Minne syömään eli hyviä ravintoloita ja lounaspaikkoja


#473

Tyhjää tuntui olevan nytkin. Me otimme alkuruuat ja sen jälkeen olo oli jo sellainen, että tarviiko pääruokaa lainkaan.
Tuon saman kastikkeen sain myös karitsankareen mukaan ja se tosiaan oli sellainen, että meni lähes makuaisti. Jos maistoi karetta yksinään, niin ei maistunut miltään.
Minä olisin kaivannut suolaa vähän lisää.

Tarjoilijat tosiaan olivat koko ajan “kimpussa” ja se häiritsi.

Itse en jaksa uskoa, että tuo paikka kovin pitkään pysyy hengissä.

E. Sisäelinpaistos oli myös pöydässä. Se sisälsi kieltä ja maksaa. Muut voi olla eri mieltä, mutta minusta kieli ei ole sisäelin. Missä oli munuainen ja sydän?

E. Ja jos pitää numero antaa, niin 1,5/5. Oli mielestäni yksi heikoimmista suorituksista hetkeen.

E. Yksi kehu. Alkuruokana sienikasvispaistos oli hyvää. Siinä oli hyvin makuja.


#474

Viimeisin kerta Ohranjyvässä ja Tappara pihvi oli suorastaan kelvoton esitys. Ei pystynyt edes syömään kaikkea.


#475

Me olimme alkuun ainoat asiakkaat sisällä, vaikka terassilla oli porukkaa. Myöhemmin sisälle tuli kyllä useita muitakin seurueita.

Keväällä sisko ja serkku kävivät myös Purpurissa ja heilläkin jäi palvelusta huono kokemus. Heiltä oli tultu puoli tuntia (vai tunti) ennen sulkemisaikaa kysymään, että “Olisitteko vielä halunneet tilata jälkiruokaa… ei kun keittiöhän menikin juuri kiinni”.

Jotenkin minulle jää kuva, että Purpurissa yritetään pelata liian varman päälle. Suuri osa ruoista on sellaista peruskotiruokaa (georgialaista toki), jonka voisi tehdä itsekin. Tässä ei tavallaan ole mitään pahaa tai väärää, mutta tietynlainen kokeellisuus ja kunnianhimo tekemisestä puuttuu. Toisaalta omalla kohdallani ei ruoissa valittamistakaan ollut, vaan shashlik oli juuri sitä mitä sen odotin olevan.

Lähdin ravintolasta kuitenkin hyvällä fiiliksellä, sillä kaikki oli hyvää ja ruokaa oli riittävästi. Lisäksi uudet juomatuttavuudet olivat mukava yllätys. Parannettavaakin silti jäi ja nuo pienet asiat voivat lopulta olla kriittisiä.


(【ツ】) #476

Tamperradan Pintxo -kilpailun voittaja valittu:

Yhteensä 55:stä kilpailuannoksesta tuomaristo arvioi gastronomisesti kiinnostavimmaksi Armas Kuppilan pintxon, joka rakentui keltuaiskreemistä, savustetusta lohenmädistä ja mesiangervo-omenahillokkeesta.

Tuomariston mukaan makujen keskinäinen tasapaino oli täydellinen, keltuaiskreemi toi annokseen täyteläisyyttä ja lohenmädin hento savuisuus oli juuri oikea vastapaino hillokkeen hienovaraiselle makeudelle. Tuomariston yhteispisteitä annos keräsi 245/300.

Yleisöäänestyksen tulokset

  • Ravinteli Huber 10,7%
  • Pikkubistro Kattila 10,2%
  • Inez 10,1%

(Koulukatu) #477

Hevosmiesten (Teivon) uutistoimistolta kuulin että viime vuoden pintxokisassa 2017, tuomaristo ei millään ennättänyt ja aikonutkaan maistaa kaikkia kisapintxoja, vaan valitsivat visuaalisesti mielenkiintoisimmat ja valitsivat niistä maukujen perusteella voittajan. Ja sehän herätti ärtymystä osallistuvien ravintoloiden puolelta.

En tiedä onko tuomaristo, millään ennättänyt tänäkään vuonna maistamaan kaikkika kisapintxoja, 55 annosta?

Ilmeisesti keskusteluja on käyty jo siitä että tuomaristo ei enää valitsisi omaa parasta pintxoa jatkossa, vaan yleisöäänestys ratkaisisi voittajan. Tämä olisi ihan “common sense” ratkaisu ensi vuoden pintxokisaa ajatellen.


