MTV Rikospaikka 26.09.2018: Poliisi epäilee Jori Lehterän sekaantuneen kokaiinivyyhtiin

Editoin nyt nuo lainaukset tuohon aikaisempaan postaukseeni. Tuota matskua on tosiaan yhteensä 198 sivua enkä lukenut (vielä) läpi kun Lehterää koskevan osuuden, joten en tiedä mitä siellä muualla sanotaan.

Ja sit oma mielipide:
Aika helposti tuli tuomio. Siis joo, voihan noita puheluita tulkita monin tavoin, ja ihan hyvin on mahdollista että Lehterä on vetäny koksua, mutta mun mielestä se käyttö ja ostaminen pitäis pystyä todistamaan ihan oikeasti, eikä niin päin että jos Lehterä ei voi todistaa että ei ole ostanut tai käyttänyt koksua niin tuomio tulee.

10 tykkäystä

Nyt on niin kevyet perustelut tuomiolle, että oikeuslaitoksen uskottavuus horjuu. Eikö todistustaakan pitäisi olla syyttäjällä eikä syytetyllä.

10 tykkäystä

En oikeen Sarasvuosta välitä, mutta jotain järkeä tässä twiitissä kuitenki on:

30 tykkäystä

No melko vähän.

1 tykkäys

Toisaalta ei kiinnostaisi meitä ketään, eikä saisi taviksien ja Sarasvuon myötätuntotykkäyksiä, tai joukkoliikettä arvostelemaan tuomiota ja mediaa, jos ei olisi tunnettu jääkiekkoilija.

Jos media olisi jättänyt nimen mainitsematta, todennäköisyys sille, ettei asia koskaan olisi tullut yleiseen tietoon, on tunnetun jääkiekkoilijan kyseessä ollen: nolla.

Eiköhän tuo päätös muutu hovioikeudessa. Käräjäoikeudet Suomessa ovat jo pitkään tehneet aika mielivaltaisia päätöksiä alunperin johtuen resurssien puutteesta, joita sitten hovioikeudet ovat joutuneet korjailemaan.

Tämänkin takia on aika törkeätä, että mediassa henkilöiden nimiä heitellään ilmaan, vaikka käräjäoikeus nyt oman tuomionsa onkin julkistanut. Kyllähän tuossa todistustaakka pitäisi olla syyttäjällä, eikä lähteä olettamuksiin perustuvia päätöksiä tekemään. “Todennäköisesti tapahtunut” ei ole riittävä peruste oikeuden päätökselle missään oikeusjärjestelmässä ja esim. jenkeissähän ei saa olla epäilystäkään syyttömyydestä. Tämä siitä yksinkertaisesta syystä, että on huomattavasti suurempi inhimillinen hinta tuomita joku syyttömänä kuin olla tuomitsematta syyllistä.

Kiitokset TeroJ:lle hyvästä lyhennelmästä ja vaivannäöstä!

6 tykkäystä

Liigan kurinpitodelegaatio arponut tämänkin tuomion. :smile: Taitaa hovissa muuttua tämä tuomio.

1 tykkäys

Maalaijärjellä nyt kaikki tajuaa mistä hommassa on kyse, mutta kyllä sitä toivoisi, että vähän vankemmat todisteet täytyisi tuomiota varten olla. Toki Lehterä on jo tuomionsa saanut median ja suuren yleisön silmissä, eikä tuollainen muutaman kuukauden ehdollinen tunnu varmasti missään, kun NHL-ura on aikalailla paketissa. Pelipaikka löytyy varmasti Liigasta tai KHL:stä joissa ei ole niin nöpönuukaa tuollaisten tuomioiden kanssa.

Moni täällä näyttää ajattelevan, että Suomen oikeusjärjestelmä on jotain arpapeliä tyyliin Liigan kurinpito, mutta sitä se ei ole.

Kyse on aina:

  1. Kokonaisnäytön arvioinnista
  2. Siitä, jääkö tekijän syyllisyydestä varteenotettava epäily (“syytön kunnes toisin todistetaan”)
  3. Lisäksi juridiikassa kyse ei ole mistään eksaktista tieteestä (tyyliin matematiikka), joten perusteluja voidaan aina esittää puolesta ja vastaan. Puolustus tottakai pyrkii löytämään seikkoja, jotka puhuvat Lehterän syyttömyyden puolesta.

Se, että Lehterä on käynyt (tässä samassa yhteydessä tuomitun) huumediilerin kanssa huumekauppaan viittaavia epämääräisiä puhelinkeskusteluja, joiden sisällöstä hän ei ole pystynyt antamaan uskottavaa selvitystä ja on vielä ilmeisesti vaihtanutkin kertomustaan matkan varrella, ei ole vielä yksistään riittänyt tuomioon. Lehterää vastaan on myös todistaja, joka toki on perunut kertomuksensa esitutkinnassa (mutta on sillä silti merkitystä) sekä telepaikannustiedot. Voi olla vielä muutakin, en ole lukenut tuomiota. Joka tapauksessa käräjäoikeus on katsonut, ettei varteenotettavaa epäilyä Lehterän syyllisyydestä ole kaiken esitetyn perusteella jäänyt.

Jorin asianajaja on tottakai sitä mieltä, että on tapahtunut oikeusmurha ja juttu täytyy viedä hoviin, niin saa vielä muutaman kympin laskutettua lisää. Toki on mahdollista, että tuomio muuttuu hovissa, en minä sitä sano. Noita asianajajien horinoita ei kuitenkaan kannata kovin vakavasti ottaa, kun oma lehmä on ns. ojassa.

