Jarno Kärki

Itse olin pettynyt, ettei Keräsen optiota käytetty. Huhut tosin kertovat, että edellisen johdon tekemä optiosopimus olisi ollut paljon kalliimpi, kuin mitä KooKoo joutui maksamaan. Erona Kärkeen on, että Keräsellä oli huonot kaudet alla ja nyt palaamassa tasolleen. Kärki taas tippui tällä kaudella tasostaan.

Mahdotonta sanoa, että olisiko Keränen noussut Kiven Ilveksessä noin, vai onko Tuokkolalla jotain erityistä annettavaa hänen pelinsä avaamiseen.

Veikkaan että Keränen ei päässyt kukoistamaan Karri Kiven robottikiekossa ja halusi siirtyä Tuokkolan ihmislähtöiseen valmennukseen.:wink:

Mielestäni on kuitenkin hienoa, että Kärki ja Tappara pääsivät ratkaisuun joka kaikkia osapuolia ja varsinkin Rautakorven dissaajia lopulta miellytti.:laughing:

Kuten täälläkin tosiaan on useaan kertaan mainittu, niin täältä ulkoa käsin on vaikea kaikkia tietoja tarinasta tietää. Kuka ajaa maitojunaa ja kuka tappaa nuorten pelaajien luovuuden?
Vaikka spekulointi aina kivaa onkin, niin onko sillä nyt niin paljoa väliäkään?

Tulevaisuudessa nähdään sitten loppuiko Tapparan vetovoima kehitystä haluavien pelaajien keskuudessa tai jäikö Kärki ikuiseksi lupaukseksi.

Toivottavasti kuitenkin Kärki nousee maajoukkuetason sentteriksi/laituriksi. Huippupelaajia aina tarvitaan.

Mielestäni Kärki oli paras sentteri eilen, kuten @Naapuri on myös todennut. Ei minulla ole tarvetta vähätellä Kärkeä. Kyllähän se kolmanteen maaliin johtanut nousu keskelle oli ratkaiseva, jotta maali syntyi. Ensimmäisessä hienosti yllätti Elorinteen ja jakoi tekopaikkaan. Toisen maalin syöttö oli vahinko, mutta mistä sen tietää mitä olisi käynyt ellei maila olisi katkennut.
Ei nyt myöhemmin ajateltuna yllätä, että halusi pois. Ei tuolla iloa näy.

2 tykkäystä

Samaa mieltä. Kärki eilen kiekollisessa pelissä selkeästi pelin paras sentteri. Itseäni vit…aa, että tämä case Kärki meni ihan vihkoon. Aluksi kun miestä peluutettiin keskellä niin koko joukkueen peli oli sellaista kuraa, että onnistuminen oli käytännössä mahdotonta. Sitten lyötiinkin koirankoppiin. Tämä ei mielestäni kuulu nykyjääkiekkoon. Rautakorven koppiin kun joutuu niin sieltä harva nousee.

Nyt kun katsoo Matti Järvisen peliaikoja niin toivottavasti hänelle ei ole käymässä samoin kuin Kärjelle. Vaikkakin omasta mielestä Kärki oli/on huomattavasti parempi kiekollisena kuin Järvinen.

1 tykkäys

Kärki halusi itse lähteä. Ei ole Tapparan kulttuurissa pitää pelaajia joukkueessa vastentahtoisesti.

1 tykkäys

Kumma juttu, miten se tuuri oli eilen niin epätasaisesti jakautunut :grin: . Korttipelissä minusta on säkää se, millaisen käden saa, mutta kiekossa ehkä pitää jotain tehdäkin, sillä kaikki ei ole rva Fortunan tuomaa. Sitäpaitsi: Tuurilla ne seilaa - suuret laivatkin :sunglasses: !

Ei Kärki mihinkään olisi halunnut lähteä jos ei olisi joutunut koirankoppiin. Nuori maajoukkuetason kaveri ei halunnut pelata jämäminuuteilla ja odotella, että josko sitä luottoa olisi jatkossa enemmän. Alle 10 minuutin peliajalla ilman yv-vastuuta on äärimmäisen vaikeaa päästä taululle.

1 tykkäys

Tekstissähän lukee, että tottakai tuurikin pitää ansaita. Kärki olisi ansainnut mielestäni jonkun pompun Tapparassakin, ei tullut. Pelasi rohkeasti, jonka seurauksena Laganieren maalit syntyivät, kummassakin vähän säkää, se kuuluu urheiluun.

Oleellinen kysymys on oliko Kärjen tilanne toivoton? Rautakorven koirankopista on vaikea nousta, mutta ei mahdotonta.

Tapparan viestit Kärjelle oli, että älä menetä toivoasi. Kuulut tulevaisuuden suunnitelmiin. Emme tahdo päästää sinua pois. No se ei riittänyt Kärjelle. Ei sellainen sisuuntuminen kuin itse toivoin.

1 tykkäys

Eiköhän tän keskustelun voi jo lopettaa…Kärjellä ei ollut asennetta/halua/selkärankaa nousta uudestaan…Äidin lihapullat oli mieluisampi vaihtoehto ja tuttu Pori…

Kilpailutilanne voi olla pelaajalle vaikea, jos ei ole siihen tottunut. Suomessa pelaajat eivät ole tottuneet kilpailemaan pelipaikoista vrt. p-amerikka. Tämä ei ole pelaajan vika.
Menestysputkessa joukkeilla on tapana hukata pelaajia, usein omia junioreita, kuten Mikko Mäenpää ja Kristian Kuusela viime menestysputkessa. Aika näyttää ”hukattiinko” Kärki.

