Liveseuranta: Talviurheilutalvi 2018-19

Uutinen aiheesta.Ei kulkenut Suomalaisilla tänäänkään mäessä valitettavasti…

Eipähän lähtenyt suuren maan Rieberi onneks ladulle.

Kulkeeko tänään Kaisan ammunta : siinä arvoitus joka selviää pian alkavassa naisten yhteislähdösä.

Alkaa ainakin hyvin. Kaikki alas. Kaisa kärkiryhmässä.

Toiselta makuulta yksi sakko Kaisalle.

Kaisan olisi tärkeintä saada sellainen kohtuu hyvä ammunta päälle vaikkei voittoa tulekaan. Muutama edellinen kisa meni sen verran mönkään heikon ammunnan vuoksi.

Kaisa ampuu kaksi ohi ensimmäisestä pystystä.

Vähän ihmettelin tuota kommenttia, että pysty olisi Kaisalle parempi.

Yksi olisi ollut ihan siedettävä vielä.

Toisesta pystystä kolme ohi.Voi voi.

Pystystä yhteensä viisi ohi. Olisiko se kuitenkin tuo pystypaikka joka ei kulje ja on haavoittuvaisempi.

Pystystä kaksi olisi ollut hyvä suoritus, ja makuu nollille.

Tuosta Kaisan haastattelusta kyllä kuultaa läpi, että henkinen väsymys painaa. Tuo kehnohko ampuminenkin viestii siitä. Ei muuta tosiaan kuin pyssy nurkkaan ja happea.

Ei sitten Krista päässyt Toblachissa sprintin finaaliin, mutta hyvin hiihti. Kokonaiskisa naisissa taitaa olla Ruotsi vs. Krista. En usko tässä norjattariin.

Tämän päiväisellä ei kyllä Kristalla riitä. Siltä näytti.

Jussi Eskolaa Nilssonin ylivoima sykähdyttää. Itseäni hätkähdyttää. “Sprintin Johaug”. Onhan tuo käsittämätöntä ylivoimaa!

Tuor de Ski jatkuu naisten10km väliaikalähdöillä.Pärmäkoski lähtee 50 hiihtäjän jälkeen.

Klikinsäästäjä: Mari Eder sairastunut ja jättää Tour De Skin kesken. Teksti-TV:n ohella uutinen esim. Ylen sivuilla:

Teksti-TV on kiva, mutta sinne linkkaaminen on hieman hämäävää, kun edes mitään otsikkoa ei tuosta näkyviin tule. + toki se, että Teksti-TV:ltä osa uutisista katoaa jopa suhteellisen pian (ainakin perinteisiin uutissivustoihin verrattuna).

1 tykkäys

Nilsson on kovempi luu kuin uskottelee. Taktiikkaa kaikki tyynni.

Jopa ihmeen rauhallinen alku Nilssonilta. Ottanut liiankin varman päälle. No, lienee varaa kiristää vai onko suksessa vikaa.

Sitä kyllä ihmettelen että jos Pärmäkoskelle hommattiin tarvittavat “lääkkeet”, niin miksei muille. Kaikki on satsattu yhteen huippuun.

Yhtä kemiaa ja fysiikkaa tämä hiihto nykyään. Ennen sukset tervattiin, lyötiin rotanloukut kiinni ja mustikkasoppaa rintamuksille… no, joo kohta joku aloittaa pervitiinirallin… :wink:

2 tykkäystä