Liputuksesta ja yhteisön valvonnasta

Ensinnäkin. Kumpaakaan lainaamani viestiä kohtaan ei ole mitään henkilökohtaista. Eikä kumpaakaan kirjoittajaa.

Nämä lainatut viestit on poimittu finaaliketjusta.
Näistä on ylempi viesti liputettu ja alempi ei. Tuoko lopulta alempi viesti yhtään sen enempää lisäarvoa kyseiseen ketjuun kuin ylempikään?
Tiedän, että @Dominik49 laittaa kohta hyvän ennakon, mutta tarviiko sitä ennakkomarkkinoida ketjussa?
Johtuuko @Dominik49 :n hyvistä ennakoista, että tuo hänen viestinsä säilyy ja toinen ei?

10 tykkäystä

Liputetussa viestissä ei ollut mitään varsinaista sisältöä. Jälkimmäisessä sentään oli kaksi kokonaista virkettä ja siinä sanottiin jotain. Sille oli kuitenkin paljon parempikin ketju, joten siirsin sinne.

1 tykkäys

“Onko hän Ivan Huml?”

Kuinka paljon ottelu seurannassa sallitaan hassuttelua ja sitä,että levitetään väärää tietoa.Ei ollut ensimmäinen väärän mielikuva tiedon levittäjä viesti.Olinko ainoa joka liputtaa niitä hassuttelu viestejä?
Annan kiitosta tekemästänne moderoinnista,mutta nyt on yö nukuttu yli ja siitä huolimatta olen sitä mieltä,että onelinerit ja epämääreisen tiedon levittämiseen olisi kivaa jos niihin puututtaisiin aavistuksen kovemmalla kädella kipinät ja huhu ketjut ovat sitten oma maailmansa ,mutta otteluseurannasta toivoisin,että tuon suuntaiset kommentit alkuun poistettaisiin mahdollisimman nopeasti ja toivoisin,että näppäimistön toisella puolella mietittäisiin,muutamaan otteeseen lähdetääkö hassuttelu linjalle vai ei.
En kiistä etteikö hyviä analyysiä olisi nähty. Ja kyllä minulla riittää uskoa oman joukkueen tekemiseen. No onneksi olen torstaina hallilla…Niin ei tarvi uhkailla foorumilta pois lähtemiseltä taikka tiedostetulla tauolla toisaalta musta tuntuu,etten tässä vaiheessa kautta pystyisi olemaan foorumilta pois.Sillä onneksi löytyy myös tasokkaita kommentteja.
Ymmärrän,että te valvojat olette töissä yms.Mutta joskus tuntuu,että vaikka minun liputuksia onkin käsittääkseni paljon hyväksytty ja niitä arvostetaan.Niin siitä huolimatta on tapauksia joissa tuntuu,että muutkin aktiiviset palstalaiset voisivat liputtaa ahkerammin,jotta ei tarvitsisi nähdä “Paskaa” Toki tätä viestiä kirjoittaessa fiilikset eivät ole mitkään parhaimmat.

Ei ollut ensimmäinen kerta kun minulle todetaan valvojien osalta “selvitetään asiaa” no jään tälläkin kohdalla odottamaan “tuloksia” . Toki te @valvojat olette ihmisiä ja ymmärrän sen ,että vapaa-aikaanne kuuluu muutakin kuin lippujen käsitteleminen ja tämän foorumin siistimistä.Tämän viestin olisi voinut laittaa myös palautetta kanssa keskustelijoille ketjuun.

1 tykkäys

@Varilasit Tilanne siis lähti Ruudun studion virheestä, jonka jälkeen maalintekijäksi hassuteltiin kaikkea Ivan Humlin ja Medrin Schlerban välistä. Ja tämä tapahtui selkeästi erätauon aikana – ei pelin käydessä.

Nyt tuli mentyä pelkällä julkisella huomauttamisella ketjussa (joka tehosi) koska:

  • Sinänsä harmitonta hassuttelua, joka liittyi lähetyksen tapahtumiin.
  • Jos liput olisi hyväksytty, niin asiasta valitettaisiin kovaan ääneen tässä ketjussa.

Toisaalta tämä demonstroi taas tätä ikuisuusongelmaa, että yksi läppä venyy helposti kymmeniksi viesteiksi, eikä ihan helposti lopu.

Ja liputuksia arvostetaan. Helpottaa hommaa ja antaa osviittaa siitä mikä on haluttu sisällöllinen linja.

