Liikennekulttuuri

Kumpaakin tulee silloin tällöin harrastettua. Joskus tulee otettua ravintolassa ruoan kanssa olut ja ajettua kotiin ruoan jälkeen, ja joskus on pakko mennä töihin vaikka olis yöllä saanut nukuttua vaan muutaman tunnin syystä tai toisesta. Näistä vaihtoehdoista ilman muuta tuo väsyneenä ajaminen on omalla kohdalla tuntunut huomattavasti riskimmältä.

3 tykkäystä

Onneks ei nykyään enää juuri tarvitse ajaa väsyneenä. Joskus menot ja paluut Helsinki-Vantaalle on sellaisiin aikoihin, että unet kärsis pahasti. Väsyneenä onkin tullut ajettua. Mutta ei enää. Jo useamman vuoden on kentälle nyt menty julkisilla. Meillä on esim. paunulaisiin kanta-asiakaskortit, joten matkustaminen on tikettejä varailematta varsin halpaa ja pääsee aina ihan terminaalin ovelle asti bussilla ja samaten pois. Eli nyt matkalla voi nukkua jos nukuttaa! :wink:

Kokeilin alla olevaa testiä. En tunne itseäni kovin väsyneeksi, vaikka nukuinkin viime yönä huonosti, kuten iltavirkulle on tyypillistä maanantain vastaisena yönä. Testissä pärjäsin mielestäni ihan ok, mutta silti sain tulokseksi jotain siihen suuntaan, että ennen ajamista pitäisi levätä pari tuntia.

Testiä näyttäisi ylläpitävän New South Wales -osavaltion liikennevirasto, Australiasta siis. Ihan mielenkiintoinen, täytyykin tehdä tuota silloin tällöin, niin saa omaa väsyneisyyttään paremmin arvioitua.

Aasinsiltana tuosta tarina.
Olin aikoinaan isossa saksalaisessa yrityksessä töissä, jotka valmistivat mm Saksan poliisille tarkkuusalkometrejä.
No meillä oli tietenkin myös yksi, jota roudattiin aina asiakastapahtumiin.
Näitä tilaisuuksia kutsuttiin kalibrointiseminaareiksi.
Mukana oli silloin tällöin myös Spedes peleistä tuttu laite, jossa neljä valoa vaihtui kiihtyvällä nopeudella ja niihin piti ehtiä läpsäistä.
Idea oli luonnollisesti ensin puhaltaa ( alkometri tulosti kuitin jokaisesta puhalluksesta mahdollisen sakon liitteeksi ) ja sitten kuittiin raapaistiin Speden laitteella saatu tulos.
Illan päätteeksi jonkun excel-kaavan mukaan sitten löytyi mestari, joka kovimmassa pierussa läpsi suhteellisesti parhaan tuloksen.

MIksi kerron.
Koska tulokset alkoivat vasta huonontua siinä 0,5 promillen kohdalla ja promillen kohdassa sitten tulee romahdus vaikutuksen kulmakertoimessa.
Eli ei tuo maistissa ajamisen raja ilman rangaistusta ole ihan tuulesta temmattu.

6 tykkäystä

Pientä kuumetta ja koomaisuutta juhannuksen jäljiltä, meinaan nukahtaa tähän paikkaan ja testin mielestä olen “quick off the mark”.

Olen jotenkin päissäni miettinyt, että tämänkaltaiset tapaukset ovat samanlaista piittaamattomuutta/ toisten huomioimattomuutta/ itsekkyyttä, kuin esim. pyöräilykeskustelu.

Mielestäni polkupyöräilijän oikeudet ja toteutus ainakin täällä pk- seudulla on kuuma peruna. Autoilijat ja polkupyöräilijät etsii toisistaan virheitä ja somessa sitten grillaa toisiaan. Syyttely ja huutelu ei paranna turvallisuutta, kun se ei johda mihinkään. Parasta on, kun itse pyrkii olemaan parempi ja huomioiva. Ja paljon autoilevana antaa palautetta muille autoilijoille. Tällöin kun se tulee “omilta” se ei ehkä ole niin provosoivaa, kuin vastapuolelta saatu. Ja samaa toivoisin pyöräilijöiden tekevän.

Rinnastan siis nopeusrajoituksen alapuolella ajamisen motarilla piittaamattomuuteen. Autoissa on taustapeili, mistä ajajan kuuluu seurata tapahtumia myös takaa. Vaikka ei olekaan väistämisvelvollinen. Mutta sieltä suoritetaan sujuvan liikenteen takaamiseksi havainnointia. Siksi en ymmärrä tahallaan vasemmalla tai epähuomiossakaan vasemmalla ajavia. On itsekästä alkaa ottamaan roolia “poliisina” liikenteessä, koska tällöin itse kuvittelee olevan hänelle oikeutettua. Sitä varten on kyllä omat tahot. Epähuomiossa kaistalle jumiutuminen kertoo vain puutteellisesta havainnoinnista, oli syy sitten mikä tahansa.

