Jukka Rautakorpi - Tapparan päävalmentaja 2017-20

Ei olisi ollut huono idea tuo, mutta luulen, että Kiveä olisi vaikea saada Tapparaan. Kärpät ja SaiPa koitti hankkia Kiveä jossain vaiheessa, mutta Kiven palkkapyyntö oli heille liikaa, ainakin seuraavan artikkelin mukaan:

Artikkelin mukaan Kivi myös pudotti palkkapyyntöään Ilvekselle, jossa on pelannut myös junnuna. Itse ainakin arvelen, että Kivi valmentaa mieluiten Ilveksessä jatkossa, jos valmentaa Liigassa.
Rautakorpi UTJ:nä olisi tosiaan ollut siinä mielessä hyvä vaihtoeto, että tietää Liigan pelaajat ja valmentajat hyvin ja olisi ollut tavallaan varalla, jos päävalmentajaksi palkattu olisi sitten flopannut. Mutta Rautakorpi päävalmentajana kelpaa itselle ihan hyvin myös ensi kaudelle, vaikka nyt mennyt pari peliä huonosti. Veikkaan, että keväällä ollaan hyviä.

Tuohon nuorison peluuttamiseen Rautakorpi vastasi Iltalehdessä näin: "Annoimme vastuuta niille, jotka kantavat tätä joukkuetta muutenkin. Ei ole oikein nuoria pelaajia kohtaan pitää heitä vastuussa tuollaisessa tilanteessa. Eiväthän he tehneet mitään väärää, Rautakorpi selitti."

Tavallaan joo, diplomaattinen vastaushan tuo on. Tosin omissa papereissa silloin kun virheitä ei ole tehty niin ei myöskään istuta penkillä. Ja vaikka olisi tehty, niin peluuttaisin 0-5 tilanteessa silti. Odotettuahan tuo poikien peluutus oli eli viimeiset puolitoista erää penkillä, ja todennäköisesti taulun lukemat ei tuohon vaikuta millään lailla, eli sielä olisi istuttu vaikka oltaisiin johdettu 3-0. En malta olla ihmettelemättä, että kolmen pelin viikko ja jo ensimmäisessä painetaan puolet pelistä kieli vyön alla kolmella ketjulla vaikka tuleva tappio oli selviö jo kahden erän jälkeen.

Muutoin ei valitettavaa eikä isompaa ylianalyysia viimeisestä kahdesta pelistä. Se on fakta että muutamilla joukkueilla on peli tällä hetkellä huomattavasti paremmin jengoillaan kuin meillä, mutta omassa tekemisessä on kuitenkin menty eteenpäin ja luotan että mennään jatkossakin. Eiköhän tästäkin taas hyvä tule.

3 tykkäystä

Jotenkin mulla on sellainen tunne, että ne nuoret, nousevat muiden seurojen talentit ei kauhean herkästi Rautakorven perässä enää hiihtele. Keväällä / kesällä ei kauheasti huippuja seuraan naarattu. Ei sen paremmin nuoria kuin vanhoja starojakaan. Erkinjunttia en pidä minkäänlaisena kaappauksena. Malinen on viime vierailuun ja omiin ennakkoarvioihini nähden onnistunut ilahduttavan mukavasti, mutta kuuhun silläkään ei vielä päästä.

Toistan muutaman viikon takaisen pelkoni: Rautakorven pelitapa ei ole menestyksekäs, pelaajien fyysinen ja psyykkinen kehittäminen ei ole enää riittävän laadukasta. Nykyvalmennuksella menetetään tämä kausi ja pahimmillaan monta tulevaa kautta.

Muistan, kuinka vuosituhannen alussa Tappara oli Rautakorven johdolla SM-Liigan ylivoimaisesti kovakuntoisin joukkue. Luisteltiin muiden yli mennen tullen ja tappiotilanteista noustiin monen monta kertaa tasoihin ja ohi. Näin ei ole enää. Kaksinkamppailuvoimassa ollaan muita jäljessä, samoin kuin luisteluvauhdissa. Viimeksi tänään vastustaja sen osoitti. Pelaajien henkilökohtaista taitotasoakaan ei saada ulosmitattua, vaan päällä on kollektiivinen kokovartalokipsi pelistä toiseen.

Ei ole sattumaa, että Rautakorven Tappara on ollut usein mitalipeleissä. Valitttavasti sekään ei ole sattumaa, että hyvin usein on varsinkin finaaleissa jääty hopealle. Taustalla ovat ne pienet fyysiset ja psyykkiset erot.