2 tykkäystä

Kun liputan viestin että se eksyy aiheesta. Tämän jälkeen aiheelle tehdään asiallinen ketju ja k.o. viesti siirretään sinne. Onko minun mahdollista perua lippu vai jääkö se muistoksi sinne ja ei enää aiheuta ylimääräistä liputusnumeroa kun viesti on oikeassa ketjussa?

Discoursen kehitystiimi on omine lupineen mennyt tekemään typerän muutoksen - nyt versiosta 2.0 alkaen luottamustaso 3 (Konkari) edellyttää puhdasta rikosrekisteriä pelikieltojen osalta, eli käyttäjä jolla on yksi tai enemmän pelikieltoja ei voi saavuttaa tasoa 3. Tämä on suoraan sanoen hanurista ja mikä pahinta, tämä asetus ei ole ylläpitäjien muutettavissa. Aikaisempi politiikkahan oli, että rikokset vanhentuvat sadassa päivässä, mutta pelikieltojen osalta tämä ei nyt enää päde.

Jos olet varma, että sinulla ei ole pelikieltoja sataan päivään,mutta sitä vanhempia on ja et siksi pääse enää kolmannelle tasolle, niin lähetätkö yksityisviestin käyttäjäryhmälle @valvojat. Putsaamme rekisterisi. Jatkossa, uusien pelikieltojen suhteen, emme näin enää toimi, eli yksikin pelikielto estää tasolle 3 nousun.

Yritämme paineistaa kehittäjiä, että moinen muutos on huono ja asetus pitää saada ylläpitäjien määriteltäväksi.

10 tykkäystä

Minä ainakin olen näköjään pudonnut tasolle kolme, mutta taitaa johtua kesästä johtuvasta aktiivisuuden putoamisesta. Eli ei liity tähän.

3 tykkäystä

Aivan loistava uudistus.
Päivän politiikan pureskelu senkun kiihtyy.

4 tykkäystä

Liittyy tähän. Putsasin pelikieltohistoriasi nyt, joten nouset takaisin kolmostasolle, kun seuraavat kolmostasopäivitykset tehdään.

Miten ne tasot nyt meni?

1 tykkäys

Olet nyt tasolla 2. Kolmostasolaiset pääsevät VIP-aitioon ja Politiikka-alueelle.

1 tykkäys

Ok. Eli nuo nyt on minulta hävinnyt. Kiitos selvennyksestä.

Mistä nuo penaltit löytyy ?

Mikä on VIP-aitio ?
Taputellaanko siellä virtuaalisesti toisia selkään ja nyökytellään hyväksyvästi ( = :heart: ) toisen kirjoituksille?

Saako VIPit pesää muita paremmin?

Kertokaatte niin ei tarvitse kysellä.

1 tykkäys

Haukutaan toisia keskustelijoita, jotka eivät näe niitä kirjoituksia. :wink:

11 tykkäystä

Siksihän sen nimi on VIP-aitio. (Ei vaineskaan! :wink:)

VIP-aitio on henkilökunnalle kätevä resurssi, jolla voidaan kuunnella aktiivisimpien palstalaisten näkemykset silloin, kun jostain mutkikkaasta linjanvedosta tai muusta palstan kehityksen kannalta merkittävästä päätöksestä ei päästä helppoon yhteisymmärrykseen valvojien kesken.

3 tykkäystä

Moro
En tiedä mutta mut laitettiin kylmäks 23.4.2018. Eikä annettu mtn selityksiä…1 kk sitä kesti ja olisin ollut kiitollinen syystä minkä takia putosin ryhmästä… Hyvää kesää mutta jos annatte bannia niin Kertokaa syy!!! :rofl:

Tuo aktiivisuus tuskin on kriteeri.

Tälläi nettislangilla vois sanoo et in b4 “väärät mielipiteet estää mun pääsyn 3. tasolle :frowning_face:” .

1 tykkäys

Nollasin sinunkin rikehistoriasi. Pelikieltohan tuli Niinimaahan liittyneestä karskista asiattomuudesta, joka lensi oitis roskakoriin. Sinulla on sen lisäksi edelliseltä 100 päivältä noita huteja useampi, joten ei nosta sinua heti kolmostasolle tämä toimenpide.

Minä en edes muista milloin minut on viimeksi liputettu. Taso taitaa olla 2 eli konkari.

1 tykkäys