Jarno Kärki

eli aiemmilla kausilla pelannu laituri joka mieltää itsensä sentteriksi , mutta nyt palkattiin
kannujoukkueen ykkös sentteriksi

Ehkä sitä rotaatioon laittamista puolsi vaikkapa tollaset pelin ulkopuoliset asiat? (Asenne reeneissä yms) En usko että Jukka ihan piruuttaan laittaa miestä pieneen rooliin. Sai se Jarno kuitenkin hyvän näytön paikan Tapparassa, mutta kun muut alko nostamaan tasoaan niin tippui neloseen ja poppareille. Eipä sielä kokoonpanossa oikeen muita ollut kuin Nurmi kenen paikalle Kärjen ois voinut tossa loppuaikoina heittää. Yleistä pelaamistaan parantamalla ois varmasti napannut paikan kärkiketjuista ja yv:ltä, ihan niinkuin Ojamäkikin.

1 tykkäys

Meni ensiksi vahingossa vastaukseksi @Repa-76 :lle. Muutin asian.

En tiedä palkattiinko ykkössentteriksi, vai mihin rooliin. Saattoi tietenkin olla, että sopimusneuvotteluissa oli ollut puhetta sentterin roolista ja valitsi siksikin Tapparan. Nyt saattaa olla, että jatkaa Ässissä sentterin roolissa, jos paukut siihen rooliin Ässissä riittää.

Oliko pienen lammikon iso kala, joka ei oikein isossa lammikossa pärjännyt? Se jää nähtäväksi.

Mielestäni ei kuitenkaan voi Tapparaa syyttää, etteikö näytönpaikkoja olisi annettu. Nelosen laiturinkin paikka on vielä näytön paikka. Lisätietoja voi kysyä esimerkiksi Karjalaiselta.

3 tykkäystä

Turha Tapparaa on syyttää ettei olis saanu näytönpaikkaa. Kyllähän kaikki näkee kauas että esim. Rauhalalla ja Jasulla on asenne ja yritys aivan eri luokkaa, juuri sellainen kuin Tapparassa vaaditaan. Voipi olla et Jarno jää pelaamaan Poriin pidemmäksikin aikaa.

2 tykkäystä

Mielestäni aika riskialtista kirjoitella kuulopuheiden tai muiden huhujen perusteella ettei asenne ollut kohdallaan tai ei ollut valmis työntekoon.
Itse en usko noihin alkuunkaan, en edes vaikka välillä saattoi omaan silmään näyttää ettei painaisi täysillä.
Ei tuolta joukkueesta löydy yhtään kaveria joilla homma toimii 60 peliä ja 60 min /peli.
Joskus homma toimii toisessa joukkueessa mutta ei toisessa, näitä tapauksia kyllä piisaa vaikka romaaniksi asti.
Mun silmissä kaverista ei tullut yhtään huonompi jääkiekkoilija vaikka täällä ei onnistunutkaan ja edelleen aion seurata kaverin otteita.

9 tykkäystä

Kärki itse sanoi että pari viikkoa on ollut lähtöaikeissa Tapparasta. Ei se asenne ja sitoutuminen joukkueeseen nyt aivan kärkiluokkaa ole jos luovuttaa lokakuussa ja haluaa pois kun oma peli ei kulje.

10 tykkäystä

Mun mielestä siitä on ihan OK kirjotella kunhan vaan mainitsee että kyseessä on kuulopuheet tai spekulaatio eikä “varma tieto”.

2 tykkäystä

Kyllä osa pelaajista on enemmän urheilijoita kuin toiset ja sitä kautta yritystäkin on enemmän. Näin se vaan menee. Kärki sai riittävästi näytönpaikkoja, mutta sitten tippui minimivastuulle ehkä muidenkin kuin pelinäyttöjen takia.

Rauhalan ja Karjalaisen roolit on aivan eri nelosessa kuin Kärjellä. Pelaavat runsaasti erikoistilanteita toisin kuin Kärki.

Toisaalta ei tuonkaan perusteella tiedetä mitä esiripun takana on keskusteltu eikä taideta totuutta saada koskaan selville.

Repo olisi halunnut jäädä rapakon taakse ahl puolelle, mutta Tappara käytti veto-oikeuttaan ottaa Repo takaisin. Voi olla, että hetken harmitteli ja alkoi kovalla asenteella paiskiin hommia, että pääsee takaisin rapakon taakse.

Tässä olisi Kärjelläkin miettimisen paikka!

12 tykkäystä

No olkoon sitten spekulaatiota:

Kärki tuli isoin odotuksin Tapparaan ottamaan steppiä urallaan ylöspäin ja isompiin kaukaloihin. Sai alussa vastuuta, mutta kun tulosta ei tullut ja peli ei kulkenut, niin valui kokoajan vain alemmas joukkueen hierarkiassa. Tuo söi itseluottamusta ja vei pelin lopulliseen takalukkoon Tapparassa ja alkoi pelätä virheitä ja ankaraa Rautakorpea. Ei ollut paukkuja alkaa raivaamaan tietään ylöspäin.

