Jukka Rautakorpi - Tapparan päävalmentaja 2017-20

Rautakorpi puhui pelin nopeudesta ja yksilöistä jo 2012. Problematiikka tulee siinä, että miten saadaan pelattua nopeasti ja voittavasti. Sehän on selvää, että ei kaikki voi Liigassa(kaan) samanlailla pelata. Peliä tullaan aina, siis aina, mätsäämään suhteessa vastustajaan.

Edelleen pelin viihdyttävyys ja voittaminen ei kulje välttämättä käsi kädessä.

1 tykkäys

On kyllä aika uskomatonta lukea noita kommentteja Rautakorven suusta, jonka olen aina luullut vannovan pelisysteemin nimeen ja näkevän jääkiekon prosenttipelinä.
Nyt eletään todella jännittäviä aikoja.

5 tykkäystä

Mitenkään Rautakorven & Tapolan puheita torpedoimatta haluan silti muistuttaa kaikkia siitä, että valmentaja punnitaan silloin, kun on vaikeaa. Rautakorven muutosprosessiin ja siihen, onko muutosta tapahtunut saadaan vastaukset vasta 2018 puolella ja mieluiten tappioputkessa.

RD:täkin suitsutettiin viime kaudella siitä, kuinka hän tuli täysin uudella ja raikkaalla filosofialla Jukureihin ja kiekko oli kaikkea muuta kuin sitä perinteistä Dufvan kiekkoa. Kun Jukurit valahti tappioputkeen niin eihän siinä mennyt kuin muutama peli niin ikiaikainen “puolustetaan ensin” ja “prosenttikiekon mentaliteetti” palasivat takaisin pelin hallitsevaksi virtaukseksi ja tällä joukkue sit menikin loppukauden.

Johtajan muutos ja muutoskyky mitataan vasta silloin, kun on vaikeaa, koska silloin ihminen on herkimmillään palaamaan siihen, joka on joskus toiminut. Se on luonnollista, mutta vaatii lähis yli-inhimillistä itseanalyysia valmentajalla, jotta he uskaltavat pitää omasta sapluunastaan kiinni ja eivät palaa vanhaan. Luulen, että Tapolallakin oli 2014 syksyllä enemmän halua kiristää ruuvia, koska se oli aina toiminut, mutta lopulta itse asiassa ruuvin löysääminen näyttikin olevan se pandoran arkku.

5 tykkäystä

Ulkopuolisen näkökulma:

Tappara on rakennettu ensi kaudellekkin erittäin hyvin. Uusia nälkäisiä kavereita tullut jengiin ja on tuo jengi ainakin paperilla taas mestaruustasoa. Ainut kysymysmerkki on tuo Rautakorpi. Pystyykö Tukka Jukka yksin sössimään homman?

PS. Kyllä syä VMV:n takinkääntö :smiley:

1 tykkäys

Mielenkiintoinen näkökulma, jotta jos Tappara ei menesty ensi kaudella, niin se on yksin Rautakorven syy. Mielestäni tämä on yksi ongelma mikä on syytä myös nostaa tapetille keskusteluissa. Siis pelaajien vastuu.

Vaikea kuvitella, näkökulmastasi huolimatta, että Suomen yksi parhaista valmentajista olisi uhka Tapparan menestykselle.

9 tykkäystä

Täytyy tosiaan muistaa, että peli on aina suhteessa vastustajaan. Varsinkin pleijareissa vastaan tulevat puolustukset (lue: viisikot) aina tiivistyvät huomattavasti ja vastustajat pyrkivät nimenomaan pitämään jopa ylimiehityksen pelin alla. Tällöin joutuu itsekin monesti toimimaan samoin, jos haluaa voittaa.

Juuri balanssin löytäminen viihdyttävyyden/pelivapauksien ja organisoidun pelitavan/voittamisen välillä on tavallaan avainasemassa. JR ja Tapolakin tuovat esiin, että taitotasoltaan heikomman joukkueen aseena voi juuri olla se, että omia on aina vastustajaa enemmän pelin alla. On mielenkiintoista nähdä, lähteekö Rautakorpi jollain merkittävällä tavalla muuttamaan edelliskausien pelaamista, joka on kiistatta ollut tehokasta, mutta ei aina sitä kaikkein viihdyttävintä.

5 tykkäystä

Rautakorpi haluaa vain voittaa Tapparassa. Kaikki muu on sananhelinää. Uskallan väittää näin.

1 tykkäys

Ainakin Tapparaa vastaan puolustaminen tulee olemaan haasteellista kun niin hyökkäys- kuin puolustustaitoisia pelaajia löytyy joka ketjuun. Tapparalla ei tule olemaan perinteistä hyökkäävä ykkönen ja kakkonen, puolustavat kolmonen ja nelonen asetelmaa. Peliajatkin jakaantunevat suht tasaisesti. Uskon että puolustuksellisesti tullaan näkemään perinteistä Rautakorven kurinalaisuutta, mutta hyökkäyksissä lähdöstä loppuun mielikuvituksellista ja varioivaa peliä.

