Minäkin laitan muutaman kirjasuosituksen. Harmillisesti ei ole viimeaikoina tullut luettua niin paljon kuin pitäisi. Olen vähän huono etsimään kirjoja ja tuleekin valittua ne kirjailijoiden nimien perusteella. Jos sattuu kirjastossa kirjailija kuullostamaan tutulta niin saattaa kirja lähteä mukaan.Luen oikeastaan kaikkia muita genrejä paitsi dekkareita.
Omia suosituksia ovat Waltarin historialliset romaanit joista olen lukenut kaikki paitsi yhden. Näistä voin suositella Sinuhe Egyptiläistä ja Mikael Hakimia (jatko-osa Mikael Karvajalalle).
Varsinkin akateemisille ihmiselle sopii Jussi Valtosen kirja He eivät tiedä mitä tekevät, joka voitti myös Finlandia palkinnon. Vonnegutin tuotantoon, varsinkin Teurastamo 5, tulee palattua tasaisin väliajoin. Sarjakuvan ystäville suosittelen Alan Mooren Watchmeniä.
Jos historiasta ja mm Waltarista pitää, niin suosittelen tuota Conn Igguldenin
Ruusujen sota sarjaa. Samalla tässä olen lukenut tuon Walter Scottin Ivanhoen, melkoinen
klassikkoteos sekin.
Aiemmin luin todella paljon, mutta viime aikoina (vuosina) on tullut turhan paljon roikuttua iltaisin koneella. Tästä huolimatta välillä on kausia, jolloin menee se noin kirja per viikko. Joskus enemmänkin, jos kyseessä on vaikka koukuttava dekkari tai muu romaani. Pohdintaa herättävät erityisesti filosofiset kirjat sen sijaan voivat viedä kauankin aikaa lukea loppuun. Erityisesti sijoituskirjallisuutta, talouskirjoja ja (elämän)filosofista kirjallisuutta on kulunut viime vuosina paljon, mutta hyvin monenlainen kirjallisuus uppoaa. Toisinaan minulla on jokin “kuivakka” kirja ja romaani samaan aikaan kesken, sillä ne tasapainottavat hyvin toisiaan. Lisäksi luen Suomen Kuvalehden kannesta kanteen joka viikko. Jopa ne lähtökohtaisesti epäkiinnostavat aiheet, sillä omalta mukavuusalueelta on hyvä välillä poistua. Sama pätee kirjoihinkin: Välillä kokeilen, että miltähän tuntuisi lukea jotain aivan muuta kuin johon on tottunut.
Tämän ketjun innoittamana marssin kirjahyllylle ja nappasin ensimmäisen osan jo pari vuotta isoäidiltä lainassa olleesta Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogiasta lukuun. Siinä onkin päivä mennyt mukavasti, sillä sanailu on aivan timanttista ja niin perin juurin suomalaista, että on tullut hekoteltua ihan ääneen kirjaa lukiessa Olen lukenut aiemmin mm. Aleksis Kiven Seitsemän veljestä, Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisen ja Linnan Tuntemattoman sotilaan, mutta TPA on jostain syystä jäänyt kokonaan väliin.
Ei ole jääneet Päätalot anhittomiin, atimoiminen ja hämähäkin leimaaminen on tuttua.[/quote]
Tuo tekstisi on kovin tuttua kyllä! Kyllähän sitä Päätalon kanssa on monesti oltu ahtaan eissä, tuntunu että eikö miehellä oo muuta tekemistä, kun yökauvet mölläriisä kanssa pellautuu, perr…! Vaikka pitäs juosta soiro suorana tyttärissä!
Eniten nautin nuoruusvuosistaan Taivalkoskella, myös sota-ajan kuvaukset olivat Kallelta hersyvää ja kiehtovaa tekstiä.
Täällä Pohjantähden alla on hieno kirja, todellakin. Onkin niin pitkä aika sen lukemisesta että uusinta olisi paikallaan. Tänä kesänä olen loikannut kuitenkin itselleni ennen kokemattomiin klassikoihin: Nyt meneillään Sota ja rauha (vielä en ole innostunut, ja tässä tapauksessa vikahan voi olla vain lukijassa). Hankin myös Rikos ja rangaistuksen, eli venäläistä sielunmaisemaa on tulossa lisääkin. Heh, aiemmin kesällä luin De Jongen kirjoittaman henkilökuvauksen Rasputinista ja sehän oli totuuden tavoittelussaan mainio teos.
