Huhu: Sebastian Repo Tapparasta NHL:ään kaudella 2017-18?

Sopimus Revon pitää kuitenkin tehdä 15.7 mennessä. Ja mikäli tekee, tuskin meillä pelaa. Kai sekin on teoriassa mahdollista, että jos ylhäällä paikkaa ei aukene, lähetettäisiin Suomeen kehittymään.

No, hän lienee nyt Sunrisessa. Huomenna alkaa development camp. Siellähän on viikko aikaa väsätä tulokassopimus.

1 tykkäys

Kyllä, näin juuri. Sopimuksen taitaa kyllä tehdä. Jotenkin en millään usko, että Repo meillä ensi vuonna pelaa.

1 tykkäys

Tähän on kallistuttava. Harmi. Sitä aivan lopullista potentiaalia ei koskaan päästy todistamaan.

4 tykkäystä

Tapparan hyökkäysarsenaali oli viime kaudella sitä luokkaa, että kolmesta ensimmäisestä ketjusta saattoi sanoa kaikkien olleen kärkihyökkääjiä. Sillä ei ole niin merkitystä, mitkä olivat peliajat. Repo otti roolia, paiski asenteella hommia ja teki erittäin tärkeitä maaleja, joten ei ole totuudenmukaista väittää, ettei hän olisi ollut meidän kärkihyökkääjä. Uskon, että tuolla asenteella ja noilla kyvyillä ollaan hyvin lähellä pelaavaa kokoonpanoa myös ylhäällä taalakaukaloissa.

6 tykkäystä

Hastag flapanthers

© IG Sebastianpatrikk

11 tykkäystä

Ei Revolla taida oikein olla henkilökohtaista syytä nyt jäädä liigaan kun mestaruuskin tuli jo. Se on selvää, että kaikki liigan jengit ottaisivat miehen viime kevään jälkeen. Kyllähän hän näytti peleissä luonnetta, mistä on ihan hyvä mennä eteenpäin ja rakentaa uraakin. NHL:n farmiin vaan, kahden suunnan sopparilla. Luisteluun lisää, niin pääsee Floridan rosteriin.

Repo teki Tapparan pelaajista eniten maaleja (6 maalia) pudotuspeleissä ja oli tällä saaliillaan vielä jaetulla kärkipaikalla Liigassakin (vrt Savinainen 5 maalia). Ei ihan huono suoritus…

Tämä on huomattu Floridassakin asti:

Saa nähdä millaisen vaikutuksen tekee tulokasleirillä (onkohan kyseessä alla olevan linkin 27.6-30.6 leiri?) ja ehkä leirin otteista voi päätellä jo jotain mikä on tulevan kauden suunta?

2 tykkäystä

JOS nyt Sebu jäisi tuolle reissulleen ja JOS haluttaisiin paikkaaja ennen kauden alkua, ilman sopparia olisi Hamilton, Hodgman, Spina, Miklik ja Kallio.
Näistä Miklik olisi kyllä haku isolla H-kirjaimella.

4 tykkäystä

Ilman sopimusta on toistaiseksi myös mm. Jonas Enlund…

11 tykkäystä

Hodgmania olisi taidoista huolimatta todella vaikea hyväksyä Tapparaan. Miklik ei kuulemma osaa juuri yhtään englantia eli dominaattoria tarvitaan sitten kieli- ja kulttuurikoulutukseen, mutta kelpaisi. Kallio taitaa olla mr TPS ja jatkanee siellä tai pistää hokkaria naulaan. Spina ja Hamilton menisivät sellaisenaan, vaikka Spinalla kyllä on aika paljon “ei niin hyvää historiaa.” Jos Selin ja Tirkkonen molemmat ovat toistuvasti penkitelleet Spinaa niin en usko, että JR katsoo paljoakaan läpi sormien.

Joonas Enlund on märkä uni vuodesta toiseen, joka ei tahdo ottaa toteutuakseen.

12 tykkäystä

Juurihan meille palkattiin Miklikille tulkki.
Joonas olisi kyllä kova. Se mikä mietityttää on nuo kaksi viimeistä kautta loukkaantumisineen.

1 tykkäys

Eli just kuin tilattuna meille😄

2 tykkäystä

Tarviiko Revolle välttämättä hankkia korvaajaa? Johonkin jo kirjoitinkin että Kuusela korvaa Haapalan periaatteessa kun pääsee taas isompaan rooliin, Zabo korvaa Savinaisen, ja siihen päälle on vielä hankittu Ojamäki ja Kärki ja pois on lähtenyt Roymark ja ja nyt mahdollisesti Repo. Tähän päälle vois sanoa että Luoto korvaa Roymarkin (En osaa läppärillä laittaa “norjalaista” o:ta. :smiley: ) tasaviisikoin heittämällä ja J. Karjalainen terveenä ollessaan voi hyvinkin tehdä sen 20- maalia, lisäksi Kärki ja Ojamäki on jo pari kautta tehnyt hyvää tulosta ja ura on kovassa nousujohteessa. Ja nyt meillä löytyy pakistosta sellasia ukkoja kolme jotka voi tehdä sen 10- maalia. Että oisko nyt vaan aika antaa Luodolle paikka vaikka 4. kentässä jos Repo lähtee rapakon taakse? Jotenkin tuntuu että se 4. kenttä ei ole ihan se paras paikka vaikkapa Karjalaiselle tai Jugille. Joku Honkasen/Heikkilän tapainen tuuraaja ois varmaan poikaa lekiin, mutta muuten noilla ukoilla sais ihan mahtavat kentälliset jo.

6 tykkäystä

Onko väärin toivoa salaa Revolle pientä loukkaantumista campilla ja sen johdosta pelais Tapparassa vielä vuoden?

Se on suorastaan rikollista. Tekis mieli liputtaa, mutta ei kuulu tapoihin.
Ymmärsin, että tuo oli kieli poskessa kirjoitettu :smiley:

16 tykkäystä

Onneks ajatusrikokset ei ole vielä pääsääntöisesti tuomittavia. Oma mielipide on, et Revon ois parempi jäädä Tapparaan jos suoraa paikkaa Panthersiin ei ole tarjolla. AHL voi olla hyvä paikka pelaajalle, jolta puuttuu kovuutta, mut Revolta sitä löytyy. Tapparassa saa kuitenkin vastuuta ens kaudella kohtuu hyvin ja reenata kunnolla.

No se riippuu ihan siitä paljonko on kehittynyt viime kaudesta. Viime kauden tasoinen Repo tuskin saa suoraa paikkaa ylhäältä.

1 tykkäys

Repo saa kehuja Floridan pomolta training campin ekan päivän jälkeen. Näyttää todennäköiseltä että saa sopimuksen sinne.

Floridan twitteristä löytyy paljon videoita. Repon ranne lauloi tuttuun tapaan ja Haapala syötti myös maalin.

16 tykkäystä

Hyvältä näyttää Revon kannalta. Tuolla leirillä kun onnistuu, niin sopimus on lähes varma ja en näe mahdottomana paikkaa ylhäältä kauden avaukseen. Paljon riippuu siitä montako laituria Pantterit tulee signaamaan yhden suunnan sopparilla.

5 tykkäystä