Jalkapallon MM-kisat 20.11.-18.12.2022, Qatar

Paljon kiistaa herättänyt päätös järjestää jalkapallon MM-kisat taloudellisesti vauraassa Qatarissa 2022 ei vaikuta horjuvan eli on hyvin todennäköistä, että näemme kisat siellä neljän vuoden päästä. Kyseessä on kesäolympialaisten ohella maailman merkittävimmin urheilutapahtuma, myös monella muulla tavalla ainutlaatuinen tapahtuma. Jalkapallon MM-kisojen aikataulu on erittäin poikkeuksellinen, koska kisat pelataan vasta aivan vuoden lopulla. Voisi kysyä, miksei esimerkiksi tammikuussa, koska voisi ajatella, että suuret eurooppalaiset sarjat olisi helpointa laittaa talvitauolle bundesliigan tapaan eikä katkaista sarjoja loppusyksystä. Jalkapallon MM-kisat järjestetään ensikertaa Arabimaassa ja vaikka Qatar on kooltaan pieni valtio, on se ollut viimevuosina monella tapaa poliittisesti kuohuvan maailmankolkan keskellä, ajoittain jopa kiistojen keskipisteenä.

Urheiluyleisöä ilahduttanee, että Yle näyttää kisat Suomessa kaikella kapasiteetillaan.

9 tykkäystä

Kyllä, taas saa todellista vastinetta YLE-verolle. Jalkapallon MM-kisat on urheilutapahtumista minun suurimpia suosikkeja ehdottomasti.

12 tykkäystä

Nämä kisat on kyllä urheiluhistorian suurin häpeätahra toteutuessaan. Edes mitkään DDR:n dopingohjelmat yms. eivät vedä vertoja tälle korruption ja suoranaisen orjuuden näyttämölle.
En oikein vielä itse tiedä pystynkö katsomaan näitä kisoja, vaikka jalkapallo ja MM-kisat ovat mahtavia sinänsä. Ehkä alitajuisesti odotan, että kisat pelattaisiin toisaalla.

5 tykkäystä

Onkos tässä edes Fifa saanut vielä seurojen kanssa sovittua kisojen pelaamisesta “talvella”? Luulen ettei tuo olemaan kovinkaan helppo rasti jos näin ei ole.

Kaikkien aikojen korruptiokisat tulossa. Ensimmäistä kertaa toivon ettei Suomi pääse kisoihin, koska moraali (ja lompakko) estää paikalle lähtemisen. Sen verran joustavaa sorttia on moraalini, että tulee katsottua taas vähintään 75% peleistä.

Yle ansaitsee taas verorahani kahdeksi vuodeksi näillä kisoilla.

2 tykkäystä

Qatarissa on noin kaksi miljoonaa siirtotyöläistä. Ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestö ITUC arvioi viime vuoden lopussa, että MM-kisojen rakennustöissä on kuollut noin 1 200 työntekijää.

Oikea lukema on todennäköisesti murheellisempi, mutta salailun ja välinpitämättömyyden vuoksi kuolemantapausten määrää on vaikea arvioida.

– Jos pitäisimme minuutin hiljaisuuden jokaista arvioitua siirtotyöläisen kuolemaa kohti, MM-turnauksen ensimmäiset 44 ottelua pelattaisiin hiljaisuudessa, norjalainen ammattiyhdistysjohtaja Hans-Christian Gabrielsen sanoi lokakuussa.

2 tykkäystä

Kyllähän nämä Qatarin järjestämät MM-kisat on sellainen korruption malliesimerkki että kaikkien maiden pitäisi boikotoida näitä kisoja. Aika monestakin syystä

2 tykkäystä

Olisi aivan satansnallinen ristiriita, jos Suomi vihdoin selviäisi MM-kisoihin ja ne olisivat juuri nämä Qatarin kisat. Lähtökohtaisesti uhoan niin paljon julkisesti paheksuvani näitä kisoja, että en voi niitä katsoa. Ja olisivatkin sitten ensimmäiset kisat sitten Meksikon, mitä ei tule alusta loppuun seurattua.

2 tykkäystä

Mietityttää hyvin paljon muun ohessa kisojen ajankohta; siihen sisältyy ristiriitoja vaikka kisojen taustatekijät ja ympäristö ovat suurimman huomion toistaiseksi vieneetkin.

