Mediapeli - Tappara mediassa 2017-18

Eikös nimenomaan Lempinen ollut sitä mieltä että ainoa suomalainen maalivahti jolla on mahdollisuuksia lähteä Pohjois-Amerikkaan on Janne Juvonen?

7 tykkäystä

Joo, mutta näiden hessujen mielestä Tapparan maalinsuulle voisi heittää vaikka venäläisen bussikuskin ja se torjuisi enemmän kiekkoja kuin Robbe Heleniuksen lyöntejä.

Lempinen ei ole mikään ihmemies mutta suomalaisittain ihan hyvätasoinen toimittaja, joka kirjoittaa Urheilusanomiin laajoja henkilö-ja asiajuttuja ja nykyisin muutakin. Tämä on tarkoituksellisen yksisilmäinen ja puupäinen juttu Rautakorvesta, minkä he IS:ssa tietävät mutta jutun ideana on pitää teemaa ja keskustelua yllä. Ikävä kyllä.

No toisaalta tsekkiläinen zambonikuski on nyt ja hyvin mennyt!

8 tykkäystä

Rautakorpi ei takuulla lannistu Iltapäivälehden jutusta. Ne ovat luultavasti hyviä motivoimaan häntä eteenpäin.

Suomessa on lähes 6 miljoonaa ihmistä. Lempinen on yksi heistä. Jonku mielestä Jukka on homo, toisen mielestä naisenhakkaaja, kolmannen mielestä ihan mulkku, neljännen mielestä unelmavävy. Maailmaan puhetta mahtuu. Ei suuret sanat suuta halkase, eikä…

Väitän että ei lannistu, mutta ei myöskään motivoi. Joukkuetta saattaa motivoida noilla, mutta omaan tekemiseen tuskin vaikuttaa millään tavalla.

Mahtaako edes Jukka tai sen paremmin pelaajatkaan lukea mitä media kirjoittaa, varsinkaan näistä etäisesti mediaa muistuttavista keltaisista lehdistä. En usko, että tarkoituksella lukee ainakaan, mutta mitä “vahingossa” näkee kun muuten uutisia lukee. Tuskin vaikutus ainakaan on kovin kummoinen.

5 tykkäystä

No jo on erinomainen simulaatiomalli liigalla.

2 tykkäystä

Kelpaa mulle:

Tilastoanalyysi povaa Tapparan juhlivan jälleen keväällä.

Lisäsin pimeeseen linkkiin oleellisen sisällön
T: Devilady

1 tykkäys

Olisiko tässä jutun tynkää:

Numminen:
Vastustaja on väsynyt ja jätkät pistää punavalon päälle…

Sitten Hakamettässä painettiin Zaskaa turpiin, se oli minun tilipäivä…

6 tykkäystä

Voi perhana, kohtaa ne oppii stadissakin harjotteleen kuin Tappara 40 vuotta sitten. Mielenkiinnolla kyllä odottelen tuota huomista jaksoa Urheilu-Suomi -ohjelmasta.

2 tykkäystä

Teemalla nyt :+1:

5 tykkäystä

Vanhat Tapparatakit. Hienoja❤️

8 tykkäystä

Se 60 luvun pelipaita… ISO logo, yks sellanen kiitos

3 tykkäystä

Jos oikein kuulin tänään, niin Mikki on ensi viikolla vieraana YsiViisSeiskassa?
Meni hiukan ohi minä päivänä ja mihin aikaan.

Juki ollut hyvän tahdon lähettiläs Brother Christmasin pyynnöstä (taisiis BC ollu Tapparaan yhteydessä).

14 tykkäystä

Tästä juttua löytyykin Jukin omasta ketjusta eiliseltä.

Kyllä meillä vain on hieno Seura ja Kapteeni.

3 tykkäystä

Noni tälle viikkoo kans yks paikallismatsi. Jätetään tulos kertomatta niin voi kattoo videota ja jännittää :joy:

1 tykkäys