Mielipide: Jukka Rautakorvelle potkut!

Joo nimenomaan tässä tultiin monien todella hyvien askelien jälkeen hieman taaksepäin. Mietin tuossa yksipäivä että Rautakorpi antoi tälle meidän kasvulle kasvot. Se antoi uuden idean, uuden konseptin ja nosti meidät rupujoukkueesta yhdessä toimiston ja kaikkien kanssa suomalaiseksi dynastiaseuraksi. Mutta nyt pistää miettimään kun hänet nimitettiin takaisin että haluttiinko päästä helpolla ja luottaa siihen että idean isä hoitaa jatkumoa, hänellä tuntuu olevan takki tyhjä ja annettavaa ei ole enempää kuin mitä on jo antanut. Harvoin parhaita ideoita parantaa idean luoja itse vaan seuraava jatkaja jolla on hieman erilainen tapa ajatella ja sen käyttäminen ovelasti hyväkseen lainaamalla vanhaa. Pitää uskaltaa muuttaa tai kuolla ajan kanssa omaan mahdottomuuteensa.

Mikseime olla kasvettu? Puolivaloilla ilman kunnon kasvutarinaa ja puristusta finaaliin. Nyt ei löydy kirivaihdetta. Valmennuksen piikkiin menee.

1 tykkäys

Tappara halusi muuttaa peliä. Periaatteessa Rautakorpi tuli tekemään samaa kuin 2012-13. Uusitulla porukalla ja uudella pelitavalla, paremmilla nappuloilla toki kuin edellinen aloitus.

Peli on ollut mitä on ollut tasoltaan runkosarjassa, mutta jokainen näkee ettei samanlailla pelata kuin edelliset viisi kautta.

Tälläiseen projektiin Jukka sopii oikein hyvin.

2 tykkäystä

Jussi halusi vetää henkeä valmentamisesta ja Rautakorpi oli paras jatkaja.

Rautakorpi on viidettä kertaa Tapparan päävalmentaja joka kerta on peluuttanut erinlaista jääkiekkoa. Neljä kertaa on tullut nostamaan Tapparaa suosta ylös ja aina onnistunut.

4 tykkäystä

Ensimmäinen kausi ei varmuudella tuota kultaa, ei edes Tapola pystynyt tähän.
Ylivertaiset pelaajat? Kannattaa käydä hyökkääjät läpi ja hämmästyä kuinka vähän EHT-pelejä pelanneita äijiä meillä on.
Aina pitäisi löytää kasvua. Ei mikään kasva loputtomiin, se on päivän selvää.
Matikainen sanoi edellisen kauden jälkeen: matka on kesken. Tämän kauden jälkeen Pelicansin tulos huononi ja Matikainen lähti. Tässäkö meille valmentaja, ei hyvää päivää!
Huomenna taas aurinko nousee kumminkin.

5 tykkäystä

Rautakorpi ajaa pelimuutoksen ensi kaudella sisään. Siitten nähään, kuinka mennään vauhdilla.

20 tykkäystä

Ei EDES Tappara voi voittaa mestaruutta JOKA vuosi. Kyllä näkee että ollaan saatu nauttia menestyksestä pitkän aikaa kun mikään muu ei riitä kuin mestaruus. Olen tyytyväinen siihen että ollaan taas päästy finaaliin saakka vaikka hopeaa tulisikin. Hopea ei ole häpeä. Kannattaa miettiä että ei liigasta löytynyt kun yksi parempi joukkue (tämäkään ei vielä varmaa vaikka pahalta näyttää).
Mitä tulee Rautakorpeen niin olen iloinen että hän on nimenomaan Tapparassa eikä missään muussa liigajoukkueessa. Toivottavasti Jukka ei lue tätä palstaa (en usko että lukee) koska on äärimmäisen loukkaavaa häntä kohtaan vaatia tässä tilanteessa potkuja. Jukka on tehnyt hyvää työtä organisaatiossa ja sen hedelmistä me fanit ollaan päästy nauttimaan. Toivottavasti jatkaa ensi kaudella.

