Jussi Tapola - Tapparan päävalmentaja 2014-17

Viime kaudelta tulee mieleen useampikin peli.

Tapolalle selkeesti kenkää kun tehnyt todella surkeeta työtä peräsimessä!

En ole tilastoa tästä pitänyt, mutta tukeudun vahvaan muistikuvaan JR:n ajoilta. Tuolloin Tappara saattoi ekan erän vetää vähän puolivaloilla, mutta toiseen erään hiustenkuivaaja teki sen verran hommia kopissa, että aika usein joukkue oli uudesti syntynyt. Toki ihan ohipelejä tuli JR:n aikana.

Ja ei potkuja kenelläkkään.

Rautakorven toiset erät olivat puhtaasti taktiikkaa. Vaihtoaitioihin on kotoa pitkä matka, joten pyrittiin korostetusti pelaamaan hyökkäyspäädyssä.

Eikös tällä foorumilla aina kun Tappara häviää, niin se tuomitaan ohipeliksi, et ei muuta kun teksti-tv:n sivulle 241 josta voi käydä tarkistamassa Tapparan ohipelien määrän…

4 tykkäystä

Niin no, niitä ohipelejä sellaisessa muodossa, että pelataan useampi erä selvästi alle oman tason ja mikään jäällä ei onnistu tulee vähän liian usein. Olisi eri juttu, jos niitä hetkiä olisi pelin sisällä, mutta tuo ilme on niin heikko.

Siinäpä se ero tuleekin, ku sä tykkäät katella tekstitv:tä, kun taas useimmat täällä tykkää katella ite peliä…

3 tykkäystä

Kuulun myös niihin jotka tietävät että Tapparassa myös harjoitellaan kovaa kesken kauden toisin kuin ilmeisesti sinä, ja kommenttisi paljasti että kuulut juuri siihen porukkaan joka odottaa Tapparan voittavan jokaisen ottelun…

Mitä mää täällä just luen? Tappara on väärin menestynyt ja pelannut?

Mikähän sunkin itkusi olisi arvon @Vilttitossu jos vaihdettaisiin vaikka pelityylit ja sijoitukset Lukon kanssa päikseen?

@Jutipumppu @coly voi mussukat, ootte te hassuja :kissing_smiling_eyes:
Ei mulle riitä elokuvissakaan, että hyvä lopulta voittaa, vaan kiva nähdä miten se tapahtuu. Samanlaista viihdettä tääkin vaan on.

Jaa, mulle ei oo ollenkaan samanlaista viihdettä. Kaikki taaplaa tyylillään tietenkin.

@Vilttitossu

Olisi kiva tietää mikä on sinun mielestäsi “parempaa” lätkää ja mitä sen pitäisi pitää sisällään?

Mitä sää selität? Mitä parempaa lätkää?

Pitäkää keskustelu Tapolassa, jos tässä ketjussa meinaatte jatkaa.

Lyön vetoa,että Tapola ei kauan viihdy Tapparan urheilu - ja kehitysjohtajana. Max vuosi kun Tapola valmentaa taas jossain.

1 tykkäys

Samaa mieltä, ja koska Rautakorpikin sai mennä mihin halusi.

Tapolan uusi roolihan on aika laaja, sillä siihen kuuluu mm. pelaajahankinnat/tarkkailu yhdessä Mikin kanssa ja paljon yhteistyön kehittämistä Tapparan sisällä.

Lisäksi Tapolan mielestä tässä välissä on hyvä pitää pieni breikki valmentamisesta, katsoa uusin silmin kiekkoa ja kerätä energiaa.

Kannattaa lukea Juniori Tapparalaisen marraskuun numeron haastattelu aiheesta… Paljon kehitystyötä on ilmeisesti tapahtumassa seuran sisällä, mkäli lehteä on uskominen:

Petteri Punakuono haastattelussa kiitteli Xavia,kun paikkasi Kisun tasoituksen voittomaalilla.

Sanoi siis, että paikkasi oman pikkuvirheensä Ilveksen tasoituksessa.

Kyllä näin.

Vuosi on lopuillaan. Kehtaisko sitä paljo enempää tulevalta vuodelta vaatia, vai riittäisikö samanlainen vuosi. :wink: Hienoa työtä Tapolalla ja kumppaneilla!

11 tykkäystä