Jukka Rautakorpi - Tapparan päävalmentaja 2017-20

Tän hetken pelistä puuttuu ihan samat asiat kuin viime kaudella: rohkeus, luovuus, kovuus, järjestelmällisyys ja usko. En sano että kaikki, tai edes puolet ongelmista, olisi Rautakorven syytä, mutta jotain radikaalia on tehtävä että suunta muuttuu. Yleensä olen naureskellut kun joku seura paniikinomaisesti vaihtaa valmentajaa, mutta nyt on aika selkeästi nähtävissä milloin legendaarinen treenijumi alkoi. Rohkeasti vaan joku nuori hörhö peräsimeen ennen kuin on liian myöhäistä. Kyllä toi kapteenisto pitää sen mahdollisen hasardivalkun pölhöimmät ideat kurissa.

4 tykkäystä

Näin tänään vain 2.erän tv:n kautta, en muuta pelistä nähnytkään. Ainakaan 2.erässä Tapparan pelissä ei ollut mitään systeemiä, ei yhtään tunnetta, ei yhtään järkeä, eikä yhtään edes liikettä.

Uskon ja luotan Rautakorpeen ja olen aiemmin pystynyt näkemään huonojenkin peliesitysten takaa tiettyä valoa Rautakorven ollessa puikoissa ja jutut ovat kääntyneet positiivisiksi, vaikka suurin osa muiden yleisestä mielipiteestä ei sitä ole välttämättä viitoittanut.

Nyt ensimmäisen kerran en näe, en vaikka näin vain yhden erän, niin näin pitää nyt sanoa. Mielestäni peli on ihan syvässä metsässä.

Mutta toivon olevani väärässä, toivon että Jukka Rautakorpi näyttää jotain mitä en osaa nähdä ja yllättää minut täysin. Naps, ja viikon parin päästä Tapparan peli kulkee ja toimii kuin öljy lainella. Jukka tee se!

2 tykkäystä

Omasta mielestä voitas kattoo 15 peliä. Jos homma on samanlaista niin pitää tehdä kylmästi ja vaan vaihtaa valmentajaa. Juujärvi olis hieno nähdä puikoissa.

3 tykkäystä

Komppaan tätä. Peli on karmeaa, pelaajien osaaminen ja tahtotaso on kaukana maksimista. Laatu puuttuu tekemisestä läpi linjan. Kausi on suora jatkumo edelliskaudelle. Pahinta on, että Rautakorven Tapppara ei ehkä houkuttele sen paremmin nimimiehiä kuin kehittyviä huippujakaan. Kaksi paluumuuttajaa, joihin molempiin sisältyy erittäin korkea riskivaraus. Kaksi maalivahtia, joista kumpikaan ei ole mestaruuteen kantava.

Todella moni tuttava jätti kausikortin ostamatta tälle kaudelle. Itse erehdyin ostamaan toisen ja nyt jo kaduttaa. Saman paskan pelin takia tuli viime kaudella lähdettyä hallista jopa kesken kaiken ja muutamien voitettujen pelienkin jälkeen vihaisena ja pettyneenä.

Ei ole Rautakorpi kyennyt uudistumaan, ainakaan voittavaan jääkiekkoon tarvittavalla tavalla. Viime kaudella onnistuttin sätkimään muutamien kovien yksilöiden avulla äärimmäisen kohaan tulokseen. Tällä kaudella tekee todennäköisesti tiukkaa päästä kuuden joukkoon.

6 tykkäystä

AIKALISÄ.

Menee oikeasti maku tähän ketjuun nopeasti, jos kolmen nöyryytykseen jälkeen puhutaan paikasta top 10:ssä tai top 6:ssa. Ei tästä nyt hyvänen aika siitä ole kysymys.

Älkää arvailko tulevaisuutta. Ainoa arvaus, mikä tällaisen pelin jälkeen kannattaa tehdä on se, että seuraava peli on iso mahdollisuus.

Veikkausketjut sitten erikseen. Nyt kannattaa olla kiinni syyskuussa, kun syyskuuta eletään.

4 tykkäystä

Joo. Olen kateellinen teille, jotka pystytte näkemään ja suhtautumaan positiivisesti. Itselle tämä tuo mieleen monella tapaa huiman triplamestaruuden jälkeisen 90-luvun taaperruksen. Toivottavasti olen väärässä. Eihän Rautakorvelle ole edes vapailla markkinoilla parempaa korvaajaakaan.