7 tykkäystä

Tähän ketjuun tulee aina tappion tullessa paljon tekstiä. Mutta kun Tappara voittaa, niin on hiljaista. Kovin hiljaista. Ei kerrota näkemyksiä/analyysejä. Onhan se aina kivempi kirjoittaa, kun päivän pelin tulos “tukee” omaa mielipidettä.

21 tykkäystä

Pitää nyt tuosta imusta mainita sellainenkin seikka, että tuossa on pari “isoa” seuraa myös skarpannut pelin ulkopuolisilla harjotteilla, näillä on myös palkanmaksuun kykyä enemmän kuin täällä. Se on kuitenkin tosiasia ettei Tappara rahalla kilpaile, mutta on tuota etumatkaa harjoittelussa myös muut kuroneet.

Tuskinpa Rautakorpi nyt pelaajien fyysisiä harjoitteita teettää ja suunnittelee saliohjelmia.

1 tykkäys

Saa varmaan etsiä sellaista valmentajaa ties mistä asti, joka ei näin pirstoisi ääripäiden fiiliksiä ja olisi niin yksipuolisesti median kuohittavana kuten meidän Jukka Rautakorpi.

Ilmiö näkyy täällä palstalla vahvasti aina tappioiden jälkeen, sekä muiden joukkueiden fanien välittömissä ennakkoluuloissa.

Ehkä voisi kiteyttää seuraavasti :

Media = JR passivoittaa ja tappaa kiekon vs ollaan ihan hiljaa jos Tappara pelaa hyvin ja median vaatimusten mukaisesti.

Palstan negaatiot = Innostus puuttuu, omissa huolimatonta peliä, kukaan ei tee maaleja, hankitaan Kivi, eikun Ken Hitchcock, sulatetaan Rauno Korpi karboniittijäästä, uudistus vs ei uudistus, trap.
Ollaan hiljempaa jos voitetaan, ei kovin nosteta samoja tekijöitä voitoista, kuten tappioista nostetaan.

Vierasfani = Jaa JR:hän teitä valmensi , träppikiekkooha se peluuttaa. Sitten ei tietty nähdä yhtään mitään jos Tappara voittaa.

Parannattevaa on kaikilla, se on ihan selvä.
Mutta synneistään Rautakorpi olisi vain päässyt, mikäli hän olisi hitsannut omat putkiluistimet rappurallista ja iskenyt itse tukka hulmuten 6 tarvittavaa maalia tänään, ilmaveivillä. Samalla torjunut hyvin sekä pelannut teräksisen ottelun omissa.

Joskus kritiikki henkilöityy ja kiteytyy ihan liikaa Jukkaan. Se on tavallaan jonkinlainen trendi ja vakio. Tämä mua harmittaa Jukan puolesta eniten.
Mies tuntuu saavan negaa moneen potenssiin, suhteessa positiiviseen.

17 tykkäystä

Ei tarvi tän eikä seuraavan kauden aikana pelätä kullan voittoa :slight_smile: Noh, ehkä se tuntuu sitten paremmalta näiden Jukka-vuosien jälkeen.

Yksi tietoverkon luotettavimmista tulospalveluista eli Jukan ketju kertoo taas miten illan pelissä eli myös kaikessa nähtävissä olevassa tulevaisuudessa taatusti kävi. :slight_smile:

Onhan kai siinä junnujen peluuttamisessa sekin puoli, että nuoria ei välttämättä ole viisainta laittaa hakemaan lisää ensimmäisiä liigakokemuksia ottelussa, jossa ovat jo ottaneet osaltaan vastaan ja ylipäätään joukkueelle on tarjolla puhdasta tyrmäystä läpi illan. Voisi niinkin arvailla, että johtoasemassa ja toisenlaisessa pelissä vastuut olisivat olleet vähän suurempia.

Yllättäviä ja melko (uhka-)rohkeita kokeiluja kyllä tuollaiset junnuketjut yleisemmin. Mahdollisuudet jollekin muulle pelilliselle ja tulokselliselle annille kuin sensaatiomaiselle onnistumiselle ovat kuitenkin aika suuret. Se riski ilmeisesti otettiin - eikä kyllä tällä kertaa varsinaisesti kostautunutkaan.

