Vakuuttavaa ei ollut huhujen varmuus. Olisi ihan hyvä pakki meille. Eioototta ymmärsi väärin.
Kaveri ollut hyvä plusmiinuksissa. Se on pakkien tilasto, jota minä arvostan.
Olisi harmittava siirto Lukko-kannattajan silmin. On kuitenkin Almarin näkökulmasta täysin ymmärrettävä.
Kuten täällä on noteerattu, muodostivat edelliskaudella Stenqvistin kanssa yhden Liigan parhaimmista pakkipareista. Nousi myös maajoukkueeseen. Kulunut kausi ei ollut yhtä säkenöivä eikä floppi. Almari loukkaantui CHL-ottelussa ennen Liigan alkua, millä oli vaikutusta erityisesti viime vuoden otteluihin. Ehkä odotukset olivat liian kovat, kuitenkaan samalle tasolle Almari-Stenqvist kaksikon peli ei noussut kuin 24-25 kaudella.
Almari on nimenomaan yleispuolustaja ja Liigan mittapuulla parhaasta päästä. On luisteluvoimainen, sijoittuu hyvin, pelaa erinomaisesti laidan lähellä mm. ottaa hienosti karvaajan taklaukset vastaan eikä suoranaisia heikkouksia ole. On ollut koko Lukko-ajan alivoiman kantava voima. Kiekollisessa pelaamisessa on eniten kehitettävää. Kuten täällä on noteerattu, ei ole pelannut ylivoimalla kun satunnaisia kertoja, koska taso ei riitä. Hyökkäysalueella paikoin väläyttelee haastaen puolustavaa hyökkääjää ja hakee parempaan vetopaikkaan. Viivalla on ollut sitä vikaa, että laukoo usein hyökkääjän polvisuojaan. Erityisesti edelliskaudella oli näkyvästi esillä, kun lähti rohkeasti tukemaan hyökkäyksiin toiseen tai kolmanteen aaltoon.
Hyvä harjoittelukesä alle niin Tapparaa saa Almarista erinomainen ja monikäyttöisen puolustajan pakistoon.
Sehän sopii Tapparan pakistoon kuin nyrkki silmään.![]()
Jep, ei muuta kun tänne vaan ![]()
Asiaan.. Almarin tulolle isoa peukkua
NHL-Tapparan näköinen puolustaja ![]()
Kyllähän Almari Tapparaan mahtuisi. Olisi sellainen uusi Vittasmäki. Noita lähtijöitä kuitenkin on useampi ja ensikausi tulee olemaan pelaajien kannalta melkoisen raskas, kun pelimäärät nousee ja vielä CHL päälle.
Aa okei, joo ymmärsin sitten väärin. Ihmettelinkin aluksi ![]()
Viime kaudella Liigan ykkönen +/- (+38)
Pelannut näköjään farmissa Félix Robertin kanssa samassa seurassa, siinä yksi linkki.
Almaria on aiemmin huhuttu pääkaupunkiseudun lisäksi myös Ruotsiin. Nyt sitten Tapparaan. Jännä nähdä, mihin lopulta päätyy.
Kiekon pääkaupunki Tampere
Ruotsi svenska samskolan TBK
Eli Tapparaan tulee ![]()
Samassa huhussa Kulonummella ja Almarilla olis sopimukset tehtynä
Hiukan kyselin Kulonummesta ja Almarista koppikäytävillä, niin ilmeisesti nämä kaksi olisi tulossa tosiaan Tapparaan. Vaikka tietenkään ihan suoraan nykyisin näitä ei ennen kauden päätöstä voidakkaan sanoa.
Janne Vuorinen haastattelussaan sanoikin, että Suomessa on hyvä systeemi, että pelataan kausi loppuun, ennen kuin näistä virallisesti kerrotaan. Kritisoi samalla sitä Sveitsin mallia, että siellä tiedetään kesken ottelusarjan tulijat ja lähtijät. Ennenhän Suomessakin oli näin, että tieto vuosi todella aikaisin.
Ei voi muuta sanoa kuin että Tapparalla on jo ensi kauden(kin) peräpää timmissä kunnossa, vaikka ei ole vielä edes speedo/bikinikausi!
Kyllä näin on ja vielä jos tuohon Markus Nutivaara mahdollisesti tulee, niin voi kai sanoa, että riittävä pakisto tulevalle kaudelle.
Näitä huhuja kun ynnäilee niin liekö meillä ensi kaudella täysin suomalainen puolustus? Toivottavasti ei sillä meillä Tapparassa on kyllä hyviä kokemuksia täsmä ulkkareista pakissa. Yhtä semmoista kaipaisi…
Mitenkäs varma tämä Nutivaara siis on? Ja osaatko ollenkaan sanoa kun puhuttiin että Aatu Jämsenin mukana tulisi joku kaveri, niin tarkoitettiinko sillä Otto Salinia nyt kun Vilén tuskin on tulossa?
Ei kai tuosta Jämsenin “kaverista” oo kuin yksi nimimerkki @Fester heitto kuulopuheista jallupöydässä. Mitä tulee Almariin ja Nutivaaraan niin Almari kuulostaa ihan hyvältä. Nutivaarasta vähän sellanen “Juolevi” - fiilis, että loistava, mutta pelaako sitten lopulta paljonkaan.
Eiköhän nämä sitten vasta ole 100% varmoja kun julkaistaan. Tuosta Nutivaarasta vain on muutamaan kertaan arvailtu, että olisiko se “Kojon mukanaan tuoma” kun Vittasmäkikin teki jatkot Kölniin.
Vähän samoilla linjoilla mäki, Nutivaara on varmaan hyvä pelaaja ja näin mutta ei ole varmaan järkevää ottaa riskiä kun hänen kunto on kuulemma vähän kysymysmerkki edelleen, sitä reserviä nyt kuitenkaan ei ole ihan loputtomiin asti.
Jos saisin valita niin Nutivaara olisi minun hankintalistalla ihan viimeisenä.
Nutivaara on kyllä semmoinen Tappara hankinta.. hyvällä harjoittelulla kokenut peluri vielä “last dance” ja kannua nostelemaan,. ![]()
Nutivaarahan on 31v, eli uraa on jäljellä helposti 5-6 vuotta. Joutunee tosin jatkuvasti jättämään pelejä väliin kun tekolonkka ei uutta vastaa, niin en nyt tiedä kuinka järkevää on hankkia pelaaja, joka pelaa kaksi peliä kolmesta?
Vertailuna toinen huhuttu Kivihalme, joka pelasi täydet 60 peliä tällä kaudella ja on muutenkin todellinen kuntoihme.