Ilvekselle Liigalta 100 000 euron sakko sopimusrikkomuksesta

Käsi pystyyn virheen merkiksi !!!
Siis mennyt tilikausi on paketissa vastuineen muutoin paitsi hallinto valitsematta. Ja kuluvan johon Keränen.case ajoittuu on tietystikin käsittelemättä.

Mites toi muuten menee hallinnon vaihtuessa kesken tilikauden?
Käsitellään vastuuvapaudet normaalisti yhtiökokouksessa tilikauden päätyttyä vai otetaanko vaihdoksen yhteydessä käsittelyyn vanhan hallinnon tekemiset.

1 tykkäys

*****- Jos mietitään, ketkä kaikki tästä ovat mahdollisesti kärsineet vahinkoa, ainakin nämä tahot olisivat siinä korissa.

Esimerkiksi kuvitteellinen Jokerien ex-pelaaja, jota SM-liigaseurat ovat hylkineet sopimuksen vuoksi, on saattanut kärsiä selvästä ansionmenetyksestä.

  • Hänellä olisi ansionmenetyksen muodossa näyttöä kärsimästään vahingosta, Huhtamäki sanoo.

Tällaisessa tapauksessa absurdilla tavalla myös Ilves saattaisi joutua asiassa maksumieheksi.

  • Korvausvastuullisia olisivat lähtökohtaisesti kaikki kilpailua rajoittavaan sopimukseen sitoutuneet seurat.********

Pätkä tekstistä! Onkohan nyt sitten niin että JOS menevät käräjille ja JOS tuomio on että syrjintää on esiintynyt ja liiga / seurat korvausvelvollisia, niin joka ikinen Jokerien pelaaja on oikeutettu korvauksiin koska eivät ole päässeet Liigaan, kun kausi on ollut loppu tai pelaaja pistetty vilttiin…heidän työnsaantimahdollisuuksia on rajoitettu kun ei ole otettu, väliäkö sillä olisko ollu tarvetta vai ei!
Mielenkiinnolla odotellaan mitä tapahtuu vai tapahtuuko mitään!

Käykö tässä nyt vielä niin, että Ilves joutuu maksamaan vahingonkorvauksina isomman summan kuin alkuperäinen sakko olisi ollut? Voi lisäksi aiheuttaa hieman ketutusta muissa joukkueissa mikäli joku asian vie oikeuteen ja sieltä määrätään vahingonkorvauksia. Ensin rikotaan sovittua sääntöä ja lopulta asia saadaan veivattua vielä sellaiseksi, että muutkin kärsivät.

Ilves, reilua kaveruutta vuodesta 1931.

4 tykkäystä

En nyt ymmärrä. Jos pelaaja on työtön ja ei saa töitä Liigasta eli Keränen voisi haastaa Liigan oikeuteen menetetyistä ansioista? :smiley:

Mikäs pakko sitä olisi kenenkään palkata jos ei seuroja kiinnosta ko. pelaaja.

2 tykkäystä

Vaikken ole mikään asianajaja, niin Huhtamäen väitteet ovat omasta mielestäni täysin absurdeja.

Periaatteessa siis kuka tahansa, joka napsautetaan ulos Jokereista on oikeutettu saamaan korvauksia? Tuskinpa. Kuka pystyy todistamaan, että pelaaja A, B tai C olisi palkattu johonkin SM-Liiga-seuraan ilman seurojen välistä sopimusta? Vastaus: ei kukaan, koska seurat harrastavat “syrjintää” koko ajan. Kyseessä ei ole mikään tavallinen työpaikka.

Edit: Miten pelaaja A, B tai C pystyy todistamaan, että paljonko ansionmenetykset ovat olleet? Jäikö saamatta 10 000 euroa vai miljoona euroa? Vain luoja tietää?

Olen edelleen sitä mieltä, että valtaosa ainakin Jatkoajan kirjoittajista on aivan kujalla tästä asiasta. Olisin edelleen erittäin hämmästynyt, jos tämä menee oikeuteen asti ja yllättyisin myös siitä, jos Ilves ei maksaisi “sakkoa”.

2 tykkäystä

Muutenkin on mielenkiintoinen väite, että kesken kauden Jokereista lähtevä pelaaja kärsisi jonkinlaista ansiomenetystä Liigan takia, jos Jokerit on se taho joka pelaajan sopimuksen purkaa. Pelaajallahan on sopimus Jokereiden kanssa kauden loppuun jolloin pelaajan pitäisi saada ansiomenetyksestä korvausta Jokereista mikäli hänen sopimuksensa puretaan.
Kauden jälkeenhän pelaaja on taas vapaa ansaitsemaan rahaa vaikka Liigassa.

