Jukka Rautakorpi - Tapparan päävalmentaja 2017-20

Kriitikkiä pitää ja saa antaa myös valmentajalle, vaikka kyseessä onkin itse Jukka Rautakorpi. Menestynyt valmentaja tottakai, mutta ei sovi unohtaa sitäkään, että Rautakorpi ei kuitenkaan viime visiitillään itseasiassa voittanut kauden viimeistä peliä. Aina voi ja saa mennä tuomaripelin, loukkaantumisten tai vaikka epäonnen taakse, mutta se ei muuta faktoja. Hopea on toki hieno saavutus, mutta samalla se on myös hävitty mitali. Se ei muutu kullaksi minkäänlaisilla värilaseilla. Se siitä. Eteenpäin.

Vaikka Rautakorpi on kokenut valmentaja, niin virheitä saattaa hänkin tehdä. On se sitten peluutus tai jotain muuta. Peliesityksiin nähden Tapparalla on jopa yllättävän paljon pisteitä. On selvää, että noin kokenut valmentaja tietää missä vaiheessa prosessi menee ja minusta Rautakorpi on ollut hyvin rauhallinen haastatteluissa tai sitten vain esittää hyvin.

En usko, että Rautakorpikaan tai kukaan Tapparan organisaatiossa oletti, että uusi pelitapa lähtee samantien toimimaan täydellisesti. Pala palalta sekin rakennetaan toimivaksi. On todennäköistä, että pelin näyttää 20 kierroksen jälkeen aivan erinlaiselta.

Rautakorvella on oikeastaan kaikki mahdolliset palaset käytettävissä, mitä tulee laadukkaseen jengiin Liigaan. Palaset vain etsivät toisiaan. Tapparassa varmasti annetaan aikaan Jukalle ja miksi ei annettaisi. Toki fakta on tällä hetkellä se, että peli ei ole sen näköistä, mitä Tapparan rosterilta voidaan odottaa. Kritiikki tässä kohtaa on minun mielestäni täysin aiheellista.

Onko syynä pelkkä treenijumi vai se ettei peli vain tule vielä selkärangasta? Minä veikkaan että molempia. Toki siihen on hyvä varautua, että kaikki tulleet pelaajat ei välttämättä sopeudu systeemeihin. Sekin on ihan luonnollista, vaikka kuinka kaikki olisivat halunneet Rautakorven joukkueeseen pelaamaan. Aina ei voi hankinnatkaan onnistua täysin. Sekin on täysin luonnollista. Toki näidenkin asioiden suhteen on paljon viisaampi, kun pelejä on enemmän takana.

Sekin mahdollisuus on olemassa, että tämä kausi ei mene suunnitelmien mukaan. Mikä sitten olisi täydellinen epäonnistuminen? Jääminen puolivälieriin tai välieriin? Fakta on sekin, että kaikkien todennäköisyyksien mukaan kokoajan on lähempänä se, että ns. heikompi kausi tulee menestyksen suhteen. Jo viisi peräkkäistä paikkaa finaaleissa on järjetön suoritus. Kuusi putkeen on…no se olisi mykistävää.

Sehän ei tee Jukasta sen huonompaa valmentajaa, vaikka tällä kaudella Tappara ei kaikkia mahdollisia pokaaleita voittaisikaan. Tottakai Tapparassa se varmasti on tavoitteena ja niin pitääkin olla. Aina pitää olla suuret tavoitteet ja Tapparalla tähän kaikkeen on mahdollisuus.

14 tykkäystä

Jos tolla meteriaalilla ei olla finaalissa, niin se on täydellinen epäonnistuminen Rautakorvelta. Pidän jopa epäonnistumisena sitä jos ei voiteta runkosarjaa. Fakta on jos rämmimme pitkään, niin katsojat äänestävät jaloillaan ja eivät tule hallille. Huono kausi tietää aina rahahuolia.

6 tykkäystä

Näin varmaan tapahtuu, jos voittoja ei ala tulla. Tappara toki ansaitsi mahdollimman paljon yleisöä ja kannustusta, vaikka peli ei kulkisikaan. Sen verran paljon organisaatio ja joukkue on faneille antanut viime kausina.

5 tykkäystä

Kattoo tätä valitusta täällä, niin ajatelkaapa joidenkin muiden joukkueiden faneja. Joille ei olisi täydellinen epäonnistuminen se että joukkue ei olisi kuudetta kertaa putkeen finaalissa. Tai seitsemäs sija kymmenen pelin jälkeen ei ole rämpimistä.