2 tykkäystä

Nähtäväks jää oliko päätös järkevä vai ei. Tällä hetkellä se näyttää järkevältä, mutta mikä on tilanne ens kesänä? Kahden vuoden päästä? Olihan siihen joku syy miks Kärki halus Ässistä Tapparaan, enkä jaksa uskoa että kyse oli pelkästään menestymismahdollisuuksista vaan kehittymisen halusta mitä ei ilmeisesti Ässissä kokenut mahdolliseks.

Jossain määrinhän tätä voi vertailla vaikka Massi Järvisen tilanteeseen. Tuskin sekään nelosketjun sentteriks tänne tuli, mutta ainakin toistaseks on tyytynyt tilanteeseen, ja Järvisen kohdallakin vaan aika näyttää onko se typerää olla kärsivällinen vai rupeaako se kantamaan jossain vaiheessa hedelmää. Ite uskon jälkimmäiseen.

1 tykkäys

Tai, jos kilpailutilanne on epäreilu.

Osa saa pelailla tulosyksiköissä ja erikoistilanteita, vaikka esitykset eivät siihen oikeuttaisi. Osa taas penkitetään aina ensimmäisestä virheestä ja välillä vaan huvikseen. Siellä on Kärjen lähdön jälkeenkin useampi kaveri, joilla tuntuu olevan pääsy ylöspäin tukossa ja näyttöpaikkoja ei tule. Osa taas saa vetää isoja minuutteja, vaikka mikään ei viittaa siihen, että tarvittavaa tulosta syntisi missään vaiheessa.

Katsoin sarjataulukkoa, ollaan kolmansia eli verrattain hyvin.
Jos hyökkääjän pistesaldo on 0+0 15-20 ottelun jälkeen on hänen vastuuta syytä pienentää. Tähän ei ammattilaisjoukkueella ole kenelläkään nokankoputtamista. Sen ymmärtää pelaaja itse, myös muut pelaajat. Popparitkin hyväksytään, koska näin se vain menee - tulos ratkaisee.

Se auttaako popparit pisteongelmasta kärsivää pelaajaa, niin en usko. Päinvastoin, voi vahvistaa maalintekopelkoa.

1 tykkäys

Miten tämä liittyy Kärkeen? Peliminuutit pudotettiin jo 10 ottelun jälkeen alle 10 minuutin ja ilmeisesti silloin jäi vallan ilman ylivoima-aikaakin kokonaan.

Olihan ne peliesitykset jo noiden 10 ekan matsin jälkeen sitä luokkaa, että oli syytäkin pudottaa. Jätkällä eivät liikkuneet etenkään jalat, eivät juuri sen paremmin kädet eikä ajatuskaan oikein kunnolla. Eli hakemaan vauhtia pienemmillä minuuteilla alemmista ketjuista, mikä on käsittääkseni ihan normaali toimintatapa (?)

Ilmeisesti Tapparan puolesta aikaa petrata olisi kuitenkin annettu lisää, mutta Kärki itse päätti luovuttaa.
Mikä tässä on niin erikoista?

3 tykkäystä

Ojamäellä tosiaan oli tuossa 20 pelin paikkeilla vielä kiikarit. Siellä se silti pelaili vielä viime viikolla ykkösessä ja ylivoimalla.
Kärkihän avasi pistetilinsä jo avausmatsissa ja ensimmäinen pudotus vastuussa tuli siinä 5 pelin tienoilla.

Oliko ennen?

Miten tämä ilmeni? jämäminuuteilla olemisella ja kokoonpanon ulkopuolella toistuvasti olemalla.Silloin kun oli pelissä mukana penkitettiin joka kerta jossain kohtaa, oli perusteet tai ei. On siinä hyvät olosuhteet avata pelillisiä solmuja ja parantaa peliään.

Edit. Niin totaalisesti lyötiin kädet paskaan näiden porilaisten kanssa. Sen potentiaalisen kanssa luovutettiin 5 pelin jälkeen ja ajettiin asemaan, jossa ainoa järkevä ratkaisu oli poistuminen. Sitten tätä toista kädetöntä työjuhtaa saadaan katsella täydet kaksi vuotta. Taas rumenteli eilen tilastojaan, vaikka oli jo valmiiksi jokaisessa huonoin.

1 tykkäys

Voi hyvät ystävät nyt. Jarno Kärki kävi Tapparassa, näki - ei voittanut - ja lähti. Sen pituinen se. On kiva, että Kärki herättää keskustelua, mutta tosiasia nyt on vaan se, että Tapparassa osapuolet päätyivät ratkaisuun, jossa molemmat tai toinen osapuoli katsoi paremmaksi siirtyä muualle.

Nyt täytyy vaan ottaa se katse pois peruutuspeilistä ja hyväksyä tapahtunut. Jossittelu ei tuo yhtään mitään takaisin; Kärjen kanssa on nyt toimittu näin ja näin se saaga päättyi tässä joukkueessa tällä erää. Siellä on Tapparan joukkue vielä jäällä, joten keskitytään fokus siihen, mitä on eikä siihen mitä olisi voinut olla.

Tilanne on nyt tämä. Turha asiaa on ketjukaupalla vonkua, kun menneisyyttä ei enää voi muuttaa. Näin kävi.

9 tykkäystä

Itse kirjoitin ketjuun yhden kommentin, yritin vähän tähän viitata loppukaneetillani: Mikä tässä on nyt niin erikoista? Ei ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun pelaajat siirtyvät seurasta toiseen hyvinkin nopeasti, kun homma ei_vain_toimi (syystä tai toisesta).

Mutta en ollut lähellekään tarpeeksi terävä jne.
Omalta osaltani tämä keskustelu on loppu.

1 tykkäys