Jalkapallon MM-kisat 2018, Venäjä, 14.06.–15.07.2018

Maalivahdista ei huolta. Muslera on huippuveska.

Itse voisin nostaa Sveitsin potentiaaliseksi yllättäjäksi. Pelaavat hyvin yhteen ja Euro 2016 jälkeisistä peleistä vaan yksi tappio (Portugali 2-0 10.10.2017). Sveitsin suurin yksittäinen tekijä on maalivahti osasto, Sommer, Burki ja Hitz pelasivat kaikki viime kaudella seurajoukkue tasolla ykkösveskareina. Puolustuksessa on kokemusta ja potentiaalia. Keskikenttäkin ihan hyvä ja hyökkäys Shaqirin johdolla pärjää ihan hyvin.

On se ihmeellinen tuo Venäjän arpatuuri vastustajien suhteen; heikoin alkulohko ja heikoin vastustaja heti avauspeliin paineita tasaamaan.
Mahtaa olla Venäjän kielen perussanostoa; hyvä arpaonni, hyvä tuuri ja muiden vika? Oletan taasen että sanoja; rehellisyys, oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus ei ole ollenkaan Venäjän sanavarastossa.
Tosin täytyy myöntää että osaan ja ymmärän Venäjää yhtä paljon kuin “sika virsikirjaa”.

1 tykkäys

No ei kauhean epätodennäköisiä sattumia, kun heikoimman alkulohkon todennäköisyys 1/8 ja heikoimman avausvastustajan 1/3 (joku tilastomatikan proffa kertoo kohta, ettei se ole näin yksinkertaista). Sinällään vilunkipeli ei kansainvälisestä jalkapallosta kyseenollen olisi yllätys, mutta saattaisihan sama tulos satunnaisgeneraattoristakin tulla.

Siinä mielessä isäntämaa on näissä kisoissa etulyöntiasemassa, koska arvontakorit meni maajoukkuerankingin mukaan, mutta Venäjä isäntämaana sijoitettiin koriin #1. Joten alkulohkossa ei vastassa muita ykköskorin maita.

Lohkoarvonta löytyy Youtubesta

Sääli kun arvonta on nykyään tuollainen mitäänsanomaton digitaalinen tuikkaus. Omasta mielestä vanha kunnon pallot koriin ja sieltä nosto olisi kaikin puolin parempi vaihtoehto.

2 tykkäystä

Kyllä germaaneillakin tulee vaikeat kisat olemaan, jos mietitään joukkueen yhtenäisyyttä. Itse täällä Saksassa asuvana ja Turkissa asuneena tiedän, että Erdoğan ei ole todellakaan ihan mikä tahansa tekijä tämän maan poliittisessa keskustelussa. Kaiken lisäksi nämä kaksi pelaajaa ilmentää juuri sitä, mitä turkkilaiset yleensäkin ilmoittavat: “Olen turkkilainen!”. Saksassa syntyneet turkkilaiset vastaavat kysymykseen: “Memleketin neresi?” (= Mikä on kotipaikkasi?) lähes järjestäen jonkun Turkkilaisen kaupungin, jossa heidän isoisoisänsä on syntynyt. Rizessä eläneen ottomaaniajan jälkeinen suku on edelleen rizeläinen suku, vaikka heistä ei enää kukaan olisi kolmeen tai neljään sukupolveen asunutkaan siellä. Juuret tunnetaan ja niitä pidetään tunnustamalla esillä. Luulen, että Saksassa havahduttiin nyt ensimmäistä kertaa kunnolla siihen, ettei monikulttuurinen Saksa olekaan täynnä monikulttuurisia saksalaisia, vaan saksalaisuus on joillekin vain kansalaisuus tai passi eikä niinkään kotimaa.
Jos miettii vielä noita kahta jalkapalloilijaa, joita IS:n kolumnissa odotetaan purkavan jännitteet tuomitsemalla Erdoğanin. Ei heidänkään tilanne ole mikään ongelmaton, koska he ovat joutuneet tahtomallaan tai tahtomattaan politiikan kentälle eikä sieltä saada heitä pois. Urheilussa he ovat Saksan avauskentälliseen kandidaatteja, mutta politiikassa he ovat ehdottomasti Erdoğanin avauskentällisessä eikä heitä oteta vaihtoon, vaikka loukkaantumisiakin on jo tapahtunut.