Jalkapallon MM- ja Olympiakisojen taustoista keskusteleminen perusteellisesti on muuten aika tuore ilmiö sinällään.

Jalkapallon MM-kisojen joukkuemäärä on kasvamassa ja FIFA:lla olisi vahva tahto lisätä joukkueita jo Qatarin kisoihin mutta maan huonot suhteet lähinaapureihinsa jarruttavat tätä tavoitetta. Voi myös olla, että Infantinon julkinen ehdotus on lähinnä politiikkaa FIFA:n sisällä ja jo nyt tiedetään, että Qatarissa pelataan vielä Venäjän kisojen tapaan.

En nyt haluaisi tästä liian poliittista ketjua tehdä, mutta onhan tuo aivan ilmiselvää että tuo kisapaikka on lahjottu. MM-kisapaikasta kun päättää hyvin pieni porukka pukumiehiä, niin jokainen ääni on miljoonien eurojen arvoinen. Eihän kukaan mitään Qataria kisaisännäksi muuten vain äänestäisi.

Vielä kun kisat on keskellä seurakautta, niin laskee kiinnostusta seurata näitä korruptiota kukoistavia kisoja entistä enemmän. Toivottavasti tulee jonkunlaista suurempaa boikottia näihin liittyen. Ei tämä ole ok mitä tuolla rakennustöissä on tapahtunut ja kaikki muukin härdelli tämän ympärillä. Laskee todella FIFAn uskottavuutta entisestään.

No, vuoden 2026 kisoja odotellessa sitten.

6 tykkäystä

Toivottavasti pysytään tulevaisuudessakin 32 joukkueessa, just sopiva määrä.

Qatarin kisoista sen verran että tulee katsottua kaikki pelit mitä pystyy, mutta onhan toi Fifan touhu niin oksettavaa että…

1 tykkäys

Eettiset tekijät näyttävät vaikuttavan jalkapallon sisältöön Qatarin osalta. Kohdistuuko itse MM-kisoihin jonkinmuotoista boikottia, on kiinnostavaa seurata. Urheilun ja politiikan kytkös on tiukka ja kisaisännän lisäksi FIFA:n johto joutuu valtavan poliittisen paineen kohteeksi.

Venäjä pääsi ehkä hieman kuin koira veräjästä, koska on merkittävä urheilu-ja jalkapallomaa. Qatarin urheiluprofiili ja substanssilähtöinen painoarvo on hyvin toisentyyppinen kuin Venäjän. FIFA:lla puolestaan on oma korruptiohistoria rasitteenaan, joka myös vaikuttanee tämän prosessin etenemiseen.

Tulee hieman tunnelma, ettei kisojen organisoinninnosalta välttämättä ole vielä nähty kaikkea.

1 tykkäys

Aletaan olla siinä tilanteessa, että boikottikin olisi jo eettisesti ongelmallinen päätös. Jo tässä vaiheessa puhutaan, että Qatarin kisojen rakentamisessa “orjatyövoimana” käytetyistä ihmisistä on vähintään toista tuhatta ihmistä kuollut epäinhimmillisten työskentelyolosuhteiden vuoksi. Joku voisi väittää, että boikotin paikka olisi ollut ennen näitä vainajia. Jo silloin 2010 tienoilla. Toki voidaan sanoa, ettei silloin esim. näin kovaa uhrilukua tiedetty, mutta hieman itselleen valehtelua sekin olisi. Kaikki tiesivät kutakuinkin heti, että Qatarille kisojen myöntäminen oli eettisesti kyseenalaista. Kisojen myöntäminen Qatarille jatkoi mm. Brasilian ja Venäjän kisojen linjaa. Qatarin kohdalla vain venytettiin hyväksyttävän rajaa vielä pidemmälle.

Venäjän etuna oli sentään “normaalius” siinä mielessä, että Venäjän kisat istuivat futiksen vuosikalenteriin. Jalkapalloileva maailma on siinä mielessä varsin konservatiivinen, että otteluohjelmat, siirtoikkunat yms. seuraavat hyvinkin tarkasti samaa kaavaa vuodesta toiseen, jopa päivien tarkkuudella. Qatar rikkoo tämänkin. En ihmettelisi, jos Qatarin kisojen vuoksi joudutaan hieman soveltamaan kolmen kauden otteluohjelmia, kun eurooppalaisten liigojen toimistoilla moisia laaditaan. Kesken kauden 2022-23 pelattavat kisat luonnollisesti muokkaavat otteluohjelmaa siellä. Tiivistettynäkin noin kuukauden (~28 päivää) kestävät kisat + parin viikon valmistautumisjakso on kuitenkin pitkä aika. En ihmettelisi, jos Valioliiga, La Liga yms. lisäksi “siirtäisivät” hieman kausia 2021-22 ja 2023-24, jotta saadaan kesätauot mielekkäästi ennen ja jälkeen kauden 2022-23. Vai meinaavatko esim. Valioliigassa pelata vielä pari kierrosta, kun kärkijoukkueista ~puolet pelaajista on jo toisaalla? Uskallan hieman epäillä.

