Jatkoajan keskustelupalsta

Kaikki kiekkoihmiset haluavat nähdä maaleja, ne ovat yksi pelin suolakiteistä. Tappara on iskenyt 7/11 pleijaripelissään enemmän maaleja kuin vastustaja. Silti ollaan niin saatanan tylsiä vaikka ollaan tarjottu enemmän sitä mannaa. :smiley:

Toki meidän pelityyli ei välttämättä ole se kaikkein räiskyvin ja räjähtävin mutta ultimaattisen tylsäksi en sitä haukkuisi. Otetaan esimerkiksi eilinen. Tapparan pelaaminen lähenteli jo silkkaa seksiä, kun Tappara pelasi HIFK:n käytännössä aseettomaksi. Mä ainakin viihdyin peliä katsellessa! Mitä HIFK tarjosi katsojille? Muutaman puolittaisen tekopaikan ja tiukan trapin. Vau.

Jatkoajan keskustelut ovat menneet tuskaiseksi luettavaksi jo aikoja sitten, säästänkin hermojani enkä mene enää lukemaan ottelusarjaketjua.

5 tykkäystä

Onhan HIFK ylivoimainen alisuorittaja liigassa kautta aikain. Sitä kuvaa hyvin se että voittivat runkosarjan ensimmäistä kertaa viime kaudella. HIFK:lle tärkeintä on näkyvyys, sitten brändinmukaisuus, sen jälkeen tulee talous ja vasta kolmantena pelillinen menestys. Kun Jokerit vielä oli sarjassa tilanne oli sitäkin pahempi, keskittyivät keskinäiseen nokitteluun. Jokerien lähdettyä KHL:ään moni fani ajatteli että nyt lähtee HIFK nousuun. Viime vuosi menikin hyvin, mutta tämä vuosi on ollut oikein malliesimerkki HIFK puppeloinnista. Hankitaan Aaltonen josta maksetaan kaksi kertaa arvonsa. Pitää olla kaksi kovaa jätkää alakerrassa Finley ja Generous. Keskushyökkääjää ei hankita, eikä kunnollista puolustusta. Bäckströmillä lähteminen oli tietoinen riski.

Näkyvyyttä on HIFK saanut, Aaltonen inserttiä näytetään luultavasti vielä loppuotteluissakin, vaikka HIFK tuskin pellailee siellä. Finley ollut otsikoissa tämän tästä ja on kyllä brändin näköinen jätkä. Peli on ollut kuraa koko kausi ja syyttävä sormi on osoittanut vuoronperään Törmäseen ja Nybondakseen. Eikä herrojen keskinäiset välitkään kovin hyvät taida olla.

Viime vuosi oli HIFKin mahdollisuus. Törmänen loisti ja joukkue pelasi kaunista kiekkoa. Kieli kävi huulilla ja katse oli toiveikas. Sitten tuli taas se yks perkele, eli Tappara, vei tikkarin suusta jälleen kerran. Ja millä vääryydellä. Kaksi Hifkiläistä työkaveria eivät puhuneet minulle yli viikkoon, eikä jääkiekosta senkään jälkeen. Tänä vuonna fanit alistuivat ennen kuin pelit edes alkoivat. Jääkiekko ei ole päivän puheenaihe täällä Helsingissä ja Hifkiläisten pienissä mielissä syy on suurimmaksi osaksi Tapparan.

12 tykkäystä

Tylsä Tappara :kannu:
Trappi Tappara :kannu:
Tappara tappaa jääkiekon :kannu:

Meille riittää :tappara: ja :kannu:

Itkekööt muut niin paljon kuin jaksavat, me otetaan :kannu:

Eilinen oli totaalitylytys, voittavaa lätkää, se riittää huomennakin!

40 tykkäystä

Miten tonne oikeen saa tunnukset edes? Ei sillä että ny pakko olis päästä hiekkalaatikolle leikkimään…mutta useemman kerran yrittänyt eikä ikinä mene hakemus läpi. Johtuuko sitten ilmoitetusta suosikkijoukkueesta eli Tapparasta :stuck_out_tongue:

Kieltämättä huvittavaa nämä aina päätään nostavat kahva- ja estämispuheet.

Joko en ymmärrä pelistä mitään, mutta mun mielestä Tappara on yksi Liigan vähiten kiekottomia estävä joukkue. Jos Tapparaa vastaan heittää rännikiekon, niin aika vapaasti vastustaja saa yrittää puolustavan pelaajan kiertää yrittäessään ehtiä kiekolle. Paljon kehuttu kahvaaminenkin on aika olematonta, vaan Tappara on todella vahva kamppailujoukkue.

