Ulkomainen seurajalkapallo 2017-18

Pool johtoon. A-A maalasi vaparista. Oli muuten yllättävän monta ukkoo muurissa.

Ja tekivät kyllä kaikkensa ettei vain pallo satuttaisi.

1 tykkäys

Milner 0-2,hienoo saatana.

1-2 päätty.

2 tykkäystä

Ihmeen huono tuo Saksan sarjan taso, jos Hoffenheim on kärkipään joukkueita. Ihan neitifudista pelasivat… tai sitten vaan tosipelien puute näkyi. Liverpoolilla oli kuitenkin yksi peli alla sarjassa ja luulenpa sen toimineen ainakin hyvänä herätyksenä todellisuuteen.

Peetu Pasanen oli minusta pikkuisen pihalla väittäessään edun olevan Hoffenheimilla, koska “pääsivät analysoimaan Poolin edeltävän pelin”. Poolin taktiikka jotain Watfordia vastaan ei tainmut olla ollenkaan sama… ja tosiaankin: virheet ovat ehkä paras opettaja! Ottelupari kyllä ratkesi, eiköhän Pool kotonaan vie “3-0”.

1 tykkäys

Noo, Hoffenheim on Saksassa taloudellisesti sarjaa keskitaso. Viime vuonna pärjäsivät yllättävänkin hyvin, päästen noinkin korkealle Leverkusenin ja Schalken kynnettyä. Tällä kaudella voivat taas lopuksi sijoittua mihin tahansa välillä Eurooppaliiga-putoaminen.
Sellanen paikallinen Swansea siis.:wink:

Englannin Mestaruussarjassa pelaavan Burton Albionin puheenjohtajan Ben Robinsonin mukaan kaikkien aikojen pikajuoksija Usain Bolt on tervetullut seuraan testijaksolle, kertoo Burton Mail.

Bolt, 30, päätti yleisurheilu-uransa viime viikonloppuna Lontoon MM-kisoihin, joista hänelle jäi käteen pronssimitali sadan metrin juoksusta. 4x100m viestissä jamaikalaistähti loukkaantui ja joutui keskeyttämään kisan.

– Olen varma, että voisimme tarjota testijakson. On hän ainakin nopea, jos ei muuta! hehkutti Robinson SunSportille.

– Olisimme tietysti erittäin kiinnostuneita. Olen varma, että manageri antaisi hänelle testijakson. Hän on tehnyt niin paljon omalle lajilleen. Jos hän kykenee laittamaan sen saman määrän intoa ja omistautumista jalkapalloon, niin ken tietää, mitä edessä odottaa?

– Mestaruussarjan taso on erittäin korkealla, ja tietenkin hänellä täytyisi olla lahjoja, jotta hän pääsisi joukkueeseen.

Jamaikalaisen taidoista jalkapalloilijana ei ole juurikaan todisteita, mutta itseluottamus hänellä on ainakin kohdallaan.

– En sano, että minusta tulisi maailman paras jalkapalloilija, mutta olisin hyvällä tasolla. Ehkäpä Wayne Rooneyn tasolla, veisteli Bolt aiemmin tänä vuonna FourFourTwon mukaan.

Kun on nähnyt Zidanen parhaat päivät, on tämä Ronaldo-Messi väittely ihan hevon humpaa ja höpöhöpö juttua. Hyviä pelaajia molemmat toki.

7 tykkäystä

Ja kun on nähnyt Maradonan parhaimmillaan niin nää muut hänelle pallopoikia, ihan hyviä pallopoikia toki.

4 tykkäystä

Espanjan Supercupin toinen osa päättyi Real Madridille 2-0 ja yhteismaalein 5-1 cup siis Madridiin. Sanon samaa kuin Tapparan voitettua Tampere Cupin eli tuskin jää kauden viimeiseksi pystiksi. Ronaldon “korvaaja” eli Marco Asensio pisti muuten pari kohtuu nättiä maalia näissä kahdessa pelissä: Ensin vieraissa ja sitten kotona.

(Linkit YouTubeen)

2 tykkäystä

Pleees pysy meillä…
https://www.aamulehti.fi/urheilu/liverpool-hylkasi-jalleen-barcelonan-jattitarjouksen-keskikenttapelaajasta-200336541/

Ranskalaistoimittaja Romain Collet-Gaudin kertoo, että Manchester City on valmis maksamaan Barcelonalle 300 miljoonaa euroa Lionel Messistä.

Argentiinalaisen sopimuksessa on 300 miljoonan euron ulosostopykälä. Aiemmin tässä kuussa PSG maksoi Neymarin kontrahdissa olleen 222 miljoonan euron ulosostohinnan ja Barcelona oli voimaton.

Messi on aiemmin kertonut haluavansa edustaa Euroopassa vain Barcelonaa.

Cityä valmentaa Barca-legenda Pep Guardiola.

1 tykkäys

Ja tässä linkki, joka ei ole bannissä:

4 tykkäystä

Tiedoksi, että ulkomaalaiselle futikselle on avautunut oma seurantaketjunsa.

Huom, Hoffenheim oli viime kaudella kärkeä. Nyt sieltä lähti kaksi tärkeintä pelaajaa Bayerniin, eli Rudy ja Süle. Noiden kahden korvaaminen voi olla jopa mahdotonta Hoffenheimille. Samaan aikaan, kumpikin on ollut täyttä rautaa Bayernissa.

Süle on niin iso ja taitava toppari, että ihmettelen suuresti jos ei lähde tämän kauden jälkeen hirveällä hinnalla lädisaarelle painimaan.

Rooney sai kunnioitettavat 200 kaappia täyteen valioliigassa. Everton johtaa vieraissa MCityä 1-0.

1 tykkäys

Muncheniltä hieno peliliike.

5 tykkäystä

Tuossa on sekin hyvä puoli, että nykyiseen harjoituskeskukseen tulee paremmin tilaa edarin käyttöön kun junnut siirtyy omiin tiloihinsa.

Siinä on kyllä Uli saanut taas myydä vähän wurstia, että toi akatemia on saatu kasaan. :slight_smile:

Ai että, täydellinen vastaus ME-siirtoon. Omista kasvateista pidetään liian kovaa meteliä, mutta onhan toi älyttömän hienoo, että uskalletaan panostaa kunnolla junnupuolelle.