Jani Lajunen

Tulin vain sanomaan, että Laju on maajoukkueen varakapteeni Venättän turnauksessa.

9 tykkäystä

Nostetaas Lajusenkin ketjua ylös, kun mm. Tanus, Levtchi, Palola, Lucenius ja Oiva Oijennus ovat päässeet tuoreemmilla keskusteluilla meidän mm-kisamiehen ohi. Tänään nähtiin erittäin laadukasta ja hienoa peliä Lajuselta. Todella mielenkiintoista nähdä, mikä on ensi kauden seura. Kevään mies.

1 tykkäys

Oli hyvä peli Lajuselta. Alkaa pikkuhiljaa varmaankin jalat aukeamaan Lajulla. Mielellään pitäisi Tapparassa, mutta taitaa olla haaveilua se.

2 tykkäystä

Reenijumi mainittu yllä. Vähän kierrellen, mutta kaikki lasketaan.

Sitten asiaan. Alkanut nyt Lajun tekemä työ (etenkin maalin edessä yv:llä) näkyä myös tilastoissa, eli kevään ensimmäiset merkit ovat vahvasti ilmassa. Hyvä tästä tulee.

2 tykkäystä

Kyllä Lajunen on edelleen ja tulee varmana keväällä oleen tärkee palanen Tapparaa. Hieno viimeistely ja “kielituuletus”, sekä ekassa ylivoimassa nähty yritys nostaa maila jalkojen välissä kiekko Ramun tyyliin maalin kattoon, kertoo siitä että Lajullaki on pelihuumori ja itseluottamus tällä hetkellä ok tasolla.

4 tykkäystä

Nostetaan Janin ketju ylös, sinnehän se kuuluu illan esityksen perusteella. Lajunen parantaa koko ajan otteitaan. Liike ja kiekon hallinta on aivan eri sfääreissä kuin kauden alkupuolikkaalla. Näyttää (ja lupaa) todella hyvältä!

5 tykkäystä

Perkele. En nyt sano, että on mikään katastrofi kyseessä. Mutta perkele.
Yleensä kun joukkueessa on jotain poikkeustilanteita kuten tänään, niin ne merkittävät kaverit siellä taustalla nostavat tasoaan. Ne liiderikaverit, joihin sitten tiukassa paikassa nojataan. Ju nou, playoffeissa.
Lajusta ei paljoa tänään näkynyt. Ei jotenkin ole esim. viime kauteen verrattuna näkynyt koko kaudella. Tai siis varmaan tehotilastoissa on vetänyt ihan ok sujut, mutta se fyysinen Lajunen joka viime kaudella oli se meidän ykkössentteri, loistaa tällä kaudella poissaolollaan.
Ja tässä alkaa kohta playoffit. Ja meidän ykkössentteri meinaa vetää ohikauden. Tai kertokaa mulle jollain faktoilla, että tämän kauden Lajunen on itse asiassa vetänyt ihan tosi hyvin vaikka viime kauteen verrattuna ja mää olen vain vähän hysteerinen kun alkaa kevätaurinko paistaan pilvien takaa, koska musta tuntuu, että meidän ykkössentteri, jonka pitäis olla joukkueen ihan kantavia voimia vetelee ihan ohi kautta.

Tän päivän matsi näytti aika hyvin ketkä joukkueesta nousee framille jos kärkiäijät puuttuu joukosta, ja Jani Lajusta ei paljon näkynyt, ei kuulunut.

4 tykkäystä

Kyllä uskon, että playoffseissa Lajunen on totutun kova. Rouhii maalejakin maalinedestä hyvin.

1 tykkäys

Toivotaan, olisi liian iso pala puuttumaan palyoff-palapelistä.

Lajunen on pelannut aika samanlaista kautta tällä kuin viimekin kaudella.
Täytyy muistaa, että siellä oli muuan Kuusela vierellä pelaamassa,
niin varmasti helpotti myös Lajusen tekemistä.

Jos Lajunen olisi parempi kiekonkäsittelijä vielä kaiken hatuksi niin ei kyllä pelaisi Liigassa. Ollaan tyytyväisiä, että saadaan edes kaksi kautta nauttia. Ja kuitenkin, näyttää hyvin mahdolliselta, että Tappara ottaa back-to-back mestaruudet ja pelkästään se, että Lajunen oli mestaruusjoukkueen ykkössentteri kertoo kaiken olennaisen asiasta. Yrittäjiä on ollut - Koskiranta, Malinen ja Green, mutta ainoastaan Lajunen nappasi sen mestaruuden.

3 tykkäystä

Sen sanon, että ensi kaudella tulee todennäköisesti Lajusta ikävä kun ei ole suorissa hyökkäyksissä sitä suoraan maalille menijää, joka imee 1-2 puolustajaa itseensä ja tekee tarvittavan tilan Kuuselalle/Haapalalle.

1 tykkäys

Ei olla ei, mutta pointtina on se, että mestaruus on enemmän kuin “jos-olisi-ollut-jotenkin-toisin-mestaruus.” Lajusella on sekä SHL:n että Liigan mestaruuden vyöllään ja se tuskin on ollut vahinko.

5 tykkäystä

Unohtamatta Bratislava 2011. Kovia meriittejä vyöllään kyllä on.

2 tykkäystä

Unohtamatta ilmaveiviä. :muscle:t3:

9 tykkäystä

No tällä kaudella rinnalla on pelannut Haapala ja Savinainen, ettei pitäisi olla siitä kiinni.

Jos Lajunen alkaisi pelata fyysisemmin niin mieleni rauhoittuisi jo siitä. Pleijjareissa alkaa varmasti, mutta olisi kiva, että ukko olisi jo valmiiksi liekeissä kun tosipelit alkaa.

Lumet sulaa ja Lajunen nostaa tasoaan. Pari viimeistä peliä vahvaa fyysistä suorittamista ja tulihan sieltä palkinnoksi maalikin. Poikkari alkaa olla jo legendaarinen.

Pistähän Mikki nimeä jo jatkosoppariin.

10 tykkäystä

Kyllä mun mielestä Lajusen peli-ilme parantui heti potenssiin 5, kun sai Krisun vierelleen.
Toisaaltaan, kenempä ei parantuisi :slight_smile:

1 tykkäys