Liigan sarjajärjestelmä

Eka kerran nykysysteemillä ( 60 ottelua, 6 suoraan pudotuspeleihin) sitten kauden 2011-12 (ainut kerta) kun 6 joukkueella olisi koossa vähintään 100 pistettä, tämä toteutuu jos Kalpa saa vikasta pelistään pisteen päätöskierroksella. Että aika harvinaista tämä,

2 tykkäystä

^Ts. toinen kerta ylipäätään koskaan, mikäli toteutuu.

Enpä jaksa uskoa, että yleisökeskiarvot pelejä vähentämällä juuri mihinkään kasvaisivat, ellei sitten pelattaisi pelkästään viikonloppuisin ja aattopäivinä. Kokonaisyleisömäärät todennäköisesti laskisivat joka tapauksessa.

Ohjelmat voisi toki suunnitella fiksummin, eikä se muutaman pelin vähentäminenkään ehkä niin pahaa tekisi tarpeen vaatiessa.

Liigassa on tällä hetkellä liikaa joukkueita. Lisäksi karsinnat olisi mukavaa saada takaisin. Koska tuntuu siltä, että halua näihin muutoksiin ei ole, eikä Euroopan liiga taida lähivuosina olla ajankohtainen, kehitin oman versioni liigasta. Saanen esitellä: Liiga A ja B!

Liigan muodostaa kaksi kymmenen joukkueen sarjaa. Joukkueet pelaavat oman sarjan joukkueita vastaan 4 kertaa (36 peliä) ja toisen sarjan joukkueita 2 kertaa (20 peliä). Ottelumäärä on runkosarjassa yhteensä 56 ottelua. Playoffeihin pääsee suoraan A-liigan 6 parasta. A-liigan sijojen 7-8 joukkueet pelaavat sääliplayoffeja B-liigan sijoille 1 ja 2 päätyneiden joukkueiden kanssa. A-liigan viimeinen (tai kaksi viimeistä) tippuu kauden päätteeksi B-liigaan ja B-liigan voittaja (tai kaksi parasta) nousee A-liigaan. Myös Mestis-karsinnat pystyisi helpommalla palauttaan, kun välissä ennen A-liigaa on välimallin sarja.

Tässä esimerkiksi tämän vuoden Liigan pohjalta tehty jaottelu, Mestis-joukkueista nostin Liigaan suurimmat yleisökapasiteetin omaavat joukkueet:

Liiga A (10 joukkuetta)

  1. Kärpät → puolivälierä (säälien voittaja)
  2. TPS → puolivälierä (säälien voittaja)
  3. Tappara → puolivälierä
  4. JYP → puolivälierä
  5. HIFK → puolivälierä
  6. KalPa → puolivälierä
  7. SaiPa → säälit
  8. Ässät → säälit
  9. Lukko → tippuu B-sarjaan?
  10. Pelicans → tippuu B-sarjaan

Liiga B (10 joukkuetta)

  1. HPK → säälit, nousee A-sarjaan
  2. Ilves ->säälit, nousee A-sarjaan?
  3. Jukurit
  4. KooKoo
  5. Sport
  6. Jokipojat
  7. Espoo
  8. Hermes
  9. RoKi → Mestis-karsinnat?
  10. TUTO ->Mestis-karsinnat?

Miltä tällainen Liiga vaikuttaisi? Olisiko B-liigassa tarpeeksi panosta, jotta yleisön mielenkiinto riittäisi? Kiinnostaako ”Mestis-joukkueet” vastustajina? Kehittäisikö tällainen malli suomalaista jääkiekkoa vai taantuisiko taso entisestään?

Urheilullisin vaihtoehto tämä malli ei olisi. Jos ei muuta, niin tämä voisi kuitenkin tuoda nostetta B-liigan joukkueisiin sekä Mestis-karsinnat palauttamalla Mestiksen kärkijoukkueisiin. Lisäksi A-liigan joukkueilla ei juuri ole merkityksettömiä otteluita (runkosarjan jälkeen pelataan joko pudotuspelejä tai tiputaan B-liigaan), vaikka vastustajat välillä tulevatkin B-liigasta. Ottelumäärän supistaminen nykyisestään jättää kalenteriin tilaa kansainvälisille peleille (CHL).

2 tykkäystä

A-liigasta 8 parasta pudotuspeleihin ja kaksi huonointa karsintasarjaan tai paras seitsemästä playout-sarjaan. Huono idea, että suoraan tippuu ja aiheuttaa turhaa hissiliikettä.

