Leijonat jääkiekon MM-kisoissa 2019

Kuvaa peliin.

Oli kieltämättä mukava taas kuulostella otteluselostusta, kun siellä oli jossain ottelun keskellä koko ajan näitä Landeskogeja ja sitten jotain ym:iä kamppailemassa silmin nähden suht tasapäin. Tai no, jälkimmäiset lievästi niskan päällä, ainakin joukkueena.

image

17 tykkäystä

Harmi.

Toisaalta Krimin jääkiekkoliitto olis saattanut sakottaa tämän, joten hyvä näin?

Expressenistä löytyy tietoa:

Selityksenä siis ettei valmennusjohto kuullut videovalmentajaa, siellä vissiin suomalaiset plus muut pitäny tarpeeksi mökää. Eikä päädumari antanut lisää aikaa siihen että yhteys olisi saatu (videovalkkuun).

2 tykkäystä

MM-kisoista on tullut minulle vähän sellainen kurasanko huonoille vitseille ja Saukkoselle naureskelulle. Mutta eilisessä Ruotsi-pelissä oli taas sitä jotain. Niinku viihteen kannalta. Ei kai jääkiekko-ottelu oikein parempikaan voi olla juonellisesti?

Suoranaista syvää tunnesidettä* ei tunnu MM-lätkään löytyvän, mutta se auttaa fiilistelyssä, että joukkueessa on iso läjä tuttuja pelaajia. Sitäkin voidaan debatoida, onko tällainen oikein ratkaista 3v3 ja ylipäätään yhdellä voitolla jne. Mutta omana irrallisena könttinään huikea matsi.

*jännitystä, tuskaa, iloa, ahdistusta, maailmantuskaa, apatiaa, helpottuneisuutta, hämmästystä, toivottomuutta, voitonriemua jota kirvespaidan pelien seuraaminen tuo

10 tykkäystä

Ruotsalaisviestimet ovat lyöneet kovalla kädellä Tre Kronoria Suomelle hävityn puolivälieräkamppailun jälkeen.

Tappiota Suomelle kuvataan muun muassa Ruotsin jääkiekon suurimmaksi fiaskoksi.

– Ei tule juhlia Kungsträdgårdenissa tällä kertaa. Ei tule vastaanottokomiteaa Arlandaan. On vain suuri tyhjyys, kirjoittaa Aftonbladetin toimittaja Mats Wennerholm kolumnissaan. (siirryt toiseen palveluun)

Wennerholmin mukaan Marko Anttilan, Kaapo Kakon ja 36-vuotiaan MM-debytantti Kristian Kuuselan kaltaiset pelaajat ovat kirjoittaneet nimensä suomalaiseen jääkiekkohistoriaan.

3 tykkäystä

Tuulipukua päälle ja Karjalalippistä päähän niin johan alkaa lähteen fiilis nousuun.:laughing:

2 tykkäystä

15 viivelähtöä kolmanteen erään eikä kukaan itke perään.

Liigassa antijääkiekko urputus alkaa ensimmäisestä.

9 tykkäystä

Krisse sai Iltalehdeltä yhden lampaan eilisestä pelistä. Katsoin ilmeisesti eri peliä kuin Iltalehden toimittaja.
Omaan silmään mies esitti meinaan niitä samoja ominaisuuksia, mitä saa Tapparassakin nähdä.

5 tykkäystä

Huikea juttu kapteenillemme, että pääsee 36-vuotiaana ensimmäisissä mm-kisoissaan pelaamaan vielä mitalistakin. Kausi on ollut kyllä todella pitkä, mutta liike on yhä todella irtonaista, kun pääsi pelituntumaan kiinni. Tämä ammattilainen tekee harjoittelussaan varmasti kaiken oikein ja siitä olisi syytä ammentaa joskus tulevaisuudessa asioita myös valmennuspuolelle. Huomenna kapteeni on jäällä yhdessä Malkinin, Ovien, Kovalchukin ja kumppanien kanssa mm-välierässä. Upeaa!

E. Ja jotkut Iltalehdet on syytä laittaa ihan omaan “arvoonsa”. Ylipäätäänkin kohtuullisen hampaatonta ja ammattitaidotonta jakaa yhtään kenellekään mitään lampaita tuollaisen pelin jälkeen, jossa ensikertalaisista koostuva Leijona-joukkue tiputtaa mm-kisoissa Nhl-tähdistä koostuvan Tre Kronorin.

6 tykkäystä

Joo koska IL ja Tappara… Krisu teki muutaman pitkän näyttävän kuljetuksen ja muutenkin luistin näytti liikkuvan.