Ja väitän, että jos Liigassa oikeasti otettaisiin nollatoleranssi sääntöihin niin Tappara olisi vielä vahvempi kuin tällä hetkellä.

13 tykkäystä

No esmes tuossa puolivälieräsarjassa Ilvestä vastaan oli lähes turha lähteä karvaamaan päätyyn, kun ei sinne saamari ollut mitään asiaa ohi pakin. Kutsuttakoon tuota pakin toimintaa sitten vaikka kiekottoman miehen estämiseksi. Aivan karmea ero siihen miten Tappara pelaa.

9 tykkäystä

Etkö ole vieläkään ymmärtänyt - veli Gatecrasher - että Tapparaahan vastaan noin saa pelata. Liigassa pitäisi olla kahdet säännöt: Tapparalle omat ja muille ne omat säännöt. Jos Tappara kokee jotain vääryyttä säännöissä niin on hyvä nostaa esille, että noinhan te itsekin pelaatte. Vaikka näyttäisit toteen, että ei muuten pelata - tästä huolimatta - legenda elää vahvana ja voi hyvin.

Ei 4PRO -studiokaan eilen pystynyt vastustamaan kiusausta, kun tuli kiekottoman estämisestä puhe, johon Nyholm reagoi aivan oppikirjan mukaisesti: kuulostaa ihan Tapparan peliltä.

Lehterä reagoi tähän vaivaantuneelta hymyllä, jossa sanottiin lähes suoraan Nyholmille, että nyt se pää kiinni. Ja käänsi keskustelun siihen, että IFK tekee juuri sitä samaa :smiley:

4 tykkäystä

Kaikista raivostuttavimpia ovatkin nuo kaiken maailman Nyholmien kommentit kansallisessa televisiossa - näin näistä kahvauslegendoista ei päästä ikinä eroon, kun niitä mediassakin toitotetaan. Ilveksen tai muiden joukkueiden estopelistä ei Nyholmilla varmaan ollut mitään sanottavaa.
Kun joku mediapersoona menee noin sanomaan, niin totta helkkarissa myös jatkoajan porukat saavat lisää bensaa liekkeihin.

6 tykkäystä

Näyttää siltä, että vuosikausia jatkuneesta pelkästä kahvara-kommentoinnista päästää pikkuhiljaa “Kaikkien aikojen ruminta kiekkoa pelaavaksi Kahvaraksi”.
On nuo HIFKin miehet vekkuleita. :smiley:

Yritäppä sitten keskustella Jatkoajassa tai muualla, kun keskustelu aloitetaan kommentilla “Itse en haluaisi edes menestyä tuollaisella pelityylillä.”:unamused:

Vielä jaksavat Jatkoajassa ihmetellä, miksi tapparalaiset eivät juurikaan kirjoittele sinne, vaan tänne sivustolle, jossa pystyy pitämään mielenterveytensä siedettävällä tasolla.
Ei muuta kuin kauhulla odotelemaan (mahdollista) finaalisarjaa ja niihin ketjuihin tunkevaa Ilves- ja HIFK-kannattajien valitusinvaasioita…unohtamatta tietenkään sitä Kärppäporukan Torspoa. :rolling_eyes:
Pitäkää tunkkinne! :upside_down:

5 tykkäystä

Tuohon pelin viihdyttävyyteen vaikuttaa myös se, kuinka paljon peliä jännittää. Esimerkiksi eilen oli niin luottavainen olo Tapparaan, ettei ensimmäiseen 50 minuuttiin jännittänyt yhtään. Puuhailinkin siinä samalla kaikkea muuta. Kun siinä viimeisen erän puolivälin tienoilla tilanne oli yhä 0-1, rupesi jo pikkuisen jännittämään, ja samalla se muu puuhailu pelin seuraamisen ohella loppui.

Jos tuo samainen peli olisi ollut seitsemäs finaali, niin olisihan sitä pureskeltu kynnet jo rystysiin asti. Ja taatusti kukaan ei olisi syyttänyt tylsästä pelistä. Tappara vain on tällä hetkellä niin äärettömän vakuuttava joukkue. Kaikki tietävät, että Tappara menee viidennen kerran peräkkäin finaaleihin.

