Jarno Kärki

Ketju avattiin ajastetusti 8 tunnin kuluttua.

Just ennen kuin ketju lyötiin lukkoon, piti tulla naureskelemaan kuinka Kärjen ketjussa on enemmän viestejä kuin meidän NHL:ssä pelaavan ex-senan ketjussa, jonka monet rankkaa tämän hetken parhaaksi suomalaiskiekkoilijaksi. :joy:

Selkeästi Kärjen ratkaisu herättää tunteita, mutta nyt kun Ässät on käynyt kylässä niin homma voisi palata oikeisiin mittasuhteisiin… :slight_smile:

3 tykkäystä

Eihän ne eilisetkään Kärjen syöttöpisteet mistään näyttävistä pelinlukutaidoista syntyneet. Enemmän tuuria kun koko alkukaudella yhteensä!
Ehkä vapautuneempaa oeliä toki, mutta en vieläkään millekkään jalustalle nostaisi.
Tuuria, ei taitoa.

5 tykkäystä

Niinpä. Se luistimesta mennyt maali oli melko epäonnistunut laukaus. Metrikaupalla ohi maalin ois menny onnistuessaan.

1 tykkäys

Niin, siinähän meni mailakin keskeltä poikki, joten ei ihme että epäonnistunut. Eipä Jarno omaan silmään eilen mitään järin ihmeellistä esittänyt, ainakaan suhteessa tehoihin. Nyt kävi säkäkin.

Alkukaudesta kun puolusti hyvin, rytmitti peliä hyvin ja loi paljon tilanteita ainoa asia mistä puhuttiin oli tehottomuus ja Kärki oli paska. Nyt kun tehoja tulee, niin väärin tehoiltu ja Kärki on paska. :smiley:

Tämän ketjun voisi oikeasti lyödä lukkoon vaikka loppuvuodeksi. Niin paljon negatiivisuutta ja jopa vihaa tuntuu Kärjen poika herättävä kirjoittelijoissa. Etenkin sen jälkeen kun ei halunnut uhrata uraansa Tapparan alttarilla ja poistui Poriin. Täällä kehitellään jotain luonne- ja asennevikoja omasta päästä ja muutenkin meno on kuin villissä lännessä.

Hyvin Pärjäämme ilman Jarnoa ja hänelläkin tuntuu muualla kulkevan; Win-Win.

1 tykkäys

Eihän se Kärki eilen sen paremmin pelannut kuin Tapparassakaan, nyt vain pomppi positiivisemmin.

1 tykkäys

Aika pitkälti näin. Nyt häneen luotetaan enemmän ja hän saa vastuuta enemmän. Kankean ja flegun oloinenhan tuo on edelleen. Toisessa maalissa oli tuuria, ensimmäisessä maalissa karvasi vähän pitkällä mailallaan ei mitenkään kovin aktiivisesti, mutta niin vain Elorinne pystyi menettämään kiekon. Syöttö keskelle ja Tommila sai kiekon reppuun vähän turhan helposti ohi Domin. Joojoo, saattoi olla ohjaus - itse en sitä nähnyt livenä, enkä ole sittemmin tarkistanut, joten ei siitä sen enempää tässä ketjussa.

Ei ole pahemmin ikävä. Tapparassa ei riittänyt - jos onnistuu Ässissä, niin olkoon niin. Toki mielestäni Kärkeä olisi voinut pitempään peluuttaa Krissen kanssa kärkikentissä, melko nopeasti Jukka pudotti hänet neloseen / vilttiin vähälle peliajalle. Sieltä on vaikea onnistua, mutta toisaalta kovaluonteiset pelaajat olisivat siinä vaihessa näyttäneet enemmän kulmahammasta ja ansainneet väkisin paikkansa ylempänä. Jotain kertoo Kärjen luonteesta, että hänestä ei siihen ollut ja halusi melko nopeasti pois.

1 tykkäys

Jos näin, niin ihmettelen että Tappara hänestä luopui. Ensimmäisessä maalissa hieno riisto ja hyvä syöttö, sekä kolmannen maalin pohjustus hyvällä sisäänajolla. Minun näkemykseni mukaan oli ottelun paraas sentteri ja johti ottelun parasta ketjua.