Saattaa ollakin, että Ranska, Brasilia ja Belgia voivat hykerrellä tyytyväisinä toisten mestarikandidaattien kontatessa muilla estradeilla, mutta mielenkiintoiset kisat on alkamassa. Näissä kisoissa ei potkita vain nahkakuulaa, vaan ympärillä oleva politiikka yms. kohut ravistelevat varmasti eri joukkueita ja organisaatioita. Uskomattoman paljon asioita on jo tapahtunut, ennenkuin isäntämaan ensimmäinen pallokosketus on päässyt kisoissa edes tapahtumaan.

Itse veikkaan tällä kertaa Englannin menevän pitkälle ja Belgialle soisin mestaruuden, mutta vahvimmin taitaa taas Linekerin toteamus toteutua finaalinkin osalta. Ranska kaatunee finaalissa Saksan käsittelyssä pilkuilla.

Football is a simple game. Twenty-two men chase a ball for 90 minutes and at the end, the Germans always win.
-Gary Lineker

2 tykkäystä

Päivän peliin mielestäni oikein kelpo vihje pelattavaksi

Saksa voitti 2014, mutta sitä edellinen mestaruus 1990, joten aika monta kertaa on Linekerin hokema jäänyt toteutumatta. Vaikka hauska juttu onkin niin harvoin pitää paikkansa…

1 tykkäys

Mulla on viime viikot ollut yöpöydällä lukemisena kirja nimeltä “Opas venäläisyyteen”. Nää kisat pitää ottaa tosissaan ja koettaa ymmärtää isäntiäkin… :wink:

1 tykkäys

No ei nyt kovin harvoin pidä paikkaansa, kun jyräävät monesti karsintalohkonsa ja varsinkin MM-kisoissa ovat lähes järjestään vähintään välierissä. Eli aika monta yksittäisen ottelun voittoa mahtuu yleensä matkalle.

1 tykkäys

Yksinkertainen selitys tuolle Saksaa koskevalle fraasille on vaan se, että joukkue on yksi maailman ehdottomasti parhaista joukkueista. Ollut jo pitkät ajat. Sellaiset yleensä pakkaa voittamaan. Ei siinä sen kummempaa mystiikkaa…

3 tykkäystä

Saas nähdä tosiaan meneekö Espanjan kuviot ihan sekaisin. Harmin paikka. Just tässä katselen Hierron kunnostautumista pelikentällä. Teki jopa maalin. Kyseessä Espanja-Sveitsi välierä vuoden 1994 kisoissa. Hierro oli kyllä aikoinaan yksi suosikkipelaajani. Toivotaan nyt menestystä pikaiselle ja vaikealle komennukselle Espanjan peräsimessä. Ja: Zubizaretta torjuu!! :wink:

Jatkona tuohon vedonlyöntifirmojen kertoimien perusteella laskettuun todennäköisyystaulukkooni, pudotuspelikaavioon joukkueet sijoittuisivat todennäköisyyksillä sitten näin (selvyyden vuoksi jätin pois alle 10 % todennäköisyydet):

# Välierä 1
Puolivälierä A1/B2 - C1/D2
A1 - B2 Uru44 / Ven39 / Egy14 Por48 / Esp28 / Mar14 / Iran10
C1 - D2 Ran70 / Tan16 Kro41 / Arg22 / Isl19 / Nig18
Puolivälierä E1/F2 - G1/H2
E1 - F2 Bra72 / Sve13 / Ser10 Mek29 / Ruo27 / EKo24 / Sak20
G1 - H2 Bel50 / Eng41 Kol27 / Sen25 / Jap25 / Puo23
Välierä 2
Puolivälierä B1/A2 - D1/C2
B1 - A2 Esp60 / Por32 Uru32 / Ven32 / Egy28
D1 - C2 Arg57 / Kro28 Tan43 / Peru20 / Ran19 / Aus18
Puolivälierä F1/E2 - H1/G2
F1 - E2 Sak68 / Mek15 / Ruo13 Ser36 / Sve33 / Bra17 / Cos14
H1 - G2 Kol41 / Puo33 / Sen15 / Jap11 Eng41 / Bel35 / Tun19

Numero joukkueen nimen perässä tarkoittaa siis todennäköisyyttä olla tässä kohtaa kaaviota pudotuspelien käynnistyessä.