Pakko muistuttaa myös, että älkää unohtako Hemingwayta. Viskinhuuruista äijäilyä upeasti kerrottuna. Selvisin näihin päiviin asti lukematta ainoatakaan Hemingwayn teosta, joten oli hienoa huomata että koko ensilukemisen nautinto on itselläni vielä edessä (vasta Kirjava satama luettu).
3 tykkäystä
kmalainf
(Joulun Tapparassa näkevä Matushkin | Levtchi fan club)
25
Satusetä tarinoi Kalumeetista höpöstelevälle Kallelle ja muuraa paikkansa hakevan uunin. Nappula tojii Itäpään keisarin aitassa!
En kyllä osaa sanoo, onko nuoruusvuodet Taivalkoskella vielä parempi kuin Mesukylän ja Kirvestien vaiheet. Kaikki parempi!
Tuli tänään ostettua Dan Brownin Alku. Ensi yönä ei siis todennäköisesti nukuta. Lisäksi tein loistavan löydön ja ostin Remeksen Jäätyvä helvetti kahdella eurolla.
Itsellä lukeminen on kausittaista, vaikka siitä suunnattomasti nautinkin. Paljon tulee luettua viihteelistä, mutta myös historia ja tiede on lähellä sydäntä.
Nuo Dan Brownin kirjat on tullut kaikki hommattua itsellenikin. On siinämielessä
hauskaa luettavaa, kun nuo kirjat ovat melko koukuttavia ja oikein harmittaa välillä jos jouttu
Brownin kirja lukemisen keskeyttää.
Dan Brown kirjoittaa kyllä todella koukuttavaa tekstiä.
Niissä on piirteitä, jotka minua hieman häiritsevät, kuten esimerkiksi nykyisen päähenkilö Robert Langdonin puiseva täydellisyys: Infernossa oikein nauratti, miten jokainen nainen, jonka Langdon kohtasi mietti salaa mielessään, että tuossapa minulle elämänkumppani.
Muutenkaan Langdonissa ei tunnu olevan mitään vikaa; ikäänkuin hän ei olisi edes inhimillinen.
Mutta toisaalta Dan Browning kirjoista oppii paljon asioita ihan yleissivistyksen tasolla. Minä esimerkiksi pidin Infernosta niin asetelmallisesti kuin juonellisestikin, vaikka muutamat asiat siinä häiritsivät. Luin sen jopa uudestaan.
Da Vinci -koodin aikanaan ilmestyessä se vei ihan mukanaan, samoin Enkelit ja Demonit.
Eli kyllä Alku on lukulistalla.
Kohtalaisen kevyitähän Brownin kaikki hahmot ovat. Juoni niissä kuitenkin vie mukanaan ja pidän siitä miten tuo taiteen ja “salaseurat” mukaan kirjoihin. Välillä pitänyt Googlesta katsoa miltä, jokin maalaus näyttää. Selkeästi voi lukea hänen myös käyneen paikanpäällä kaikissa paikoissa, mistä kirjoissaan kirjoittaa.
Da Vinci-koodin jälkeiset kirjat (myös Enkelit ja Demonit) löytyy hyllystä ja pariin kertaan ne on myös tullut luettua.
Alku kirjassa alku on ollut kyllä todella mukaansatempaava. Sen kummempia juonipaljastuksia en viitsi kertoa. 150 sivun verran luettuna ja pelin jälkeen jatkuu.
Yksi klassikko mitä muuten lämpimästi suosittelen on The Master and Margarita, tai suomennettuna Saatana saapuu Moskovaan. Jos ei ole tullut luettua niin en voisi oikein enempää suositella. Varsinkin mikäli Englanti taipuu niin Lontoon kielinen versio on se mikä kannattaa kirjasta lukea. Suomennos paikkapaikoin muistaakseni vähän ontui.
Ehdottomasti. Aivan uskomaton kirja.
Minua kyllä vähän ihmetyttää tuo nimen suomennos; kaikkilla muilla kielillä se on Mestari ja Margarita, miksi ei suomeksi?
