Ihan mielenkiinnosta, minkälaista apua olisit halunnut lääkäriltä, kun mainitsit ettei hän sua kuunnellut?
Ei ainakaam sellasta että käväsee mut laittaa pitkäänniemeen turhaan
Tuntuuko susta että siellä pitkäniemessä ei osata auttaa, vai eikö hoito ole mieleistä, vai millä lailla koet sen turhaksi? Vai tuntuuko ettet ylipäätään tarvitse minkäänlaista apua?
Ihan mielenkiinnosta vaan kyselen.
OIKEAA lääkitystä ei kannata väheksyä ja se on lääkäreiden vastuulla!
2 tykkäystä
Se katkasee muut avohoidon käynnit ja se ei ole auttanut kun siellä olen ollut
Luin jutun siitä Lapin retkestäsi. Varmaan hieno ja mieleenjäävä kokemus! Et sitten ole ajatellut mitään uutta vastaavaa? Juosten se olisi varmaan liiankin kova reissu. No, kesään päin mennään ja ainakin pyöräilykelit alkaa olla kohdillaan. Eikö vaan!
Hyvä ettet junan alle päätynyt. Koitahan nyt poika ottaa ittees niskasta kiinni! On tässä elämässä paljon elämisen arvoista asiaakin 
Tähän keskusteluun on vähän paha ottaa osaa. Minulle tulee tästä ketjussa jo pelkästään aika surullinen olo. Ikävä lukea tuollaisista kokemuksista, vaikka en missään nimessä halua kieltää ketään niistä kirjoittamasta.
Ihmisen mielen pimeimpiin kolkkiin on vaikea päästä kenenkään muun kuin henkilön itse. Tsemppi on tärkeää, mutta ne viimeiset vaihtoehdot - ei ne kenellekään ole varmaan mitään hetken mielijohteita. Niihin on vaikea löytää sanoja, kun jokaisen tilanne on erilainen.
Minut tekee äärimmäisen surulliseksi, että joku ei näe elämässä mitään - ei edes vaikka 20 vuoden äässä - jonka vuoksi voisi elää. Toivottomuus ei varmaan kenellekään ole sitä, mikä on nyt vaan sen toivottomuuden aiheuttaa se, mitä ei näe olevankaan.
Ihminen tarvitsee tarkoituksen. Ilman tarkoitusta mikään ei ole ihmiselle mitään. Jokaisen täytyy löytää asioista se pieni salainen viesti, että tässä on pointti ja tarkoitus. Suurin ristiriita on varmaan siinä, että olemme kokeneet menneisyyden, jota nykyisyys ei ole muuttanut, joten emme usko minkään tulevaisuudessakaan muuttuvan. Aika ei kuitenkaan onneksi toimi niin kuin meidän järkemme: se, mikä tilanne on nyt ei ole koskaan tae siitä, mikä tilanne on huomenna, kuukauden tai vuoden päästä.
Haluan myös pitää vahvasti kiinni siitä, että jokaisen on hyvää tunnistaa kaksi eri asiaa toisistaan:
- tarvitsetko apua?
- tarvitsetko huomiota?
Nämä kaksi eivät kulje käsi kädessä. Apu on mielenkiintoinen asia, koska sitä on tarjolla, mutta suurin este avun tiellä on usein itse. Joskus sekoitamme ne keskenään: monet ihmiset tarvitsevat sekä apua että huomiota. Huomiota saamme helposti, mutta apua vasta, kun olemme itse ylittäneet rajan, jossa olemme valmiita tekemään itse työtä sen eteen, että meitä voidaan auttaa.
14 tykkäystä
Heh. Ymmärrän että tarkotat varmasti hyvää, mutta tuo “ota ittees niskasta kiinni” ajatus on melko klassinen esimerkki mielenterveysongelmien vähättelystä. Masennus ja muut mielenterveysongelmathan johtuvat lähes poikkeuksetta erilaisista häiriöistä aivokemioissa ja ovat siis ihan oikeita sairauksia. Ei se ole viitseliäisyydestä tai halusta kiinni, eikä ne parane sillä että “otat itteäs niskasta kiinni” tai “lähde vaikka ulos”. Jos se olis niin yksinkertaista, niin eihän kukaan tässä maailmassa olis masentunut.
Ei kai diabeetikollekaan sanota että “noh noh, sen kun vaan tuotat haimallas sitä insuliinia”?
40 tykkäystä
No tuo alkuosa ei nyt pidä kyllä paikkaansa. Eikä materiaalis-fysiologinen vastaavuus ole mikään “oikean sairauden” tai todellisuuden edellytys tietenkään. Psyykkiset sairaudet ovat oikeita sairauksia, ja ne on syytä ottaa vakavasti sellaisinaan.
3 tykkäystä
Njoo, ko. väittämä on esitetty ihan maallikkopohjalta, mutta jos se on jotenkin olennaisesti väärin niin paljon että tuon viestini sanoma muuttuu oleellisesti, niin korjaa ihmeessä virheelliset väittämät ettei jää mitään epäselvyyksiä.