5 tykkäystä

On liigassa muitakin kovalla materiaalilla pelaavia ja ne kaikki löytyvät nyt sarjan kärjestä. Pitäisin epäonnistumisena jos jäädään top4-ulkopuolelle runkosarjassa. Kuitenkin vasta keväällä kausi mitataan ja Tapparalla pitäisi olla todella iso etu viiden peräkkäisen finaalin jälkeen, sekä pelata näillä runkomiehillä voittavaa playoff-kiekkoa.

2 tykkäystä

10 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Fanikäyttäytyminen - arkiajattelusta tieteeseen?

Olisiko pelitapa pitänyt jättää ”päivittämättä”? Olisitko halunnut Tapparan panostavan liigan alkuun CHL:n kustannuksella? Vai pelata hieno syksy hyytyäkseen keskitalvella tai keväällä?

Vai pitäisikö vain voittaa joka peli?

3 tykkäystä

Miksi voittavaa pelitapaa pitää päivittää. Juurihan täällä on kehuttu kuinka monta kertaa olemme olleet finaaleissa peräkkäin!

1 tykkäys

No siksi tietenkin kun kaikki vastustajat ja tapparavihaajat sanoivat että pelattiin rumaa, hidasta peliä. Joten nostetaan sitten taso pykälää paremmaksi.

Mitä jos käännetään sun ajatus fanin laadunvaatimusoikeudesta tähän malliin: Sinun Tapparalle kantamilla pennosilla ei ole ollut minkäänlaista vaikutusta Tappara-dynastian rakentamiseen. Nyt kuitenkin olet heilunut useampana keväänä Tapparan miehenä kukkulan kuninkaana, kerännyt ihalevat katseet ja kaatanut naisia kuin viljaa. Paljon olet saanut, perin vähän kuitenkin kokonaisuuteen vaikuttanut (et yhtään).

JR todellakin haluaa uudistaa pelitapaa (kuten Väsyneet Kädet mainitsi). Se vaatii veronsa. Pelaajiston uudistuminen vaatii veronsa. Mikä tärkeintä, ei edelleenkään nimilista automaattisesti merkitse mitään. Joukkueen täytyy kasvaa ja kulkea se yhteinen matka. Täytyy kärsiä ja voittaa ne tietyt taistelut. Kärsi siis sinäkin nyt kun on sen aika.

Sitäpaitsi ei Tapparalla rahaa ole tullut eikä tulossa ovista ja akkunoista kuten Kärpillä ja HIFK:lla esimerkiksi. Vähällä hyvää.

6 tykkäystä

Ei ehkä minun pennosilla, mutta pienistä puroista tulee iso virta.Jokerit on monena vuonna perustelleet huonoa tulostaa alentuvilla katsojaluvuilla. Jokainen fani vaikuttaa omalla panoksellaan. Jos katsoluvut laskevat esim 500 niin siitä kertyy jo suuri summa. No olihan toikin mielipide muiden joukossa, jota en taaskaan allekirjoita. Onko muuten peli nopeutunut viimekaudesta? Enkä liikaakin kun kiekko ei pysy lavassa.

Tämä on myös sinun oikeutesi. En usko, että Tampereella tällä hetkellä on montaakaan fania, jotka olisivat tyytyväisiä Rautakorpeen. Hyvä tosin, että palasit tässä alkuperäiseen aiheeseen.

Minä ajattelen asian hieman toisin: Rautakorpi on osa tätä joukkuetta ja pelaajat ovat tienneet jo sopimusta tehdessään, kuka tätä joukkuetta valmentaa. Rautakorpi on varmasti tehnyt virheitä - tuolla ylhäällä on monta äärimmäisen kriittistä, mutta pohdittua kommenttia Rautakorven otteista valmentajana.

Itse taas en ole tyytyväinen Rautakorveen tähän mennessä, mutta olen valmis antamaan tälle joukkueelle ja sen valmentajalle enemmän aikaa näyttää kuin kymmenen peliä. Itse ajattelen, että Tapolasta on Tapparalle merkittävää iloa hänen nykyisessä pestissään ja mielestäni Tapolan siirto tekemään töitä junnujen pariin ja laittamaan Tapparan junioritoimintaa parempaan kuntoon on Tapparan pitkän aikavälin etujen mukaista.

Onko kymmenen peliä sopiva otanta tehdä paniikkiratkaisu ja tuhota kaikki suunnitelmat, joita Tapolan kanssa oli vain sen vuoksi, että Rautakorpi saadaan pois?

7 tykkäystä

Eipä niitä tuuliviirejä kaivata kannattajissakaan. Onneksi päätöksentekijät Tapparassa ovat jo kauan uskoneet luottamukseen ja pitkäjänteisyyteen. Se on osa tapparalaisuutta, nääs. Kun ei olla samaa mieltä asioista, tiedän että mulla menee hyvin. Pelihän ei ole nopeutunut Tapparalla, Liigassa, kentän tasolla - vielä.

