Lauri Markkanen, koripalloilija


(【ツ】) #82

Chicago Bulls ei hätäile Markkasen kuntoutuksen kanssa, vaan päästää takaisin parketille, vasta kun kyynärpää on täysin kunnossa:


#83

Bullsin jätkät Markkasen suomen kurssilla osa 2.
Voisivat ihan oikeesti kokeilla ihan oikeitakin suomalaisia sanoja.
Eikä vaan tämmöisiä pelleilyjä no onhan se hyvä joukkuehengelle että huumoria viljellään.

Koripallo
(【ツ】) #84

Bulls ja Markkanen päässeet sopimukseen optiovuoden käyttämisestä:

Option käyttämisen myötä Markkasen vuosipalkka nousee NBA:n tulokastaulukoiden mukaisesti ensi kaudella 3,9 miljoonaan euroon. Ykköskierroksen seiskavarauksen palkka nousee tähän kauteen nähden reilulla puolella miljoonalla eurolla.


#85

"Chicago Sun-Timesin mukaan Bulls odottaa Markkasen palaavan täysipainoiseen harjoitteluun ehkä jo ensi viikolla. "


#86

#87

#88

Markkanen päässyt ensimmäisen erän lopulla kentälle, reilu pari minuuttia tällä hetkellä ilman tehoja.

Edit. Ja kauden avauspisteet kolmen pinnan korilla 14 sekuntia ennen erän loppua. James Harden mylläsi 15 pinnaa ekaan erään vastustajalta.


#89

Markkasen kauden ensimmäinen peli hieman tunnusteleva mutta kuitenkin kohtuullinen avaus käsivamman jäljiltä. Houston voitti kotonaan 121-105, Lauri kellotti 25:33 tehden 10 pistettä (kolmoset 2/6, kakkoset 2/8) ja 4 levypalloa.


#90

Ei vielä mitään parasta Lauria Houstonia vastaan
Peli oli juuri niin vaikea kuin pitkältä saikulta pelaavalle pelaajalle voi olla.

Lauri sai peliaikaa 25 minuuttia ja teki 10 pistettä sekä otti 4 levypalloa lisäksi Lauri kirjautti tilastoihinsa yhden syötön ja yhden riiston. Laurin iltapuhdetta kuvannee hyvin se että Lauri heitti kaikkiaan 14 kertaa ja vain 4 heittoa osui koriin. No ainakin kausi on avattu ja seuraavassa pelissä voi sujua jo paremmin.

Bulls joukkueena oli juuri niin huono kuin uudelleenrakennusvaiheessa oleva jengi voi olla.
Zach Lavine piti Bullsia yksinään pystyssä tehden 29 pistettä toinen 20 pinnan rajan rikkonut Bulls pelaaja oli Jabari Parker joka teki 21 pistettä.

Laurilla riittää vielä työsarkaa aika monellakin osa-alueella joista tärkeimmiksi nousee joukkuekaverien tunteminen ja sisäänpääsy joukkueen pelisysteemiin. Nytkin näkyi selvästi että monella Bullsin pelaajalla oli vaikeuksia saada palloa Laurille.


#91

Otapa huomioon Houston on NBA:n kärkijengejä ja Bulls kellarikerroksen porukka.
Eli tasoero oli juuri niin suuri kuin se voi olla. No kauden eka peli on aina se vaikein joten eiköhän se tästä lähde Laurillakin sujumaan.


(【ツ】) #92

Markkanen ratkaissut viime sekuntien korilla Chicagon voiton Oklahomasta (24 pistettä, 7 levypalloa):

Ps. Tahtomaali sanottaisiin jääkiekossa…


(Asuntoagentti myy kotisi) #93

Tekijät tekee. Puhujat puhuu. Lauri puhuu ja tekee.


#94

Katsoin Bulls vs Oklahoma pelin ja oli kyllä helvetin kova kori kovaan paikkaan.
Bulls pelasi kauden parhaan pelinsä ja Laurikin näyttää saavan pelistä kiinni mikä tietää vain hyvää Bullsille. Pudotuspeleihin pääsy voi olla tiukassa vielä tälläkaudella mutta niin kauan kun on pelejä on myös toivoa.

Lauri olisi voinut heittää sen 30 pistettä jos muutama ohi mennyt 3 pisteen heitto olisi uponnut mutta toinen +20 pisteen peli ( ensimmäinen oli Indianaa vastaan) viikon sisään on jo hyvä suoritus kun ottaa huomioon sen että Lauri ajautui virhevaikeuksiin 3 erän alussa ja taisi se heittokäden kyynärpääkin vähän vihloa jonka takia päävalmentaja Boylen ( Hoiberg sai kenkää maanantaina) otti Laurin vaihtoon pitkäksi aikaa.
Ensi yönä onkin kova jengi vastassa kun Boston Celtics saapuu Bullsin vieraaksi.


#95

#96

#97

(【ツ】) #98

Tuosta @Jiipee84 postaamasta jutusta yksi lainaus pistää miettimään…

Harjoituskatastrofilta kuitenkin vältyttiin, sillä hätiin ryntäsivät Markkanen ja Robin Lopez. He puhuivat “veteraanipelaajat” ympäri vedoten siihen, että näiden suunnittelema käytös olisi ollut epäammattimaista. Markkanen ja Lopez vakuuttivat myös kapinoijat ajattelemaan sitä, millainen vaikutus boikotilla olisi joukkueen nuorempiin pelaajiin.

Toivottavasti joukkueen johto saa palikat järjestykseen… Onhan tuo hitusen omituista, että juuri Markkasen täytyy ojentaa joukkuetta Lopezin kanssa :thinking:


#99

Taitaa olla samaa tautia kuin Barkovilla ja Laineella, pahin rangaistus on menettää reenit.


#100

Bullsin seurajohto on yksi NBA:n surkeimpia joka tunnetaan erittäin kyseenalaisista päätöksen teko kyvyistä. Joten en pidättelisi hengitystäni odotellessani minkäänlaisia muutoksia.

Bullsin omistajaa ei ole koskaan tunnettu minään hätähousuna joten tuskin muuttuu mikään ja jos muuttuu niin ehkä uusi päävalkku voi ensikaudelle tulla mutta siihen se sitten jää. Ja tämä omistajakin ( yli 80v herra nimeltä Jerry Reinsdorf ) on ollut Bullsissa Michael Jordanin ajoilta saakka ostettuaan Bullsin jo vuonna 1985.


#101