Liigan palkinnot

Tosin Kärppienkään kaksi edellistä mestarivahtia ei voittaneet pystiä, joten edellinen palkittu mestarivahti on Antti Raanta. Sitä ennen mestarimaalivahti on pääsääntöisesti palkittu, vaikka poikkeusvuosiakin on ollut.

Tapparaa palkinnot ovat kiertäneet olosuhteisiin nähden. Metsola 2015 ja Markkanen 2001 ovat ainoat minun elinaikanani palkitut Tappara-vahdit.

Tämänvuotinen palkinto kuuluu Veinille, ei kahta sanaa minusta.

4 tykkäystä

Jätän tämän vain tähän.

(Toiselle finalistille ei tainnut tulla mitään. :poop: kausi. Pitää parantaa.)

Aika lailla oikein meni. No Veini vs Domi olis voinut mennä toisin päin.

Eipä Tapparasta noussut yhtään yksilöä, jonka voisi hyvällä omatunnolla heittää listalle. Pakistosta olisi voinut laittaa Lehtosta ehkä.

Liian vähän arvostetaan Pertti Peruspakkeja. Vittasmäki kuuluis sinne, tekikö yhtään virhettä kaudella :smiley:

4 tykkäystä

Kyllä teki. Sapa pelissä syksyllä syötti kerran rystylle. Näin kun Jukka huomautti asiasta vaihtoaitiossa :laughing:

5 tykkäystä

Kylmä faktahan on, että tän kauden Tapparassa ei ollut yhtäkään pelipaikkansa parasta pelaajaa. Ei tuolta ketään olisi hyvin mielin voinut allstarsiin heittää.

All Starsiin valitaan tosiaan yksilökeskeisesti. Ei Tapparasta tosiaan omilla pelipaikoillaan kukaan tuonne olisi kuulunut.

VMV teki yhden virheen koko kaudella. CHL-pelissä JYPiä vastaan. :smile:

Vaikuttaako liigassa playoffit näihin palkintoihin? Vai tehdäänkö äänestys jo runkosarjan perusteella?

Lasun tehopörssilukema +35 on Liiga-historian paras lukema sitten kauden 2007-08, jolloin Kärppien Janne Pesonen voitti tilaston lukemalla +38. Liiga-ennätys on Ässien Veli-Pekka Ketolan kaudella 1977-78 kirjaama +49.

1 tykkäys
4 tykkäystä

Leskisen poisjäänti sunnuntaina nimetystä Leijonien MM-joukkueesta aiheutti kummatusta, mutta Yle Urheilun tavoittama Kärpät-hyökkääjä paljasti kärsineensä loukkaantumisesta.

1 tykkäys

Liiga palkitsee kauden 2018-19 parhaita lauantaina 8. kesäkuuta järjestettävässä Jääkiekkogaalassa.

2 tykkäystä

Palsta tietää kaiken, joten heitetään nyt palstan oma varjoäänestys pystyyn esiin nostetuista ehdokkaista. Eli kertokaahan palstalaiset, kuka voittaa / kenen pitäisi voittaa 2018-2019 -kauden ansiosta seuraavat palkinnot:

Vuoden valmentaja 2019, ts. Kalevi Numminen -palkinto:

  • Mikko Manner
  • Ville Nieminen
  • Antti Pennanen

0 voters

Vuoden puolustaja 2019, ts. Pekka Rautakallio -palkinto

  • Jani Hakanpää
  • Oliwer Kaski
  • Petteri Nikkilä

0 voters

Vuoden maalivahti 2019, ts. Urpo Ylönen -palkinto:

  • Emil Larmi
  • Juho Olkinuora
  • Veini Vehviläinen

0 voters

Vuoden tulokas 2019, ts. Jarmo Wasama -palkinto:

  • Ville Heinola
  • Aleksi Heponiemi
  • Kaapo Kakko

0 voters

5 tykkäystä
3 tykkäystä

Ihan kaikella kohteliaisuudella, oikea vaihtoehto löytyy tuosta hiukan ylempää.:point_up:t2:

2 tykkäystä

Ei Veini nyt huonompi vaihtoehto valinnaksi ollut.

Runkosarjassa 38o / 1.58 GAA / 93.3 t%
Pudotuspeleissä 17 / 1.47 / 93.9

Larmi:

Rs: 36 / 1.94 / 90.9
Po: 18 / 1.72 / 93.2

2 tykkäystä

Veinillä oli hieman erilainen joukkue edessä kuin Larmilla.
Seison mielipiteeni takana että täällä oli asiasta parempi tieto!

Coinflipillä olisi voinut tuon heittää ja kumpi tahansa olisi ollut ihan hyvä valinta.

5 tykkäystä

Pistetään tuomarien palkinnot erikseen:

2 tykkäystä