#478

Mitä tämä yleisöäänestys sitten muuttaa? Takuulla ei yksikään käy syömässä jokaista annosta joten sinänsä ei voi edes äänestää. Joillain on oma suosikki paikka mitä äänestää vaikka ei olisi kyseistä annosta edes syönyt. Kyllä tuomaristo olla pitää ja heidän täytyy jaksaa kiertää kaikki paikat


(Koulukatu) #479

Tuomarointihan on tapahtunut niin että yhtenä päivänä, tuomarikolmikko on kiertänyt paikkoja yhdessä. Heidät, tuomarit, tunnistaa siitä että ovat sonnustautuneet kokkitakkeihin, jos muutoin eivät ole henkilöinä tuttuja.
Mikäli tuomaristo yrittäisi maistaa kaikkia kisapintxoja, niin tuomariston henkilömäärää tulisi lisätä ja heidän tulisi jakaantua erikseen sovituille alueille.

Ja sitten asiassa on monta muuttuvaa tekijää, mitä ei ehkä ole kovin fiksua tuoda esiin tässä julkisesti järjestäjän Tampereen Paistinkääntäjät ry:n osalta. Mutta ravintoloitsijoiden osalta voi kertoa sen että kaikki ei pitänyt pintxon hinnan nostosta kahdesta eurosta, kolmeen euroon. Mainittakoon että hinnannosto aloite ei tullut alunperin ravintoloiden puolelta. Perimmäinen ajatushan oli saada ihmiset liikkeelle ja sitä kautta tekemään myöhemminkin ravintolavierailuja ja uusia asiakkaita, ravintoloihin.

No onneksi, ihmiset ovat ottaneet omakseen ja pitäneet Tamperrada tapahtumasta, vuosi vuodelta enemmän.


#480

Sitä sanotaan, ettei ravintolaa pitäisi testata tai ainakaan laittaa kovin ankaraan syyniin ennen kuin se on ollut toiminnassa puoli vuotta. Syy: Käytäntöjen ja toimintatapojen hioutuminen. No, tulipa siitä huolimatta testattua neljä kuukautta toiminnassa ollut Kajo.

Moni ei varmaankaan tiedä, missä Kajo sijaitsee, joten Rautatienkadulta tuo löytyy. Olimme matkalla neljän hengen seurueella ja isommalla porukalla kyseiseen ravintolaan kannattaakin mennä. Kajo nimittäin vie ns. sosiaalisen syömisen vielä yhtä pykälää pidemmälle. Siinä missä monessa ravintolassa annokset on kyllä sinänsä tarkoitettu jaettaviksi, niin tuodaan ne pöytään kuitenkin yhdessä kipossa. Kajossa tuotiin kaikille seurueen jäsenille jokainen tilattu alkuruoka omalla lautasellaan, mikä oli iloinen yllätys! Näinpä kun tilasimme neljä eri alkuruokaa, niin jokainen sai lautasellisen jokaista ja menulle tuli mukavasti pituutta, kun annokset tuotiin yksitellen pöytään. Mikäs sen mukavampaa, kun ei ole kiire minnekään.

Pääruokien ja jälkiruokien osalta kukin henkilö sai oman annoksensa, mutta maistoimme niitäkin ristiin. Koska menu on mukavan tiivis (mutta vaihtuu säännöllisesti), tuli ravintolan listalta testattua 4/5 alkuruoasta, 3/4 pääruoasta, 2/3 side dishistä ja 2/3 jälkiruoasta. Voi siis sanoa, että yhdellä käynnillä sai hyvinkin kattavan kuvan ravintolan ruokalistasta ja ruoan tasosta.

En ala nyt jokaista annosta käymään erikseen läpi, sillä muuten menisi ikä ja terveys. Tyydyn toteamaan, että Kajon poijjaat tekevät äärimmäisen kunnianhimoista settiä! Jotain kertovat ehkä seinältä löytyvät pullot/purnukat, joiden sisältä löytyy jos jonkinlaista itse kerättyä ja tehtyä materiaalia tulevia keitoksia varten. Esimerkiksi saunasta otettu hiili taisi olla yhdessä säilöttynä. Ilmeinen vertailukohta Kajolle löytyy lähes naapurista Berthasta, jossa niin ikään hifistely (positiivisessa mielessä) viedään sille aivan viimeiselle askelmalle. Kirnutaan voi itse ja sitä rataa.

Kajon annoksista lähes jokainen oli joko täysosuma tai hyvin lähellä sitä. Ehkä aivan pieniä viilattavia juttuja kuitenkin vielä löytyy. Esimerkiksi tartar anjoviksella höystettynä jäi tasolle erittäin hyvä, mutta ei räjäyttänyt tajuntaa. Sen sijaan esimerkiksi hiiligrillissä paistettu kukkakaali oli aivan taivaallista. Kajossa ruokaa kokataankin avotulella ja oli hauska arvuutella, mikä annos valmistuu nyt. Tarjoilukin pelasi: Se oli mukavan rentoa ja huumoriakin riitti. Lisäksi ajoitukset olivat kohdillaan.

