Huhu: Veli-Matti Vittasmäki Tapparaan 2017–18?

Tää kaveri ei ainakaan oo mikään Öhman. Aika hienosti pelasti viivalta Savinaisen soolon. Jos oikein näin, että oli Vittasmäki.

Ja anto runtua Kuuselalle.

Syytä onkin pelastaa kun kaksi sekuntia aikaisemmin miestä vietiin kun litran mittaa :laughing:

5 tykkäystä

Minä tykkään Vittasmäen pelaamisesta. Se on jotenkin röyhkeän oloista, ehkä hiukan vaikea selittää.

Moderni versio Kangesta

2 tykkäystä

Kovasti on kehittynyt parin viime kauden aikana, omissa muistikuvissa oli ennen naapuriin saapumista aika lapanen.

Se on härskiä pelaamista. Toteutuessaan loistava hankinta.

Tämä pelaajatyyppi puuttuu Suomesta lähes tyystin isokokoinen, kohtuu kädet, liikkuva ja osaa sen sen tärkeimmän, puolustamisen. Ristolainen on siellä evoluution yläpäässä , sitten onkin paljon tyhjää. Loistohankinta olis Vittasmäki meille.

Eikös myös Tapparaan huhuttu Niko Mikkola osu kuvaukseen aika hyvin?

1 tykkäys

Vittasmäki ja Mikkola ovat molemmat ns. “moderneja” allround-pakkeja, jotka ovat vahvoja omassa päässä, mutta pelaavat myös kiekolla hyvin. Jos nämä kaikki huhut toteutuvat, niin minua ei juurikaan huoleta pakiston pärjääminen oman pään paineissa. Sen sijaan pakiston kokemattomuus (kaikki selvästi alle 30v) hivenen arveluttaa ja sikäli se vaikuttaa myös hivenen epärautakorpimaiselta, sillä nähdäkseni JR nimenomaan luottaa kokemukseen mm. pleijareissa.

Vittasmäki, Mikkola (jos palaa peleille) ja Tapparan omat nuoret pakit saa kuitenkin tänä keväänä hyvää kokemusta. Joskus ne kokemattomatkin pakko päästää pelaan.

Mikkolasta tulee vielä sellanen, vaatii muutaman kilon lisää liikkuvuutta hävittämättä.

Kokemattomat monesti osaa käsitellä paineita erinomaisesti jopa paremmin kuin ne kokeneet joilla saatta olla huonoja muistoja menneisyydestä ja tiedostaa että tilaisuudet käy vähiin. Nuoret vetää vaistoilla ja tunteella siitä on hyviä esimerkkejä paljon lähitulevaisuudessa suomalaisistakin pelaajista. Eli jos taidot riittää en näe ongelmaa jos on “Kokematon” pakisto, kaikilla niillä toistoja on takana hurjat määrät.

Eikö Ilveksessä Vittasmäen rinnassa komeilekin A? Varmaan siis monella tavalla esimerkillinen pelaaja joukkueen kannalta ja kopissakin hengenluojatyyppi. Kun sinne Aalto meni yhdeksi varakapteeniksi, niin lämpimästi vaan tervetuloa toinen sieltä suunnalta ensi kaudella Tapparaan, jos huhu pitää paikkaansa.

Puolivälieräsarjan perusteella, ei voi muuta kuin toivoa, että huhu pitää paikkansa. Aivan huikea pelaaja!

10 tykkäystä

Viime yönä tulleen Aamulehden mukaan olisi tulossa. Tapani Salo käy läpi Ilveksen ensi kauden joukkuetta ja poislähtijöissä Mainitaan V-MV ja suluissa Tappara. Aika varmalta tuntuisi siis siirtyminen. No, vahvistusta vahvistuksesta odotellessa!

3 tykkäystä

Tässä artikkeli johon @krobbe viittaa.

1 tykkäys

En viitti nimee laittaa , mutta jonkun Ilvesläisen suusta facessa tuli vastaan “Se ostettiin kuulemma takasin”. Kuulostaisi ihan Ilvesläiseltä touhulta jos siellä olisi vanha johtoporras, että poffien +500k olisi näin hassattu, että Mikille annettu 200k€ siitä, että Vittasmäen soppari puretaan ja sitten Vittasmäelle antaa toisen 200k€ jonka jälkeen 100k€ ostettaisiin jotain Ruotsalaisia yms. :smiley:

3 tykkäystä

Ennen kuin “siirtyy” Tapparaan, jos siirtyy, niin kuitenkin maajoukkue kutsuu. Että sitä vaan, että pitää olla olla EHT-tason pakki, jos meille meinaa…

7 tykkäystä

Meinaako nää sun KHL-viestit nyt sitä, että 1. sopimus tehty Kahilaan, 2. sopparissa on KHL-pykälä, 3. sopimus on tehty johonkin, vai 4. tulitko vaan lauantai-illan huumassa huhuilemaan, mitä sattuu?

1 tykkäys