Ehdottomasti mielenkiintoista nähdä, että miten tämä saadaan järkeiltyä. Organisoinnin osalta lienee paljonkin vielä näkemättä. Ehkä tämä on omaa kyynisyyttäni, mutta en usko eettisillä syillä olevan painoarvoa. Raha ratkaisee. Liigat, FIFA, UEFA, maajoukkueet, seurajoukkueet, sponsorit, tv-yhtiöt jne. suhmuroivat asiat siten, kuin taloudellisesti saadaan kannattavimmaksi. Joku Riskin kieltäytyminen on hieno ele, mutta… Kanervan kommentit tuossa jutussa kertovat aika paljon. Kanerva piiloutuu “urheilullisten arvojen” taakse, eikä suostu ottamaan eettisiin syihin kantaa. En usko hetkeäkään, että jää viimeiseksi tuon suuntaiseksi lausunnoksi näiden kisojen osalta.

3 tykkäystä

Minä vähän epäilisin, että Infantino joukkuemäärän lisäämispuheineen taivuttaisi yhtälöä kohti kisojen jonkinlaista jakamista. Tässä paketissa on nyt jo liian monta kerrosta räjähdysaltista ’tavaraa’, jotta kaikki menisi pehmeästi ja siististi maaliin asti - aiempaan tapaan. Eurooppalaisia arvoja jakaa vähemmistö FIFA:n jäsenistä, sen sijaan rahan ja vallan merkitys on universaali.

Luulisin, että kisoja ei siirretä eikä erittäin vaikeaa ajankohtaakaan muuteta mutta kisat voitanee kuitenkin ’jakaa’, jos paine kasvaa riittävästi (uhaten markkinointia suurimmilla markkinoilla), kunhan kaikille pääosapuolille kunniallinen tekosyy (nopea joukkuemäärän kasvattaminen) saadaan esiin. Tämä olisi korruptiotalouden kannalta hyvä yhtälö kun markkinoinnissa ja valtapolitiikassa tärkeä Kiinakin pelaisi kisoissa.

Jalkapallon MM-kisat on imagoltaan maailman puhtaimpia ja parhaimpia tapahtumia vaikka FIFA on mitä on. Luulen, että osa järjestön johtoa tajuaa, että se on nyt mennyt ahneudessaan liian pitkälle. Blatterin kohtalo ei ole välttämättä ainoa laatuaan.

Qatar on pieni, alueella poikkeuksellisen menestynyt ja arabimaailmassa selvästi erityinen valtio. Siihen kohdistuu paljon hyvin negatiivisia intressejä naapureiden taholta, sotaisalla ja uskonnollisesti kiihkeällä alueella ja laajemminkin maailmanpolitiikassa. Esimerkkeinä Al Jazeera, maailmalla hyvin tunnettu Qatar Airways (lentää mm. Dohasta Helsinkiin) ja pehmeä imagonrakennus urheilulla ja hyvin pieneksi maaksi suurehko urheiluteollisuus.

Itse vähän luulen, että FIFA pelaa tässä jo varsin rajoitetulla kädellä. Ei Qatarilta oikein kisoja voi pois ottaa. (Koska raha, koska FIFAn omat käytännöt jakaa kisat tasaisesti vuoronperään eri puolille maailmaa jne.) Qatar on kuitenkin arabimaailman mallimaa, joten tavallaan perusteet kisojen tuonne myöntämiselle olisi ollut ilman lahjuksiakin. Samalla Qatarin sheikit ovat suhteellisen suuressa roolissa jo aivan niiden maailman suurimpien seurajoukkuiden taustalla. Useampi seura alkaa olla näistä riippuvaisia. Toisaalta ajankohtaa ei merkittävästi voi muuttaa. Koska Qatarissa ei kesäkuukausina voi huippufutista pelata (kuumuus), niin pakko pelata talvella. Kevätpuolella on sitten mm. Ramadan, jota ennen kisat pitää pelata. Eli jos (/kun) Qatarissa pelataan, niin loppusyksy - kevätalvi on se aikaväli, kun kisat on läpi vietävä. Ei tuota joulunalusaikaa parempaa aikaa oikeastaan ole.

