Silloin kun talous on tiukalla täytyy priorisoida. Jos ei ole rahaa lähettää urheilijoita ulkomaille kilpailemaan, ei lähetetä. Laitetaan urheilijoiden valintakriteerit vaan *)riittävän koviksi niin rahaa riittää tärkeämpiin kohteisiin. Mitä ne SUL:lle tärkeämmät kohteet sitten ikinä lienevätkään.
*) riittävän kova = kauden paras sivuaa ME:tä tjsp.
Harmillinen juttu tuo, että eivät saaneet rahoitusta koko reissulle. Toisaalta tilanne lienee huonompi useimmissa yhtä vähän kilpailluissa lajeissa.
Oliko/onko Vierumäen talous kuralla? En tiennytkään.
"Energiayhtiö St1:n omistaja Mika Anttonen on pelastamassa Vierumäen urheiluopiston ja turvaamassa sen tulevaisuuden.
Ilta-Sanomien tietojen mukaan Anttosesta tulee sijoitusyhtiönsä kautta Vierumäki-konsernin pääomistaja. Hänen osuutensa urheiluopistosta on jatkossa tiettävästi 51 prosenttia."
Harri Kirvesniemi on ollut jo jonkin aikaa huolestunut suomalaishiidon tulevaisuudesta. Harjoittelua pitäisi muuttaa kestävyysharjoittelusta nopeusharjoittelun suuntaan.
Jos ei muu auta, voisimme ottaa mallia norjalaisista, joille sattuu usein kaikenlaista millä ero vastustajiin vain kasvaa norjalaisten hyväksi. 
Ampumahiihdossa urheilijat maksavat liiton mokailut:
Ampumahiihtoliitto jäi täksi kaudeksi ilman opetus- ja kulttuuriministeriön tukea, kun liitto ei saanut toimitettua hakemustaan perille. Edellisvuonna tukea tuli 240 000 euroa.
Urheilijoiden omavastuuosuutta on kasvatettu ja sillä saatava vastine on pienentynyt vähentyneiden leiritysten.
Mielenkiintoinen tarina Rantakylästä ja lahjakkuuksista.
Petra Olli. Maailman paras naispainija.
Onnittelut.
Japanilainen Ryou Kobayashi on vahvasti matkalla mäkiviikon voittoon, jopa 4/4 osakilpailuvoitot on mahdollinen. Janne Väätäisen valmennuksessa.
Kyllä Suomesta tietotaitoa tuohon lajiin löytyy. Mäkiäkin löytyy. Rahaa, junioreja ja semmoinen organisointi että Väätäiset ja kumppanit valmentaisi kotimaassa vissiin puuttuu.
Jännä kun Väätäinen mainitaan aina Kobayashin nimen yhteydessä. Aivan kuin sukunimi olisi Kobayashi - Väätäinen. 
Itse laitan hiekkaa rattaisiin. Väätäinen on tottakai hyvä valmentaja ja nyt “oikeassa paikassa oikeaan aikaan”. Jokunen aika sitten norskit oli loistavia ja heitä valmensi tietty suomalainen. Sittemmin norskit putosivat alas, mutta viime kaudesta taas nousu ylös itävaltalaisella valmennuksella. Mutta toi tietty Mika tuli Suomeen aikoja sitten huippu-urheilujohtajaksi, mutta ei täällä ole mitään tapahtunut. Oikein missään “huippu-urheilussa”.
Ota näistä selvää, Japania lukuunottamatta monilla huippumailla mäenlaskussa on valmennus Itävallasta. Aiemmin oli Suomi valttia. No, hommataanko me vaihteeksi japsi valmentaja. Voisko sitä kokeilla? Vai norski tai polakki?? Luulen vaan että pitäis olla innostuneita harrastajia ja rahaa. Kiekko se on se mikä täällä vetää. Ainakin junnut taas pärjää.
Väätäisen Janne on kohtuullinen ex-hyppääjä. Mutta mitä osaamista hänellä on, mitä ei Suomesta löydy? Janne Ahonen ja Toni Nieminen remmiin ja 10 miljoonaa valmennusrahaa. Tarvittaessa joku pedagogi tuohon tueksi, jos Janne ja Toni ei saa viestiä perille. Luulen pikkuisen, että toi Kobayashi on niin lahjakas kaveri että olisi huipulla monen muunkin valmentamana kuin Väätäisen. Olis kiva tietää, millainen tuo Kobayashin alkutaival on ollut. Ihan siis poikasesta alkaen.
Mika Kojonkoskesta ollaan montaa mieltä, mutta jälkikäteen on helppo sanoa, että ei olisi ollut varaa päästää häntä Norjaan vuosituhannen alussa. Tommi Nikunen päävalmentajana pystyi vielä tuomaan menestystä, mutta uudet läpilyöjät alkoivat jo katoamaan. Hänen kautensa jälkeen ollaankin oltu jo melkoisessa montussa ja mikä ikävintä ne nuoret massatkin ovat aika lailla kuihtuneet.
