Jukka Rautakorpi - Tapparan päävalmentaja 2017-20

Eihän tuossa nyt käsistä ole kiinni. Tässä on nyt hetken aikaa kirjoitettu siitä, että puolustajien osalta syötöt lähtee hyökkääjille pääsääntöisesti hyvässä rytmissä.
Ongelmat ilmenee keskialueella, kun vastustaja lyö viivojen välin jumiin. Tässä vaiheessa Tapparan rytmi ja liike ei ole vielä kohdallaan.

2 tykkäystä

Eikö laadukas pystysyöttö ole juuri käsistä kiinni ja ajoituksesta. On paljon puhuttu, että Järvisen tulo olisi ratkaisu. Minusta sentterit eivät ole onnistuneet tänä vuonna.

Pystysyöttö…Miten lähdetään määrittämään pystysyöttö?

Jos tarkoitat omalta alueelta lähteviä puolustajan lähettämiä syöttöjä punaviivan hyökkäysalueen puolelle, niin niitä ei vaan ylipäätään kauheasti nykykiekossa näy.

1 tykkäys

Minusta pakit on antaneet laadullisesti hyviä syöttöjä, mutta hyökkääjät on joko ehtineet siniselle seisomaan, tai sitten kädet on ollut niin betonia, ettei ole saatu kiekkoa haltuun (tämä lähinnä SaiPaa vastaan).

Kyllä Jukka on varmasti täysin kartalla, en näe mitään syytä olettaa muuta. Miksei olisi? Hän on myös pelaajahankintojen suhteen ollut aiemmin hyvin kartalla ja aktiivinen. Siksi on syytä olettaa, että erityishuomio on sentteripelissä, koska laitureissa on nimeä, laatua ja reserviä. Puollustus on täysin ennenkokematon ja aivan uudenlaisen pelitavan mahdollistava vaikka se ei selkeästi ole vielä näkynyt. Avauspelaamisessa ei pakkien osalta ole nähdäkseni suurta ongelmaa ja paineen alla pelaaminen onnistuu hyvin.

Pakkien offensiivisuus on jopa liiallista: ammutaan siniviivan tuntumasta maskitta, mikä ei ole viisasta mutta sinänsä kertoo ratkaisuhalukkuudesta, mikä on useimmiten pidemmän päälle hyödyllistä.

Domi on pelannut ok mutta sitä ei toisaalta tiedetä jaksaako vetää runkosarjassa Metsolat ja pelata päälle freesit pudotuspelit ja ottaa ratkaisutorjunnat. Lassila kuitenkin tasapainotti peluutusta viimekaudella.

Eli Jukan motivaatio ja ammattitaito ovat kiitettäviä, pakisto 10+ tasoinen ja lukuisat variaatiot mahdollistava, laiturit liigaan 10 tasoa, Domi hyvä tai kiitettävä ja sentterit ? Peliesitys on kuitenkin tähän mennessä ollut Sihvosen numeroin arvostelemalla tasolla.

Jos pataan tulee koko lokakuun, ei tämä Rautakorpea kaada eikä Leinosta hetkauta mutta väistämättä yltyvä mediapaine vaikuttaa vähitellen pelaajiin ja vie rentoutta, panta alkaa kiristää ja itseluottamus hieman horjua; tällöin ei automaattisesti pääse kiinni voittoputkeen, joten odottaisin kyllä lokakuun tuovat jotain tolkkua peliinkin ja parantavan voittoprosenttia jossain määrin, jos ei muuta, tahdonvoiman kautta. Top 6 sijoitus runkosarjassa minimitavoitteena.

2 tykkäystä

Jep. Pystysyöttö suorille jaloille ei toimi edes kaljaliigoissa. Eikä päätykiekko jos sinne ei ole kukaan jo valmiiksi menossa.

2 tykkäystä

Mitä me niinku vaadittaisiin? Vaaditaanko me joka vuosi jollekkin monoa jos ei ollakkaan finaaleissa?

Meiltä puuttuisi mahdollisesti nytkin 2 mestaruutta jos faneja oltaisiin kuunneltu 2014 syksyllä.

Aika näyttää mitä Tapparan nykyinen valmennus tavoittelee ja miten siinä onnistutaan. Nyt ainakin ukot on todella raskaalla jalalla ja viime lauantainakin puhti loppu erien alun jälkeen. Luotan edelleen, että tällä on jokin tarkoitus.