Minulla on muuten tulkinta tuosta lopusta, ja haluan tuoda sen spoilereissa esille. Olen lukenut kirjan vain kerran vuosia sitten, joten pieniä virheitä saattaa olla.
Lopussa on kohtaus, jossa matkalaiset kohtaava valtaistuimeen kahlitun Pontius Pilatuksen. Mietiskelin, mikä tuo valtaistuin voisi olla.
Pontius Pilatus tunnetaan vain yhdestä asiasta, ja se on Kristuksen antaminen lainoppineiden käsiin. Pilatus on (muistaakseni) istunut kirjassa istuimellaan 2000 vuotta. Pilatus on myös ainoa henkilö, jonka synnistä muistutetaan koko ajan, jos vähänkään pyörii uskonnollisissa piireissä.
Kristityt toistavat sen jokaisessa tapaamisessaan.
Uskontunnustuksessa sanotaan: … kärsi Pontius Pilatuksen aikana…
Tästä syystä haluan tulkita, että tämä valtaistuin on kritstittyjen uskontunnustus. Pilatus on kahlittu siihen ja kahlittuna pysyy.
Nyt täytyy tunnustaa etten edes muista tuota. Uudelleenlukemisen paikka!
Ei tee järkeä itsellenikään tuo suomennus, olen ihmetellyt ihan samaa. Noita taitaa tosin Suomessa olla aika useita että käännöksissä on otettu melkoisia oman käden oikeuksia ellen nyt ihan väärin muista? Ja harmi kun ei puhu venäjää sillä olen aivan satavarma että tuo kirja olisi vielä paljon, paljon parempi alkuperäisellä kielellä.
Ja looginen sekä järkeä tekevä tulkinta kyllä, pitänee varmastikkin paikkaansa!
Olen todella myöhässä lukemassa ketjua, mutta vastataan nyt vanhaan viestiin.
Jos historiallinen fiktio iskee, niin Conn Iggulden on ehdottomasti suositeltava kirjailija genressä. Itse suosittelisin kuitenkin mieluummin Keisari tai Valloittaja -sarjaa. Ainakin itselleni nuo Julius Caesarin ja Tshingis Kaanin elämien ympärille rakentuneet sarjat iskivät tuota Ruusujen sota -sarjaa enemmän. Iggulden on toki sen verran hyvin kirjoittava, että kaikki nuo lukea kannattaa, jos vähänkään löytyy aikaa /kiinnostusta.
Omalla kohdalla lukeminen on viime vuosina jäänyt valitettavan vähiin. Tai oikeastaan lukeminen ei ole tainnut merkittävästi vähentyä, mutta kaunokirjallisuus on vaihtunut muihin. Tulee luettua enemmän ammatillista ja tieteellistä tekstiä, toisaalta erilaiset lyhyemmät tekstit internetissä (foorumit, blogit…) vievät aikaa Nyt syksyn aikana on gradun tiimoilta tullut luettua sosiologian ja psykologian puolen tutkimuskirjallisuutta urheiluun ja penkkiurheiluun liittyen.
Välikevennyksenä sitten jotain Lee Childin dekkareita. (Suosittelen Jack Reacher -kirjoja, leffat kannattaa skipata). Muusikoiden elämäkerrat toimivat niin ikään. Fantasiakirjallisuudessa olen viime vuodet pyörinyt Forgotten Realms -maailman parissa ja lukenut lähinnä R.A. Salvatorea. Vanha, yksittäinen suosikki fantasiasta on minulle edelleen Guy Gavriel Kayn Fionavarin kuvakudos -trilogia. Varsin toimiva kokonaisuus. Toki on todettava, että kirjallisuudessakin olen kaikki ruokainen. Luettuna on kaikenlaista Gogolin Kuolleista sieluista Vuorisen Juoppohullun päiväkirjaan tai Lehväslaihon/Sirenin sotaromaaneihin.
Jotkut Tolkien/Gogol nyt eivät ehkä ihan kevyttä viihdettä ole, mutta jollain dekkarilla tyyliin Child tai puhtaalla hassuttelulla tyyliin Vuorinen saa kivasti tasapainotettua.
Jep, mullakin tuo Conn Iggulden toimii loistavasti, olen myös lukenut tuon Keisari- sarjan ja
seuraavaksi varmaan tulee luettua tuo Valloittaja-sarja. Muista historiallisista sarjoista
tuli mieleen tuo Jan Gilloun Temppeliherra- sarja (Tai mikä nyt olikaan) se oli hyvä kyllä.