Itse paikasta sen verran, että poikkesimme Kajoon helteiden vielä ollessa kuumimmillaan ja aika kuuma sisälläkin oli, mille ei tietenkään ravintolan puolesta voi oikein mitään. Alkuun paikka oli vielä aika tyhjillään, mutta pöydät täyttyivät nopeasti, joten pöytävaraus on paikallaan viikonloppuna. Paikka on koiraystävällinen eli lemmikin saa ottaa ravintolaan mukaan.

Minulla on vahva tuntuma, että Kajosta tulee vielä yksi Tampereen parhaista ravintoloista, kun se on saanut hetken aikaa vielä “muhia”.

Tuomio: 4,5/5 - Tampereen parhaimmistoa jo nyt


Palstalaisten parisuhdetarinat ja neuvot
#481

Täytyypä ilmiantaa näppärä pikku paikka Uudenmaankadulla, ehkä 20+ ravintolapaikan Penny. Pysähdyin tänään lounaalle, 17e irtosi Ossobuco ja Risotto Milanese. Eli naudan potkasta valmistettua ja suussa sulavaa lihaa. Lounaslistalla oli ehkä joku 5 annosta, ja todellakin menen sinne uudemman kerran


#482

Tälläinen auennut Manseen.


(【ツ】) #483

Onko kukaan käynyt testaamassa uutta tamperelaista gyrospaikkaa King Gyrosia?

Sitä on monesti ihmetellyt, että miksi gyrospaikat on Suomessa niin harvassa…


#484

Samaa mietiskelin… täytyy tässä syssyn mittaan käydä testaamassa (paitsi jos täällä yleisesti jo todetaan ennen sitä että onkin ihan kuraa :rofl: )


#485

Sehän on tuossa 50 metrin päässä meitin asunnosta. Käynpä ensi tilassa vaikka erätauolla hakemassa jotain :smiley:


#486

No kävinhän minä hakemassa semm0soet lautaset. Kyllä se liha oli yhtä tuoreen makuista, kuin mainostettiinkin. Omistaja kehui riisiänsä, mutta lupasin ottaa sen riisin kanssa seuraavalla kerralla. Hyvää oli, mutta minulle, kun olen aika ronski iso äijä, ehkä liian pieni annos. Menen uudelleen.


#487

Kokeilin tänään Kauppuri 5 hampurilaisravintolan. Kohtalainen suositus tälle - Teurastaja -burgeri oli ihan hyvää ja vähän erilaista. Pihvin lisäksi välissä ylikypsää possua. Lihaa perusmallissa 250g. Kylkeen otin salaattia joka oli hyvää ja raikasta.


#488

Pitäisköhän käydä tämä Kauppuri tsekkaamassa. Onneksi viime pelistä jäi läpsytin käteen eikä hallille. Siinä tais olla -50% ruuasta juuri tuossa hampurilaisravintolassa. Ja lokakuun loppuun asti. Noita Teurastajia löytyy tietääkseni erikokoisille syöjille, lihaa 250-1000 grammaa varttikilon stepein… :wink:


#489

Ravintola Werner Bulevardilla, Ruttopuistoa vastapäätä - vanha Södikan kirjakauppa. Raakakypsytyskaapissa kypsytettyä Entrecoteta joka on avotulella paistettu. Osui ja upposi. Enpä muista syöneeni noin hyvää lihaa Suomessa.


#490

Kauppuri on muuten jepa, mutta siellä kestää aina lounaalla ruokien kanssa, joten aikaa kantsii varata.
Lounasburgereiden taso vaihtelee myös aika paljon, viime viikon shishkebab ei ollut häävi esitys, kun taas aiempi halloumi oli maan mainio.
Itse olen ehkä sitä sorttia joka ei eniten diggaile siitä sitkeähköstä sämpylästä koska sitä on vaikea leikata.


#491

Jaa niin oli minulla tänne omiakin kokemuksia.

Hämeenkadulla Tuulensuun hollilla oleva thaimaalainen on todettu jämäkäksi lounasmestaksi. Thai&Laosin ruuan taso heikkeni remontin myötä, joten minusta tuo Hämeenkadun mestakin tarjoaa maukkaampaa safkaa.
Puutarhakadun Thai Sisters Wok on edelleen noiden huudien kingi maulla verrattuna.

Pitkästä aikaa kävin testaamassa myös Ohanan burgerin, ja kun ravintolassa ei jostain syystä ollut ruuhkaa niin kummasti burgerikin maistui paljon paremmalta kuin avaamisen jälkimainingeissa. Ehdoton suositus rasvaisen burgerin ystäville.


#492

Onko Ohranjyvä sellainen paikka että sinne kehtaa viedä naisystävän treffeille? Rn oo ite käyny siellä ni sillä kyselen.