10 tykkäystä

Hyökkääjien karkailuun olen kiinnittänyt huomiota, vaikka välillä on ainakin hetkittäin avauspeli sujunut loistavasti esim. JYP-pelin 1. erä. Asiantuntemukseni ei kuitenkaan riitä, että ymmärtäisin miksi sitä tapahtuu ja miksi peli menee niin sekavaksi hyvän alun jälkeen. Johtuuko se vastustajan kyvystä lukea pelitapamme paremmin, vai meidän viisikkomme yhteispelin puutteista?

Enhän minä ole vaatimassa mitään. Teoreettisella pohjalla puhun ja muiden faneista, sanoin että pitää olla oikeus vaatia muutosta. Ei fanit määrää, siihen heillä ei ole oikeutta. Kenties ymmärrämme sanan vaatia eri tavalla. Faneilla on oikeus vaatia muutosta ja fani saa itse päättää miten sitä muutoksen toteutumista edistää. Yksittäisen fanin vaatimuksella ei ole juuri merkitystä, mutta jos suurin osa on samaa mieltä, sillä jo on.

Ja korostan vielä, minulla ei ole mitään syytä haluta, saati vaatia muutosta mihinkään Tapparassa tällä hetkellä. Luottoa on joka pelaajaan ja valmentajaan, koko henkilökuntaan.

1 tykkäys

Huomenna sitten nähdään löytyykö kauden toisen päätavoitteen tavoitteluun kevyempää jalkaa.
Ps.
Kiitos jo etukäteen ettei kukaan selittele mahdollista surkeaa esitystä ratkenneella lohkotilanteella ja valmennuksen salamannopealla tilanteen hyödyntämisellä hirvittävän treenin muodossa.

1 tykkäys

No jos saivartelemaan lähtee, niin tuo riippuu ihan siitä, kuinka nopeat kädet on hyökkääjällä. Jos vaikka Patrick Kane tuotaisiin Liigaan, niin varmaan saisi seisovilta jaloiltakin tilanteen aikaan.

No joo. Kahdesta eri asiasta tuo hyökkääjien karkaaminen voi johtua, joko haetaan liian ylhäältä, tai sitten vastustaja pelaa syötöt hyvin pois. Ensin mainittu ei toki ole mikään uusi juttu Tapparassa, myös Tapolan aikana nähtiin varsinkin heikompina iltoina sitä, että hyökkääjät jäi keskialueelle roikkumaan.

1 tykkäys

Ei muuten saisi.

Tai kolme: Puolustajan syöttö kestää liian kauan.

Tästä ei tosin ole kysymys, mielestäni.

2 tykkäystä

Rautakorpin potkiminen olisi typerin teko, mitä tässä vaiheessa voisi tehdä. Ei mitään järkeä tai hyötyä. On hienoa, että ihmisillä ja faneilla on mielipiteitä Rautakorvesta. Kaikilla on siihen oikeus ja hyvä niin. Tunteitahan fanittamisen pitääkin herättää.

Pelitapa on vaiheessa, pelaajilla ei tule kaikki vielä selkärangasta ja toki kokoonpanokin etsii vielä muotoaan. Nyt vaan pitää löytää oikeat kokoonpanot ja antaa niiden hitsautua yhteen. Nyt kun, JMJ ja Repo tulevat kokoonpanoon, niin taas muuttuu kokoonpano.

Itse näkisin, että myös valmennuksen pitää malttaa antaa aikaa ketjukoostumuksille. Toki taas on ihan oikein sekin, että alisuorittavat pelaajat saavat vähemmän peliaikaa ja joku toinen saa sitä vähän enemmän. Jatkuva ketjurumpa ei välttämättä ole oikea ratkaisu, toki joskus se toimii herättelynä.

Toki nyt, kun hyökkääminen pieniä on mitä on, niin onhan se teille faneille tuskaista katsottavaa. Pelitapa ei tällä hetkellä luo riittävästi maalipaikkoja. Toki kaikki lähtee jo tässäkin asiassa ihan hyökkäyksiin lähdöistä, keskialueen ylittämisestä, syöttöjen laaduista ja liikkeestä. Tuskin Rautakorpikaan on sokea näiden asioiden suhteen. Pala palalta homma menee eteenpäin.