B-liigaan joutuvat Liigaseurat ainakin joutuisivat leikkaamaan budjettia, kun kiinostus vähentyisi. Jotain kasvua voisi tapahtua Joensuussa ja Kokkolassa.

A-liigassa pelattaisiin tasokkaampia pelejä ja heidän pelaajat mahdollisesti kehittyisivät nopeammin kansanväliselle tasolle. Toisaalta B-liigan joukkueet eivät saisi tasokkaita pelejä, vaan pelaisivat mestis-tason läpsytystä. Näiden joukkueiden pelaajat kärsisivät tästä systeemistä.

Yksi ongelma on, että noita sarjojen välisiä pelejä olisi tuossa mallissa ihan liikaa. Mä hiljattain esitinkin sellaisen ajatuksen Jatkoajassa, että kannattaako B-liigajoukkueiden käydä pelaamassa vieraspeliä A-liigapaikkakunnilla? Entä jos pelattaisiinkin vain yksi peli jokaista toisen sarjan joukkuetta vastaan - B-liigajoukkueen kotikentällä? Tästä seuraisi, että B-liigajoukkueilla olisi enemmän muutama kotipeli enemmän kuin vieraspelejä kauden aikana ja A-liigajoukkueilla olisi päinvastoin. Minusta se ei haittaisi. Lukuina esimerkiksi 10+10-mallissa:

5*9 = 45 omaa sarjaa vastaan + 1*10 toista sarjaa vastaan = 55 peliä. Mahdollisesti jotain välisarjakierroksia päälle.

Jos ei 20 ammattilaistoiminnasta kiinnostunutta organisaatiota Suomesta ja Baltiasta löydy niin minulle kävisi hyvin 10+9-, 10+8- tai 9+9-mallikin. Numeroiden kanssa pelaaminen ei niin kiinnosta vaan isot linjat. Se, että saataisiin tasaisia panoksellisia pelejä joka paikkakunnalle, Liiga on jakautumassa pysyvästi rikkaisiin ja köyhiin. Köyhiin, joilla ei ole hajuakaan kuinka aikovat jollain aikavälillä haastaa sarjan kärkiseurat. Se kertoo minulle siitä, että sarjassa on liikaa joukkueita.

Sitä en voi kannattaa että kaksi tippuu suoraan @Vastaiskuvahinko. Liikaa hissiliikettä. Mutta A-liigan huonoimman suora putoaminen olisi hyvä idea ja pitäisi yllä tervettä vaihtuvuutta. B-liigassa olisi aina nousu silmäkulmassa ja A-liigan huonoimmilla putoamispeikko väijyisi.

Tuo avaisi myös CHL:lle järkevämmän ajankohdan, kun nyt CHL alkaa jo elokuun puolella. Voitaisiin CHL:sta pelata ainakin alkuerät pois syyskuussa jo ennen liigan alkua.

Tämä suljettu sarja saa myös osittain naurettavia kähinöitä esiin. On aika naurettavaa puhua Mestis voitosta. Eikö silloin pitäisi myös sielä pelatä,eikä isojen joukossa.

Tästä on tullut vähän liian iso juttu. Kaikki sopulit vääntämässä kolumnia aiheesta. Olisihan tuo skenaario voinut mennä niinkin, että jos KooKoo olisi ollut sarjan kakkonen niin Jukureiden olisi pitänyt voittaa oikea liigamestaruus saadakseen nuo bonukset. Ei kai niitä tuosta 13. sijasta maksettu vaan siitä, että KooKoo ja Sport jäävät taakse. Vai oliko toisin?

Juuri näin.

1 tykkäys

Mitenkäs päivän uutista ei ole linkitetty vielä palstalle? Tällainen löytyi YLE:n sivuilta ja näköjään on kaikissa muissakin verkkolehdissä vastaava:

Liigan ja Suomen jääkiekkoliiton kolmevuotinen sopimus päättyy kuluvan kauden jälkeen, ja Mestiksen seurat elättelivät toiveita liigakarsintojen palauttamisesta kaudelle 2018-2019.

- Sen uskallan sanoa, että kevään aikana ei tulla saamaan ratkaisua aikaan. Neuvottelut venyvät todennäköisesti kaudelle 2018-2019, ja ensimmäinen kausi uudella sopimuksella olisi 2019-2020. Tuolloin käytössä olisi uusi sarjajärjestelmä, sanoo Huippukiekon neuvottelukunnan jäsen Tuomas Haanpää.

