MTV Rikospaikka 26.09.2018: Poliisi epäilee Jori Lehterän sekaantuneen kokaiinivyyhtiin


#501

Tero taitaa olla Lappeenrannassa. jos sallitaan pilkunviilaus.


#502

Niin siis Jori, eikä Tero :smile:


(【ツ】) #503

Ylempänä on selvitetty kuvio: Yhdysvalloista oikeuteen haastamisen koko prosessi voi viedä kuusi kuukautta virallista tietä pitkin:


#504

Juuri näin,olen samaa mieltä. Itse myös vähän möläyttelin.

Pidän täysin kohtuuttomana sitä, että hänet on julkisuudessa tuomittu, ennen kuin hän on saanut tilaisuuden puolustaa itseään.

Mitään uutta ei jutussa ole.


#505

Jep vaikka nyt tulisikin vapauttava tuomio niin lopun ikää on kokaiini Jori ja täälläkin osa valittaa ettei tuollaista huumeheikkiä voi ottaa joukkueeseen.


#506

Perjantaina jatketaan Jorin kuuleminen ainut keskeneräinen asia.


#507

Eikös hänelle ole siihen tilaisuutta tarjottu, mutta ei ole kelvannut?


#508

Ei virallisesti. Jonkun käräjätuomarin huutelu lehtien palstalla ei ole sama asia kun virallinen haaste.


(Ei lisäarvoa palstalle ) #509

Media leimasi Lehterän jo kuukausia ennen oikeudenkäynnin alkua. Jo ennen syytteiden nostamista. Silloin Lehterä leimattiin lehtien palstoilla ja silloin ihmiset vetivät ensimmäiset johtopäätöksensä.

Joku voisi väittää, että tuo on tuomitsemista ennen kuin Lehterä pääsi itseään puolustamaan. Se sauma virallisestikin aukesi vasta vuodenvaihteen jälkeen, Lehterä käyttää mahdollisuutensa jossain vaiheessa


#510

Ehkä kohta saadaan päätös tällekin asialle.


#511

Jorin kuuleminen on sitten tänään.

Alla vanhan kertausta.


(Antti Wennström) #512

Miten juttu on mielestäsi väärin käsitelty mediassa?

En ihan samaa mieltä ole siitä, ettei Lehterä olisi päässyt itseään puolustamaan. Olisi päässyt, jos olisi halunnut, mutta hänen oikeudenkäyntinsä ja maineensa kannalta matala profiili on vain ollut paras tapa toimia.


#513

Ko. toimittajan ollessa kyseessä kannattaa muistaa lähdekritiikki, mutta Solmu ei ole oikein vakuuttunut syyttäjän todistusaineistosta Lehterää vastaan.

Toisaalta pitää muistaa että Karalahtikin tuomittiin pelkästään nenässä näkyvän valkoisen nokareen perusteella, että enpä minä yllättyis vaikka Lehterästä tässä väännettäis puoliväkisin syyllinen.


#514


Jos ne syytteet on noista tekstiviesteistä tulleet niin aika heikolla pohjalla maine vietiin.


#515

Eiköhän tämä case ole Lehterän osalta tässä. Syyttämättäjättämispäätös varmastikin tulee.

Jos tekstarin perusteella tuomio tulee niin eihän sitä uskalla kohta kenenkään viestittää mitää :grinning::grinning:


#516

Niin olihan siellä pohjalla myös yhden pääsyytetyn kuulustelu joissa hän väitti myyneensä Jorille, mutta jälkeenpäin perui puheensa.


#517

No siellä oli MTV seiskan uutisis “pitkä” juttu Jorista. Eikai noilla näytöillä tuomita kuin liigan arvontahuoneessa.


#518

Syyttämättä jättäminen tulee mutta huvittavia selityksiä. “Olen saanut huumeidenvastaisen kasvatuksen”. “Olisin ollut hyvin vihainen jos kyydin aikana olisi puhuttu huumeista” “minut testataan 7krt kaudessa” :rofl:


#519

Tykkään nussia pilkkua, joten väitän että ei tule, sillä syytehän on jo nostettu. Syyttämättäjättämispäätös tehdään siinä vaiheessa kun Poliisi on tehnyt esitutkinnan ja syyttäjä punnitsee että nostetaanko syyte vai ei.

Syyttömäksi Jori voidaan kuitenkin todeta.


#520

Totta, varmaan joku käyttörikos ehdollinen tulee kun ei ole näyttöä diilauksesta.