Voisi ehkä tilata tuon 200-sivuisen tuomion ja lukaista sen läpi iltapuhteena.

9 tykkäystä

Kaks todistajaa? Ei tuossa mielestäni Lehterän kohdalla ollu puhe kun yhdestä. Toki voi olla että luin tuon jutun vähän silmät ristissä, kun pukkaa vähän tuota koulu- ja muuttostressiä päälle. :smiley:

1 tykkäys

Itse asiassa niinhän se menikin:

Toinen pääsyytetty kertoi Lehterän osuudesta esitutkinnassa, mutta vaikeni asiasta oikeudessa. Käräjäoikeuden mukaan tämä kertomus oli uskottava.

1 tykkäys

Oletko lukenut sen todistajan esitutkintamateriaalin? Valaiseeko se tuota ostotapahtumaa enemmän ja linkittyykö nuo puhelut siihen sujuvasti mudostaen järkeenkäyvän kokonaisuuden?

Ehdollinen vankeusrangaistus,pitääkö tuomitun olla/suorittaa rangaistus Suomessa? Vai voiko pelata lätkää esim. kohelossa.

Karl Kivelälle soitettiin tallenne tuosta jälkimmäisestä puhelusta, eikä Kivelä kommentoinut sitä mitenkään. Puhelua edeltävänä yönä Kivelä on ajanut tampereelta kankaanpäähän, omien sanojensa mukaan ennalta sovitun suunnitelman mukaan kyyditsemään Lehterä kotiinsa. Kivelän mukaan Lehterä on ko. käynnin yhteydessä kysynyt Kivelältä kokaiinia, ja kun tämä on kieltäytynyt, niin Lehterä on perunut aikeensa lähteä kotiin. Kivelä on sen jälkeen heittänyt Lehterän ja pari Lehterän kaveria baariin ja sen jälkeen ajanut takaisin tampereelle. Kivelä ei tainnut muutenkaan kertoa tarkkaa aikaa tai paikkaa koska on myynyt Lehterälle koksua, ainoastaan että yhtä kertaa lukuunottamatta kaupat on tapahtunut joka kerta yöaikaan keskustan yökerhoissa, ja sillä yhdellä kerralla Kivelä on Fatarin käskystä toimittanut Lehterälle koksua johonkin, erittelemättä sen kummemmin että mihin.

Kyllä on Jorstilla ollu huutava tarve saada yks Kivelä “pihahommiin”.:joy: Kolaahan siinä on oltu ostamassa. Suoraa näyttöö nyt ei kai? oo mutta ei oo onneks mun murheeni jaella tuomioita, siellä on enemmän koulussa viitanneita jotka sen hoitaa.

Ja miks Kivelä on perunu tunnustuksen Jorille myymistä eristä, mutta ei muiden kohdalla oo pyörtäny tunnustustaan? Eiköhän siellä oo Jorin tiimi tarjonnu lämmintä kädenpuristusta ja ruskeeta kirjekuorta.

Eikä oo tarkotus lynkata Joria, hieno pelaaja. Lopeta toi perseily ja kysy frendiltäs Karalahdelta että kannattaako. :sunglasses:

2 tykkäystä

Ok, kiitokset. Aika ohuella tuossa mennään, jos esitutkinassa on annettu todistajan heitellä epämääräisiä ilman sen kummempia sitovia tarkennuksia ja sitten lähdetty rakentamaan syytettä. Edelleen minusta tuntuu, että syyttäjäpuoli on kuvitellut saavansa Lehterän osuutta auki muutoin ja enemmänkin, mutta joku on tökännyt. Sitten on hätäpäissään lähdetty syyttelemään noilla puhelutallenteilla.

Ehdollinen vankeusrangastus ei ole rangaistus. Se on vähän kuin koeaika ja silloin et voi tötöillä.

Voi pelata ja ei tarvi mihinkään ilmoittautua.

3 tykkäystä

Artikkeli huumetestauksesta kertoo, että kokaiini näkyy virtsatestistä vain 2-5 vrk käytöstä ja karvanäytteestä alle vuoden.

Jääkiekko ei taida kuulua niihin lajeihin, joissa laittomien aineiden käytölle on nollatoleranssi eli tuota karvanäytetestiä tuskin käytetään.

Siinä muuten olisi keino osoittaa, että Jori on puhdas ellei siis väitetystä mökkikäytöstä olisi jo yli vuosi aikaa.

2 tykkäystä

Ensin tuomitset ja sen jälkeen toteat että se ei ole sinun murheesi ja lisäksi toteat että et halua lynkata Joria.:roll_eyes::roll_eyes::roll_eyes:

On siellä tehty sitten sitä tai tätä, niin jätetään ihan oikeasti oikeuslaitoksen hoidettavaksi tämä juttu loppuun asti.
Minullakin on oma mielipide asiasta mutta kun ei ole faktaa, niin en näe tarpeelliseksi sitä ilmoille toitottaa.

2 tykkäystä

Joo just näin, en mää tuomitte, niinkun viestissä sanoin, siihen on muut siihen hommaan. Ei tartte kun lukee se viesti kunnolla. Enkä halua lynkata, mun puolesta voi viihdekäyttää kolaa just niin paljon kun huvittaa. Jo loput saatkin sitte edelleen tosta viestistä.