22 tykkäystä

Niin. Tämä saattaa olla usevemman vuoden proggis. Jopa pelaajien treenauttaminen, jotta saadaan lisää vauhtia, varmasti hieman muuttuu. Kaikkea pitää kokeilla matkalla ja tämä on se matka.

Uusi sukupolvi on jo ”uuden koulukunnan” pelaajia. Niistä saa kohtuullisen käsityksen, kun katselee vaikka nuorten kisoja. Se itseluottamus ja vauhdin määrä, tekee pelistä aika erinäköistä.

Turhan pitkä vastaus, jota ei niinkään ollut tarkoitettu @Messi , joka tällaisista asioista tietää universumin verran enemmän kuin mä, mutta innostuin aiheesta, kun olen tätä koko kauden funtsinut.

1 tykkäys

Rautakorven kohdalla pitää käyttää lausetta ”tämäkään kausi ei tuota kultaa”.

Jostain kummasta on pesiytynyt olettamus että, tämän kauden ”saavutukset” olisivat jotenkin onnistumisia ja Rautakorven ansiota. Kun todellisuus on päin vastainen.

Tappara on hallitseva mestari, joka vielä vahvistui kesällä. Puhuttiin ennakkoon ylivertaisesta mestarisuosikista ja CHL:n voittamisesta niin laadukas joukkue on.
Joukkue vahvistui urallaan nousussa olevilla pelaajilla. Järvinen tuli Sveitsistä, Lehtonen Ruotsista, Mikkola Kalpasta. Kaikki erittäin laadukkaita pelaajia kotoiseen Liigaan.
No chl:stä lähdettiin lauluun, kun löysällä pelaamisella läpsyteltiin kaksi peliä Jypiä vastaan ja nyt Kärpät pesee lattiaa.

Tapparalle on myös ollut tunnuksen omaista pelaajien kehitys. Yhtään läpimurtoa tehnyttä pelaajaa ei ole tullut vaikka potentiaalisia seuraavan askeleen ottajia on vaikka kuinka. Jotenkin myös aikaisemmin häikäisseet ovat ottaneet takapakkia, kuten vaikka Ojamäki ja Karjalainen.

Karjalainen sivusi maaliennätystään, joten en näe takapakkia uralla.

Mielestäni ei pelattu löysästi ja yritettiin jatkoon. Ehkä pienoinen taktinen kömmähdys, kun ei lähdetty Jyväskylään pelaamaan 0-0 ensimmäiseen peliin.

Minäkään en nyt tässä lähtis Karjalaista dissaamaan, koska…
Voin palata tähän vaikka syksyllä.

3 tykkäystä

Jos onkin niin että Jukalla on pidemmän ajan suunnitelma ja vaikka ens kaudella jo pelataan vauhdikasta, viihdyttävää ja voittavaa lätkää Tapparassa, niin onko tämä kausi sitten ollut hirveä pettymys sinulle? Tällä nyt siis haen sitä että jos pelisysteemiä ei ollutkaan tarkoitus tällä kaudella saada uusittua.

Minä ostan tämän idean.
Monen pelaajan kohdalla on puhuttu projektipelaajasta ja seuaavasta kaudesta tai seuraavista kausista.
Miksi siis näin ei voitaisi toimia myös JR:n suhteen?

Yllättävää että kukaan ei tainnut ehdottaa Helmisen Raipea Jukan tilalle?:joy:

2 tykkäystä

Huhhuh millä odotuksilla siellä mennään. Syöty median hehkutukset ylivoimaisesta suosikista koukkuineen ja nyt kiukutellaan kun ei voitetakkaan mestaruutta. Ymmärtäisin jos olisi hävitty Kalpalle tai ehkä jopa Tepsille. CHL:ssä tiputtiin niukasti Jypille joka sitten veikin sen kisan. Nyt pelataan finaaleita ja nekin vielä kesken. Ellet nyt tuplabudjetilla muihin vedä niin finaali paikka ei voi olla mikään epäonnistuminen.