Korjasin jo sen olennaisen, mikä tuossa oli nähdäkseni tarpeen. Ihan merkittävä asia kyllä näissä aihepiireissä monessakin mielessä sinänsä - vaikka ei muuta pointtiasi muutakaan, kuten jo tuli todettua. On syytä ottaa vakavasti psyykkiset sairaudet, mutta sitä ei tarvitse tehdä selittämällä niitä fyysisiksi, mitä ne eivät (todettavasti) ole. Vaan ymmärtämällä niitä sellaisina, mitä ne ovat.
2 tykkäystä
Mulla on ollu ihan tämmönen klassinen mutu-näkemys, että esim. masennus liittyy serotoniinin puutteeseen, ja että suurin osa muistakin mielenterveysongelmista on selitettävissä ihan aivokemiallisella tasolla, mutta kerrankos sitä väärässä on.
Sikäli tämä keskustelu osu hyvään väliin, että huomenna lukujärjestyksessä on psykiatrin luento, ehkä (toivottavasti) se osaa korjata virheelliset käsitykseni. 
2 tykkäystä
Monia psyykkisiä sairauksia voidaan (varsin vaihtelevan tasoisesti tosin) selittää neurofysiologisesti, ja niitä pyritään nykyisin tietty myös laajalti hoitamaan tältä pohjalta (so. lähinnä lääkkeillä). Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ne “lähes poikkeuksetta johtuvat” aivokemiasta, kuten aluksi esitit. Muita painavia näkökulmia esimerkiksi masennuksen syihin löytyy vaikka tästäkin ketjusta.
Ei ole tarpeen käydä näistä sen kummemmin mitään väittelyä tässä. Toivottavasti vaikka luento sitten tuo lisää vastauksia, ja kysymyksiä. Taitaa valitettavasti olla vähän niinkin, että usein eri asiantuntijoillakin on taipumuksena korostaa lähinnä oman alansa ja erikoistumisensa mukaisia näkökulmia näihin erittäin monisyisiin aiheisiin.
1 tykkäys
Et ole väärässä. Mielen sairaudet voivat johtua hyvin monista tekijöistä, mutta useimmiten aivokemia on mukana niissä. Miten muuten voisi olla selitettävissä, että esim. kaksisuuntaista mielialahäiriötä hoidetaan lääkkeillä samoin kuin masennustakin.
No, jos haluaa nussia pilkkua, niin lähestulkoon jokainen ihmisen suorittama tietoinen ja tiedostamaton liikekin liittyy tavalla tai toisella aivokemiaan, eli ainakin sillä tavalla olen oikeassa.
Mutta se, onko häiriöt aivokemioissa syy mielenterveysongelmiin, vai seurausta jostain muista asioista onkin sitten asia erikseen, ja sen arviointiin ei mun kannukset enää riitäkään.
1 tykkäys
Ihminen on täynnä kemiaa ja fysiikka. Mutta on jotain muutakin “mystistä”, mitä emme ilmeisesti vielä edes tiedä. Muuten olisimme kaikki ehkä samanlaisia tai uusia persoonallisia ihmisiä tulis joltain tehtaan liukuhihnalta. Nämä mieleen liittyvät jutut on vaikeita ja monimutkaisia. Korjaaminen ei käy ihan yhtä helposti kuin pakoputken tai sytytystulppien vaihto autoon.
Näihin asioihin on vaikea sanoa mitään, sillä kun on liian aktiivinen sellaisten henkilöiden kanssa, joita ei edes tunne, voi tulla tehneeksi vain hallaa. Viimekädessä nämä on ammattilaisten juttuja. Läheisistään voi jokainen pitää ja tuleekin pitää huolta. Yksin ja ilman harrastuksia, suuntaa elämässä on huono olla. Ystävyyttä kannattaa ylläpitää, mutta psykiatria ei tule leikkiä.
4 tykkäystä
Tämä marraskuu on ollut brutaali kaikessa harmaudessaan. Kolmatta viikkoa olen sairauslomalla masennuksen takia. Unet ja ruokahalu ovat olleen lähes nollissa. Nyt kuitenkin pikkuhiljaa valoa tunnelin päässä(?) Ensi viikolla yritän päästä töihin.
Kenelläkään kokemuksia kirkasvalolampusta?
7 tykkäystä
Tässä työpisteellä ainakin itellä hohkaa kirkasvalolamppu parhaillaan… Itse en osaa kuitenkaan kertoa onko siitä hyötyä vaiko ei. Toisaalta en ole koskaan masennuksesta kärsinyt, joten en tiedä onko lamppu edes tarpeellinen, mutta ei se haitaksikaan ole ollut.
Mutta työkaverista ainakin näkee, että vauhdikkuus ja energisyys on lisääntynyt (hyvällä tavalla) silloin kun hän itseään kirkasvalolampun valolle on aamusella altistanut.
Kirkasvalolamppua kannattaa käyttää pääsääntöisesti aamuisin, koska silloin sen teho jeesaa parhaiten. 30 -60 min/päivä riittänee. On tästä ihan tieteellistä näyttöäkin. Linkki artikkeliin alla.
2 tykkäystä
Ei nyt suoranaisesti mutta ei tuosta herätysvalosta ainakaan aamuisin ole mitään haittaa ollut. Helpommin sitä herää valoon kuin vaikka kännykän piipitykseen. Kyllä valo vaan vaikuttaa kroppaan ja mieleen. Valaistukseen ylipäätään kannattaa panostaa etenkin syksyllä.
ps: Verkkokaupassa on Philipsin valoja tarjouksessa
4 tykkäystä