Minne syömään eli hyviä ravintoloita ja lounaspaikkoja

Vastaan nyt muutamaan huomioosi. En ole varsinainen italialaisen ruoan erityistuntija, mutta italialainen tapa on että suola lisätään lopussa. Kokin toki pitäisi aina maistaa joka annosta, mutta kiireessä saattaa unohtua, varsinkin kokemattomalta kokilta. Muutenkin kuullostaa, että kokki ei ihan parhaimmillaan ollut.

Minulle on käynyt noin Chez Dominiquessakin. Olet täysin oikeassa. Ammattitaitoiset tarjoilijat ovat todella vähissä. Eikä kaikki ammattitaitoisetkaan tarjoilijat osaa palautetta ottaa vastaan, eikä keskustella keittiönkään kanssa. Vaikkei kokit yleisesti kovin hyviä ole palautetta ottamaan vastaan, niin kyllä se kuuluisi mennä perille. Harvoin menee. Helsingissä ravintoloissa on kohta vaikea saada palvelua suomeksi, tarjoilijoita ei arvosteta, ammatti on todella raskas. Hyvin harva jaksaa tehdä sitä pitkään. En minäkään siitä tykkää, mutta arvostan niitä jotka siihen intohimoisesti suhtautuvat.

2 tykkäystä

Sellainen varoituksen sana Classicista niille jotka ottavat pizzoja mukaansa.
Koska pohja on seitinohut kuin Suki Sukin skordari aikoinaan, ei se sovellu mukaanotettavaksi.
Vähäiset nesteet tekee pohjasta kotimatkalla löllön.
Eli syökää ravintolassa.

6 tykkäystä

Siltä se juuri vaikutti kuin ruokaa ei olisi lainkaan maistettu ennen tarjoilua. Eivätkä puutteet ikävä kyllä jääneet siihen.

Tunnen muutamia nykyisiä ja entisiä tarjoilijoita. Pahimmillaan tarjoilijan työ on kyllä todella karua, mitä olen juttuja kuullut. Hirvittävä kiire kaiken aikaa niin, ettei ehdi edes vessassa käydä jostain ruokatauoista puhumattakaan ja kaikki valittavat: pomo, asiakkaat ja kokit. Saa juosta hiki hatussa. Lisäksi palkka on huono. Entisaikoina ilmeisesti myös kaikenlainen ahdistelu kuten perseelle läpsiminen pomojen taholta oli tavanomaista ja nykyäänkin sitä varmasti vielä esiintyy. Joku joskus totesi, ettei ole tarjoilijaa, jota ei olisi joskus ahdisteltu esim. kännisten asiakkaiden taholta. Ei mikään unelmatyö kovinkaan monelle.

Eikä se kyvyttömyys ottaa palautetta vastaan oikeastaan ole edes henkilökunnan vika, jos heitä ei ole siihen kunnolla koulutettu. Paradoksi on siinä, että kun juttelee ravintoloitsijoiden kanssa ja tulee vähänkään tutummaksi, niin kaikki kehottavat sanomaan suoraan mikä mättää eli huomauttamaan, jos jotain huomauttamista on. Saattavat jopa kysyä mielipidettä johonkin uuteen juttuun, että toimisiko tällainen. Sen sijaan kun tarjoilijalle antaa palautetta, niin eivät he sitä yleensä halua ottaa vastaan ja vielä vähemmän he haluavat viedä sitä kettuuntuneille kokeille, jotka eivät hekään halua kuulla sitä. Ja kukapa jaksaisi vielä kaiken hyvän päälle ottaa kritiikkiä vastaan, jos työ on edellä kuvatun kaltaista. Tietysti kriittisen palautteen antaminen ja vastaan ottaminen taitaa olla noin yleisesti suomalaisille aika tiukka paikka.

1 tykkäys

Leikkasin vähän tekstiäsi nostaakseni sieltä sen, mihin haluan kommentoida. Kävin nimittäin Sandrossa viime viikolla lounaalla, kun siitä olin kuullut hyvää jostain.

Mielestäni ruoka oli kuitenkin melkoinen pettymys. Noin reilusta tusinasta erilaisia ruokalajeja maisteltuani pidin lähinnä vain parista vaihtoehdosta, muistaakseni lammaspata ja punainen pesto olivat tasapainoisen hyvänmakuisia. Niin, ja kesäkurpitsasta valmistetut falafelit olivat maukkaita. Muissa päällimmäiseksi mielikuvaksi jäi maustamisen epätasapaino, liikaa kikkailua yrteillä ja etikalla sekoittaen yhteensopimattomia makuja keskenään.