Henk.koht. ehkä suurin toive on, että joskus saadaan kattava dokumentti / kirja / jotakin, joka valaisee esim. FIFA:n johtohahmojen toimintaa liittyen kisojen myöntämiseen Qatarille ja toisaalta kisojen suunnittelu- / rakennusvaiheessa. Melko mahdotonta palapeliä kokoavat. Syytteitä lahjuksista, Qatarissa hillitön määrä orjatyövoimaa kuollut kisojen rakentamisessa, sheikkien raha. …ja jotenkin pitäisi samalla yrittää urheiluromantikoille saada ylläpidettyä kuvaa siitä, että jalkapallon MM-kisat ovat politiikasta puhdasta, “vain urheilua”.

1 tykkäys

Eiköhän nuo venäjän olympialaiset liikuttaneet kivasti rahaa enemmän

En usko, että Venäjä pääsi edes lähelle.

Luvut suuntaa-antavia, koska tarkkoja lukuja ei ole. Myös, koska IS lähteenä ei ole luotettavin. Mutta suuntaa-antavana tietona riittävän tarkkaa:

Sotshissa pidetyt talviolympialaiset ovat tiettävästi historian kalleimmat.

Pelkästään urheiluun liittyvät kustannukset olivat 21,9 miljardia euroa, ja kaikkine investointeineen ja rakennushankkeineen kisat maksoivat yli 40 miljardia euroa.

Nyt kaikkien aikojen ykkösen paikan ottaa kuitenkin Qatar. Maassa järjestetään jalkapallon MM-kisat vuonna 2022.

BBC:n mukaan kisat maksavat lähes 200 miljardia euroa. Maassa käytetään lähes 470 miljoonaa euroa viikossa rakennustöihin, joihin kuuluu stadionrakentamisen lisäksi moottoriteitä, raideyhteyksiä, sairaaloita ja paljon muuta.

BBC:n juttu, johon IS viittasi:

Qatarissa pelkästään tuon pääareenaksi rakennettavan Lusail-stadionin ja sen ympäristön kustannuksiksi arvioidaan 40mrd€, joka oli likimain Sotshin olympialaisten hintalappu. Huomioon on otettava, että rahalliset arviot eivät laske hintaa menetetyille ihmishengille.

2 tykkäystä

Paitsi kisainnostus maassa, on kisaisännän oma FIFA-ranking-sijoitus noususuunnassa Iltalehden julkaiseman uutisen perusteella. Qatar on tuore Aasian mestari (loppuottelu Q-Japani 3-1).

Voittivat jo tuossa pari vuotta sitten nuorissa Aasian mestaruuden ja nyt pelaajat ovat kasvaneet aikuisiksi. Harjoitusolosuhteethan ovat olleet kunnossa jo hyvän aikaa. Heillä on ollut ainakin vuosikymmenen jo toiminnassa urheiluakatemia, jonka kuluissa ei ole säästelty. Siellä saa joka nappula henkilökohtaista valmennusta eurooppalaisilta huippuosaajilta. Väistämättä tuottaa tulostakin.

Koko joukkuehan yhtä penkkimiestä lukuun ottamatta pelaa kotimaan sarjassa, joten on tätä joka tapauksessa aika ihmeenä pidettävä. Se on kuitenkin lähinnä qatarilaisilla pelattava sarja, vaikka siellä yksittäisiä tähtiä onkin kuten Nigel de Jong ja Wilfried Bony. Japseilla on kuitenkin Euroopan huippusarjoissa pelaavia vaikka millä mitalla, vaikka osa pois olikin.

Islannin kohdalla kun on puhuttu maan pienuudesta niin mainittakoon, että qatarilaisia on vielä vähemmän kuin islantilaisia. Miljoonia ihmisiähän maassa asuu, mutta valtava enemmistö asukkaista on ulkomaalaisia. (Ja heillähän ei juuri perusoikeuksia sitten ole.)

1 tykkäys