Heitänpä tällaisen kysymyksen teille mietittäväksi? Jos Ilves ei maksa, sanotaan vaikka esim. jättää maksamatta, tai oikeuden päätöksellä tai vastaavalla tavalla.
Onko Ilves voittaja ja Liiga pyytää anteeksi ja lupaa olla kiusaamatta Ilvestä vai mitkä ovat seuraukset jatkossa? Ihan vaan vaikka ranskalaisilla viivoilla, ettei tule pitkiä jaaritteluja.

2 tykkäystä

Ilveksen touhu on niin kaksinaista. Mukana sopimassa saunasopimusta yhdessä muiden seurojen kanssa ja sitten rikkoo sitä. Kuvaa hyvin Ipan sekoilua.

Todennäköisesti Ilves ei olisi saanut Kerästä, jos ei olisi ollut saunasopimusta. Vapailla markkinoilla Kärpät, Tappara, TPS ja HPK olisi tarjonnut varmasti paremman paketin. Nyt Keränen joutui tyytymään Ilvekseen ja kausi loppuu maaliskuussa.

Mutta uusi ilves tulee ja kaikki on unohdettu kun “ei me kun ne aiemmat kaverit nää on tehnyt”…

Tuollaisessa työoikeusjutussa oikeudessa on työnantajalla tai tässä tspauksessa liigaseuroilla ja olveksrllä yleensä jo homman alussa takamatkaa eli työntekijä/kärsinyt esittää väitteitä ja toisen osapuolen pitää ne osoittaa vääriksi. Hanurista.

Sinällään ilvekseen olisi pelillisesti ja taidollisedti Eri asia olisiko ilveksellä ollut rahaa niihin.

  • Ilves tulee pelaamaan harkkapelit mestis joukkueita vastaan.
  • Ei saa kutsua turnauksiin kauden alla.
  • Kukaan ei tule lainaamaan pelaajia heille.

Mahdollisia skenaarioita on paljon.

3 tykkäystä

Itse uskon, että Ilveksellä on tasan kaksi vaihtoehtoa.

  1. Uudet omistajat ottavat hatun päästä, pyytävät muilta seuroilta nöyrästi anteeksi ja sopivat maksuaikataulun sakolle. Lisäksi toivovat, että asia ei etene muidenkaan ajamana enää mihinkään.

  2. Ilves jättää sakon maksamatta ja pelaa jatkossa muilla sarjatasoilla ellei kuole kokonaan pois.

6 tykkäystä

Huhtamäki nyt vetää yhden skenaarion vaan.
Jatkoajassa Jokerikannattaja Sako kirjoittaa : KHL:n purkupykälä (2/3 kuluvan kauden jäljellä olevasta liksasta + 20% seuraavista kausista) on sellainen, että ei ne nälkään kuole, vaikka kenkää saisi.

Jos tuo edellä on paikkaansapitävä niin… Mihin palkkaan verrataan ansionmemetys? On absurdia vetää SM-Liigaan KHL palkkataso. Tämä varmasti kiinnostaa pelaajayhdistystä!
Mitä tähän jää pelaajille loppujen lopuksi menetystä…ei mitään. Nehän saa purkutapauksessakin parempaa palkkaa tekemättä mitään.
Asiassa on sekin puoli että seuraavalla kaudella ovat vallan tervetulleita SM-Liigan ilman osakassanktioita.

Ilves ottaa lakin päästä uusien omistajien kera ja nöyrtyy kiltisti sanktioihin. Piene tsänssi tietysti on, että kun oikealla asenteella ovat liikkeellä, niin sakkoja kohtuullistetaan. Onhan 100k kova työttömän palkkaamisesta. Tässä skenessä voi lopulta kuitenkin käydä niin, että sanktiot jopa kokonaan perutaan. Pelaajayhdistys ei voi jättää asiaa kesken. Jos kyseinen pykälä todetaan laittomaksi, ei Ilvestä voi suoraan siittä ainakaan sakottaa.

Mua ihmetyttää miksi Komunistien HokiLiiga on hiljaa? Jokeritaustaisia pelaajia syrjitään ja Jokereita vastaan on liittouduttu. Työvoiman liikkuvuutta on rajoitettu ja toimittu kartellin tavoin. Olis iskun paikka. Asiallinen ilmoitus, että ei haluta riidellä, mutta jollei Liiga ASAP ilmoita tämmöisen sopimuksen purusta harkitaan oikeustoimia. Liiga ilmoittaisi noin, pelaajat kulkis vapaasti Jokereitten ja Liigan välillä ja Helsingissä Jaffalassa pelattas harkkapelejä HIFK:n kanssa. Ehkä jopa Stadin Ulkojäät.

