Lauri Markkanen, koripalloilija

Tässä vielä Bullsin twiitit samasta aiheesta eli ilmeisesti huilaa varmuuden vuoksi loppukauden?

Möttölä heittää aika kovan arvan.

Möttölä spekuloi, että Markkasen sivussa pitämisen taustalla voi olla myös NBA:n tuleva varaustilaisuus. Joukkue saa arvonnassa sitä paremmat todennäköisyydet kärkivarauksiin, mitä huonommin se on sijoittunut sarjassa.

Tietysti Chicagolla on tilanne, että melkein toivotaan, että hävitään loppukauden otteluita enemmän, että tulee parempi draft-sijoitus, niin ihan turha Lauria on tässä viimeisten kahden viikon aikana peluuttaa enää, Möttölä tuumi.

Kyllä siellä taustalla jotain terveyteen liittyvää aivan varmasti on.
Laurihan oli valitellut väsymystä jo sen neljän jatkoajan Atlanta matsin jälkeen ja myös sydämen syke oli ollut korkealla ja nyt samat oireet ilmeni taas Toronto pelin erätauolla.

Vaikea sanoa mistä on kyse mutta voihan tuo olla ihan mitä vaan mykoplasmasta ( ammttilaisurheilijoilla ilmenevä virus infektio) ylikuntoon ( Lauri on treenannut aivan helvetisti kauden aikana).

Se on hyvä että Bulls otti Laurin kokonaan sivuun loppukaudeksi sillä terveys kulkee aina kaiken muun edellä joten parempi näin pitää muistaa että Bullsilla on aika isot tulevaisuuden suunnitelmat Laurin varalle joten näiden Laurin loppu-uraan ja terveyteen vaikuttavien asioiden kanssa ei kannata pelleillä.

4 tykkäystä
1 tykkäys

Markkanen läpäisi sydäntautilääkärien tutkimukset ja syy loppukauden huiliin löytyi:

https://www.aamulehti.fi/a/8dea5560-da9f-4b8f-aa3b-195f772c8837

Tutkimuksissa oireiden pääsyyksi löydettiin nestehukan ja ravinnollisen vajeen yhteisvaikutus.

Semmosta. Eikös Lauri kehunut vaihtaneensa täksi kaudeksi kasvisruokavalioon? Ilmeisesti jotain jäi uupumaan.

Kyllä on nättiä pelaamista Laurilta. Katsokaa ja nauttikaa.

3 tykkäystä
1 tykkäys
1 tykkäys

Valmentajan asettama tavoite Markkaselle, jo ensi kaudella NBA:n tähtipelaajaksi (jos ei halua klikata linkkiä.)

1 tykkäys
2 tykkäystä

Laitetaas tännekin Laurin uusimmat kuulumiset kun NBA:n alkuun enää joitakin viikkoja.
Bullsin joukkue on uudistunut viimekaudesta jonkin verran.

Mitään isoja hankintoja Bulls ei kesän aikana tehnyt mutta saivat hankittua muunmuassa Tshekin maajoukkueen ykköspelintekijän Tomas Satoranskyn Washington Wizardsista sekä Laurin vaihtomieheksi aiemmin Indiana Pacersia edustaneen Thaddeus Youngin.
Young oli mukana USA:n maajoukkueen MM leirillä mutta ei mahtunut lopulliseen MM joukkueeseen.

Tuli katsottua pari Tshekin peliä koripallon MM kisoissa ja Satoransky oli kirkkaasti Tshekin paras pelaaja tuossa turnauksessa joten Markkasen kannalta katsottuna Satoranskyn hankinta näyttää hyvältä ratkaisulta.

Markkanen on treenannut lujaa koko kesän ja alkavalla kaudella Laurilta odotetaan sitä lopullistä läpimurtoa NBA:n tähtipelaajien joukkoon. Chicago Isännöi ensi Helmikuussa NBA:n allstar ottelua ja myös Laurin tavoitteena on päästä pelaamaan tuohon peliin.

Joukkueena Bullsilta odotetaan pudotuspelipaikasta taistelua vaikka pudotuspelit jäisikin vielä haaveiksi. Kesän varaustilaisuudessa Bulls varasi 7 vuorolla nuoren takamiehen nimeltä Coby White joka pelasi ennen NBA:ta North Carolinan yliopistossa ( Michael Jordan pelasi myös tässä yliopistossa ennen NBA uraansa.)

Bullsiin tulleet pelaajat
Tomas Satoransky ( Washington Wizards )
Thaddeus Young ( Indiana Pacers )
Luke Kornet ( New York Knicks )
Coby White ( 1 kierroksen varaus )
Daniel Gafford ( 2 kierroksen varaus )

Bullsista lähteneet pelaajat
Robin Lopez ( Milwaukee Bucks )
Antonio Blakeney ( uusi seura ei tiedossa )
Rawle Alkins ( uusi seura ei tiedossa)
Wayne Selden ( uusi seura ei tiedossa)

2 tykkäystä

Ei kulkenut Laurilla viime yön viimeisessä harjoituspelissä ( katsoin tuon ottelun )
No jospa se oli vain pientä alkukankeutta eli kyllä se siitä.

Ensi viikon Torstaina ( 24.10.2019 ) aamuyöllä klo 02:00 Bulls aloittaa runkosarja kautensa vieraspelillä Michael Jordanin omistamaa Charlotte Hornetsia vastaan. Ottelu nähtävissä suorana lähetyksenä ruutu palvelussa eli tämä tiedoksi mahdollisille yökukkujille.

1 tykkäys

35 pistettä, 17 levypalloa. Kohtalainen startti kauteen.

8 tykkäystä

Alkaa oleen pojalla voittajan elkeet:

Ei ole ihan jokapäiväistä että suomalainen koripalloilija mainitaan samassa lauseessa ja artikkelissa yhden kaikkien aikojen suurimman NBA legendan kanssa.

Laurista siis tuli neljäs Bulls pelaaja joka heittänyt 35 pistettä kauden avauspelissä.
On se hurja tuo Lauri kun peli alkaa sujumaan.

5 tykkäystä

Hyvä juttu Markkasesta ja NBA:n järjettömän kovasta pelirytmistä univajeineen ja niiden vaikutuksesta otteisiin kentällä. Jutussa on haastateltu Marko Yrjövuorta:

Lauri Markkanen oli timanttisessa vireessä Suomen aikaa torstain vastaisena yönä, kun Chicago Bulls kaatoi Washington Wizardsin täpärästi jatkoajalla 110–109.

Markkanen teki 31 pistettä ja merkkautti yhdeksän levypalloa. Suomalainen oli joukkueensa paras pistemies. Kymmenestä kolmen pisteen heitosta sisään meni viisi.

1 tykkäys

Olikohan se Henrik Dettman jo tässä pelissä Bulssien mukana? Eikös hänen pitänyt ainakin neljän pelin ajaksi Chicagoon mennä Markkasen tueksi…

Osoittautui täydeksi uutisankaksi koko case.

Olen ollut pari viikkoa Yhdysvalloissa katsomassa suomalaisia pelaajia, sekä yliopistopelejä että Laurin pelejä. Siitä varmasti nämä uutisankat ovat lähteneet liikkeelle. Nyt Chicago on jo jäänyt taakse, Dettmann kertoi Yle Urheilulle.

1 tykkäys