Tuo kaikki on ihan ihmillistä ja ymmärrettävää, mutta matkaa huipulle on. Kovimmat kääntää tuollaisen vielä kovemmaksi näyttämisen haluksi, niin treeneissä, kuin peleissä. Sellainen, että minä näytän tuolle “mulkulle” (Rautakorvelle), että haluan isomman vastuun. Oman tekemisen kautta. Tuohon Kärki ei Tapparassa kyennyt, vaan ilmeisesti epäonnistumisen pelko ohjasi tekemistä.

Toivottavasti onnistuu Ässissä kääntämään kelkan. Nyt otettiin tavallaan askel taaksepäin uralla, mutta mitään ei ole menetetty.

4 tykkäystä

Keskustelu Kärjen siirtymisestä jauhaa vähän paikoillaan. Mielestäni on hieman ylimielistä alkaa puhua, että Ässiin palaaminen olisi takapakkia ikäänkuin mies siirtyisi NHL:stä AHL:n puolelle. Ehkä tämä on osin alitajuntaistakin, koska moni uskoi ja toivoi hänestä kehittyvän meille kv-tason pelaaja. Mutta ei Tapparassakaan kaikki onnistu ja silloin se noste ja uusi alku haetaan muualta. Kyllä, muuallakin entinen Tapparan pelaaja voi kehittyä. Kannattaa muistella vaikkapa Ilomäen peliä viime keväänä. Natsaaminen voi olla hyvin pienestä kiinni, varsinkin jos klikki on siirtynyt henkiselle puolelle.

Ja kun tuossa Repoonkin ylempänä viitattiin, niin eiköhän Tappara kuitenkin kysynyt myös pelaajan oman mielipiteen paluusta. En oikein siinä näe mitään yhtäläisyyksiä muutenkaan liittyen Kärjen siirtymiseen Ässiin takaisin.

2 tykkäystä

Siirroissahan on hyvinkin paljon yhtäläisyyksiä.
Molemmat palasivat takaisin tuttuun ympäristöön ottamaan seuraavan kehitysaskeleen.
Liigassa ei yhtään pelaajaa pidetä väkisin tai siirretä tahtomattaan. Se harvoin on seuran tai pelaajan etu.

(mikäli irroitin lainauksen asiayhteydestä niin liputa pois…)

No jos noin ajattelee, niin kyllä. Mutta Kärki ei tällä siirrolla ole tämän kauden suhteen menettänyt vielä mitään, korkeintaan Karjala-turnauksen. Revolta sen sijaan on tämän vuoden osalta mennyt ohi NHL-debyytti. Potentiaalihan näillä moilla pelaajilla riittää. Molemmat ovat sen Suomen liigassa jo osoittaneet. Mielestäni viime kevään Repo on myös selkeä NHL-tason pelaaja. Ei vaan tärkeimmillä hetkillä tänä syksynä natsannut. En silti lähtisi vertaamaan toisiinsa siirtoja Panthers-Tappara ja Tappara-Ässät. Kärki on ja oli Repoa pelaajana perässä, vaikka vanhempi onkin.

Rauhala onkin hirvee sonni.

12 tykkäystä
1 tykkäys

Kyllähän se takapakkia vaan otti, kun nyt palattiin taas kotiin “pikkuseuraan” missä kilpailu ei ole niin kovaa mitä Tapparassa. Tavallaan siirtyminen Tapparaan oli looginen jatkumo uralla ja siirtyminen vaativampiin olosuhteisiin kera kovan kilpailun. Tässä kilpailussa Kärki ei vielä pärjännyt. Liian moni oli Tapparassa parempi. Nyt haetaan uusi vauhti Ässistä.

1 tykkäys

Kärki maksoi hyviä oppirahoja Tampereen reissusta noin niin kuin tulevaisuutta ajatellen. Nyt on selvää, ettei Liigan huippujengeissä läpilyömistä enää voi laskea lahjakkuuden varaan, vaan se vaatii myös työtä. Paljon työtä.
Loppukauden voi pelailla Ässissä isossa roolissa mietiskellen koska tuota steppiä haluaa seuraavan kerran lähteä ottamaan ja missä.

2 tykkäystä

Romaaniksi asti riittää myös niitä tapauksia, joissa potentiaali ei ikinä realisoidu läheskään toivotulla tavalla. Mielelläni olen Kärjen tapauksessa väärässä, mutta rehellisesti täytyy myöntää, etten muista koska yhden syöttöpisteen perään olisi ollut näin kova poru. Lisäksi Kärjen kommentit Ässistä, ‘hyvänä, tuttuna ja turvallisena’ antoi sellaisen kuvan, että Tappara ei ole näistä mitään tai on niiden vastakohta.

2 tykkäystä

Vaikea on nieleskellä kiukkua jos Kärki hakkaa hattutempun 28.11.