Toinen mielenkiintoinen ilmiö motarilla, on rekka-rekka - ohitukset. Kestää ikuisuuden, kun edes ohitettava ei himmaa kaasua yhtään. Ohitettavan aika säästö on rajallinen, kun eri kuormamäärän omaavat painaa molemmat rajoitinta vastaan. En ole koskaan ymmärtänyt, miksei ohitettava voi löysätä edes kaasua (huom. ei jarruttaa) niin, että ohitus olisi ripeämpi. Kai tuo on sitten on jotain sisäpiirin huvia, koska kaukaa lähestyvät autotkin on kyllä pakko ammattilaisen nähdä ja hahmottaa eri nopeuksia.

5 tykkäystä

Juuri tuosta syystä on monissa Euroopan maissa oleva sakotussysteemi hyvä.
Sujuvasta liikennevirrasta poikkeava ajo on rangaistavaa.
Jos koko letka paahtaa satasen alueella 150km/h se on poliisille ihan ok mutta siinä letkassa kun ajat tuota satasta niin sakot siitä tulee.

Samoin käy mm Saksassa jos ajat satasen alueella 80km/h kun on juuri satanut alijäähtynyttä vetta ja jono köröttelee jäällä ilman nastoja viittäkymppiä.

Vasemmalla kaistalla ei saa turhaan körötellä, se on selvä. Oikealta ohittaminen on kuitenkin myös rangaistavaa ja vaarallista. Pitkien vilautus köröttelijälle saa usen tämän siirtymään oikealle kaistalle.

3 tykkäystä

Mitäs jos ajaa vasenta kaistaa, kun ei halua jatkuvasti hypellä kaistalta toiselle? Siis ihan jatkuvasti. Totta kai, kun pitempi väli tulee oikealle kaistalle, niin päästän takaa vielä raskaampijalkaisilla varustetut germaaniautot. Joskus käy sellaisia, että sitten, kun menet sinne oikealle kaistalle, niin takana paahtanut tulee vähitellen ohi, ja on rinnalla, kun joudut hidastamaan edessä olevan auton takia, jolloin juuri ohittamasi takana olevat autot lähtevät ohittamaan sinua. Sitten ollaan siellä pussissa, kun tämä niskaanhengittäjä ei halunnutkaan ajaa kuin 2 km/h kovempaa.

2 tykkäystä

Kesä, juhannus, formulakisa eilen. Mikä lie innoittanut muutamia autoilijoita. Jo mainitsin siitä yhdestä bimmeristä, joka tuntuu hakevan ongelmia. Pitäkää silmät auki sen suhteen, rekkari muistaakseni emx-alkuinen.

Nyt poikkesin juuri Lakalaivassa. Ohikulkutietä länteen ja siitä Veisun/Lakalaivan liittymästä ulos. Siinä ilmaantui perääni vanhempi farmarimallin Astra, joka jo tuossa poistumisrampissa ja seuraavissa liikenneympyröissä haki kokoajan ohitusta kuin formuloissa. Eli kurkki takanani välillä vasemmalla, välillä oikealla puolella, ohitus mielessään. Varmasti en ajanut alinopeutta, pikemminkin lievää ylisemmoista.

Mikähän kiire tuollakin tyypillä oli. Halusi selvästi ajaa aivan omaa vauhtiaan. Meni sitten yhden ympyrän sisällä ohi. Oli kyllä lievästi stressaava ajaja, enkä yleensä yksikaistaisissa liittymissä ole tottunut väistämään sivuun kuin hälytystehtävissä olevia ajoneuvoja. No, kesä on vielä nuori. Ehkä “varsat” pian rauhoittuu. :wink:

Joskus tulee “roikuttua” vasemmalla kaistalla aika pitkäänkin, mutta ainakin itselläni on silloin yleensä aina selkeä tähtäin. Olen siis ohittelemassa ja aika tarkkaan tiedän mitä. Eli vielä samaan syssyyn nuo kauempana olevat kaksi rekkaa tai vaikka matkailuperävaunua ja sitten takaisin oikealle. Tarkkailen kyllä aina taustaa ja jos joku tulee sieltä todella “isoa lujaa”, niin hyppään välillä oikealla kaistalla olevaan passeliin väliin. Mutta en tykkää harrastaa jatkuvaa siksakkia kaistojen välillä. Sitten on parempi vissiin vaan tyytyä vaikka hiljaisempaan kyytiin. Eikä ajaa kolmostiellä sitä 120:ä plus mittarivirhe. Oikealla kaistalla kun monet ajaa semmoista 110:ä tai jopa satasen korvilla olevaa vauhtia. Näin ainakin minusta tuntuu.

3 tykkäystä

Moottoriteillä toisiansa ohittelevat rekat ottavat pannuun. Aika vaarallinen vauhti on sellainen 90km/h 120-alueella moottoritiellä ohituskaistalla.

Niille toimii, jotka unohtuneet kaistalle tai muuten vaan aristelevat kaistanvaihtoja.

