Jokerit KHL:ssa (2014-2022)

Vai kertooko tuo Jokerien myynti-osaston motivaatiosta? Ei kenellekään Suomessa voi enää olla yllätys, että a) koko KHL ja b) KHL-Jokerit ei toimi normaalien markkinatalouden sääntöjen mukaan. Tuo koko korttitalo romahtaa sillä hetkellä, kun oligarkkien lompakot sulkeutuvat. Onko sillä oikeasti mitään väliä, että minkä verran Jokerit itsessään tuottaa, kun “joku muu” kuittaa tappiot joka tapauksessa.

En sinänsä pidä tuosta Kärpät/IFK/Tappara vs. Jokerit vertauksesta, kun organisaatiot toimivat täysin erilaisin taloudellisin perustein. Jotenkin jää varsinkin Sanoma konsernin medioissa esitettynä fiilis, että halutaan samalla hiukan korostaa Liigan ja Liiga-seurojen erinomaisuutta suhteessa KHL:ään ja Jokereihin.

Kovin paljon potentiaalia Jokereissa kuitenkin jää selvästi hyödyntämättä, mistä nuo Kärppien, IFK:n ja Tapparan luvut ovat todiste. Jokerit brändillä, tuolla fani-pohjalla, tuolla talousalueella kyettäisiin merkittävästi kovempaan liikevaihtoon ja taloudelliseen tulokseen, jos sitä yritettäisiin ihan tosissaan. Nyt vaikuttaa vähän siltä, että Jokeritkin on hyväksynyt todellisuuden, jossa seuran tarvitsema raha tulee “ulkoa”, ei oman tekemisen seurauksena.

…ja tietenkin sekin on vaihtoehto, että suomalaisia yhteistyökumppaneita ei vain kiinnosta KHL-Jokereiden kanssa toimiminen…

2 tykkäystä
1 tykkäys

Mitä väliä jos omistajalla on pinkka kunnossa. Siksi näistä tappioista puhuminen on jonnenjoutavaa löpinää. Kertoo ainoastaan kuinka paljon veli venäläinen sijoittaa harrastukseensa.
Sitä paitsi kun halliin pääsee puoli-ilmaiseksi, kaikilla on mukavaa.

1 tykkäys

Kyllä kyllä. Joskus oli Salonojallakin ja Bluessilla pinkka kunnossa. Tepsin omistajilla on myös pinkka tällä hetkellä kunnossa.

Eihän nämä asiat sinänsä merkittäviä tällä hetkellä ole, mutta jossain vaiheessa saattaa loppua kiinnostus rahoittaa Jokereiden tappioita ja sitten onkin ihan eri tilanne.
Taisi esim. Sparta Praha pelata muutamia vuosia sitten Khl finaaleissa ja lopetti toimintansa seuraavaan kauteen.

Sekin on tietenkin eri asia pitääkö kiinnostua joidenkin KHL-Jokereiden tulevaisuudesta Tapparan palstalla?
Keskustellan nyt kuitenkin, kun tälläkin palstalla tällainen osio on…

Mikäs siinä, jos ei jääkiekko Tapparan ulkopuolelta kiinnosta. Minua ainakin kiinnostaa lähes kaikki Liigan, NHL:n ja jossain määrin myös KHL:n tapahtumat todella paljon, vaikka eivät Tapparaan millään tavalla liittyisikään. Ei uutisistakaan suurin osa liity mun elämään millään tavalla, mutta monilta ihmisiltä löytyy tervettä mielenkiintoa hyvin monia asioita kohtaan.

Edit. Niin joo ja Rotenbergin vertaaminen johkin Salonojaan on samaa luokkaa, kun vertaisi TPV:tä Real Madridiin.

3 tykkäystä

Oliko toi sun vuodatus mulle suunnattu, vai kuinka? Siinä mun kommentissa Jokereista kiinnostumisesta oli vähän sarkasmia mukana.
Ei siinä, mukava silti tietää sun urheilun seuraamisesta.:slight_smile:

Ei ollut tuo uskomattoman tunteikas vuodatus sinulle suunnattu, vaan Ramille ja Tontsalle Kaukajärveltä. Oli myös niin upean terävää ja hyvin pohjustettua sarkasmia, että meni ohi tällä kertaa. Sori.

1 tykkäys

Juu, mä ajattelinkin, että vaikutat sen verran fiksulta kaverilta, että sulla tuli ihan vaan tällänen työtapaturma sarkasmin ymmärtämisen kanssa.

