Jarno Kärki

Harmi, kun Tampere oli ilmeisesti Jarnolle liian suuri city.

Lienee Porissa parhaimmillaan, joten varmaan oli häneltä sitten hyvä ratkaisu palata kotikonnuille.

Nykyinen Tappara tarvitsisi Kärkeä.

Kyllä. Kuten sanottu, harmi ettei Kärki kestänyt Tampereella.

Niin mies halusi pois Tapparasta, kun kaikki ei mennyt suunnitellusti ja olisi vaadittu töitä ja uutta nousua alaketjujen kautta. Tapparahan olisi halunnut miehen pitää.

Ihan hyvä hänelle että on nyt saanut onnistumisia, mutta matkaa huipulle lienee vielä edessä.

2 tykkäystä

Nii-in. Oli liian suuri city. Porissa menee paremmin.

1 tykkäys

Mielenkiinnolla odotan miten menee seuraavassa seurassa. Potentiaalia on paljon, onhan se nähty. Mutta kai hänkin tässä oppii ja kasvaa.

1 tykkäys

Naurettavaa katkeruutta. Tampereen himmeät valot eivät saa kenenkään pelaajan päätä jumiin tai käsiä tärräämään. Aina ei kaikki vaan mene kuten on suunniteltu, ja sillä siisti. Pelaajat eivät myöskään ole mikään homogeeninen ryhmä, eikä kaikkien urakehitys vaadi Tapparan kautta kulkemista.

Toivon, että Kärki näpäyttää tätä miehelle katkeroitunutta porukkaa ottamalla sen seuraavan stepin jossain Tapparaakin kovatasoisemmassa seurassa ja liigaa kovatasoisemmassa sarjassa. Ja jos rahaa pitäisi laittaa peliin, veikkaisin näin myös käyvän. Mutta jäädään seuraamaan. :slight_smile:

3 tykkäystä

Itse en ole lainkaan katkera, en tiedä mistä tuollaisen keksit.
Minulle yhdistelmä Tappara + Kärki lakkasi olemasta viime syksynä, kun Kärki halusi palata Poriin.
Piste.

Hyvä, että Jarnolla sujuu Porissa (tai tulevaisuudessa jossakin muualla) hyvin.

Aiempi kommenttini oli tarkoitettu jonkinlaiseksi huumoriksi, joka ei näköjään valitettavasti toiminut ainakaan sinun kohdallasi.

Meinasin jo eilen illalla kirjoittaa, että älkää jaksako aloittaa, mutta kirjoitan sitten tänään, että lopettakaahan jo.

Tämä keissi käytiin läpi viime kaudella moneen kertaan, eikä sitä nyt tarvitse nostaa esiin joka toisen hattutempun jälkeen.

8 tykkäystä

Kyllä ihmeenä pidän jos Kärjestä tulee edes KHL-tason pelaaja. Luistelu on niin heikkoa eikä yleispelaaminenkaan niin vahvaa ole. Laukaus on kaverilla hyvä mutta se ei yksin riitä

Tuskinpa tässä kukaan realistiseen pohdintaan kykenevä mitään katkeruutta näkee. Päin vastoin. Hyvä, kun mies onnistuu ja tämä Tapparassa käynyt kaveri pitelee nyt Ässiä pinnalla. Onhan tämä osoitus siitäkin, että Tappara näki ajoissa Kärjen potentiaalin (joka toki näkyvissä oli jo muillekin), halusi ja sai hänet tänne. Ei vaan Mansessa natsannut ja nyt nähdään, ettei se potentiaali sieltä minnekään ole kadonnut.

Tämä. Ässä-kaveri ainakin ollut perin turhautunut Kärjen otteisiin, toki nyt heitti kaksi hattua peräkkäisinä päivinä ja varmasti aukaisee itseluottamusta. Hitaus siellä vissiin edelleen miestä vaivaa ja jokainen voi ajatella mitä Tapparan pelitavassa tekisi pelaajalla kenen jalka ei liiku. Laukaus Kärjellä on kovaa tasoa tähän sarjaan jos saa aikaa ja tilaa sen suorittaa.

Huomasin tuossa, että Kärki on maalipörssin toisena heti Malten perässä. Kova maalintekijä.

1 tykkäys

Jumbona olevassa jengissä riittää rajattomasti vastuuta. Jossain isommassa jengissä vastuu olisi pienempi ja sitten taas tultaisiin kotio äidin helmoihin takas.

8 tykkäystä

Joo, ihan fakin väärällä tyylillä maalipörssin kakkosena.

Nollataan kaverin tilastot ja lähetetään piirustuspöydän kautta takaisin alkuun.

5 tykkäystä

Tämä on kyllä iljettävää puhetta, jos tosissaan heitetty. Jarno Kärki ei ole mitenkään ikäloppu kiekkoilijaksi ja käynyt kerran kokeilemassa Tapparassa. Kyllä se vielä muuallakin ehtii vakuuttaa, kuin äidin helmoissa Porissa.

3 tykkäystä

Ei se väärä tyyli ole, mutta en nyt alkaisi heti takaisin hankkimaan / haikailemaan jos jumbona olevassa jengissä rajattomasti vastuulla tehny pisteitä.

2 tykkäystä

Jarno Kärjestä puhutaan Ässien ketjussa. Ilmeisen humoristiseen sävyyn heitellään koti-ikävästä. Mää en sitä vaan käsitä, että nuori jääkiekkoilija lähtee ensimmäistä kertaa pois kotikaupungistaan lätkän perässä. Homma ei toimi ja paluu kotikaupunkiin tuttuun joukkueeseen, mihin sen Kärjen olisi pitänyt siirtyä, kun Tapparassa homma ei lähtenyt.

Tässähän syynä oli se, että oli kysellyt itse melko aikaisessa vaiheessa jo Ässiltä että miten olis paluu. Tämän jälkeen pelasi vielä monta peliä Tapparassa. Eli heti kun ei ollut helppoa, niin piti palata kotiin.

Kai se on osittain huumoria, osittain vähän piikittelyä. En mä usko että siinä on välttämättä koti-ikävästä ollu kyse, mutta jos mies tähtää NHL:n niin ihmeen heikoilla kantimilla on ollu kyky kohdata vastoinkäymisiä. Enemmänkin jäi kuva että tuli hakemaan isoa roolia ja kun sitä ei automaattisesti saanut, niin sit takas “kotio” sen sijaan että olis jääny tekeen hommia ja ansaitsemaan sitä isoa roolia.

7 tykkäystä