Itse olen myös nuo R.A.Salvatoren kirjat kahlannut läpi, jotkut muutamaankin kertaan ja
lukulistalla on kyllä tuo Guy Gavrel Kay myös. Muista fantasia sarjoista joita viime aikoina on tullut
luettua pitää mainita Raymond E. Feist :käärmesodan taru, oli mienaan yllättävän hyvä, ai niin
ja onkohan täällä edes mainittu George R.R. Martinin kirjoja ollenkaan…
Niin, totta. Mutta jos lukee noin 1,5 kirjaa kuukaudessa, niin eikö se silloin pyöristy jo ylöspäin kahteen. Tietysti jos laskee sen sitä kautta, että montako kirjaa menee vuositasolla ja jakaa sen kuukausille, niin 17 luettua kirjaa tipahtaa vielä kategoriaan 0-1. Riippuu vähän, miten asiaa haluaa tarkastella. Vaihtoehto “nollan” puolestaan voisi tulkita tarkoittavan, ettei henkilö lue lainkaan, mikä kai ei olisi tässä ketjussa olennainen vaihtoehto…
Vähän tietysti riippuu minkälaista luettavaa on, mutta keksimäärin on tullut 50-80 kirjaa vuodessa
kahlattua läpi. Pidän jonkinlaista muistilistaa luetuista kirjoista ja tänä vuonna olen ehtinyt
vasta 46 kirjaa lukea.
Tuo Arn -trilogia ja sen hiukan irrallinen jatko-osa toimii kyllä hyvin. Kun nyt tähän suuntaan mentiin, niin jatketaan samantyylisistä ehdotuksena vielä Bernard Cornwell ja erityisesti tuo Uhtred-sarja herralta. Toki muukin tuotanto toimii. Esim. Azincourt oli hyvä romaani.
Näin btw, kun täällä vaikutti olevan fantasia kirjallisuuden ystäviä useampikin, niin löytyykö Robert Jordaniin perehtyneitä? Nuo Conanit on toki huikeita, mutta onko palstalla tuohon Ajan pyörään perehtyneitä? Onko ne pari viimeistä suomentamatta jätettyä vaivan arvoiset? Itse aikanaan kahlasin tuota Ajan pyörää läpi, mutta se tuntui ajoittain niin paljon turhaan venytetyltä, etten viitsinyt noita englannin kielisiä laitoksia käsiini hankkia…
E. Sardionin kysymykseen päädyin vastaamaan 4-5 tällä kertaa. Ei mitään hajua pitääkö tuo kuinka tarkasti paikkansa, mutta sinnepäin ainakin. Joku 50-60 luettua kirjaa tuntuu nykyisin ihan uskottavalta vuositahdilta, vaikka joinain vuosina menneisyydessä tuli luettua selvästi enemmänkin
Luin suomenkielisen version, venäjä ei onnistu ja vaikka englanniksi lukeminen hyvin käykin niin ei tullut mieleenkään kun alkuteos ei ole englanniksi. Kun kuitenkin käännöksenä on luettava, niin miksei sitten sille kielelle käännettynä jonka parhaiten hallitsee. En muista kyllä mitään epäilyttävää suomalaisessa käännöksessä, mutta niitähän on vissiin useitakin, toiset varmaan onnistuneempia kuin toiset.
Yleensä ottaen suomennokset kirjoissa on kyllä mun mielestä ihan hyviä. Tässä tapauksessahan kirjan nimen suomennoksessa on kyllä hieman sopimattomasti revitelty, mutta onhan toisaalta tuo “Mestari ja Margarita” aika mitäänsanomaton nimi näinkin räväkälle kirjalle.
Toinen suositus neuvostoajan kirjallisuudesta voisi olla Ivan Denisovitsin päivä. Vankileirien saaristoa en ole koskaan yrittänyt, johtuen toisaalta paksuudesta ja toisaalta kun se on aina lainassa.
Olen lukenut aiemmin mm. Aleksis Kiven Seitsemän veljestä, Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisen ja Linnan Tuntemattoman sotilaan, mutta TPA on jostain syystä jäänyt kokonaan väliin.