Vielä Jokereihin liittyen, niin vaikka onkin ollut koko ajan tiedossa, että tappioita tullaan kuittaamaan omistajan kukkarosta, pitäisin kuitenkin liikevaihdon jatkuvaa tippumista yllätyksenä.
Nimimerkki @Maikkeli jo toikin yhden näkökulman mukaan, eli todella edulliset lippujen hinnat. Käsittäisin kuitenkin, että Jokerit on koko KHL-ajan hinnoitelleet lippujen hinnan hyvin edullisesti. Voiko tämä asia siis selittää liikevaihdon laskua?

Uskoisin kyllä yritysmaailman sponsoroinnin vähentymisen olevan iso tekijä liikevaihdon laskussa. Johtuuko se sitten Venäjä-pakotteista, vai muuten vain tapahtuneesta sponsorirahan vähenemisestä?
Finnain ja Veikkaus ovat isoja näkyviä Jokeri-sponsseja, mutta muuten isoja sponsoreita ei Jokereiden sivuilla mielestäni näy, vaan sivujen alalaidassa on enemmänkin isoja KHL-sarjan sponsoreita.

Isot kansainväliset Venäjälle suuntautuvat firmat tuntuvat vahvasti puuttuvan. Jokereiden KHL-matkan alussa uskottiin kovasti näitä kuitenkin ilmaantuvan.

Sen sijaan sivuilta löytyy kyllä iso kasa paikallisia yrittäjiä ja firmoja…ihan niin kuin Liiga-seuroillakin. Kuten alla olevasta linkistäkin huomataan.
http://www.jokerit.com/jokerit-verkosto

Sanoisin siis, nopealla tutustumisella asiaan, että Jokereista ei ole ainakaan vielä tullut sellaista yritysten vienninedistäjää, kuin seurassa varmaan on toivottu.

Suurin lovi Jokereille tulee ilman muuta tuolta ulkomaille vievien isojen yritysten mainoseuroista. Erityisesti elintarviketeollisuus kärsii.
Nyt ei Valion kannata mainostaa Jokereiden avulla Oltermannia, Violaa tai Oivariinia, Oululaisen Reissumiestä, Raision Benecolia, Fazerin Sinistä, Pauligin Juhlamokkaa, Saarioisen eineksiään tai HK:n makkaroitaan.

Ilman pakotteita edellämainittuja roudattaisiin itään rekkakaupalla.
Ja sitä päivää varmaan Rotenberg myös odottaa.

1 tykkäys

Onko lopussa vihjaus:tämä on tässä?

Mielenkiintoinen twiittaus

Kateellisten (ja HIFK-fanien) propagandaa.

http://www.jokerit.com/zapolski-kiinnitetty-kahdeksi-lisavuodeksi

Go Zapo!

(YouTube linkissä Zapolskin komea syöttö ja Gagnon läpiajoon)

5 tykkäystä

Vähän epäilen tuota. KHLssä pyörii kuitenkin oikeasti ihan karkkirahat verrattuna noiden oligarkkien pääomiin.

Jos oisin Jokerit-fani, niin selittelisin tuota itselleni aina sillä että turha sekoittaa politiikkaa ja jääkiekkoa keskenään :smiley:

1 tykkäys

Vähän tyngäks jää juttu kun en ole tilaaja, mutta mielenkiintoinen juttu kuitenkin.
https://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/168426-elakoitynyt-tiedustelueversti-pitaa-khl-aa-osoituksena-venajan-taitavasta-soft-powerista-jokerit-tekee-miljoonatappiota-ties-monettako-vuotta

Karin mukaan esimerkiksi Venäjän jääkiekkoliiga KHL on yksi osoitus itäisen naapurimme ”soft powerista”, jolla maa pyrkii edistämään etuaan Suomessa - onhan suomalainen Jokerit yksi KHL:n seurajoukkueista.

  • Jokerit tekee miljoonatappiota jo ties kuinka monetta vuotta. Kuka rahoittaa tappiot ja millä perusteella? Pelkällä rakkaudellako urheiluun? Kari kysyy.

Tai ehkä Kari on vaan kateellinen HIFK-fani.

3 tykkäystä

Voihan tuo oikeasti olla oligarkkejen harrastus. Kyllähän KuPSinkin omistaja kattaa ~300-500k tappiot vuosittain ihan vain rakkaudesta lajiin. Oligarkeilla vielä aika paljon isompi lompakko.

Voihan se olla että tuossa myös kierretään rankasti veroja kun on noin tappiollista. Syitä voi vaan arvailla miksi noin suuret tappiot, mutta harva tietää totuuden. Ja syy nimenomaan on varmasti joku muu kuin rakkaus Jokereihin.

Uutista myös Jokereista.