3 tykkäystä

Kolme nöyryytystä olisikin liian vähän, mutta tää suora jatkumo viime kauden surkeudelle on liikaa. Tappara ei lähde sydämestä kulumallakaan, tappiot sinällään ei saa mieltä synkäksi, mutta jostain kumman syystä katson mieluummin vaikka SaiPan pelejä nykyään. Ne ei aiheuta yhtä pahaa myötähäpeää kuin nää Rautakorven luotsaamat jauhamiset.

9 tykkäystä

Ota myös huomioon et sulla on Tapparan peliä katsoessa odotusarvo voitosta. SaiPan kohdalla tuskin. Ja SaiPa pelasi sellaista bussia oman maalin edessä välillä viime kaudella, että en paljoa tylsempää pelitapaa olisi löytänyt.

3 tykkäystä

Kyl Jukan pitää ny ottaa vastuu tästä hommasta. Jos nyt tosiaan on niin et pelaajat Krissen joholla päättää tuolla miten pelataan ja millaisilla ketjuilla, niin se ei nyt näytä toimivan joten J.R vois nyt ottaa ohjat käsiin ja laittaa tän homman raiteilleen

4 tykkäystä

Muistuu mieleen U20 MM-kisat. Jukalla voi olla vaikeuksia saada junaa raiteilleen kun käsistä lähtemässä. Media voi tehdä päätöksen potkuista vaikka kolmen pelin jälkeen. Mitä tekee Mikki? Toivottavasti ei ainakaan Ahokasta puikkoihin😁

Odotan innolla Sihvosen kommentteja. Miksi Tappara alisuorittaa on otsikko… miten kauan kestää kun kone alkaa herätä. Vaikka olisi jumia niin luulisi jokin rakenne säilyvän. Vai onko niin, että jumi ja väsy on niin kova, että virheitä tulee. Miksi ei voisi miettiä muita metodeita. Voisi uudistua, vai ollaan uudistuttu ja siksi ollaan metsässä? Joukkueet kehittyy ja kasvaa, missä menee Tappara. Sen näyttää seuraavat 12-15 peliä.

Enpä oikein usko että Rautakorpi saa hommat toimimaan

1 tykkäys

Nyt kun täällä kuitenkin käy vieraista pöydistä väkeä katsomassa ja ilkkumassa, niin kerron teille, että tämän päivän peli ei ole se mikä pahaa oloa aiheuttaa, tämä juontuu paljon kauempaa, viime syksystä.
Jotkut näkevät kuudennen peräkkäisen finaalipaikan Rautakorven ansioksi.
Itse näen asian niin, että Rautakorpi hukkasi totaalisesti mahdollisuuden legendaariseen kolmanteen peräkkäiseen mestaruuteen.
Työkalut hänellä oli, ja moni muu valmentaja olisi sillä rosterilla homman hoitanut.

23 tykkäystä

Minä en usko, että Tappara reenaisi noin paljon kovempaa kuin muut. Ajoittain reenijumia voi olla, mutta Rautakorven Tapparan kohdalla tuo tekosyy on käytetty liian usein.

6 tykkäystä

Onneks meillä onkin Mikki puikoissa, koska sitähän ei paljoo median ulinat kiinnosta! Vai muistuuko monetkin potkut mitä viiksi olis antanut valmentajalle median, fanien tai yhteistyötahojen paineistamana? Aika monta peliä saa tulla tukkaan, että ”Tukka” saa monoa.

1 tykkäys

Viime kaudella tällä taapertamisella jäätiin kahden voiton päähän mestaruudesta.

Tuskin nyt Jukalle mitää kenkää jaetaan tällä kaudella.

Pakko varautua myös siihen, että tästä kaudesta tulee nyt keskinkertainen, mutta silti uskon, että jätkät herää vielä taistelemaan voitoista taas.

3 tykkäystä

Tapparaa on seurattu 80-luvulta lähtien, ja siinä ajassa on tullut opittua ettei voitto ole niinkään tärkeää. Hyvällä pelillä häviäminen kenelle tahansa on paljon parempi asia kuin viime kauden rutiinisurffailuhopea.

4 tykkäystä

En itekää usko, mut eipä tuol markkinoilla parempaakaa tarjolla ole.

En minäkään usko, että Rautakorpea mihinkään vaihdettaisiin. Ei ole parempaakaan tilalle.

Mutta mitä tulee viime kauteen, se vedettiin hirveällä säkällä ja muutamien yksilöiden osaamisella. Meillä oli viime kaudella liigan nimellisesti kovin joukkue.

4 tykkäystä

Hyvä myös muistaa, että tolla sillä rosterilla olisi kuka tahansa ottanut vähintään hopeaa😉 mm. Hifk, Lukko, TPS ja Jokeritkin on sen näyttänyt, että pelkkä kova nimilista riittää.

4 tykkäystä