Lounaan “huipensi” heidän minttuteensä, joka oli melkoista tiskivettä; liian pehmeää ja tunkkaisen makuista, hämmästyttävästi hieman sellaisella rasvaisella vivahteella.

Kiitos arvosteluistasi, täytyy ehdottomasti testata tuo Classic Pizza sitten kun tekee seuraavan kerran pizzaa mieli.

1 tykkäys

Nyt se aukesi,meinaan No Pizza

Kävin itsekin testaan tuon kehutun Classic Pizzan, ja olihan se juuri niin hyvä kuin odotin.
Prosciuttossa ilmakuivattu kinkku löi hyvin kättä tuoreen tomaatin ja aurajuuston kanssa. Aurajuusto noista oli tietysti dominoivin täyte, varsinkin kun sitä oli vielä pizzassa runsaasti, mutta kokonaisuutena pizza oli todella hyvä. Erikoismaininta työntekijöiden “sorry, no kebab” paidoista.

Vähän vaan ihmetyttää miten Tampereella aletaan vasta nyt heräämään tuon ohuen pizzapohjan ihanuuteen kun Nokialla noita on saanut Pizzamestareilta 90-luvun alusta asti. :slightly_smiling_face:

5 tykkäystä

Tätä listaa kun lähtis käymään läpi niin tarvii olla paksu lompakko. Kärkikahinoissa kaksi Perulaista raflaa ja ainakin yksi muukin joukossa mukana. Mikä Perusta tekee noin kovan ruokaravintola maan?

Ei ollut liikaa tuttuja mestoja.
Kai näistä kuitenkin saa ketsuppia pyydettäessä ?

1 tykkäys

Löytyy kaksi raflaa listalta San Sebastianista, pikkukaupungista.
Jos Espanjaan mieli tekee ja ruoka maistuu niin suosittelen kyllä tätä baskimaan kulinaarista paikkaa, sieltä löytyy myös monta kilometriä hiekkarantaa.
Katsoo vain ajankohdan tarkkaan, sataa paljon enemmän kuin aurinkorannalla.

1 tykkäys

Viikinsaari? Onko kukaan ehtinyt käydä tänä kesänä katsomassa/maistamassa menua?

Nyt vaihteeksi täällä kehutun Classic Pizzan osalta kuohuu nyt somessa. Tosin täällä olleista arvosteluista ei ole yhtään aistittavissa, että työntekijöiden oloissa olisi tekemisen varaa, mutta näin vaan taitaa siellä taustalla kuitenkin kummitella.

Saisko näihin jotain linkkejä ja lähteitä?

Painajainen Hangossa. Oon ihan sanaton. Keväällä mulle soitettiin, että mut haluttais töihin Hankoon, joko Hangon Makaronitehtaalle tai Classic Pizzaan (molemmilla sama omistaja). Puhelussa kerrottiin, että työntekijöille on järjestetty majoitus omakotitalossa työnantajan puolesta. Saattaisin jopa saada oman huoneen, tai maksimissaan yhden henkilön jakamaan huone kanssani. Mietin hetken asiaa ja ajattelin että muutama viikko Hangossa saattaisi olla ihan kiva tapa viettää kesää ja suostuin. Sovittiin että 90h/kolmeen viikkoon saisin vähintään tunteja, mutta niitä olisi varmasti tarjolla huomattavasti enemmän (ensi viikolle minulla oli jopa 1,5 vuoroa ja 3 tunnin koulutus).Tulin Hankoon pari päivää sitten siihen osoitteeseen joka mulle oli annettu. Ei ollut omakotitalo, vaan rähjäinen kerrostalo jonka pihalla poltti ihmiset tupakkaa, jotka olivat jonkun huumausaineen vallassa. Kun pääsin sisälle asuntoon minulle näytettiin huone jossa oli kaksi sänkyä, molemmat täynnä tavaraa ja kysyin että kummassa näistä nukun. En kuulemma kummassakaan vaan minulle oli tarkoitettu komerossa oleva matkasänky. Otin sängyn järkyttyneenä esille jossa oli 5cm paksu patja ja se oli 20cm korkealla lattiasta. Samalla kuulin muilta asunnossa asuvilta tytöiltä, että meitä tulee olemaan yhdeksän henkilöä kyseisessä kolmiossa jossa oli siis kaksi makuuhuonetta, olohuone ja keittiö. Neljä henkilöä nukkuisi olohuoneessa sohvilla. Tästäkö lystistä pitäisi jokaisen maksaa lähes 200 euroa! Rähjäiselle kerrostaloasunnolle tulisi hintaa lähes 2000euroa kuukaudessa! Pisteenä iin päälle tässä asiassa oli vielä se, että kaikille meille yhdeksälle hengelle oli vain KAKSI avainta käytössä.