Olisiko Ahosesta tai Niemisestä sateentekijöiksi maajoukkuevalmentajina - vaikea sanoa. Valmentaminen on kuitenkin ihan eri touhua. Tilanne voisi olla eri, jos oltaisiin vaikka 15 vuoden takaisessa tilanteessa. Nyt tarvittaisiin kuitenkin täysipainoista ja pitkäjänteistä työtä ihan ruohonjuuritasolta lähtien. Kun myös harjoitteluolosuhteissa ja mäkihypyn ammattimaisessa eteenpäinviemisessä ollaan jääty pahasti jälkeen, ei sarka ole helppo. Harmi sinänsä, koska niin perinteikkäästä suomalaislajista on kyse.
Eikös Kojonkoski nyt puuhastele niitten kiinalaisten kanssa siinä olympiaprojektissa? Sit on kova äijä jos jonkun saa niis kisois mitaleille 
Ihan tässä unohtuu, että kävihän meillä täällä yksi itävaltalainenkin valmentaja yrittämässä. Mutta eipä siinä suurempaa muutosta näkynyt.
Taitaa olla niin, ettei se yhdestä valmentajasta kiinni ole, tuleeko meidän tämänhetkisistä 16-20 -vuotisista maailmantähtiä. En kyllä tiedä, että jos tuolla joku todella lupaava kyky on, niin saattaa hän läpilyödä, jos kaikki liiton varat ja huomio häneen satsataan 
Mutta luultavasti tarvitaan perustavaa laatua oleva muutos systeemiin. Poikaset on saatava innostumaan niinkuin joskus takavuosina ja sitten myöhemmin on oltava resurssit uran eteenpäin viemiseen ja tukemiseen. Välineurheiluakin tämä on, joten siinä ei ole varaa jäädä jälkeen. Harmin paikka, mutta kyllä nykyään lajissa kuin lajissa tarvitaan sitä kahisevaa. Rahaa. Mutta pitää sitten katsoa mihin se käytetään.
Otsikkoon vois suoraan ja yksinkertaisesti vastata, että onhan se kunnia nyt palautettu. Meillä dopingkontrolli toimii maailman huipputasolla. Homma on hanskassa. Mutta miten menestys ja maineteot palautetaan. Siinä sitä tekemistä onkin.
Mäkihyppymainetta palautellaan esim. pudottamalla kiloja. Ei tämmöistä ollut Viki Kankkosen ja Halosen Niken aikoihin. Eikä ollut ykkösasoita Nykäsenkään aikana. Aikamoiseksi on mennyt. 
Eikö ne suurimmassa pudottajassa kisailevat ole laihduttaneet jopa 50 kiloa. Siitähän tulee 200 metriä lisää mittaa hyppyyn.
Noh. Ei taida noista “Suurimman pudottajan” sankareista oikein olla mäkeen. Joten turha toivo. Tosiaan epäillen, että 0-10 metrin hyppytulos muuttuis 50kg:n pudotuksella 200 metrin tulokseksi. Rajansa kaikella.
Ahosen mietteitä. Aikamoista tämä mäkihyppääjien touhu.
Ruoka on ollut Ahoselle aina polttoainetta, mutta hän myöntää, että huippuaikoina hän meni koko ajan varatankeilla. Hän söi juuri sen verran, että pystyi toimimaan. Hän ei käyttänyt kalorilaskureita tai grammapuntareita, mutta uskoo syöneensä muun muassa ennen kisakautta, jolloin haettiin kisapainoa, noin 500 kaloria päivässä.
– Söin kasviksia, vihanneksia ja hedelmiä, paljon sen tyyppistä. Eipä niistä paljoa energiaa tullut, hän hymähti.
– Toisaalta meidän lajissamme ei tarvitse pinnistellä montaa tuntia ladulla, joten sen pystyy hanskaamaan pienemmilläkin voimavaroilla. Mutta kyllähän se sellaista pelleilyä oli.
HS:ssa on Suomen Olympiakomitean entisen valmennuspäällikön (1969-1992) Kalevi Tuomisen muistokirjoitus, jossa on asiaa ja ajatuksia herättävää huippu-urheilun valmennuskulttuurin muuttumisesta kansainväliseltä tasolta kansalliselle mukavuusalueelle. On huomattava, että hän oli keskeisin valmmennusta koordinoiva henkilö Suomen yksilöurheilun kultakaudella, uskomattomalla 1970-luvulla. Jutun kuvissa on esiintyy myös tänään haudattava Matti Ahde (Moskovan Olympialaisissa 1980).
Heli Rantanen uskoo, että nuorten lupausten menestystä arvokisoissa voitaisiin lisätä mentoroinnilla.
Rantanen uskoo, että pelkästään henkisen puolen mentorina toimiminen voisi olla hyödyksi nuorille lupauksille. Arvokisoissa menestyminen vaatii nimittäin myös pääkopalta paljon.
Mentorointi on myöhäistä silloin, kun urheilija ei koe tekemistään enää mielekkääksi.