Juhani Jasu

Alkukauden esitysten perusteella olisin veikannu tälle kaudelle Jasun tehoiksi 0+15. Sen verran jäätyny ratkaisupaikoissa aiemmin, mutta eilen nolla murtui.

1 tykkäys

Meikämandoliinilla on sellainen kutina, että Jasu voi olla hyvä väri Rautakouran palettiin ensi kaudella. Sellainen murrettu, mutta syvä oranssi, häivähdyksellä sinisen utua.

2 tykkäystä

En olisi uskonut, että Jasu viihtyy näinkin hyvin Tampereella. Oman roolinsa eliittiä liigaan :slight_smile: Ja mitä ihmettä Tapola & Co ovat tehneet Jasun luistelulle? Sehän on ihan pirun vikkelä tällä kaudella O_O

Tämäkin jatkodiili miellytti. Kuten Rauhalankin, niin myös Jasun kiekollinen pelaaminen alkanut näyttää jääkiekolta. Heittää melkein pelissä kuin pelissä jonkun kynän. Ja pystyy tekemäänkin peliä ihan kelvollisesti.

5 tykkäystä

Jep, jossain vaiheessa minäkin marmatin, että minkälaista antijääkiekkoilijaa ne tänne
Tapparaan roudaa. Näyttää aivan eri pelimieheltä nykyään, kun tänne tullessaan.
Hyvä jatkopahvi tämäkin…

Hienosti puhui Tapparasta ja Tampereesta kun perusteli lisäpahvia. Tykkäsin paljon

9 tykkäystä

Junnu saa uudet hampaat sopimuksen myötä,kaikki voitti

7 tykkäystä

Mestarijoukkueissa on hyvät roolipelaajat alaketjuissa, huonoissa joukkueissa sinne laitetaan ketä sattuu jäämään tulosketjuista yli ja joku A-juniori siihen vielä. Jasu on hyvä roolipelaaja, joka tuo erikoisosaamista aloituksiin ja alivoimaan. Tietää nyt myös mitä voittaminen vaatii.

13 tykkäystä

Hienoa, että jatkaa. Taitaa olla muutenkin hyvä tyyppi kyseessä. Jasusta voi sanoa, että on todellinen kiekkosoturi. Tällä kaudella on väläytellyt muutakin kuin sitä aiemmin täälläkin mainittua “epäjääkiekkoilijaa”. Mitä sillä nyt sitten tarkoitetaankin, niin Jasu on näyttänyt ihan oikealta kiekolliselta pelaajalta. Välillä itselle on tullut sellainen olo, että miehellä on niin suuri tarve olla tunnollinen vääntäjä, että ei yksinkertaisesti ehdi mukaan kiekolliseen peliin. Että aina ei olis kyse osaamisen puutteesta. No eihän Jasu nyt varsinainen luontainen maalintekijä ole.

1 tykkäys

Jasu vaikuttaa kaverilta joka tiedostaa roolinsa Tapparassa, on ylpeä siitä ja hoitaa hommansa viimeisen päälle.

Tärkeä pelaaja Tapparalle.

18 tykkäystä

Pakko sanoo, että tykkään Jasusta peli peliltä enemmän. Kaveri parantaa kuin sika juoksuaan. Tänään palkintona kaksi maalia Ässien verkkoon. Tästä kaverista tulee olemaan todella paljon iloa tällä ja tulevalla kaudella…

4 tykkäystä

Nii siis viime kauteen verrattuna Jasussa suurin muutos on luistelussa. Kaveri tikkaa ihan 100-0 jengin ohi, viime kaudella oli mielestäni hidas. Luistelun kanssa iso onnistuminen Jasulta.

1 tykkäys

EpäJääkiekkoilija painoi kyllä komean häkin tänään ja oli muutenkin HYVÄ

Jep. Ja itseäni naurattaa toi 4-1 maalin tilanne missä Ässäläinen kadottaa mailansa… Mites ne maalit nyt tehtiinkään? :grin:

Kolmeen edelliseen peliin 3+2. :muscle:t3: Ja tohon luisteluvauhtiin ei oo voinu olla kiinnittämättä huomiota. Hienoa peliä just nyt!

Olen aina mieltänyt Jasun niin puhtaaksi nelossentteriksi ja puolustuspään erikoismieheksi kuin vaan olla ja voi. Sen vuoksi viime aikojen otteet ovat hieman yllättäneet minut. Tiedostan kyllä, että Jasu teki viime kaudella peräti 11 maalia, mutta silti. Häneltä näyttää löytyvän käsiä ja jalkoja huomattavasti enemmän kuin olen kuvitellut. Liike vaikuttaisi tosiaan jopa parantuneen viime kaudesta.

Menestyvä joukkue tuottaa menestyviä yksilöitä. Siinä on päivittäisessä tekemisessä niin paljon hyviä esimerkkejä, että itse on yritettävä koko ajan enemmän ja enemmän. Liigassa satoja pelejä pelanneista harva, jos kukaan on lahjaton/laiska/keskinkertainen. Siihen kun laitetaan hyvä valmennus ja vierelle sarjan huippu yksilöitä on iso vaara, että myös itse menet ylivaihteelle.

Jos Jasusta kehittyy Tapparassa kokonaisvaltainen pelaaja, niin se on kyllä jälleen yksi valmennuksemme :muscle: näyttö. Toisaalta, tämähän on yksi kiekollisen pelitavan perusajatuksia - kehittää kiekollisia taitoja enemmän kuin ristikulmaan roiskiminen.

Mutta korjatkaa jos olen väärässä: Muistelen, että Jasu olisi Raumalla ollut jonkinlainen lupaus, josta odotettiin enemmän kuin 4. sentteriä? Pelipaikan ottaminen tulosketjuissa ei kuitenkaan onnistunut, joten hän erikoistui tai jäi puolustusvastuulliseen rooliin. Vähän saman tyyppinen uran kaari on Tuomas Vänttisellä.

1 tykkäys

Ehkäpä Jasusta on tulossa late bloomer. Toki aikaista vetää johtopäätöksiä muutaman hyvän ottelun perusteelle, mutta Jasusta tosiaan odotettiin Raumalla enemmän ja HPK:ssa pelasi ihan ok. Tapparassa vaan on nyt positiivinen flow ja pelaajat pelaavat sekä kehittyvät potentiaalinsa äärirajoille. Lisäksi joukkueena voitetaan, niin yksilöt saavat työrauhan pl. täällä suomen kriittisimmällä kiekkofoorumilla.

6 tykkäystä

Jasu ollut kesällä varmaan samoissa taitoluistelijoiden treeneissä Xavin kanssa. Molemmilla luistin kulkee aivan erimalliin kuin viime kaudella.