Ei niille jotka ovat periaatteessa päättäneet toimia motarin järjestysmiehinä ettei kukaan muukaan voi ajaa kovempaa.
Tai ainakin tekevät kaikkensa muita hidastaakseen.

1 tykkäys

Ellei pitken vilauttelu toimi, ohjauspyörän keskellä on alue, johon voi nojailla kaistan vapautumista odotellessa.

2 tykkäystä

Valitsen sen oikean kaistan ohituksen koska ajan aina oikeata kaistaa sen ollessa mahdollista ja sen perusteella oletus on, että olen siellä jo ollut.

Lainaus Tekniikan maailman "Kysy TM toimitukselta "-osiosta:
“Ikävän häiriöryhmän muodostavat ne, jotka vailla opastusmerkkejä olevalla moottoritiellä ilman ruuhkaa tai ohitustarkoitusta köröttelevät vasemmalla kaistalla hyvissä olosuhteissa alinopeutta ajaen. Se on yksiselitteisesti laitonta.”

https://tekniikanmaailma.fi/kysy-tm-toimitukselta-miten-moottoritiella-oikein-pitaisi-ajaa-kuka-saa-kayttaa-vasenta-kaistaa/

Kovin menee tasan maisti / väsymys

Se on varattu kaupungissa niille, jotka vanhoilla vihreillä ovat tunkeneet itsensä keskelle risteystä tukkimaan liikenteen.
Kylkeen kiinni ja töötti soimaan että kaikki varmaan kuulee.
Siinähän risteyksen motittaja istuu sitten korvat luimussa kaikkien paheksuttavana.

1 tykkäys

On muuten hauskaa verrata Tampereen ja Helsingin liikennekulttuuria keskenään, molemmissa paikoissa asuneena.

Tampereella vauhdit ovat keskimäärin hiljaisempia, mutta valtaosa ruuhkista aiheutuu käyttäjien omista oivalluksista. Kuten esimerkiksi se, että “mun eteen et tuu!”- ajattelu kaistan vaihdoissa. Välillä tuntuu, ettei tamperelaiset ole liikennekäyttäytymisessä pysyneet omassa kasvuvauhdissaan ja siksi ajetaan hieman itsekkäästi.

Helsingissä ajonopeudet ovat huomattavasti suurempia, kuin Tampereella. Tilaa saat kuitenkin lähes tulkoon aina, kun vilkun laitat päälle. Tosin, tässä yhteydessä sanottakoon, että silloin pitää mennä eikä saa jäädä nutaamaan :smile: Nutaamista ei katsota hyvällä (vaikka tsadilaiset ei sanaa tunnekkaan). Bussikuskit ja taksikuskit innostuvat välillä omistamaan koko kaupungin ja tietämättömiä saattavat hiillostaa aggressiivisella ajotyylillään (saatuaan koko pvn kuraa asiakkailta, kun taas ollaan myöhässä).

Lähtökohtaisesti liikennekulttuurin puolesta koen, että tässä Helsinki on helpompi kaupunki ja sujuvampi. Kiekkoa nämä ei täällä osaa pelata, mutta antaa poikien yrittää :wink:

9 tykkäystä

Juhannuksena tuli poikettua munkilla Vehoniemen automuseossa ja tuli tavattua ilmeisesti Pirkanmaan hätäisin mies. Kangasalan Prisman kohdalta perään tuli joku nopeilla laseilla varustettu juppi Kia’allaan. Edessäni oli 5-6 auton letka, jota veti auto hevoskärry perässään. Taidettiin ajaa jotain noin 90 satasen alueella. Takanani oleva mestari aloitti heti keskiviivan hyväilyn, vaikka vastaan tuli koko ajan tasaisin väliajoin vihuja toista kaistaa pitkin. Myös turvaväli oli tuntematon käsite tuolle sankarillemme. Rehtinä miehenä pesätin siinä sitten meidän molempien tuulilasit, jotta saatiin lasinpesunesteen hyötysuhde maksimoitua. Ei ymmärtänyt mies kumma kyllä yskää vaan jatkoi touhujaan. Ilmeisesti Kia’aa vaivasi sama kuin Corollaa eli tehojen puuten, kun mies ei tarttunut tuumasta toimeen, vaan tyytyi kurkistelemaan.

Lopulta tilanne ratkesi siihen, että Hermanni kääntyi Mobilian rampista pois hakemaan pienemmältä tieltä parempia ohitusmahdollisuuksia. Mikä ajaa miehen kärkkymään ohitusta alitehoisella ruoskalla tuollaisella kahdeksan kilometrin pätkällä vilkkaasti liikennöidyllä tiellä? Toivottavasti toimistolla on wc-paperi loppu seuraavan kerran, kun iso hätä yllättää miehen.

7 tykkäystä

Näin on ja tämä ei ole tosiaan uusi ilmiö. Jo vuosikymmeniä sitten sanoin, että jos haluaa vaihtaa kaistaa, niin Helsingissä kannattaa käyttää vilkkua ja Tampereella olla käyttämättä :slight_smile:

8 tykkäystä