Kalastus

Onko jigauksen asiantuntijoita? Melkeimpä pelkästään uistelemalla kalastellut tähän asti. Ajattelin tänä kesänä tutustua jigauksen erikoiseen maailmaan. Mikähän olis hyvä setti alkuun?

  • En ole asiantuntija
  • Minulla on yhdessä vanhemmassa avokelassa ohuempi siima ja pussillinen jigejä. Joskus olen jokusen ahvenen niillä saanut merenlahden syvänteestä.

Eli halvalla pääsee kyllä kokeilemaan ja hardcore tyypit saavat helposti 10k€ hukkumaan viistokaikuihin sun muihin.

1 tykkäys

Eumerilla on hyviä opetusvideoita, vaikka mainosmielessä tehtyjä ovatkin. Videosta kannattaa silti poimia opit tekniikkaan jne. ja valitsee sitten välineet oman maun mukaan.

5 tykkäystä

Kesän eka pilkkireissu kotirantaan. Vaimo yllätti. Nyt on pakkasessa 2 kuhafilettä ja 6 ahvenfilettä nahattomina.

5 tykkäystä

Max 2000 haspelikela. Siihen 0.10mm kuitusiimat. Vavaksi sopii 5 - 28g ja pituudelta +200cm vavat. Siihen sitten lisäksi 5 - 15g jigipäitä eri kokoisilla koukkuilla ja lukemattomia eri vaihtoehtoisia kumikaloja / toukkia.

2 tykkäystä

Noilla Eumerin YouTube pätkillä ja mikadon lajitelmilla pääsee hyvin alkuun. Pelkkä kuha/Zander nimellä oleva vapa on liian jäykkä ahvenelle ja taasen ahven/perch vavat on liian löysiä kuhalle. Omaan makuun paras kompromissi löytyy 6-7jalkaisesta viehesuositukseltaan 5-20g vavasta. Kela 1000-2000luokkainen ja siima 0.12-0.15 näin alkuun. Valmiita hyviä settejä löytyy paljon esim. Juuri mikadolta.

1 tykkäys

Juu ja valmiita hyviä settejä löytyy motonetistä ja rustasta esim. Sieltä voi samalla noukkia edullisesti jigejä ja päitä matkaan.

2 tykkäystä

Parissa viikossa on teleportattu kuhien osalta off seasonilta high seasonille. Ikävän myöhään vaan tulee näin keskikesällä syöntipiikki. Onpahan juhannuspöytään vähän parempaakin kalaa nyt sitten tarjolla.

3 tykkäystä

Tarkoittanet kellonaikaa, keskikkesän auringonlaskun mukaan?

Rannikolla sama homma ahvenen kanssa. Vesi on epätavallisen lämmintä ja ahven on rannoilla iltasyönnillä – joka tosiaan alkaa hyvin myöhään.

2 tykkäystä

Sitä joo. Kyllä niitä aiemminkin saa, mutta h-hetki vaikuttaisi olevan vasta yhdestätoista eteenpäin. Loppukesää kohti sitten aikaistuu auringonlaskun mukaan.

1 tykkäys

Riippuu järvestäkin aika paljon. Pyhäjärvellä syönyt kuha aika hyvin 22.00-00.00 välisenä aikana. Ny kaksi iltaa kalasteltu Somerolla pikku järvellä. Täällä kuha syö 19.00-22.00 välisenä aikana. 22.00 syönti loppuu kuin seinään.

3 tykkäystä

Hauet 3.7kg ja 3.25kg tarttui tänään vieheeseen.

9 tykkäystä

Mulle iski viime viikolla saman kokoisen silakkaimurin. Tuon kokoisia on jo mukava saada.

Meinasitko laittaa ruokaa vai palasko kasvamaan?

2 tykkäystä

Fileiksi laitettiin. Oli kyllä aivan hullu syönti. Mukavan kokoisia ahvenia tuli vielä iso kasa.

Mahtava noita oli vetää veneeseen.

2 tykkäystä

Kannattaa mennä asiantuntevaan liikkeeseen missä myyjät tietää mitä myyvät. Esim. Nippon Tampereella tai kala-kaapu nokialla

1 tykkäys

Juhannuksen saldo Somerolta. Soutuveneillä uistelua 2-3 veneellä 3 iltana. Haukia, ahvenia ja kuhia saatiin ihan hyvin. Isoimmat oli veljen saama 8,2 kiloinen hauki ja siskonpojan saama 2,5kg kuha. Järvi oli siis pieni eikä siellä saa käyttää moottoria.

2 tykkäystä

Eilen oli rajulla syönnillä 8.30-12.00. 150-400g ahven ja 35-60cm kuha oli ruokailemassa samalla paikalla. Veneen pohjalle ja sumppuun oksensivat pikkukalaa järkiään.

Nyt oli kyllä kuha syönnillään Pyhäjärven Sorvanselällä. 18.30 mentiin ja pois lähdettiin 23.30. Heti kun saatiin uistimet vetoon niin rupes kuhia tulemaan. Ja niitä tuli tasaisesti koko illan. Kun kelattiin lopuksi plaanarikelkat ylös oli niissä noin 80 laukaisijaa roikkumassa. Eli 80 tapahtumaa kelkkoihin ja sen lisäksi ne mitä tuli takilaan ja kahteen peräaalto kuvaan. Niin kuhia kävi veneessä vähintään 100kpl. Haukia ja ahvenia saatiin muutamia. Kuhat toki olisi saanut olla isompia. 8 kuhaa otettiin ja 1 hauki. Yhden kuhan löin heti fileiksi ja savu pönttöön. Luulen että huomenna töissä on ruokatunnilla kateellisia työkavereita :wink:

6 tykkäystä

Ehkä ensi kesänä, tai sitten joskus, on kunnon kaaret ja kelkkavehkeet. Tänään käytiin 20.30-22.00 lyhyt setti. Yksi kala otti, ja se toki riitti, kyllä tuollaisesta 61-senttisestä kuhasta riittää ruokakalaksi. Ehkä sitä kappalemäärää tuolla 5 vapaa+takila setilläkin saisi aikaisempaan kellonaikaankin, jos laittaisi sakarapainoilla pari-kolme metriä syvemmälle. Tai sitten ei. Kyllä tämä kuhatouhu on aika noviisitasolla uistellen, eikä jigihommissa päästä edes sinne vaikka yritystä on ollut.

Nää Eumerin videot on kyllä hauskaa katsottavaa. Toki mainostusta on mukana, mutta silti varmasti moni varsinkin aloittelija oppii paljon uutta.

4 tykkäystä
UpCloud
Yhteistyössä UpCloud.com - maailman nopeimmat pilvipalvelimet!