Ilves roster 2019-20

Ensin pitää toki nähdä muiden joukkueiden kokoonpanot, että nähdään mikä on realismia. Totta on kuitenkin se, että nyt ei riitä enää että kehitetään pelaajia. Ensi kaudella pitää tulla tulosta.

Ei sinänsä tehdä. Ilveksen tavoite oli kuuden joukossa viime kaudella. Nyt pelaajabudjetti nousee. Ja Ilves oli viime kaudella pelillisesti Liigan kärkeä.

Kuùlemani mukaan varautuvat Ruotsalaisen tilanteen takia hommaamalla Leinon lisäksi vielä yhen kovan sentterin. Jos Arttu tulee vielä kaudeksi, niin kova hyökkäysarsenaali tulee olemaan.

“Yhden kovan sentterin”. Ongelma on se että niitä kovia senttereitä ei tunnu löytävän kärkiseuratkaan :smiley:

3 tykkäystä

Käsittääkseni Saipa kuuluu Ilveksen kanssa aika samaan kastiin nykyisin ja mielestäni he löysivät viime kaudelle kaksikin aika hyvän tason sentteriä, eli skouttauksen taidoista paljon kiinni.

2/3 liigajoukkueiden tavoite on top-6 ja viimeisen 1/3 tavoite on sääleissä. Eihän urheilussa ole mitään järkeä jos ei edes tavoitella menestystä ja aina joskus harvoin miracle on ice myös tapahtuu. Esim. Kerho nosti sijoitustaan aika monta pykälää tällä kaudella.

Joo onhan se skouttauksen taidoista kiinni, mutta nyt ei kannata hukata näköpiiriä menneisyydestä. Jos nyt katsotaan 2010-lukua niin kyllä Liigan megatrendi on se, että muiden sarjojen 3. ja 4. sentterit on meidän sarjassa kärkisenttereitä. Liigaa dominoinut Jani Lajunen oli SHL:ssä finaalijoukkueessa kolmossentteri. Viime kauden Kärppien ykkössentteri Lasu oli Ruotsissa Frölundan 3. sentteri.

Trendi on Liigassa ollut jo useamman kauden se, että täällä täytyy kasvattaa näistä pelaajista joukkueen ykkössenttereitä, niitä ei saa rahalla edes IFK. Jos katsotaan se 10 vuotta taaksepäin niin erityisesti hyvistä senttereistä Liiga kupataan aivan tyhjiin.

Mutta sehän ei olekaan mikään ongelmaa, jos kaveri pystytään muutamassa kuukudessa kasvattamaan siihen ykkössentterin rooliin, eli ne ovat olleet kovia senttereitä, joiden potentiaalia ei ole aiemmin vaan osattu hyödyntää riittävän hyvin.

Todella hyvä haku Jasse Ikonen.

1 tykkäys

Jasse Ikonen, ei täytä kriteeriä, mutta ihan ok haku.

Sitä duunari- ja rouhijaosastoo, mille oli puutetta. Hyökkäys täynnä nuorta ja nopeeta pelaajaa. Jännä nähdä miten kausi menee. Vastuuta ja roolia on täällä varmasti enemmän tarjolla, kun Kärpissä tai HIFK:ssa. Kaukki ulkkaripaikat vielä auki.

Tota joo… Ruotsalainen vs ikonen… Niin no…toki saa olla montaa mieltä.

Nyt alkaa olemaan sellainen määrä Liigassa tasonsa näyttäneitä pelaajia, että pelkkä säälien voittaminen olisi vähän laiha tulos. Budjettikin luultavasti kasvussa.

Tuskin tämä duunarilaituri liittyy mitenkään Ruotsalaiseen. Kausi alkane Leino-Suomi-Mieho-Vainionpää-Saarela senttereillä. Ruotsalaisen korvaaja hankintaan myöhemmin, jos semmonen tarvitaan. Sen 3 vuoden NHL pahvissahan oli se pykälä mikä mahdollistaa ensi kauden pelaamisen Ilveksessä, jos paikka NHL rosterissa ei aukea.

2 tykkäystä

Niinpä…jasse pelaa keskellä ja Saarela laidassa… Kuuntele Karria.

Ehkä Ikonen kokeneena pelaajana on Saarelan sijaan syksyllä keskellä ja Saarela nelosen laidassa. Verorajan jälkeen Jasse Ikonen on toivottavasti laidalla ja Ruotsalainen / “Ruotsalaisen stuntti” toisen kärkiketjun keskellä. Eli kauden avauksessa:

Suomi - Leino - Rautiainen
Lepaus - Ja Ikonen - Antonen
Haapanen - Mieho - Jo Ikonen
Saarela - Vainionpää - Päkkilä

Viltissä: Ahopelto, Järventie, Nalli, Maccelli

Jos ruotsalainen pelaa Ilveksessä, niin sitten ehkä Ikonen ei pelaa keskellä…

Erinomaisen hyviä sopimuksia. Jos Lukas pelaa meillä, niin maalivahtosasto on ihan Liigan kärkeä. Topias on puolestaan nuori ja kehittyvä pelaaja, joka tarvitsee lähinnä voimaa ja koemusta. Hänellä hyvät eväät nousta jo tulevalla kaudella merkittävään rooliin.

Hyviä uutisia Ilvekselle.