Kärppien Aleksi Heponiemen korkea maila HPK:n Niklas Frimaniin 04.05.2019

Miksei olisi voinut tietää? Aika hyvin haastatteluissa sen totesi “saattoi olla yms” ympäri pyöreitä vastauksia, jos olisi täysin varma ettei ollut oma maila, olisi varmaan suoraan sen haastattelussa myös sanonut?

Minä pidän silti oman mielipiteeni ja moitin Kaukokaria. Tällä tasolla puhaltavan pillipiiparin pitää mielestäni pystyä paremmin ymmärtämään näkemäänsä. Ehkä jään aika yksin mielipiteineni, mutta sittenpä jään.

Samaa mieltä. Helvetin nopea tilanne, jota tuomari ei näe hidastettuna ja pari sekuntia aikaa tehdä ratkaisu. Varmaan suuri osa tuomareista ja suuri osa palstalaisista olisi tehnyt saman ratkaisun kuin Kaukokari.

Joku Kärppä-fani totesi Jatkoajassa, että ei peliä tähän tuomarivirheeseen hävitty. Jollet itse tee, niin kaveri tulee ja tekee. Kärpillä oli kyllä paikat tehdä voittomaali ennen ko. tilannetta.

Ymmärrän, miksi tämä yksittäinen virhe poimitaan lukuisten muiden virheiden joukosta nyt tikun nokkaan, sillä HPK sattui sitä seuranneen ylivoiman aikana onnistumaan.

En kuitenkaan kannata sitä, että kaikkia tällaisia tilanteita alettaisiin kelailla nauhalta, sillä siinä menisi ikä ja terveys. Näin ollen on hyväksyttävä, että virheitä tapahtuu ja joskus osuu myös omaan nilkkaan.

6 tykkäystä

Täh? Kaksi nostaa mailansa kolmannen päätä kohti ja toisen mailansa nostaneista pitäisi tietää varmaksi vain hänen osuneen päähän. Lucenius varmaan tiesi itse osuneensa, mutta ei tiennyt sitä osuiko Heponiemi.

1 tykkäys

Mitä ■■■■■ näitä nyt jauhaa…Tulos on tulos…Otakar Janecky teki muistaakseni korkealla maillalla aikanaan narrien mestaruus maalin, jos en nyt väärin muista.

4 tykkäystä

Kylläpä oli hyvää kännykkäkuvaa. Jotenkin hassua että katsomokameran kuvasta ja Facebookin pakkauksen jälkeen tilanteesta saa paremmin selvää kuin virallisista Telian tallenteista.

Tilanteesta tekee erityisen hankalan se että myös Heponiemi tekee saman suuntaisen mailan liikkeen, joka varmasti hämää tuomaria. Onhan se loogisempaa ja todennäköisempää että korkeaan mailaan syyllistyy kiekkoa riistävä Kärppien pelaaja.

Tämä yksittäinen case on paskamainen laittaa Kaukokarin harteille. Takatuomarilta tai linjureiltakaan ei varmaan tule tuossa apuja, koska tilanne tapahtuu maalin takana. Ja kyllä näitä sattuu ja tapahtuu finaaleissakin ihan säännöllisesti. Kuka muistaa vielä Hannu Henriksonin tuomaroinnin Tappara - Jokerit finaaleissa? (Ei kuitenkaan aleta perkaamaan sitä tässä)

Kuvankaappaus on Topias Korkeakosken Facebookiin lataamasta videosta:

Vaikka tilanne onjo selvä ja liiga on pyytäny anteeks, niin kai silti saan jättää tän tähä? Kuvasin finaalit laidan vierestä ja tää tilanne jäi... | By Topias | Facebook

5 tykkäystä

Tämä on hyvä kuva. Kaksi mailaa samalla hetkellä pään korkeudella.

Tää on aika puitu aihe. Vähän jo ärsyttääkin, kun tällaisilla vähän aina vesitetään sitä voittamisen riemua.
Sinänsä tuomarien olisi jatkossa vaan pystyttävä parempaan. Niin se vaan on. Vaatimustaso nousee, kun peli muuttuu nopeammaksi. Nää miehet viheltää joka ehtoo, joten ihan turha vedota siihen, että ”olisitko itse huomannut”. Eiköhän se silmä harjaannu katsomaan, kun sitä paljon harjoittaa.
Sitten vielä itse tapauksesta sen verran, että johan ton Heponiemen mailan tai käden pitäis taipua aivan luonnottomaan asentoon, jos tuosta meinaa lavankärjellä osua toista naamaan.
Mutta se siitä.
Pelaajat on menny eteenpäin. Tosiasiat on myönnetty. Maaleja oli mahdollista tehdä jo ennen tätä. Sarjakin oli mahdollista taputella jo aikaisemmin. Tää tapaus pistää faneille vihaks, mutta Kärppien on helpompi ottaa tappio vastaan, vaikka pienellä vääryydelläkin, koska heillä on enemmän jalometallia toimistolla, kuin suomen pankilla holvissa.
Jos Hpk oli hävinny tän tohon, niin möykkä olis varmasti infernaalinen.

2 tykkäystä

Tässä tilanteessa ja näiden tallenteiden tulkinnassa on varmasti suuri vaikutus sillä, millaisilla värilaseilla itsekukin katselee. Minulla vaikuttavat kärppälasit ja ennen hidastuksiakin tulee mieleen ajatus, että miten tuomari voikin olla noin puusilmä. Jos taas katselee “Liiga suosii Kärppiä”-lasien läpi, niin tuomarille löytyy paljon enemmän ymmärrystä.

Toistan vielä, että HPK ja sen fanit ovat mestaruutensa ja juhlansa täysin ansainneet.

7 tykkäystä