Jalkapallon lieveilmiöt: keissejä vähän sieltä ja täältä

Eiks näitä Helsingin huppupäitä saada millään aisoihin… HJK sais kustantaa joka paikkakunnalle näille siirrettevät häkit joihin ne siirretään suoraan bussista. On taas niin hienoa kannatus kulttuuria että…
Ja luonnollisesti maksut hevosten kauroista myös klubille kun niitäkin pitää kuljetella tuon porukan perässä. Monessako tapahtumassa on Tampereella ollut mellakkapoliisit varalla( poislukien HJK/Hifk vierailut). Tappara-Ilves pleijareissa tais olla kolme partioo hallilla, mutta nekin tais tulla peliä kattoon.

5 tykkäystä

Noniin Riihilahti on ottanut homman tosissaan. Toivottavasti toistaiseksi ei vain tarkoita tätä kautta.

3 tykkäystä

Faniryhmä myös ottanut kantaa asiaan.

2 tykkäystä

Sikakytät ei taaskaan ymmärrä hienoa kansainvälistä kannattajakulttuuria.

4 tykkäystä

Juurikin näin: ulkomailla HJK:n naamiomiehet olisivat saaneet sentään ansaitsemansa annoksen “Mellakka” -merkkistä hengityksenraikastajaa ja ravakkaa ohjeistusta Nokian nuoriso-ohjaajalla. Näillä olisi arvo noussut omissa piireissä kohisten, täällä joudutaan tyytymään siirtoon viranomaistiloihin.

2 tykkäystä

Poliisien puututtua järjestyshäiriöön osa henkilöistä töni paikalle menneitä poliiseja. Yksi poliisimies rauhoitteli kahta henkilöä, jolloin poliisimiehen takaa oli tullut mies, joka löi poliisia nyrkillä päähän.

Miestä epäillään sekä virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta että laittomasta naamioitumisesta.

Rikoslakia näyttää täydennetyn 2004, mutta ehkei tieto näin lyhyessä ajassa mene umpiluun läpi. Ja jos paikalle ollaan menossa tekemään jotain raskauttavampaa, ei naamioituminen siinä enää paljoa lisäsanktioita tuone?

13 a §
Laiton naamioituminen
Joka yleisellä paikalla järjestettävän yleisen kokouksen tai yleisötilaisuuden yhteydessä taikka muussa yleisön kokoontumisessa yleisellä paikalla esiintyy tunnistamattomaksi naamioituneena ilmeisenä tarkoituksenaan ryhtyä käyttämään henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai vahingoittamaan omaisuutta, on tuomittava laittomasta naamioitumisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi kuukaudeksi.

(Kiakkovieraiden naamiojuhlat tapahtui 2013, muttei siihenkään juuri puututtu.)

Varmaan just näin. Naamioitumisen hyöty (et tule tunnistetuksi) lienee suurempi kun mahdollinen konkreettinen haitta (pieni sakko/ehdollinen vankeus).

Aika vähänhän tuohon käsittääkseni puututaan missään, lähinnä ehkä tuo just sen muutaman päiväsakon lisää siihen tuomioon minkä saat muusta rötöstelystä.

Argentiinassa paikallinen osasto on laittanut kunnolla haisemaan. Allaoleva twiitti auki ja ihmettelemään että mitähän nyt taas. Kiviä ja pippurisumutetta bussiin, vähän rähinöintiä poliisin kanssa.

Nämä hemmetin idiootit. Miksi täytyy jalkapallon yhteydessä riehua. En ymmärrä.

Noin alkoi taas “jalkapallo” kausi. Ihanan eurooppalaista meininkiä kun saadaan työllistettyä kymmeniä poliiseja ja hevosillekkin saadaan jotain käyttöä. Luulis et poliisilla olis muutakin tekemistä kun paapoa aikuisia jalkapallo faneja.

1 tykkäys

Talin hallin ympäristössä oli kymmeniä poliisin ajoneuvoja, ratsupoliiseja ja koiria.

Kuulostaa melkoisen paljolta siihen nähden, että matsi pelattiin n. 500 katsojaa vetävässä hallissa. :thinking: Mutta ilmeisesti mitään suurempia yhteenottoja ei fanien välillä tapahtunut. :+1:

Poliisi paikalle, varsinkin jos kaikki itsenäisyyspäivän uusnatsit ja vihervasurianarkistit ovat yksi ja sama porukka kuin helsinkiläisfutisfanit.

Jaaha Potkupallo kausi on alkanut. Voidaanko lasku näistä ylimääräisistä partioista laittaa suoraan Hifkille niin jakavat sen sitten Lahden kanssa.

1 tykkäys

Mä väitän että tavallinen katsoja jota kiinnostaa peli ajattelee täsmälleen samalla lailla kuin minä.
Noi pirun huligaanit menee kentälle ja pilaa minun katsomiskokemuksen.

Muoks:

Ei tainut mennä järkkäreiltä homma putkeen.

Paikallisten järjestyksenvalvojien päällikkö sanoi, että tilanne meni aika huonosti.

No joo. Jutun ensimmäisessä kuvassa oleva kaveri on laitaa vasten, kun saa paprikasumuttimesta (näkyy videossa). Eikä tuo aine ketään sokeaksi tee, joten siellä fanin huutelut on taas otettu ilman suodatinta lehteen.

Jos katsoo videon niin siellähän väki oikeasti rynni kentälle ja järjestyksenvalvojien piti tehdä ratkaisut. Vaikka päällikkö sanoo, että tilanne meni huonosti niin tuossa oli mahdollisuudet paljon pahempaankin, joten ihan hyvin pelattu tilanne. Toki aina on ikävää kun ulkopuolinen saa sumutteesta. Onneksi siihen on lääkettä saatavilla lähimmässä vesipisteessä.

2 tykkäystä

Järjestysmiesten toiminta OK. Ne on tossa mm sitä varten, että kentälle ei mennä katsomosta… Saatto joku saada sumutetta, joka ei kentälle ollut menossa. Vika tapahtuneeseen on kuitenkin niissä kentälle menneissä, ei järkkäreissä. Se on ihan sama, saako joku sivulinen vähän sumutetta, jos kentälle tulviminen loppuu niin job well done…

4 tykkäystä

Siinä sai sivusuunnassa laitaa myöden kävellyt herrasmies ihan täyden annoksen tavaraa naamalle suoraan kohdistettuna. Ei todellakaan siis job well done millään tavalla. Johan sen jo järkkäreiden esimieskin myönsi, että ns. vituiks män omilta pojilta.

10 tykkäystä

Oma suomennos:
“15 ihmistä poistettiin ja lähes kymmenen ihmistä pidätettiin. Yhtä epäillään pahoinpitelystä.”

https://www.alandstidningen.ax/nyheter/manga-ilvessupportrar-greps

Vähän tommonen tilanne että ei se tainnu mennä ihan nappiin keneltäkään. Katsojat aivan varmasti tiesi ettei sinne kentälle ole tarkotus juosta vaikka internetistä onkin katottu että isot pojat ulkomailla tekee niin, mutta olihan tuossa järkkäreiltäkin “vähän” ylireagointia.

3 tykkäystä