- Mestiksessä henki on se, että muutos on saatava aikaan, sillä suljettu Liiga näivettää Mestiksen. Mestiksen suunnalta luodaan painetta, että asiat muuttuvat, Haanpää tuumii.

- Erilaisista sarjamalleista on neuvoteltu puolitoista vuotta. Mitään yksiselitteistä ratkaisua Liiga-karsintojen palauttamiseen ei vielä ole. Huippukiekon neuvottelukunnassa on käyty läpi kaikki mahdolliset sarjamallit. Niitä ovat A- ja B-liiga, usean joukkueen karsintasarja ja karsintaparit. On useita eri vaihtoehtoja, ja on vielä mahdoton sanoa, mikä tulee olemaan lopullinen, Haanpää myöntää.

1 tykkäys

Kas, :mikki: istuu siellä missä päätöksiä tehdään.

Nummela johtaa Huippukiekon neuvottelukuntaa, johon kuuluvat Liigan puheenjohtajan Hiltusen lisäksi Liigan toimitusjohtaja Riku Kallioniemi, Jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Matti Nurminen, pitkän uran NHL:ssä ja Leijonissa tehnyt Saku Koivu sekä HIFK:n puheenjohtaja ja CHL:n hallituksessa istuva Timo Everi, Tapparan toimitusjohtaja Mikko Leinonen ja Jääkiekon Sarjaseurat ry:n ja Mestis-seura TUTO:n puheenjohtaja Tuomas Haanpää.

5 tykkäystä

Hä. Mestiksen runkosarjavoittaja Liigan pudotuspeleihin?

Älä liikaa stressaa. Tästä jutusta tulee mieleen punapipoiset henkilöt yrttiteen äärellä pohtimassa uusia visioita…

Enkä tarkoittanut tonttuja, vaikka samaan kategoriaan voisi laittaa.

2 tykkäystä

On noita kaikkia ehdoteltu aiemminkin - jos ei tässä ketjussa niin ainakin Jatkoajan vastaavassa ketjussa. Nyky-Mestiksen runkosarjan voittajaa en ottaisi pudotuspeleihin, mutta tuossa 10+10-mallissa se olisi periaatteessa vaihtoehto sekin. Ehkä se B-liigassa voitosta voittoon kulkenut joukkue ansaitsee sen pudotuspelipaikan enemmän kuin kymmenen joukkueen sarjassa kahdeksanneksi sijoittunut.

En tajunnut yhtään mihin @Oijennus viittasi. Mutta seitsemän hengen porukka noita on pyöritellyt, ja yksi heistä on meidän :mikki:.

1 tykkäys

Jääkiekkoliittohan saa käsittääkseni valtiolta avustusta, eikös se olisi ihan oikeus ja kohtuus, että mies- ja naisjääkiekkoilua tuettaisiin ihan samoilla rahasummilla…

1 tykkäys

Huumoria liittyen mainostoimistojen lennokkaisiin seurapiireihin. Siihen viittasin.

Miten se liittyy @Desperado linkkaamaan uutiseen? No siten, että sen verran lennokkaita ajatuksia näyttää olevan, että Mikki ja muut ovat päästäneet punapipot väärään pöytään.

Ei oikeastaan, koska harrastajamäärät pitää ottaa huomioon. En tiedä harrastajien absoluuttista määrää enkä sitä millaisista rahasummista puhutaan, joten kärjistän:
Jos esim. jaettavana on miljoona euroa, saajia 500 tyttöä ja 10 000 poikaa. Jaetaan tuet tasa eli nais- ja miesjääkiekkoilulle molemmille tasan 500k. Tällöin kiekkoileva tyttö saa 1000e millä saa lähes kaikki kiekkoilijan varusteet. Pojille jaettavalla 50e ei saa edes luistimia, ehkä terät luistimiin.
Oikeus ja kohtuus?

3 tykkäystä

Ei mitään järkeä tässä. Miten näin pöhköjä ideoita edes voi keksiä?

Paras olisi omasta mielestäni 12 joukkueen sarjat ainakin Liigaan ja Mestikseen. 8 suoraan playoffeihin ja Liigaan viimeinen ja Mestiksen ykkönen pelaamaan paikasta Liigassa.

2 tykkäystä

Tuo olisi taatusti urheilullisesti paras vaihtoehto.

Liiga menee kuitenkin talous edellä ja isompi joukkuemäärä tuo heille enemmän rahaa.
En siis jaksa uskoa ihan äkkiä joukkuemäärän pienenemiseen urheilullisuuden takia, jos toisessa vaakakupissa on raha.