Puolivillaisella analysoinnilla voisi päätellä, että suurimmat todennäköisyydet pareille on, että Ranska kohtaa pudotuspelien 1. kierroksella Kroatian noin 34 % todennäköisyydellä ja Uruguay Espanjan 32 % tai Portugalin 31 % todennäköisyydellä.

Saksa - Brasilia jää onneksi 26 %:iin, siellä voi olla keltaisilla aika kova revanssihenki.

Kuten aina ennenkin, näiden kirjoitelmieni tieteellinen anti on lähellä nollaa, mutta hauskaa näitä on väännellä :smiley:

3 tykkäystä

Belgialaiset on rennolla asenteella liikkeellä. De Bruyne ehtinyt jo treeneissä rappaamaan tyylillä:

Lupaako sitten hyvää vai huonoa Belgian kisoille…

3 tykkäystä

Yksi viesti siirrettiin toiseen ketjuun: Turnausseuranta: Jalkapallon MM-kisat 14.06.-15.07.2018

Tuolle fraasille antaa syvyyttä, kun muistaa kuka sen on sanonut. Nimittäin Gary Lineker. 80-luvun ehdoton huippupelaaja.
Lineker lienee tarkoittanut fraasilla hävittyä välierää Saksalle MM-kisoissa 1990.

1 tykkäys

Joo, henkilökohtainen kokemus ja ehkä tuskakin usein takana. Tulee väkisinkin mieleen Seppo Räty. Saksa on… :wink:

1 tykkäys

C Ronaldo on jatkossa pelaajista eniten suurennuslasin kohteena myös alla olevaan liittyen ja veikkaan, että jatkopeleissä ei enää voi antaa vastustajalle jatkuvasti sanktioita, koska maine alkaa olla liikaakin esillä.

Ei o helppoo olla maailman paras maailman pelatuimmassa/seuratuimmassa lajissa. Sanotaanko näin että Messi on jo tehnyt osansa ja paljon enemmän. Yhdenkään ihmisolennon jolla on ymmärrystä ja sydäntä ei pitäisi arvostella Messiä sanallakaan. Monikaan ei oikeasti tiedä mitä se kaveri on kentällä tehnyt. Kukaan koko lajin historiassa ei pysty vastaaviin. Sitten kun miettii että viidentoista vuoden ajan yksi mies on ollut vastustajien, median, fanien ja koko maailman erikoishuomion kohteena, on käsittämätöntä että yhä edelleen väläyksittäin joka pelissä näkyy häivähdys sitä vanhaa. JOS Messillä olisi käytössä ronaldokortti (filmit ja itkut), toisi se yhden ison lisän vaarallisuutta vielä - mutta onneksi ei ole.

Ja Islanti pelasi toki hyvän pelin. Raastoi ja rikkoi, tuli sukille, teki yhden ohhoh-maalin. Yksi pilkku jätettiin Argentiinalle viheltämättä, mutta mitäs näistä. Pelit jatkuu ja Islanti on tosiaan inhottava vastustaja varsinkin tässä vaiheessa.

Argentiinan pitää joukkueena nyt nostaa tasoaan. Syöttöihin lisää laatua ja uskallusta jokaiselle tehdä myös omia ratkaisuja ilman Messiä. Se olisi se juttu mikä eniten auttaa Messin pelaamista. Mahdotontahan tuo muuten on. Täytyy sanoa että olen itse kyllä nyt niin liekeissä näihin kisoihin, heti alusta asti ja varsinkin tämän Argentiinan ensimmäisen pelin jälkeen… Kävi miten kävi, Messi on kaikkien aikojen paras jalkapalloilija.

2 tykkäystä

Islannin pelaaja vähän roastaa Messia:

https://twitter.com/diegomsport/status/1008024647479320576?s=21

3 tykkäystä