5 tykkäystä

Tämä ketju se jaksaa ihmetyttää. Painetaan voittoputkessa niin on aivan hiljasta, mutta kun kaksi (2) peliä hävitään niin jo huutaa ketju punaisena kuinka Jukan kanssa ei tulla ikinä mitään voittamaan. :roll_eyes:

Mielestäni Jukka anto ihan hyvän selityksen junnujen peluuttamiseen, tai peluuttamattomuuteen, ja tokassa erässä oli hyvää tekemistä hyökkäyspäähän. Harmi kun oman pään nukahdukset lopetti pelin just tokassa erässä. Mutta kyllähän jos viime kauteen vertaa niin on ollut sitä yleisön vaatimaa viihdyttävämpää lätkää, ja pelaajien pistetahtikin on ihan eri tasolla kuin viime kaudella.

Kyllä Mikki on varmasti ens kaudeksi palkannut parhaan mahdollisen valmentajan vapaana olevista ja Tapparan strategian mukaisista vaihtoehdoista. Hyvä tästä vielä tulee.

10 tykkäystä

Ongelmahan oli pitkälti siinä että Tapparalla ei millään kentällä riittänyt eilen liike eikä fyysisyys. Viimeistely sillon kun pelit pitäis naulata on luokatonta. Olisi ollut jopa epäreilua peluuttaa junnuja läpi ottelun, kun ei miehetkään pärjää pelissä mitenkään päin. Pelistä puuttui kaikki ne aihiot, joita toisteisesti haettiin Kärppiä ja Hifk:ta vastaan. Aikalisäkin käytettiin mielestäni hyvässä kohdassa, tästä plussaa valmennukselle. Toki eihän siitä mitään apua ollut, kun joukkue heräsi vasta kun Kuusela otti painit Piskulan kanssa. Näitä ohipelejä tulee joitakin kauden aikana ja Jukkakin sen tietää. Luottoo löytyy edelleen.

3 tykkäystä

Kyllähän tuolla keskustelua oli tuon IFK-peli jälkeenkin. Ja se oli silloin tappiosta huolimatta vielä positiivista. Minäkin tulin antamaan nimenomaan kehuja ja kääntämään vähän takkia. Että ei nyt ihan hiljaista ja ilman analyyseja ollut.

Eiköhän kaikki vähänkään historiaa ja peliä ymmärtävät osaa arvostaa Rautakorven Tapparan eteen tekemää työtä. Mielestäni on kuitenkin ihan ok nyt vaatia ja toivoa vielä enemmän seuralta, joka on menestynyt pitkään. Haluaahan Tappara seurana itsekin parantaa koko ajan. Ei sijaan 7 pidä olla tyytyväinen, joskin tässä vaiheessa kautta sillä ei ole niin paljon vielä väliä, kun kotietuun oikeuttavat sijat eivät ole mihinkään karanneet.

Kyllä kritiikille (mm. nuorten peluutus) on ihan paikkansa. Ei sitä tarvitsisi aina taivastella. Tosin olen minäkin sitä mieltä, ettei nyt pelihousuja tarvitsisi repiä parin tappion jälkeen - joskin ei tällaiset 0-5 -tappiot tai pari peliä maaleitta todellakaan ole mikään hyväkään merkki.

Eiköhän nämäkin vaikeudet tästä vielä kuitenkin käännetä.

3 tykkäystä

En tajua miksi porukka märisee täälä tyyliin yhden syksysen runkosarjaottelun tappiota ja heittämässä Rautakorpea kaivoon. Ei se varmaa valmentajan syytä yksin ole, jos Tepsiltä tulee turpaa 5-0.

Hyvin pelas Tappara Shllän kärkijoukkuetta ja Kärppiä vastaan. En olisi vielä niin huolissaan Tapparan tilanteesta. Kyllä Rautakorpi on riittävä valmentaja tähän Liigaan ja mielestäni top 5 valmentaja. Ei tule kun Kivi ja Manner mieleen kenet ennemmin ottaisin.

Totta kai se vituttaa, vaan turhaa tässä vaiheessa on Rautakorpea syyttää, jos tilanne olisi sama kuin Jypillä, niin sitten!

14 tykkäystä

Ei se peli niin huonoa ollut kun tulos tai viestit täällä näyttää.

-Joukkue meni paniikkiin, kun meni pari helppoa omiin ja se myös aiheutti tuon mustan hetken.
-Maalipaikkoja oli ihan riittävästi tehdä vaikka 10 maalia. TPS ei ollu edes tuota 5. Mutta kun ei uppoa niin ei uppoa.