En usko, että näin tulee käymään, eli Ilves maksaa. Mutta spekuloidaan pyynnöstä; jos kuitenkin sattuisi käymään näin, niin

  • Liiga pyytää anteeksi ja lupaa olla kiusaamatta Ilvestä. (Jokerit ovat tyytyväisiä.)
    Ikään kuin vahingossa tapahtuu seuraavaa:
  • Sarjajakoa muutetaan niin, että Tappara, Ilves ja HPK ovat samassa lohkossa
  • Ilveksellä on keskimääräistä vähemmän lauantaikotipelejä, vastustajina mm. KooKoo kahdesti, Jukurit ja Sport
  • Ilves pelaa perjantaina vieraissa SaiPaa vastaan ja lauantaina back-to-back Vaasassa levännyttä Sportia vastaan
  • Lisenssin saamiseksi Ilveksen tilillä on oltava varoja edellisen kauden suuruisten tappioiden kattamiseksi
8 tykkäystä

Mää veikkaan ja jopa toivonkin, että pelaajayhdistys vie tän pitkälle. Ilmeisesti esim Sillanpään tapauksessa tuota jo harkittiin, kun tämä viime kaudella oli tutkintapyynnön yhdistykselle tehnyt. Suullista sopimusta on paha näyttää toteen. Nyt Liiga on kaiken näytön itse antanut.

Harkimolta oli muuten ihan OK kirjotus tähän caseen liittyen vloppuna. Ei haastanut riitaa, lähinnä kiteytti juttunsa sinänsä fiksuun kommenttiin, notta kumpi noin niinkun yleensä olis järkevämämpää sulkeutuminen kartellien taakse vai avoin kilpailu ja oman tuotteen kuntoon laittaminen. Painotti myös, että mielestään on väärin pelaajia rankaista katkeruudesta Jokereita kohtaan. Mulla ainakin on sympatiat esim Severi Sillanpään puolella, kun tämä 3 Jokeri pelin jälkeen ei tän diilin takia kuulemma voinut Liigaan palata.

Kyllä Ilves tän maksaa. Eikä Ilves tätä juttua mitenkään tule riitauttamaan (ellei sitten rupea Kainulaista ja Honkalehtoa vastaan kinaamaan, mm vastuuvapauden myöntämisessä). Jos Ilves nyt kuitenkin hankalaksi rupeisi, niin:

  • Harkkapelit olis vähissä
  • Pelaajien lainaaminen ei onnistuisi
  • Negatiivinen julkisuus olis melkoista ja maine huono. Tää näkyy kyllä esim myyntityössä.
  • Otteluohjelmassa tai lisenssiehdoissa sen sijaan tuskin näkyis mitään punishmenttia. Osakkaita kun on tasapuolisesti kohdeltava, niin tässä ei oikein voi kamalasti mitään tehdä. Tietty kaikenlainen joustovara lisenssiehdoissa jne olis nolla.

Tässä olisi Harkimon blogi.

1 tykkäys

Harvoin oon mistään Harkimon kanssa samaa mieltä, mutta nyt tuli pelkkää asiaa. Tällainen toiminta on lapsellista ja molempia hyödyttäisi, että välit olisivat hyvät, kun samassa maassa toimitaan.

Millähän tapaa Liiga siitä hyötyisi? Mielestäni ei ole hyötymistä, että saa ottelukohtaisella sopimukselle Frank Gymereitä ja Tarmo Reunasia lainalle. Vai maksaisiko Jokerit liigaseuralle, jos kuntouttavat heidän pelaajansa loukkaantumisen jälkeen pelikuntoon?

4 tykkäystä

Kuten varmaan voit päätellä jo katsojakeskiarvoista niin Jokerit ei ole saanut mitään suuria massoja liikkumaan pois Liigan parista. Ja sitä ei varmaan kukaan voi kieltää, että Jokerit on kiinnostava joukkue, joka on vetänyt mm. mestishalleja täyteen harjoitusotteluissa. Ylipäätään KHL:n mukaantulo CHL:n lisäisi sarjan arvoa ja mielenkiintoa monen kuluttajan silmissä. Jokereiden kanssa tilanne ei poikkea millään tavalla mistään muusta joukkueesta KHL:ssä: ihan samalla tavalla niitä ulkkareita tulee tänne pelailemaan ynnä muut Amureista Slovaneista jne.

On lapsellista kuvitella, että KHL jotenkin uhkaisi liigan katsojamääriä tai sarjan uskottavuutta. Liiga on jo nyt KASVATTAJASARJA ja on itsensä viilaamista silmään kuvitella, että pelaisimme maailman kovinta kiekkosarjaa. Ei minua ainakaan haittaa, että Liigan pelit eivät ole NHL-pelien tasoisia - siksi, että se on oma joukkue ja paikallisuus, jotka merkitsevät liigan kannattajana kaikista eniten.

2 tykkäystä