2 tykkäystä

Mikä on mielestäsi syynä ettei peli ole nopeutunut? Onko vika valmentajassa vai siinä etteivätkö koko ikänsä pelaneet palaajat ole sisäistäneet vielä pelitapaa? Mitä kesällä on tehty? Onko vain harjoiteltu fysiikkaa? Tuskin, kun täällä puhutaan, että osasyynä on syksyn alavireeseen on ollut taas treenijumi. Kun aletaan muuttamaan pelitapaa, niin onko oikea mies sitä muuttamaan mies, joka on luonnut vanhan pelitavan ja se on syvällä hänen selkärangassaan. Olisi ollut parempi ottaa, sitten ihan uusi valmentaja tähän hommaan. No mielipiteet on mielipiteitä.

Pelin nopeutumattomuuteen on kaksi mahdollista syytä:

  • Pelin toteutus on huonoa
  • Itse pelikirja on huono

Toteutuspuolesta on ollut helppo nähdä puutteita maallinkonkin silmin: Liike, ajoitukset, syöttöjen laatu, laukausten laatu. Itse pelitavan huonoutta on vaikea arvioida, kunnes olemme nähneet laadukasta toteutusta laadukasta vastustajaa vastaan.

Sitten on vielä se toinen puoli, eli vastustajat. Tapparan touhuista kohkattiin jo ennen Liigan alkua, joten tämä ei tullut yllätyksenä. En ole varma, mutta vastustajien PAPPeista on tullut mieleen, että Ilves-sarjaa on keväällä katsottu - iskevät todella hanakasti kiekollisiin ja kiekottomiin kiinni, pyrkien tappamaan Tapparan kulmarallit heti alkuunsa. Toki Tapparan heikot ajoitukset ja liike helpottavat tätä.

1 tykkäys

Miksi katsoa edellisen vuoden pelejä, kun pelitapa on muuttunut vai onko se?

Olen jotenkin rivien välistä ymmärtänyt, että sinulle olisi tärkeintä se tulos - eli saadaan se voitto nyt sit kairattua keinolla millä hyvänsä. Jos nyt leikitään ajatuksella, että Tapola noudetaan takaisin valmentamaan Tapparaa niin

  • olisiko se steppi kohti uutta vai askel takaisin vanhaan?

Väittäisin, että se olisi panikointia ja se olisi pelitavassa askel takaisin kohti viime kauden pelitapaa. Se, osaako Rautakorpi ottaa tuon askeleen: uskon, että hän osaa, jos se on pakollista. Kuitenkin lähtökohtaisesti nyt on ajettu uusia systeemeitä sisään n. 20 peliä - jokainen voi arvuutella syitä, miksi homma on kesken, mutta syitä on varmasti sekä

  • Rautakorven pelikirjassa
  • Pelikirjan toteuttajissa

Rautakorpi on aina osoittanut, että hän pystyy uusimaan itseään ja pelikirjaansa. Hän osaa kyllä tarvittaessa palata vanhaan, jos se on tarpeellista. Tällä otannalla itse ajaisin vielä uutta sisään - ollaan edelleen kilpailussa mukana.

Olenko väittänyt, että haluan Tapolan takaisin. Odotin jo ennen Rautakorven valintaa, että nyt todella haetaan jotain uutta, mutta palattiin samaan vanhaan. En väitä ettemme voi voittaa keväällä kannua, mutta minusta ei saa Rautakorven kiekon kannattajaa. No toivotaan, että koen iloisen yllätyksen.

Omiin harrastelijasilmiin isoin muutos Tapparan pelissä on jatkuva pyrkimys nopeasti pystyyn. Sitten kun alueelle on päästy, en ole vielä nähnyt niin paljon eroja, josta poikkeuksena lisääntynyt viivalaukausten käyttö. Voi olla, että aggressiivinen mies vs mies puolustus on yleinen vastine Liigassa paljon nähtyyn “kulmarallien” pelaamiseen. Ei jäädä puolustumaan aluetta, pelin pyöriessä reunoilla, vaan isketään heti voimakkaasti kiinni.

2 tykkäystä

Eikö meillä sitten kädet riitä laadukkaisiin pystysyöttöihin, kun viimekaudella teimme niistä lukuisia maaleja.

Eihän tuossa nyt käsistä ole kiinni. Tässä on nyt hetken aikaa kirjoitettu siitä, että puolustajien osalta syötöt lähtee hyökkääjille pääsääntöisesti hyvässä rytmissä.
Ongelmat ilmenee keskialueella, kun vastustaja lyö viivojen välin jumiin. Tässä vaiheessa Tapparan rytmi ja liike ei ole vielä kohdallaan.

2 tykkäystä