Et taida olla nähnyt 90-luvun ihanutta tai edes 2000 loppupuolen taaperrusta. Silloin oltiin onnellisia playoff paikasta ja unelma oli kotietu. Ei hopeaan tarvitse olla tyytyväinen ja voittoa pitää hakea, mutta ei finaaleissa pelaaminen ole missään nimessä mikään epäonnistunut kausi.

10 tykkäystä

Olis kiva tietää kuinka moni täällä on vaatinut Rautakorvelle kauden mittaan potkuja, mielessään kenties ihan Kalpa-sarjaan asti. Sitten kun Kalpa pudotettiin ja varsinkin kun TPS putosi puhtaasti, on ihan toinen ääni kellossa ja Rautakorpi onkin nero! Kunnes taas nyt muutaman Kärppä-tappioiden myötä vaaditan taas potkuja.

5 tykkäystä

Se on kovaa peliä Liigassa: 14 valmentajaa saa monoa kauden jälkeen, koska vain yksi onnistui.

12 tykkäystä

Rautakorpi saa tunnepohjaista krittiikkiä vaihtelevalta asiapohjalta. Syitä on kuitenkin useita:

-Rautakorpea verrataan tieten/ huomaamattaKorpeen, jolla on kolmen kullan värisuora. Aika ja liiga olivat erilaiset.
-Rautakorpea verrataan suoraan Tapolaan, mikä on jotenkin vaikeaa, koska herrat ovat hieman vuorotelleet eivätkä ole vain lineaarisesti peräkkäin.
-Rautakorpi on erittäin menestynyt pudotuspelivalmentaja mutta finaalihistoria on jäänyt hopeapainotteiseksi.
-Nykyinen kultasuora uhkaa jäädä triplasta, millä asialla on symbolimerkitystä.
-Rautakorpi kommunikoi omintakeisesti joukkueen tavotteista ja tekemisistä. Ihmisille jää tarkoituksellisia ja tahattomia väärinkäsityksiä.
-Rautakorpi on erittäin ’tuttu’ Tapparassa ja siksi myös turvallinen+helppo arvosteltava, kuin aviopuoliso kotioloissa. Yleensä aiheetta ja turhaan. Se, että hän on niin ’tuttu’ tarkoittaa kuitenkin sitä, että todellinen Rautakorpi tunnetaan poikkeuksellisen huonosti ’tuttuudestaan’ huolimatta. Se, että hän on ollut niin pitkään, ja useita kertoja palannut, samaan seuraan, tekee arvostelusta ikäänkuin asiaankuuluvaa oli aihetta tai ei.
-Rautakorvella on vankka maine, joka on osittain painolastina uudistumisessa ja uudistamisessa.
-Rautakorpea arvostellaan menneiden ja nykyhetken asioiden perusteella samanaikaisesti, erottamatta näitä selkeästi toisistaan.

Jukka on kuitenkin pyrkinyt pelillisiin muutoksiin ja muuttamut kommunikaatioltaan tämän kauden aikana piirun verran suorempaan ja tavanomaisempaan suuntaan. Jääkiekkovalmentajien kommunikaatio on kiehtova laji ja tyylejä on paljon. Usein heti kauden loppumisen jälkeen saadaan parhaat ja edustavimmat näytteet. Ulkopuolisen on vaikeaa arvioida, miten seuran sisäiset asiat ovat menneet. Itselleni ei tule mieleen parempaa tai luontevaa vaihtoehtoa Rautakorven valmennukselle. Voi olla, että projekti on kesken mutta sekin on itse asiassa toinen juttu.

12 tykkäystä

Olen kyllä ihan perhanan onnellinen siitä ettei porukka täällä päätä kuka Tapparaa valmentaa.

17 tykkäystä

Tämä on niin täyttä kuraa kuin olla ja voi… ammattipelaajalla on vastuu olla täydessä iskussa joka pelissä. Jos et ole parhaimmillasi finaaleissa, niin voi syyttää vain itseään.

Tapola saa fudut tod näk ensi kaudella jolloin hänkin on jälleen normaalin ihmisen tasolla.