Martin Røymark

Omat juniorit ja junioripolku on tietysti eri asia. Jos johonkin rooliin on oma kasvatti tarjolla, ja silti otetaan joku Jypin kasvatti tai vaikka ulkomaalainen siihen pelaamaan, ja oma junnu jää ilman roolia vaikka pystyisi homman hoitamaan vähintään yhtä hyvin - eihän se ole oikein.

Mutta tämä ei liity mitenkään tapaus Röymarkiin, koska sitä omaa junnua ei nyt ole siihen nelosen laitaan. Vai onko?

Sitten tuota näkemystä, että ulkomaalaista ei saisi hommata kuin ykkös-kakkosketjuun, en ymmärrä ollenkaan. Enkä sitä, miksi nelosketjussa huonosti pelaavaa ulkomaalaista pitäisi ryöpyttää sen enempää, kuin huonosti pelaavaa Jypin tai TPS:n kasvattia, joka on jossain vaiheessa siirtynyt Tapparaan (ei viittaa kehenkään pelaajaan erityisesti).

Mutta sitkeässähän nämä asenteet istuvat. Muistan kun Chris Connollykin oli alkuun Tapparassa vaikeuksissa ja putosi kokoonpanon ulkopuolelle, niin ulkomaalaisfloppia harmiteltiin valtakunnan mediaa myöten. Jos taas Connolly olisi ollut suomalaispelaaja jostain Kokkolasta, niin tuskin olisi huomattukaan koko hommaa.

2 tykkäystä

Helppohan se jälki viisaaana kritisoida hankintaa, että ei kannata neloseen hankkia ulkomailta ketään ja samanlaisia pelaajia löytää joka paikasta. Ihan perusteltu hankinta tämä oli, mut ei nyt näytä onnistuneen. Nopea rightilta ampuva laituri, joka pelaa hyvää alivoiimaa ja joskus elitserienissäki punalamppuki syttyny. No nyt ei osunu hankinta iha kymppiin, mutta kokeilemisen arvonen haku tuo oli silti. Ja neloseenhan häntä ei edes hankittu vaan odotukset ja toiveet oli pikkusen isompia…

Moni myös sanonu tyyliin että “noh onneks sentään Kaksosen korvaa helposti”. Tiiäppä tuostakaan nyt sitten, Kaksonen on tehny näemmä SaiPassa 3+3 ja 15 peliä vaan. Röimarkki 21 peliä ja 2+1.

Samaa mieltä myös ylempänä kirjottaneitten kanssa, että ihan sama onko ulkomaalainen vai suomalainen jos ei ole oma kasvatti, hinta-laatusuhde tärkeintä. Varmaan jotkut kritisoinu aiemmin, että kannattaako jotaki tsekkimolaria pitää mukana viemässä omien junnujen peliaikaa, no nyt se tsekki on meidän ykkösmolari.

Paitsi ettei ole Right…

1 tykkäys

Mistäs me vielä tiedetään onnistuiko Reiska hankintana? Onko lähdössä Ilomäen kanssa Kouvolaan.

Jos vähänkin katsoi Röymarkin aiempia kausia, niin ei punalamppu erityisen paljon ole syttynyt. Siihen nähden tehojen vähyys ei pitäisi mikään iso yllätys olla.

Tapolan joukkueeseen halutaan yksi tällainen pelaaja ja kyllä Röymark on parannus velttoon Kaksoseen. Ja mielestäni Röymark hankittiin juuri tähän rooliin mitä nyt pelaa. Moni pienemmän budjetin joukkue peluuttaa junnuja nelosketjussa, Tapparalla on hiukan isompi budjetti, niin voidaan tähänkin rooliin ottaa laadukkaampi puolustava pelaaja, jolla on käyttöä alivoimassa.