Jos joku vielä ihmettelee, miksi suhtaudun hieman ennakkoluuloisesti noihin hifkin kannattajiin, niin tässä hyvä esimerkki. Käyttäjä Ishmael jatkoajassa:

"V*tuttaa kaiken maailman rehupuntit, tossukat ja lantavarpaat, jotka tulevat tänne vinkumaan ja todistelemaan, että kyllä ihan varmasti oikeastikin tykkäävät siitä omasta suosikkijoukkueestaan. Mulla on teille landespedeille ehdotus: menkää johonkin Lempäälän Ideaparkin parkkipaikalle ja muistakaa molemmat ottaa läpsyttimet ja hassut hatut mukaanne, kun keskustelette oikein yksissä tuumin kumman kokovartalokortsu näyttää seksikkäämmältä. Täällä ihmisten keskuudessa säälittävyytenne ei kiinnosta eikä kukaan jaksa lukea sivutolkulla samaa omassa paskuudessa piehtarointianne.
Viiltävät analyysinne pappawan ylivertaisuudesta voitte suoltaa johonkin otteluketjuun. Sielläkään niitä ei lue kuin te kaksi kaikkien nimimerkkienne takaa. Voitte sitten kivasti peukuttaa toisianne, sekä kuvainnollisesti että kirjaimellisesti.

Kas näin, voitte poistua. Ei tule ikävä. "

On minulla jo entuudestaan omat syyni olla pitämättä pääkaupunkiseudun ihmisitä, mutta mukavastihan tuollaiset vahvistaa tunnetta. On siellä varmaan ihan fiksuakin porukkaa, ei vaan ole vielä tullut vastaan.

14 tykkäystä

En tiedä, mitä ja kuka kenellekin on sanonut, kö en sivuilla enää käy, mutta tämä lainaus on kuin suoraan urbaanin juntin käsikirjasta.

3 tykkäystä

Tuosta tulee tällein maltillisemmallekin semmoinen olo, että josko vähän vielä tökkisi tikaria kylkiluiden väliin. Taidan kuitenkin jättää tekemättä. Pelatkoon Tappara pääkaupungin pronssimatsiin.

6 tykkäystä

Tappara on aina ollut se kaikkein paskin seura IFK-faneille, aikojen alusta saakka. Olen seurannut näitä juttuja -70 luvun taitteesta ja koskaan se itku ei ole lakannut. En ole arvostanut sitä osastoa koskaan. Nää brändi-citykanit voi jättää ihan omaan soppaansa kiehumaan. Oikein että ovat tukehtumassa trappaamiseen. Vaikka koko Hälssingin hakkais irti peruskalliosta ja työntäis merelle rannassa lappu “Löytäjä saa pitää” ei sitä huomaisi pariin vuoteen näillä korkeuksilla.

4 tykkäystä

Hupaisa teksti…tuon kirjoittajalle ei enää lonkero tai Ruotsissa käynti tuo apua :slight_smile: Nimimerkki kylläkin vaikuttas olevan hiukan kauempaa ja eri suunnasta kuin Savosta tulleelta.
Minä tunnen jonkun verran todella mukavia Helsinkiläisiä ja sitten muutaman ääliön. Se mikä erottaa heitä on että ensimmäiset ovat syntyjään helsinkiläisistä perheistä…kun taas jälkimmäiset ova aikuisiällä Helsinkiin muuttaneet.

Voisin kyl ottaa aika ison osan noista viimeisistä IFK-fanien ulostuloista kontolleni. Kävin paikallisessa vitutus-ketjussa provoilemassa ja tulokset on sen mukaisia. Ei ollut kovin hyvä temppu, joten pahoittelut kaikille sijaiskärsijöille.

13 tykkäystä

No en ole nähnyt vastaavaa sydämeen käypää kiukkua täällä koskaan, tarkoitan sellaista jossa sonta kaadetaan joka suuntaan; omille, tuomareille, vastustajalle ja varmaan hallin henkilökunnalle siivoojista alkaen kun ei pystytä voittamaan omalla tyylillä. Juuri tyyli on tärkein, ei voittaminen. On siinä itkettävää noin 2100- luvulle saakka. Voivat pomppia koloihinsa tän sarjan päätyttyä.

Käyn liputtamassa.

4 tykkäystä

Ehdottomasti olis pitänyt, mutta olen jo poistunut rikospaikalta. :smiley: Sain yhden asiallisen vastauksen provoihini ja peräännyin.

Rehellisesti sanoen sinä teit juuri sitä minkä vuoksi en itse enää jaksa jatkoaikaan kirjoitella.

Mutta ei siinä, hauskaa luettavaa.

3 tykkäystä