4 tykkäystä

Ja ainakin yks helkkarin hyvä ja kova taklaus osui silmään hyökkäyspäässä! Mun mielestä pelasi hyvin ja energisesti.

1 tykkäys

Juuri samaa itsekin eilen mietin. Missä otsikot että Suomi pelaa anti-jääkiekkoa ja Kaapo Kakon kaltaisten nuorten kehitys kärsii kun pakotetaan pelaan trappiä😅

Lankinen varmaan sai 7 leijonaa?

Ei hänkin sai lampaan perseen. Kuusela pelaa tyypillistä Tapparan peliä :rofl::rofl:.

Pääasiassa pelin ulkopuolella. Ei ajanut maalille kun oli paikka vaan meni suosiolla maalin taakse.

Pekka Jalonen ja Tappara se on se syy.

Ja seuraava peli on huomenna.

Iltalehti on kyllä uskomaton julkaisu näiden lampaiden & leijoniensa kanssa.

Minäkin kritisoin kyllä jo eilen Lankista, mutta Iltalehden kritiikin terä osuu ekaan maaliin eilen. “Jäi polvilleen väärälle tolpalle.” No mitä ihmettä nyt oikeasti?! Läpisyöttö neliön läpi ja Klingberg vetää onetimerilla tyhjään reppuun - voi jestus oikeasti :smiley: Tuota nyt ei mitenkään voi selitellä maalivahdilla :smiley:

Toki Iltasanomat pistää tätäkin paremmaksi: studiossa peliä kehutaan kilpaa kahden sellaisen herran toimesta, jotka ovat lytänneet SM-liigaa jokaisessa mahdollisessa käänteessä monta monta vuotta. Se tosin täytyy myöntää Rantasen puolustukseksi, että eilen Jalonen oli kyllä virittänyt pelinopeuden aivan äärimmilleen. Voimme jo puhua meidän peli 2.0:sta, kun viivelähtökin on niin nopea, ettet enää osaa sanoa edes, että se on viivelähtö.

Eilen näin Suomen pelissä paljon samaa kuin näin Tapparan viime kauden pelitavassa. Toista vaan haukutaan tavan takaa - Suomea ylistetään - niin kuuluukin. Tuohon suuntaan toi peli menee - mutta kannattaa huomata, että yksikin pelaaja, joka ei luistele koko ajan omaa täyttä vauhtiaan niin tuo peli ei toimi. Esimerkiksi tuo karvaaminen päädyssä - se toimii AINOASTAAN, jos sinne menee myös sentteri mukaan.

Tuossa ehkä se suurin filosofinen ero Jalosen ja Rautakorven välillä, että Rautakorven joukkueessa sentteri ei saa oikein lähteä päätyyn hakemaan kiekkoa - ellei kyseessä ole oma pääty.

8 tykkäystä

Ainakin Tiku&Taku on moneen kertaan sanonut Tapparan pelanneen parhaimmillaan parasta lätkää, mitä kukaan on Liigassa pelannut tyyliin ikinä.

Bratislava. MM-välierä. Vastassa Venäjä. Vieläköhän Barulin on siellä maalilla ja ihmettelee, että mitä se Granlund teki? Toistaako historia itseään, olisiko tällä kertaa Kakko ja joku ihmetemppu paikallaan?

Noihin IL:n leijoniin ja lampaisiin, kun ne vilkaisin. Aivan käsittämättömän negatiivisesti nähty koko peli, liekö edes katsoneet koko peliä. Esimerkiksi Jokiharjulle lampaanperse, kun kiekko pomppasi hänen luistimesta omiin. Ja vaikka olisi anettu leijonaa, niin silti perustelu on osalla kovin negatiivinen. Esimerkiksi Ohtamaalle on leijona, mutta perustelu sille hämmentävästi “ei ehtinyt heittätymällä pelastamaan Klingbergin 1-1 maalia”. Kyllä saa jättää ihan omaan arvoonsa tuollaiset listaukset. Toki sitten on niitä, jotka seuraa kiekkoa tämän kaksi viikkoa ja jääkiekkotietämys ja lajituntemus perustuu tällaisiin listauksiin, niin se on vähän harmi.

9 tykkäystä

Suomi pelaa joukkueena samanlaista jääkiekkoa kuin HPK Liigassa. Kiekon siirtelyä hyökkäyspäässä rännin kautta puolelta toiselle ja toisaalta vetopaikkojen luomista viivaan pakeille. Eli aika paljon käytetään syvyyssuuntaa hyväksi pelaamisessa ja toimi ainakin Ruotsia vastaan tosi hyvin. Peliä oli toisessa erässä oikein ilo seurata.

3 tykkäystä

Mörkö-Marko oli varma,että Manninen laittaa kiekon rysään.