4 tykkäystä

Joillakin lähtee vähän mopo käsistä Roymarkin lyttäämisen suhteen,niinkuin Ilomäenkin…

15 tykkäystä

Hyökkäys pysähtyy Röymarkkiin useimmiten ( ei maalin muodossa). Syöttö epätarkka ja kestää liian kauan. Sama sopii Ilomäkeen.
Rantakarin lentokeliä odotellessa.

Miksi ihmisillä on se käsitys, että Roymark on hyvä omaan päähän, saati sitten alivoimalla, ei oikeen mitään näyttöjä. Häviää kaksinkamppailuja enemmän kuin original Kaksonen ja se on paljon.
Pelkkä luistelu ei pitäis olla syy rahdata ulkomaan elävää tänne, tai sen luistelun pitäis olla maagista.

Toista se oli kultaisella 80-luvulla kun silloin Tapparan neloskentästä napsittiin pelaajia MM-kisoihin ja Olympialaisiin. Nyt tuntuu kaatuvan kaikki yhteen laituriin, perkele.

Ei tuu mitään, tämä kausi oli tässä!!

4 tykkäystä

Napsitaanhan Roymark’kin MM-kisoihin ;-).

7 tykkäystä

Itseasiassa kolme Jokiharju, O.Mäkinen ja A.Räsänen.

Voi johtua juu siitä, että Tapola peluuttaa Röymarkia ykkös AV:ssa. Mitä se Tapola tosin tietää?

Hmm, jotenkin ajattelisin vieläkin sillee naivisti, että ne ei olis nämä meidän 3.-4. ketjun pelaajat ihan ekoja syyllisiä tähän yhden ottelun tappioputkeen. Voin toki olla väärässäkin. Ehkä kuitenkin sanoisin, että Röymark & Co hoitavat roolinsa kyllä, enemmänkin ehkä käännetään nyt vaan katseita siihen, että 1. ja 2. ketju pystyvät nyt ainakin tekemään sitä tulosta. Repo myös aika paljon tiputtanut tasoaan ekasta pelistä. Paljon on vielä työstettävää kokonaisuudessa. Ehkä olisi helpompaa yrittää ajatella tätä kokonaisuuden kuin yksilöiden kautta; aika moni yksilö on alisuorittanut suhteessa maksimitasoonsa. Toisaalta siltikin hävittiin vaan yksi peli lauantaina…ei yhtää sen enempää tai vähempää. :slight_smile:

3 tykkäystä

Hieno veto tänään yläkulmaan. Hyvä Martin.

Annetaan nyt posia kun kerran on aihetta. Käytti napakkaa vetoaan ja hienosti helähti. Laukoisi vain enemmän tai pyrkisi suoraviivaisemmin kohti maalia. Tänään oli myös kaksinkamppailuissa jämäkämpi kuin surkeassa KalPa-pelissä, silloin olisi jäänyt maskotillekin kakkoseksi. Ja plus/miinus-saldoksi tänään +1.

3 tykkäystä

Joo, hieno veto. Antaa palaa vaan

Hyvä liike, ja ilmeisesti ihan kova laukauskin. Kysymys kuuluukin, miksei kolise enempää?

Kova on, mutta useimmiten ei kovin tarkka. Tänään oli ja hyvä niin. Toivottavasti tulevaisuudessakin osuu silloin tällöin.

Röymark tykkää osua Sporttia vastaan. On ennenkin tehnyt tätä jengiä vastaan. Taitaa peräti olla miehen edellinen maali =D Ja sieltä kolmos- ja neloskentästä tuli tänään armoton yritys ja osaaminen jengin eteen. Repo nosti tasoaan melkoisesti, samoin Jasu ja erityisesti Joona Luoto oli mieluinen yllätys. Koko jengiltä tosi pirteä esitys. Tappara jäi ekassa erässä taas 0-2 tappiolle, vaikka se oli parempi O_o Tänään oltais jo voitu ekakin erä voittaa

Anteeks @TTman.

1 tykkäys

Luoto…

2 tykkäystä