Menin töihin ja siellä oli vastassa ihana ravintolapäällikkö ja muut työntekijät ottivat minut hyvin vastaan. Perehdyin ravintolan asioihin ja kyselin kaiken mahdollisen. Myöhemmin kävi myös ilmi, että kyseinen ravintola ei tarjoa henkilökunnalleen henkilökuntaruokaa, jota on aina saanut kaikista niistä monesta kymmenestä ravintolasta joissa olen kuuden vuoden aikana tehnyt vuoron jos toisenkin. Olin pöyristynyt.

Nyt kun olen tätä asiaa tuonut kaveripiirissäni esille, moni tuli kertomaan, että on aikaisemmin joko tehnyt töitä kyseiseen firmaan tai tietää jonkun joka on tehnyt, enkä kuullut yhdeltäkään mitään hyvää.

Täällä työntekijät kuulemma allekirjoittavat vaitiolovelvollisuuden, jota rikkoessa he saavat 10 000e sakon ja joutuvat maksamaan oikeudenkäyntikulut. En ole ikinä ravintolauran aikana joutunut vaitiolovelvollisuutta kirjoittamaan joten tässä voi jo miettiä mitä salattavaa kyseisellä firmalla on. Yksi kämppiksistäni myös kertoi, että ei ole koskaan saanut palkkalaskelmia, joita hän on pyytänyt monta kertaa.

Lähes kaikki työntekijät täällä ovat 18-20 kesäisiä, joilla ei ole ravintola-alalta entuudestaan kokemusta. Heillä on nollasopparit ja tuntipalkka on minimi 10,06€, jotkut saavat jopa alle sen. He eivät tiedä paremmasta eivätkä edes tiedosta miten heitä vedetään kuin pässiä narussa.

Itse arvostan itseäni ihmisenä ja tiedän arvoni, joten hoidin kaksi työvuoroani kunnialla loppuun ja irtisanoin itseni. Tänään lähden takaisin Helsinkiin.

Toivon, että työntekijät saavat paremmat olot jatkossa ja että tällainen oksettava liiketoiminta lakkaisi kokonaan Suomessa!

Ilman meitä, heillä ei olisi bisnestä!

#hangonmakaronitehdas #classicpizza #hangonhelvetti #hankoapakoonhelsinkiin

Jos ei kuulu sinulle, voitko laittaa tutkintaan sille, jolle asia kuuluu.

Ystävällisin terveisin

Kaija Olin-Arvola

10410 Åminnefors

Classic Pizza – Wikipedia

https://www.asiakastieto.fi/…/hangon-…/23348261/taloustiedot

6 tykkäystä

En tiedä, mutta sanotaan näin etten ole yhtään yllättynyt jos omistajat ovat italialaisia. Osaa ne suomalaisetkin olla muikkuja, mutta kuulostaa hyvin samalta kuin eräs italialainen ravintola jossa olin viikon töissä joskus. Paska ala suoraan sanottuna.

Aamulehti on käynyt tutustumassa Turussa ravintoloihin:

1 tykkäys

Lapin kansassa hyvä juttu Tampereen ruokakulttuurista.

Voitko referoida, kun maksullinen artikkeli? Muuta ei oikein selviä, kun Hookin rasvaisen rapeat siivet.

Tästä löytyy

https://www.aamulehti.fi/hyvaelama/siipipaakaupunki-ei-jata-turistia-nalkaiseksi-tampere-tarjoaa-kattauksen-mustastamakkarasta-laaturavintoloihin-201080396/

3 tykkäystä

Oon käynyt nyt pari kertaa Franklyssä lounaalla ja on muuten ihan perkuleen hyvät ruuat jo lounasaikaan. Harvoin saa noin hyvää lihaa lounaalla mistään.

Täytyy käydä joskus testaamassa ala cartekin kun tulee sopiva sauma.

2 tykkäystä

Tänään kävin franklyssä lounaalla ja talon hampurilainen oli kyllä oikein hyvä.