätetty henkiin :slight_smile:

Keräselle vois kelvata vaikka edu lounassetelit. Lienee saada kuitenkin Jokereista kovan korvauksen,mutta on Larvan miehiä ja Larva on niin saatanan ahne, että kalliiks on Keränen tullu.
Samalla kun muistetaan että kaks edellistä työnantajaa on potkinu miehen pihalle ja fysiikka on ku maksalaatikolla. Ni en nyt usko että Keräsestä(kään) on ipan pelastajaksi.

Tätä juuri meinaan, eli Keräsellä ei ole oikeasti kauheasti ottajia, koska kukaan itseään kunnioittava, oikeasti kova pelaaja ei lähde Ilvekseen. Tuskin lähtisi, vaikka saisi Ilvekseltä rahallisesti pikkuisen kovemman sopimuksen kuin toisesta seurasta (missä voisi olla menestysmahdollisuuksia). Tuo Ripulin kuvaama onneton fysiikka ja sen myötä luonnollisena jatkeena tuleva luokaton esiintyminen kentällä ovat varmasti olleet omiaan karsimaan todelliset seuravaihtoehdot. Ilves taas todennäköisesti on niin epätoivoinen, että haalii tuollaisen kaverin vaikka ylihintaan (jos van jotenkin onnistuu saamaan rahaa edes teoriassa kasaan).

No mitäs jos Keränen onkin liigatasolle ok ellei jopa hyvä pelaaja? Mitäs jos kokee olevansa Ilves samanlailla kuin esim. Mäntylä on Tappara.

Ei onnistunu Jalosen suitsissa, mutta voi ihan hyvin onnistua Kiven komennossa.

Toivottavasti onnistuis. Ei se meiltä mitään pois olis.

3 tykkäystä

Keräsen mahdolliseen Ilves-siirtoon vaikuttanee sekin, että Kärpillä, IFK:lla ja Tapparalla on kaikilla jo varsin täyttä laituriosastolla (kun Kärppien sairastupa on tyhjä), jonka lisäksi nykykuntoisen Keräsen palkkaaminen olisi jonkinlainen riski. Kiinnostuneita Keräsestä varmasti ollaan ainakin IFK:ssa ja meillä, mutta hintalapun on tällöin oltava oikea (=matala) ja varmasti ainakin Mikki haluaisi tällöin parin vuoden pahvin eikä vain loppukauden diiliä, mikä taas ei välttämättä ole eteenpäin pyrkivän Keräsen intresseissä.

Tästä huolimatta Keräsellä on potentiaalia pelata dominoivaa lätkää Liiga-tasolla ja Ilvekselle hän todennäköisesti olisi hieman heikommassa fyysisessä kunnossakin todella kova vahvistus nyt, kun Sandell on loppukauden poissa ja tuloksentekijöistä muutenkin on pulaa.

1 tykkäys

Keränen on tän päivän Kiekkobussin videolla, mies lienee siis Tampereella? Kyllä tää alkaa Ipalta haiskahtaan.

1 tykkäys

Hyvä hankinta Ipalta, ymmärsivät ilmeisesti myös heittää surkean Bulmerin ulos, joten joukkue vahvistuu selkeästi kerralla.

Mielestäni tämä on toteutuessaan kaikin puolin hyvä siirto:

  • Ilves ja Liiga saa yhden mielenkiintoisen pelaajan lisää.
  • Ei siirry Tapparan päävastustajiin.

Eli hyvä näin ja onnea matkaan.

5 tykkäystä

MInäkin taidan hyvillä mielin tämän Ilvekselle suoda. En lähde häntä arvostelemaan ennen kuin on pelannut muutaman pelin. En näe mitään syytä, miksei hän voisi olla avuksi Ilvekselle.

Kannattanee jatkossa pitää kaikki aistimet auki, jos jotain kerron. Keränen menee Ilvekseen kuten jo aikaisemmin kirjoitin. Innokkaita ottajia oli vino pino, mutta Keränen halusi mennä auttamaan Ilvestä. Onnea matkaan. Sitä hän tarvitsee.

Tappara ei kuulemani mukaan ollut Keräselle edes vaihtoehto. Michaelia ei Tappara varsinaisesti kiinnosta.

3 tykkäystä

En usko edelleenkään että oli. Jos nyt ilvekseen menee mitä en usko ennen kuin on virallista niin varmaan syy on jonkin sortin kiintymys kasvattajaseuraan ja tampereeseen unohtamatta omistajuuskuvioita. Roolia olisi saanut kyllä mistä vaan.

Ei varmasti. Ihan jo sen takia, että Tapparassa tekisi tiukkaa päästä pelaamaan siinä roolissa missä omat vahvuudet on. Ilveksessä saa pelata paljon.

Tapparassa joutuu harjoittelemaan…

Eiköhän Kiven opissa joudu myös Ilveksessä harjoittelemaan. Tuskin ne siellä piirakkaa syö ja katsoo vaan mitä vihulaiset tekee…

Tässäkin maassa on mielipiteenvapaus. Hienoa, jos Keränen haluaa mennä nimenomaan Ilvekseen ja Ilveshän kaiken avun tarvitsee, joka on saatavilla. Älkää olko pikkumaisia, kaikki pelaajat eivät pidä Tapparasta. Eikä kenenkään tarvitsekaan. Eiköhän pelaajia markkinoilla riitä, jotka tulisivat riemusta kiljuen Tampereen Tapparan organisaatioon. Ei kannata yhden pelaajan takia, joka ei tänne halua, menettää yöuniaan. Itse näen Keräsessä paljon potentiaalia, mutta myös ison riskin. Hän oli Jokereissa todella huono.

9 tykkäystä

En kyllä usko että Mikki olisi ollut Miihkaliin yhteyksissä. Tällä hetkellä kun ei ole käyttöä.