  • Eteenpäin.
9 tykkäystä

Aika pitkälti sama n. 10 nimimerkin porukka tuon keskustelun pitää hengissä. Jotkut ovat analyyttisia ja oikeasti näkevätkin jotain pelistä, mutta yleisesti ottaen valmentajan teurastaminen jokaisen tappion jälkeen kertoo lähinnä omasta kehnosta ymmärryksestä pelin suhteen.

Tässä ketjussa tulee herkästi kuvitelma, että kyseessä olisi yleinen ilmiö, kun samat muutamat nimimerkit sauhuavat Rautakorven eväiden olevan syöty jokaisen tappion jälkeen. Peli ei ole kunnossa - se on tosiasia - ja Rautakorvella riittää nyt todella paljon työtä joukkueen kanssa.

Tapparan peli ailahtelee aivan liikaa, jotta voitaisiin tehdä tasaista tulosta. Saadaan aikaan voittoputkia, mutta vastaavasti peli voi kadota aika nopeasti. Tapparassa on suoraan sanoen paskaa olla maalivahti tai puolustaja, koska yksikin virhe voi maksaa pelin voiton. Hyökkääjien pitää nousta paljon parempaan rooliin ja viimeistään nyt myös valmennuksen pitää laittaa isomman palkkalapun pelaajia vastuuseen.

Jos Erkinjuntti ei ollut pelillisistä syistä eilen poissa niin ihmettelen, mutta sekin on nyt auki - siis tuo linja, että palkasta huolimatta katsomosta energiaa. Nyt tarvitaan oikeasti joukkue eikä kasaa yksilöitä. Joskus aikanaan, kun istuin Ässien vaihtoaition takana Jyrki Aho huusi kesken pelin, että tunkekaa se paha olo perseeseenne ja ruvetkaa pelaamaan. Tätähän se kiekko pienessä muodossa on: on rasittavaa katsoa, kun eilenkin Tappara oli niin tuskainen ja se oikein näytettiin ja tarjottiin vastustajalle, että tänään me ollaan aivan surkeita. Realismi oli totta kai siinä kohtaa taululla, mutta mielestäni ainoastaan Zaborsky reagoi tähän oikein: MAALINTEKOHARJOITUKSIA. Säälittävää jne.

9 tykkäystä

Tätä itse asiassa kysyttiin haastattelussa pelin jälkeen ja Jukka vastasi että kipeänä, kuten Levtchi ja muutama muukin. Eihän tuo välttämättä 100% totuus ole, mutta noin kommentoi. Tuosta ‘muutama muukin’ -kommentista jäi vähä sellainen kuva, että siellä olisi toipilas/toipilaita ollut kentälläkin. Jos veikata pitäisi, niin Kemiläistä veikkaisin.

Ei kai junttia muuten kuin sairastelun takia ole syytä sivuun jättää. Vaikkei tehopisteitä ole tullutkaan, niin asenne on ollut kyllä hyvä ja Jukka jos kuka arvostaa oikeaa asennetta.

Jukka on hyvä ratkaisu tulevaisuuteen. Kaikki ei tykkää, mutta sellaista asiaa ei tässä maailmassa olekkaan, josta tasan kaikki yksimielisesti tykkäävät. Paljon on Jukkakin uudistunut, vaikkei sitä aina haluta huomata. Hänen uudistumisensa vaan pitäisi sujua jumalallisesti ilman mitään ongelmia, koska on maailman tärkeimmän asian, Tampereen Tapparan päävalmentaja.

4 tykkäystä

Vastaan @peterra:lle toisessa ketjussa.

Tämän kauden kuviot ovat sikäli erikoisia, että Rautakorpi on koko uransa ajan ollut vahvan kollektiivin valmentaja. Meni niin tai näin, ovat viisikot pysyneet kasassa. Varmasti siis havainnoi ja pistää merkille viisikon rakoilun.

Tämä luottamuslause (=optiovuosi) oli todella tärkeä tehdä nyt, koska pelaajien sopimustilanne tarvitsee apuja ensikaudelle. Luulen, että nyt on helpompi saada pelaajien jatkoja clousattua. Lisäksi uusien pelaajien mielenkiinto seuraa kohtaan nousee. Toivottavasti ainakin.

2 tykkäystä

Siis onhan se aivan selkeä homma, että Tappara ei Rautakorven alaisuudessa enää ole se joukkue johon nuoret tulevat hakemaan sitä KHL/NHL -steppiä uralleen.

1 tykkäys

Kärki, Ojamäki, MJärvinen, Moilanen, Rautanen ja Kukkonen, mutta sovitaan, että se on aivan selkeä homma, että tänne ketään nuoria tule kehittymään.

14 tykkäystä