Oli kyllä paras sentteri yksittäisessä ottelussa, mutta ei silti mitenkään häikäissyt nopeudellaan ja taidollaan. Pelasi hyvää peruspeliä, josta huokui selvästi enemmän peli-iloa kuin mihin Tapparassa totuttiin. Kertoo myös siitä, mikä oli pelaamisen taso ylipäätään eilisessä ottelussa.

Olisiko mielipide sama jos ei olisi tullut noita kolmea syöttöpistettä ja Kärki olisi pelannut täysin samanlailla? Ei esittänyt omaan silmään mitään mitä tarvisi kadehtia tai kaipailla takaisin.Potenttiaalia olisi jos fysiikka saadaan joskus vaadittavalle tasolle.

4 tykkäystä

Varmaan fysiikan kanssa on tälläkin nuorella pelaajalla vielä paljon tekemistä. Fyysiset ominaisuudet ovat kuitenkin monesti asioita, jotka vaativat aikaa ja pitkämielisyyttä.

Toki tulos merkitsee paljon siinä, miten pelaajaa arvostellaan, mutta esimerkiksi Tapparan senttereistä en eilisen pelin perusteella löytänyt yhtään paremmin pelannutaa, kuin Kärki. En siis vaikka tehot unohdettaisiinkin.

Surkeasta fysiikastaan huolimatta voitti järjestään kaksinkamppailut ja aiheutti sen kanukin kanssa maalinedustalla melkoista kaaosta.

Täällä on kuitenkin sen verran vahvat negalasit päällä kaikilla Kärjen kanssa, että varmasti tulee aina paska olemaan ja mitään tuskin saa oikein tehtyä urallaan.

1 tykkäys

Oho, no tämä jäi kyllä itseltäni näkemättä.Omaan silmään kun oli todella pehmeän oloinen Ässä paita päälläkin.

@Naapuri sinulla on oikeus mielipiteeseesi, ehkä Kärki sieltä vielä nousee ja miksei nousisi mutta vielä sitä ei ole minun mielestäni tehnyt.

1 tykkäys

Mitä Tapparan olisi kuulunut tehdä, kun Kärki halusi itse lähteä? Silloin ei ole järkeä pitää mukana, vain koska sopimus löytyy. Juuri tätä sinulle yritettiin selvittää, että Kärki oli se, joka halusi pois. Mikäli Kärki olisi halunnut taistella tiensä kärkiketjuihin, tai yrittää sitä, en usko että sopimusta olisi millään purettu. Hommat meni vinoon varmasti puolin ja toisin, mutta siirtoon vaikutti varmasti vahvimmin Kärjen halu päästä pois. Eikä omaankaan silmään eilen ollut sen kummoisempi kuin Tapparassakaan, nyt kävi vähän tuuri, mitä ei tippaakaan ollut Tapparassa.

1 tykkäys

Ei siinä vaiheessa mitään oikein ollut enää tehtävissäkään, kun Kärki ilmaisi lähtöhalukkuutensa. Siinä vaiheessa järkevintä molempien osapuolten kannalta oli tehty ratkaisu. Kuka sinusta Tapparan senttereistä oli sitten muuten Kärkeä parempi ja mikä oli ottelun paras ketju?

Kumma muuten, että sitä tuuria on Ässissä alkanut olemaan melkein joka ottelussa :wink:

Onhan näitä. Michael Keränen pääsi tutun valmentajan alaisuuteen kahleistaan ja pisteet sekä tuuri alkanut löytymään.

9 tykkäystä

Itseluottamus on näissä iso juttu…Keränen on Kookoossa kuin eri mies verrattuna viime kauden ipa Keräseen…

Missäs sitä kaaosta esiintyi Kärjen toimien johdosta? Itse en kyllä nähnyt mitään sellaista.

Negailusta en tiedä, itse olen katsonut peliesityksiä ja niiden perusteella tuonut esiin näkemykseni. Olisi ollut hienoa että olisi onnisutnut ja jatkanut meillä mutta syystä ja toisesta ei. Puolin ja toisin täällä tuodaan asioita puolesta ja vastaan, usein tuoden esille asioita joita meistä KUKAAN ei voi tietää, pelkkää spekulaatiota ja tällöin kukaan ei ole oikeassa ja väärässä. Turhaa vääntöä.

2 tykkäystä

En lähde vertailemaan enempää, koska Ässissä pelaa eri Kärki kuin Tapparassa. Tottakai tuurikin pitää ansaita, enkä minä ole puhunut kuin eilisestä pelistä, jolloin tuuria oli.

1 tykkäys