On luonnollista, että kannattajat odottaa tältä kaudelta paljon ja näin pitääkin olla. Kuten joku sanoikin mestaruus on ainoa tavoite ja niin se pitääkin olla. Samaan aikaa on hyvä muistaa, että nyt on käsillä uusi projekti ja matkan varrella aivan varmasti riittää haasteita. Niin joukkueella, valmennuksella kuin kannattajillakin. Itse en näe täydellisenä epäonnistumisena esim. sijoitusta runkosarjassa kolmen parhaan joukkoon tai pääsyä välieriin. Joka kausi on mahdoton voittaa ja joskus hieman heikomman kauden jälkeen oppii valmentaja ja myös pelaajat paljon enemmän. Se on sitte toinen asia, miten siihen reagoidaan ja osataanko sitä käsitellä oikein

Tällä hetkellä on turha puhua flopista tai siitä, ettei Tappara mene keväällä pitkälle. Pitää vain muistaa, että sitä kanada maljaa tavoittelee ihan tosissaan moni muukin joukkue. Joka kausi. Paineita on varmasti valmentajilla kuin pelaajillakin. Mutta uskon, että Tapparassa nämä asiat kyllä osataan käsitellä. Vaatimustaso on varmasti todella kova Rautakorvelle. Miten sitten joukkueeseen tulleet uudet pelaajat pystyy siihen vastamaan? Ja kehittyvätkö siihen suuntaan, mitä valmennus haluaa ja pystyvätkö ottamaan sitä roolia, mitä heille on kaavailtu. Se on menestymisen kannalta hyvin olennainen asia.

En tykkää itse nostaa yksittäisiä pelaajia kepin nokkaan ja arvostella. Mutta te täällä varmasti minua paremmin tiedätte keneltä sitä uuden tason löytämisä odotetaan.

Mukavaa, että täällä voi näin ulkopuolinenkin jakaa ajatuksia, eikä heti tule paskamyrskyä niskaan. Ja kaikilla meillä on omat mielipiteet, sehän tästä keskustelusta hienoa tekeekin ja siihen tulee väriä!

9 tykkäystä

Se voipi kuule olla niin kun CHL jatko ratkesi heti niin valmennus päätti reagoida siihen kovalla treenillä kun nyt siihen on mahdollisuus. Aika näyttää!!

1 tykkäys
2 tykkäystä

“Homma toimii”, taisi Rautakorpi sanoa syksyllä 2002. “Homma hallussa”, sanoo Rautakorpi syksyllä 2017. Eli hyvää tästä seuraa.

6 tykkäystä

Repo tuossa Mtv.fi:n jutussa:

“– Kun kaikki haluavat voittaa, niin turhautumista on ilmassa. Meiltä odotetaan voittoja ja meidän pitää voittaa.”

Siinäpä se, kiteytettynä. Paine on alkanut kasvaa, ja mukaan tullut Repo aistii turhautumisen.
Mutta ei huolta, uskon vahvasti että kun käänne tulee (ja se on aivan ovella), niin Tapparaa ei pysäytä enää mikään.
Kohti kevättä, täältä tullaan. Kohta luetaan muuten juttuja mediassa tyyliin “kun Tappara pääsi alkuvaikeuksista eroon, he näyttävät nyt täysin pysäyttämättömiltä”.:tomato:

9 tykkäystä

Rautakorvella on siinä mielessä hyvä tilanne, että vanhojen näyttöjen vuoksi “saa anteeksi” joukkueen alkukauden “vaatimattomat” esitykset. Usko siihen, että kelkka kääntyy, on seurajohdolla ja kannattajakunnalla kova. Jonkun uuden valkun kohdalla tilanne olisikin aika toinen ja ainakin jotain varasuunnitelmaa taustalla tehtäisiinkin jo.

Ongelmaksi voikin sitten muodostua se, että joukkueen sisällä paineet kasvavat liian suuriksi ja se alkaa syömään pelaajien itseluottamusta. En kuitenkaan tähänkään usko ihan lähiaikoina päädyttävän.

1 tykkäys

Ei se Tapolalla kovin ruusuisesti alkanut, ja oli uusi päävalmentaja liigatasolla. Marras- joulukuussa hänelle oltiin potkuja antamassa käytännössä joka suunnalta, paitsi Tapparan organisaatiosta, mistä luottoa löytyi, vaikka liigatasolla näytöt puuttuivatkin. Ja lopputuloksen tietää kaikki. Että ei kannata hätäillä, ja hätäily ei muutenkaan ole ollut varsinkaan viime vuosina Tapparassa kovin yleistä.

5 tykkäystä