2 tykkäystä

Jos Rautakorpi lähtee isosti uudistamaan pelitapaa ja se ei ala tuottaa tulosta tiettyyn aikaan mennessä, niin ei varmasti tee tiukkaa heittää sitä romukoppaan ja palata ns. juurille tähän menneiden kausien pelitapaan.

Tähän taisi peterrakin viitata aiemmin.

Näinpä. Kaikki eivät voi olla muita taitavampia :wink: Siis pelisysteemi, joka perustuu siihen, että ollaan taitavampia kuin muut. Sitäkö tää nyt on tää uus pelipaikattomuus? Jos Tappara nyt sitten olis muita taitavampi, muut keksii siihen lääkkeitä. Ei noi Jukurit ainakaan voi samalla tavalla lähteä pelaamaan Tapparaa vastaan. Eli tällä sekavalla viestillä yritän sanoa, että en jaksa uskoa tulevaisuudessakaan mihinkään yhteen pelitapaan. Kaikkien täytyy yrittää tukeutua omiin vahvuuksiin. Kyllähän se on selvä, että pelaajat kehittyvät, mutta kaikki joukkueet yrittävät tehdä samaa kehitystyötä.

4 tykkäystä

Pakko myöntää, että olen pudonnut kärryiltä tässä pelitapakeskustelussa. Tässä sekoittuu voittaminen, viihdyttävyys, Suomi-kiekon kehitys, jääkiekon suuntaus maailmassa jne.

2 tykkäystä

En kyllä itsekään usko mihinkään kovin radikaaleihin muutoksiin. Todennäköisesti Rautakorven Tappara pelaa hyvin pitkälti viime kausien tapaan ainoastaan sillä erotuksella, että myös leftin pakit pystyvät pelaamaan kiekolla paremmin. Runkosarjassa nähtäneen avoimempaa ja iloisempaa hyökkäyspeliä, jossa kiekkoa pyritään ensisijaisesti pelaamaan nopeasti ylös, mutta viimeistään pleijareissa siirrytään rautakorpimaiseen puolustusvoittoisempaan pelitapaan.

6 tykkäystä

Joo ja peliä varmasti pyritään kääntämään keskialueelta nopeasti. Tuohan on ollut jo menneilläkin kausilla Tapparan yksi tavaramerkeistä.

2 tykkäystä

Toi on ihan totta ja noista haastatteluista saa kuvan, että Rautakorpi haluaa Tapparan olevan kärkihanke suomalaisen kiekon kehittämisessä hyökkäävämpään suuntaan, siis laajemmassa kuvassa kuin vain Tapparassa ja Liigassa.
Sikälikin on erittäin jännittävää seurata kuinka noin suuri laiva lähtee kääntymään ja tuleeko suomalaiseen kiekkoon uusi Meidän Pelin jälkeinen aika. Ja pitkällä jänteellä, kehittyykö Suomesta jatkossa taitavampia ja pelirohkeampia yksilöitä.

5 tykkäystä

Tulee varmasti aika jossa “Meidän Peliä” on kehitetty tästä mitä se nyt esimerkiksi Tapparassa on ollut. Silti ainakin Suomen on jatkossakin syytä tukeutua yhteistyön jääkiekkoon ja löytää taktista etua paremman materiaalin joukkueista. Siis jos tuloksella on väliä.

Toistan mitä jo aiemmin kirjoitin: En usko Rautakorpea niin hirveästi Suomen jääkiekkoilun iso kuva kiinnostavan, kun Tapparaa valmentaa. Haluaa varmasti löytää vain Tapparalle keinot voittaa ja kehittää Tapparan pelaajia. Tappara pelaa jatkossakin träppiä, jos voittaminen sitä vaatii. Uskallan väittää.

1 tykkäys

Jos Tappara on joulukuussa 2017 mahdollisella nopealla pelitavalla jossa ei ole viivelähtöjä sijalla 11, niin löytyykö Rautakorvelle täysi tuki?[poll public=true]

  • Kyllä
  • Ei
    [/poll]

Oisko palstahistorian pöljin äänestys? Leipäteksti

Rohkeasti vain äänestämään. :slight_smile:

1 tykkäys

Äänestys on hyvä, mutta sikäli harhaanjohtava, ettei kai 100%:sta viivelähdöttömyyttä ole :smile:

6 tykkäystä

Minä oikeastaan vastasin vain siihen että on täysi tuki, sellainen se meidän toiminta on viime vuosina ollut eikä siihen muutosta ensi kaudellakaan toivottavasti tule.

4 tykkäystä